Hengellisestä väkivallasta K-M Laaksosen innoittamana

K-M  Laaksonen kirjoitti blogissaan näin:

”Se kielipeli, jossa “hengellistä väkivaltaa” nyt on tyypillisesti käytetty, sopii erikoisen huonosti ymmärtämään ylipäänsä sellaista uskonnollista yhteisöä kuin SRK-vanhoillisuus, puhumattakaan että se auttaisi tajuamaan hoitokokouksien taustalla olevaa systemaattis-teologista problematiikkaa.”

Onko kielipeliä käyttää termiä ”hengellinen väkivalta” tilanteissa, joissa painostamalla, pelottelemalla, nöyryyttämällä ja hylkäämisen pelottelulla yritetään saada joku ihminen ajattelemaan halutulla tavalla uskomisen asioista ja toimimaan tietyllä tavalla elämässä?

Jos nyt elämässä yhteisen järjestyksen ja hyvinvoinnin perusteella säädetään lakeja kansalaisille pelotteena viimekädessä vapauden menetys ja vankila, niin mielestäni uskonnollisen yhteisön ei pitäisi kuitenkaan näin toimia. Sitä paitsi yhteiskunnallisia lakeja noudattaessa kansalaiselle ei aiheudu siitä muuta kuin hyvää, toisin kuin uskonnollisessa yhteisössä sen omia sääntöjä noudattamalla saattaa joutua melkoisiin umpikujiin ja pahimmillaan jopa hengenvaarallisiin elämänkohtaloihin: ehkäisykielto, ulkopuolisen kanssa avioitumisen kielto, verensiirtokielto.

”Kun hengellinen väkivalta-käsitettä käytetään siinä merkityksessä kuin Uskontojen Uhrit RY on sille menestyksellä onnistunut antamaan, niin lestadiolaisuus pitäisi kieltää kokonaan.”

Hyvin oivallettu.

”Samoin Raamattu pitäisi nykyisen hengelliseen väkivaltaan liittyvän vallitsevan diskurssin perusteella kieltää, Jeesuksen useimmat puheet ovat silkkaa “hengellistä väkivaltaa, “Laestadiuksen saarnat ovat sitä potenssiin kymmenen, ja esikoiset vielä lukevat rukoushuoneillaan joka sunnuntai seurojen aluksi provastin saarnan, huh!”

Niinpä niin, samaa olen miettinyt itsekin. Jeesuksen vihaiset sanat tulkitaan niin, että ne ovat ”pyhää” suuttumusta ja niin ollen oikeaa ja synnitöntä. Hmm. Olen usein kysellyt, miksi Raamatussa esiintyy aikamoista ”kirveellä taivaaseen” ajattelua ja toimintaa, koska kaikki sellainenhan ajaa vain pakkoparannukseen, jolloin sydän ei ole mukana hommassa ollenkaan. Minä en tätä ymmärrä, liekkö käännösvirheitä, koska ne ovat kovasti ristiriidassa lahjavanhurskaus -käsityksen kanssa.

Mutta sen ymmärrän, että painostaminen, pelottelu ja pakottaminen eivät aiheuta missään asiayhteydessä sydämestä, omasta halusta lähtevää ajattelua ja toimintaa, jotka kantavat pidemmän päälle hyvää hedelmää. Moni on tällaisen painostuksen edessä muuttanut ajatteluaan ja tapojaan toivotun mukaisesti, mutta usein vain näennäisesti ja lyhytkestoisesti. Tietenkin on olemassa myös ihmisiä, että he toimivat jatkuvasti muiden mielen mukaisesti ja elävät jopa koko elämänsä muiden ehdoilla, unohtaen oman elämänsä toiveineen ja haluineen.

No tässä kohdin voi joku oikea uskovainen sanoa, että laki on tarkoitettu epäuskoiselle ja vääräuskoiselle ja heitä voi kovinkin ottein kohdella pelastuksen nimissä, koska niin tekivät myös entiset pyhät ja itse Jeesus. Oikeaksi uskovaiseksi voi taas heittäytyä kuka tahansa millä perusteella tahansa ja eri raamatunkohtiin tarrautuen ja sitten kohdella muulla tavalla ajattelevia niin kovin sanakääntein kuin ikinä keksii.

Eli oikealla uskovaisella on lupa, suorastaan velvollisuus painostaa, pelotella ja pakottaa epäuskoiseksi tai vääräuskoiseksi katsomaansa henkilöä ja sitä toimintaa ei saa kutsua hengelliseksi väkivallaksi, niinkö?

Väkivaltaa on kaikki sellainen toiminta, mikä tähtää toisen ihmisen väkivalloin tapahtuvaan ajatusten ja toimintojen muuttamiseen.

Jos uimataidoton lapsi yrittää ajaa suhauttaa pyörällään järveen laiturin päästä vanhemman tarttuessa häntä viime hetkellä kiinni hartioista, siinä tapahtuu väkisin lapsen pysäyttäminen, jotta hän ei huku. Lapsi saattaa itkeä ja raivota, kun ei saanut ajaa järveen, mutta myöhemmin iän karttumisen myötä, hän ymmärtää äidin toimineen tilanteessa ja myös vastaavissa tilanteissa oikein eikä ole niistä katkera äidilleen. Lapsi oppii välittävän vanhemman kasvatuksen ansiosta oikean ja väärän, terveellisen ja vahingollisen toiminnan erot ja seuraamukset.

Jos joku asiakas varastaa kaupasta nakkipaketin ja myyjä huomaa sen ja hälyttää vartijan paikalle ja vartija pakottaa varkaan palauttamaan nakkipaketin takaisin hyllyyn, vartija toimii väkivaltaisesti, mutta oikein. Vartijan toiminta on ohjaamassa varasta luopumaan varastelusta ja jos varas muuttaa toimintatapojaan, siitä ei ole seuraamuksena mitään pahaa, vaan päinvastoin hyvää. Myöhemmin elämässään varastelusta luopunut ihminen käsittää vartijan toimineen oikein, vaikka se ei sillä hetkellä tuntunutkaan siltä, kun nälkä kursin vatsassa ja rahat oli tuhlattu kaljaan.

Laestadiuksen saarnoihin sekoittui aikoinaan yhteiskunnalle kuuluvia palopuheita ja myös pakanauskontoa ja siksi hänen saarnoistaan on vaikea ottaa selkoa, mikä siinä on oikeasti evankeliumia ja onko sitä siinä peräti ollenkaan. Hyvähän se oli, kun hän välitti alkoholin syövereissä kamppailevista ihmisistä ja perheistä, joissa lapsetkin olivat usein ihan kamalissa oloissa vanhempiensa kännäämisen takia, mutta tavallaan hän antoi uskosta melkoisen ankaran ja pelottavan kuvan niin toimiessaan.

Nykyään yhteiskunta huolehtii kansalaistensa hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, niin uskonnollisten liikkeiden ei tarvitse asiassa kunnostautua. Voisiko sanoa, että yhteiskunta on ottanut tehtäväkseen kymmenen käskyn ainakin osittaisen toteutumisen ja uskonnollisille yhteisöille on jäänyt vain armon saarnaaminen? Lakihan ei koske uskovaista, vai mitä?

Eihän kymmenen käskyn pykälistä paljoa puhutakaan uskonyhteisöissä, kun omat säännöt ovat tulleet niiden tilalle. Ja juuri niiden, omien sääntöjen ja lakien tiimoilta sitä hengellistä väkivaltaa harjoitetaankin. Niitä vastaan rikkominen on sama kuin yhteisöä vastaan nouseminen ja siksi se onkin niin pahaa, sehän murentaa valtaa hallita porukkaa.

Jo pikkulapsikin tajuaa, että ei tunnu kivalta, eikä ole oikein, jos joku ottaa kädestä tavaran. Jokaisen on niin ikään helppo ymmärtää, että varastaminen on yksinkertaisesti väärin ja rangaistava teko ja se ei ole vääränlaista väkivaltaa varasta kohtaan, jos hän joutuu jopa tiilenpäitä lukemaan rötöksistään. Sama koskee kaikenlaista satuttamista ja vahingontekoa toista ihmistä kohtaan: se on yksiselitteisesti väärin. Sen toteamiseksi ja ymmärtämiseksi ei uskonyhteisöjä tarvita. Joskus on jopa niin, että yhteiskunnan on puututtava uskonyhteisöjen harjoittamaa väkivaltaa kohtaan.

Jotta voitaisiin ymmärtää vääryyttä ja ”syntiä”, mielestäni pitää mennä enempikin ihmisen lapsuuteen ja nuoruuteen kuin hengellisyyteen ja Raamattuun. Tutkimukset osoittavat, että vankiloissa istuu aika paljon ihmisiä, joilla on jonkinasteisia neurologisia ongelmia ja heidän kohdallaan on helppo ymmärtää, että he ovat tavallaan ajautuneet rikolliseen kierteeseen, kun eivät ole saaneet apua ongelmiinsa. Samoin vankiloissa viruu ihmisiä, joita on satutettu lapsena tai nuorena ja he ovat ottaneet itselleen saman satuttamisen linjan. Eli useimmiten vankila on seuraamus jostakin ja näihin syihin pitää pureutua, jotta vankien määrä vähenisi yhteiskunnassa.

Tässä kohdassa joku voi ajatella, että jos perheet olisivat kaikki uskovaisia ja Jumalaa pelkääviä, rikollisuutta ei edes olisi. Niin ja joo, voisihan se olla niinkin, etenkin jos uskovainen perhe, uskovaiset vanhemmat, tarkoittaisi sitä, että jokaisella perheenjäsenellä on oikeus olla ymmärretty, kunnioitettu, rakastettu, huomioitu ja hänen ei tarvitsisi koskaan pelätä muita perheenjäseniään eikä tulevansa hyljätyksi muilta minkään asian takia.

Eli tasapainoisia ja onnellisia lapsia ”tuottavien” vanhempien pitäisi olla ensinnäkin aina järkiperäisiä aikuisia käytökseltään, tasapainoisia, johdon- ja oikeudenmukaisia. Lisäksi heidän pitäisi rakastaa ja antaa rajoja lapsilleen tarpeen mukaan. Heillä ei tulisi olla myöskään mielenterveydellisiä ja terveydellisiä ongelmia, koska nekin tuovat turvattomuutta lapselle. Joo ei: tosi harvat vanhemmat ovat luettelemani täydellisiä olentoja ja siksipä siksi, särkyneisyyttä ja rosoisuutta riittää maapallolla.

Noh, uskonyhteisöissä selitetään pahuutta epäuskoisen ihmisen luonnollisella taipumuksella haluun tehdä syntiä ja heitä halveksuen nimitelläänkin joidenkin uskovaisten toimesta huoraajiksi ja alkoholisteiksi. Vapaa seksi ja lastenmurhat vilahtelevat usein myös heidän puheissaan ja vahvistetaan kahden eri leirin olemassaoloa maapallolla: uskovaiset ja epäuskoiset, hyvät ja pahat, taivaaseen ja helvettiin menijät.

Kuitenkin kristinuskon mukaan jokaisessa ihmisessä on ainekset hyvään ja pahaan: liha ja henki sotivat keskenään jokaisessa ihmisessä. Perkeleen ja Jumalan valtakunta yrittävät saada jalansijaa ihmisen sydämessä. Siksi kait se Jeesuskin sanoi Jumalan valtakunnan olevan sisällisesti ihmisessä ja sitä rajaa ei voida mihinkään vetää. Jos uskovaiset olisivat läpeensä hyviä ja epäuskoiset pahoja, silloin voitaisiin sanoa, että Jumalan valtakunnan raja kulkee heidän välissään.

Se, että uskooko tai eikö usko, on se erottava tekijä kristinuskon pelastuksen kannalta ja se uskokin saadaan sen opin mukaan armosta ja lahjana. Eli mitään syytä itsensä röyhistelyyn ja muiden halveksuntaan ja painostamiseen ei pitäisi olla, koska on vain syntinen ja armahdettu syntinen. Tämän tähden, koskaan ei kuuluisi sanoa: tule meidän porukkaan, meillä on armo ja anteeksianto ja meillä ei ole pahuutta ja syntiä, vaan tulisi sanoa, usko Kristukseen vapauttaa sinua synneistäsi. Jos pitää Raamattua totuutenaan, ei pidä luvata sellaista, mikä ei sen kirjan mukaan ole tottakaan.

Maapallo on pullollaan ”täydellisiä” pelastuspaketteja tuonpuoleiseen ja niitä yritetään myydä vaihtelevin ja kyseenalaisin keinoin ihmisille. Mitään painostusta, pelottelua ja pakkoa niihin ei saa liittyä, koska kyse on uskomisesta ja tuonpuoleisesta elämästä. Kaikkinainen painostus ja pakko tässä elämässä saa liittyä vain tähän näkyväiseen elämään ja sen hyvänä perusteluna voidaan pitää yleistä järjestystä ja hyvinvointia. Jotta kaikilla olisi hyvä olla, sillä tavalla jokaisen pitää elää. Ja siitä huolehtiminen on yhteiskunnan tehtävä. Kirkko voi sitten saarnata armoa synninhädässä kamppaileville ja taivastien kulkijoille.

Joo, sanot että kun Jumalan sanaa saarnataan, ei saa unohtaa lakia. Joo, joo, mutta sehän ei kuulu kristitylle, vai mitä? Kristityllähän on jo halu lakiin uskonsa kautta, eikö? Niin joo sanot, että ”armoneuvonsanat” kuitenkin kuuluvat uskovaiselle uskovaisena pysymisen takaamiseksi, niinhän? Joo, joo, mutta nehän ovatkin ehto yhteisöön kuulumiselle ja juuri niiden kautta sitä hengellistä väkivaltaa on mahdollista käyttääkin, ymmärrätkö?

”Jos et ajattele ja toimi niin kuin me sanotaan, emme voi pitää sinua enää uskovaisena!”

Eli huomaatko; kriteerinä uskovaisuudelle ei olekaan usko Kristukseen, vaan kuuliaisuus yhteisön säännöille, jotka – yllätys, yllätys – muuttuvat ajansaatossa synneistä luvallisiksi.

”Minäkin katson silloin tällöin murtomaahiihtoa televisiosta.”

Jos usko Kristukseen olisi se pelastuspaketti ja kriteeri oikeaan uskoon, kristillisten uskonyhteisöjen vallanpitäjiltä loppuisivat alaiset ja he joutuisivat palvelijan asemaan. Voi-voi, ei sitä voisi kuvitellakaan tapahtuvan! Niin maistuva on valta ja joskus työpaikkakin, että totuus ja ydinsanoma saavat vaikka pysyä piilossa, jotta saadaan pidettyä valta-asemat hyppysissä.

Epäilen, että jo alkukristillisyyden aikoina pelastuspakettiin on yritetty ujuttaa kaikenlaista muuta Kristuksen lisäksi ja että myös Paavali sortui siihen lukemattomilla säännöillään ja ajatuksillaan. Luther yritti niin ikään samaa ja monet, monet muut aikojen saatossa. Välillä kyllä sanotaan, että usko ainoastaan riittää, mutta kohta toinen suupieli alkaa lisäillä sitä sun tätä temppua pelastuksen saavuttamiseksi. Ja kukaan ei taida kuitenkaan sitä täydellistä pakettia saada aikaiseksi, vaikka kuinka yrittää. Miksiköhän? Koska ihmisen on niin vaikea käsittää sanaa armo. Siinähän se paketti nököttää nätisti edessä, mutta sitä on niin vaikea nähdä kun siitä puuttuu ihmispönötys.