Hengellinen huoruus

Eikö hyvät ystävät, paimenen tehtävään ja kristilliseen rakkauteen kuuluu etsiä kadonneita, eksyneitä. ?
– Kun Jeesus puhuuu paimenen tehtävästä, hän jatkaa ehdottomuuden merkityksen opettamista. Jos paimen ajattelee, että yksi lammas voi kadotakin, jäähän vielä 99, milloinka hän alkaa etsiä kadonneita lampaita. Entä kun jäljellä on 90? Tai 50?
Mihin hän silloin asettaa rajan? Tässä on länsimaisen kristillisyyden suuri heikkous meidän aikana: kokeilla ja etsiä koko ajan uusia rajoja, jonne asti voidaan mennä ja venyttää Jumalan tahtoa. Mutta lopulta ei ole enää mitään rajoja!
Kyllä uskossa oleva lammaskin voi eksyä omille teilleen, ja heitäkin paimenen tulee etsiä. Saatika niitä jotka eivät tunne Jeesusta, tai eivät edes usko häneen. Kuten Jeesus sanoi.
, että hänellä on muita lampaita jotka eivät samasta tarhasta, heitäkin tulee etsiä, ja varoittaa susista jotka eivät laumaa säästä.

– – –

O F F – T O P I C

– – –

Eksymisen vaara aina on. Kuulemmeko Hyvän Paimenen ääntä ja mistä tunnistamme sen?

Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus. Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa. Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat. Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: ”Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään.” Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta. Älkäämme myöskään kiusatko Herraa, niinkuin muutamat heistä kiusasivat ja saivat käärmeiltä surmansa. Älkääkä napisko, niinkuin muutamat heistä napisivat ja saivat surmansa tuhoojalta. Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut. Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea. Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. (1. Kor. 10: 1-13)

Uskon hedelmien etsimisestä.
On olemassa myöskin sellaista lakihenkistä kristillisyyttä ja uskon hedelmien etsimistä, jolloin ihminen kauhulla seuraa omaa hedelmättömyyttään.
Alkaa etsimään itsestään rakkautta, hyvyyttä ja itsensähillintää jne. Mitä enemmän itseään katsoo sen pahemmaksi tilanne muuttuu.
Kyllä Jumala tahtoo, että me teemme hyviä tekoja. Mutta ne eivät kuitenkaan ole uskon edellytystä, vaan sen sijaan sen seurausta. Ensin työytyy olla istutettuna oikeaan hedelmäpuuhun, ja vasta sen jälkeen syntyvät hedelmät.
Mutta meidän itsemme aikaan saamat hedelmät, eivät ole kristityn elämässä täydellisiä, sillä Jumalan tärkein hedelmä on hedelmä iankaikkiseen elämään, koska jokainen ihminen on Kristuksen lunastusverellä maksettu. Eikä Jumala tahdo Raamatun mukaan tämän lunastusveren menevän hukkkaan.
Mutta järjestys on tässäkin asiassa tämä: Ensin on armo. sen jälkeen usko ja siitä nousevat hedelmät, eikä päinvastoin.

”Jumalan lampaat eivät seuraa palkkapaimenen ääntä vaan ainoastaan Hyvän Paimenen ääntä.” Paimen ja paimenet menevät näköjään sekaisin tässä keskustelussa. Paimenen tehtävät näytetään toisinaan ymmärrettävän jokaisen kristityn velvollisuuksiksi ja toisinaan taas kirjoitetaan samaan tapaan kuin edellä. Seurakuntaa kuvataan kuitenkin lammaslaumaksi. Edes pässeistä ei taida olla mainintaa.

Luther uskoi Kristuksen ansioon ja näin Kristuksen vanhurskaus luetaan meidän hyväksemme. Näin Kristus on täyttänyt lain puolestamme ja meidän täytyy vain sopeutua siihen. Mutta kun kielletään kaikki inhimillinen ansio ja uskotaan Kristuksen sijaisansion pelastavaan vaikutukseen, voiko tästä sitten tuumata jotakin vai pelkästään uskoa. On selvä, että kun ihminen sairauden tai muun vajavuuden takia ei pysty ajattelemaan tai toimimaan, ei tallaisessa tapauksessa voi paljon vaatia. Mutta kun ihminen on niinsanotusti täydessä tolkussa, on minun mielestäni kohtuullista katsoa myös uskon hedelmiä. Tällöin asia koskee elämää ja opettamista. Kysymys mihin viittaan on se, loiko Jumala ihmisen moraaliseksi olennoksi. Näin minä ymmärrän ja tähän viittaan. Näin Zwinglin käsitys kristitystä ihmisestä on parempi. Calvinin Augustinolaisuus katsoi taas meidät ennaltamäärätyiksi parempaan ja huonompaan osaan kuolemassa. Käyttämättä aihepiirin otsikkoa ottaisin tällä tavalla osaa keskusteluun.

Hengen hedelmät ovat Hengen eivätkä ihmisen hedelmiä. Niiden kautta ei siis pitäisi arvioida ihmistä vaan Henkeä. Hengen hedelmien puuttuminenkin lienee Hengen eikä ihmisen vallassa. Suuri osa todellisista Hengen hedelmistä taitaa olla sellaisia, että ne havaitsee vasta myöhemmin. Se mikä nyt näyttää Hengen työltä saattaa puolestaan osoittautua ajan myötä jokseenkin inhimilliseksi touhuksi.

”…hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan, ylistäisivät Jumalaa…” Eikö tämäkin heijasta sitä, että hyvät teot tulevat Jumalalta?

”Tarkoituksellista polemisointia?” Tositarkoituksellahan tässä itse kukin keskustelee. Ymmärrykseni mukaan toisten uskon arvioiminen heikoksi tai peräti nimittäminen epäuskoksi on sitä tuomitsemista, josta Jeesus selvästi varoittaa. Kolikon toisena puolena on Hengen hedelmien osoitteleminen todisteena joidenkin oikeasta uskosta ja aidosta kristillisyydestä. Sellainen ei taida olla sen suotavampaa. Hyvät teot ovat tarpeen, jotta me syntiset löytäisimme Jumalan kansan pariin Häntä ylistämään. Toistemme mittaamiseen niitä ei ole tarkoitettu. Hengellinen huoruus ei ole minulle täysin valjennut, mutta se taitaa olla selvää, että hengellinen huorittelu on rumaa.

Jaakobin kirjeen 2. luvussa puhutaan teoista, joita uskovat tekevät. Olen ymmärtänyt niin, että oikeaa uskoa seuraa aina teot, hengen hedelmät. Kuten Martti Pentti sanoi, niin nämä eivät ole oikeastaan uskovan tekoja vaan Jumalan. Näille teoille uskova itse on sokea, eikä niitä itsessään näe. Lähimmäiset huomaavat ne paljon helpommin. Martti Pylkkänen kertoi hyvin, että järjestys on aina: armo, sen jälkeen usko, jota seuraa hedelmät. Vaikka me emme itse näe itsessämme mitään hyvää, niin silti näitä hengen hedelmiä on. Voimme luottaa Jumalan sanaan eikä omaan tuntemukseen tai näkökykyyn. Pahempi tilanne on, jos pidämme itseämme parempana kuin veljiämme. Tällöin kelohonka, joka on silmässämme, on vienyt näkökyvyn. Tosin jos lankeaa hengelliseen huoruuteen, niin hedelmät ovat sen mukaisia. Jorma kommentoi hyvin, eksyneistä ja ryöstetyistä. Kuka näistä välittää? Pekalle, meidän omat ansiomme riittävät kadotustuomioon, mutta ainoastaan Jeesuksen ansiolla päästää Taivaisiin.