Hengellinen valvominen ja odottaminen on oikea elämänasenne levottomassa ajassamme (Matt. 24:36–44)

Istun ja odotan. Sellaiseen törmää yhä harvemmin. Ehkä tutuinta meille on nykyään lääkärin vastaanotolle jonottaminen ja sairaalan aulassa odottaminen. Tarkkana siinäkin joutuu olemaan, että hoksaa omalla vuorollaan mennä. Miten mukavalta tuntuukaan päästä lääkärin puheille kertomaan vaivastaan ja saamaan hoitoa. Vaikka saattoi olla raskasta ja pitkäveteistäkin vilkuilla kelloa ja laskeskella ajan kulumista, mieli kevenee ja ilostuu, kun omaa numeroa tai nimeä huudetaan. Tuntuukohan se samalta, kun Jeesus tulee aikanaan noutamaan luokseen?

Tämä elämä on epäilemättä iankaikkisen elämän odotushuone. Samoin tämä maailmanaika on lopultakin valmistautumista myös Herramme paluuseen aikojen lopulla. Kristitty elää viljellen ja varjellen meille annettua luomakuntaa, vaikka tietääkin Raamatun perusteella sen uskontotuuden, että tämä maailmanaika päättyy kerran niin kutsuttuun maailmanloppuun. Sitä hetkeä ei kuitenkaan tiedä kukaan muu kuin Jumala.

Tulevan Jumalan valtakunnan odotus näkyy jo Jeesuksen opettamassa Isä meidän -rukouksessa. Siinähän me sanomme: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” ”Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee.” (2. Piet. 3:13) Tämä odotus on siis ollut tuttua Jeesuksen seuraajille jo alusta alkaen. Varhaisin uskontunnustuksemme opettaa Jeesuksen toisesta tulemisesta: ”ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”. 

Koska ihminen elämänsä aikana syntyy, kasvaa ja vanhenee sekä lopulta kuolee pois, on ajallisen elämän rajallisuus askarruttanut ihmisiä kaikissa kulttuureissa. Luonnon kiertokulku kesästä talveen on aina muistuttanut kaiken katoavaisuudesta. Aika varhain ihmiset myös alkoivat huomata omien kaupunkiensa liepeillä muinaiskaupunkien raunioita ja ymmärsivät, että maailman mahtavimmillakin valtioilla on elinkaarensa ja loppunsa. Tulevan maailmanajan odotus syntyi jo Vanhan testamentin ihmisten parissa, kun profeetat alkoivat puhua tulevasta ajasta, jonka Jumala itse valmistaa.

Nykyiselle luonnontieteelliselle tutkimukselle on selvää, että planeetallamme on ollut joskus alku ja pallomme myös tuhoutuu aikanaan, viimeistään silloin, kun tähdistä läheisin eli aurinko nielaisee maan. Siihen on tosin aikaa: Uuden tutkimuksen mukaan Aurinko nielaisee maapallon 7,6 miljardin vuoden päästä. Elämä maassa muuttuu kuitenkin mahdottomaksi jo paljon aiemmin.

Maailmanloppua on ennustettu muuallakin kuin kirkon piirissä. Esimerkiksi vuosisata sitten arveltiin ihmisen sotimisellaan aiheuttavan ihmiskunnan tuhon, lopun odotusta liittyi jo ensimmäisen maailmansodan aikaan. Viime vuosikymmeninä ydinsota tai ympäristötuhot on liitetty mahdollisiin maailmanlopun aiheuttajiin. Ehkäpä uusimpana esillä on ilmastonmuutos ja sen seuraukset.

Miten meidän tulisi näiden tapahtumien siintäessä horisontissa lukea ja ymmärtää Raamattua? Onko meidän vain toivotettava loppu tervetulleeksi? Onko meidän taisteltava esimerkiksi ekokatastrofin estämiseksi vai pitäisikö meidän vain hyväksyä se tämän maailman odotettavissa olevana loppuna?

Ensiksikin toivon näkökulma on aivan elintärkeä. Syntiinlankeemuskertomuksessa kerrotaan, että Jumala asetti kerubit leimuavan miekan kanssa vartioimaan elämän puun tietä, kun Hän joutui karkottamaan ihmiset paratiisista. (Gen. 3:24) Elämän säilymistä vartioidaan Jumalan tahdon mukaisesti. Kristitty asettaa pelastustoivonsa Jumalaan, mutta toimii Raamatun opetuksen mukaisesti lähimmäisten parhaaksi, kotikaupunkinsa parhaaksi ja tietenkin myös Jumalan luoman luonnon parhaaksi. Toivottomuus tai paniikin lietsominen ei tuota mitään kestäviä hedelmiä, se ainoastaan uuvuttaa ihmiset ja jättää heidät lopulta väsymyksen ja välinpitämättömyyden valtaan.

Evankeliumissa Jeesus osoittaa sen, että ihmisiä ei valita otettaviin ja jätettäviin minkään ulkoisen ominaisuuden, elämäntilanteen tai aseman perusteella. Molemmat ovat töissä pellolla, toinen otetaan. Molemmat vääntävät jauhinkiviä, toinen otetaan. Sisäinen asenne, siis usko, ratkaisee. Meillä on suuri kiusaus tulkita ulkoisen olemuksen tai jonkin muun ulkonaisen syyn perusteella, mihin kukin ihminen kuuluu. Joskushan jopa laulettiin: ”Kenen joukoissa seisot?”

Herramme ja Vapahtajamme ei kutsu meitä seisomaan joukkoihinsa, vaan hän kutsuu sisäiseen muutokseen. Jumalan valtakunnan tuleminen alkaa sydämen uudistumisesta. Itse asiassa siitä, että Jeesus Kristus saa tulla elämään Herraksi ja Vapahtajaksi. Me olemme valmiita, kun uskomme Jeesukseen syntiemme sovittajana. Hänen kauttaan opimme tuntemaan koko kolmiyhteisen Jumalan.

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra