Tämä on mielestäni suuri ongelma monessakin asiassa, mutta myös seurakuntien vapaaehtoistoiminnassa. Ongelman tekee vaikeaksi se, että olemme itse sellaisia: nimittän henkisesti ja hengellisesti ahdasmielisiä. Keskustelukulttuuria ja mielipideilmastoa leimaa oikeassa oleminen, yhden mielipiteen oikeus ja ehdottomuus. Homoavioliitot, naispappeus ja kaste ovat ja tulevat olemaan hengellisen kentän ikuisuuskysymyksiä, jossa kaikki ovat mielestään oikeassa. Suhtautuminen maahanmuuttajiin jakaa kansakuntia meillä ja maailmalla. Nyt nostaa päätään aborttikeskustelu. Seurakuntatasolla ongemia tuottaa edellisten lisäksi suhtautuminen vapaisiin suuntiin, karismaattisuuden ilmiöihin, raamatun tulkintaan ja asemaan, kirkkotilojen käyttöön jne. Suuri jakolinja on myös ehtoollinen.
Kun haluaa ja yrittää keskustella rakentavasti, niin joku heittää kehiin ääripään tai ääripäät ja niiden ilmiöt ja silloin keskustelu on käyty. Tahallinen väärinymmärrys ja asian ongelmatisointi tappaa edistymisen ja johtaa pattitilanteeseen ja kuppikuntaisuuteen.
Mitä tällä haen?
Meidän on kohdistettava ponnistelumme avarakatseisuuden ja monipuolisemman hengellisen toiminnan puolesta.Vanhurskauttamisoppi on luterilaisessa kirkossa luovuttamaton ja sen tunnustavat monet muutkin. Kun Paavali puolusti evankeliumia ainoana pelastustienä, hän oli myös ehdoton. Kuitenkin hän pyrki olemaan juutalaisille juutalainen, lainalaisille lainalainen ja heikoille heikko, jotta evankeliumi tulisi vastaanotetuksi 1. Kor. 9: 19-.Hän ei ympärileikkauttanut Tiitusta, koska se olisi ollut evankeliumin tyhjäksi tekemistä, mutta Timoteuksen hän leikkautti, jotta evankeliumi tulisi kuulluksi. Meidän pitäisi nähdä Paavalin tavoin: kun evankeliumia on puolustettava olemme siihen valmiit, mutta kun evankeliumia on tehtävä näkyväksi ja kuulemista mahdolliseksi luovumme ehdottomuudestamme ja luotamme Jumalaan. Annamme tilaa erilaisille toimintamuodoille ja erilaisille ihmisille ja erilaisille rakenteille ja erilaisille painotuksille ja jopa opeille, kunhan ne eivät turhenna evankeliumia. Nielemme sen oman oikeassa olemisemme, laitamme syrjään oman vahvuutemme ja viisautemme, virkamme ja tietomme. Uskon, että silloin saamme nähdä sen voiman vaikutuksen mikä Jumalalta tulee.
Tässä on yksi avain seurakuntaelämän ja koko kirkkomme tulevaisuuteen.
Jouko Kukkonen, maanviljelijä, seurakunta-aktiivi ja kirkon vapaaehtoistoiminnan kehittämistä miettivän työryhmän jäsen
Kiitos kattavasta kirjoituksesta, Jouko. Mielestäni oikea oppi pitää kirkon kutsuvana. Uudet tai vanhat harhat tai harhaopit vieraannuttaa ihmiset kirkosta.
Teoriassa kirkon opista pidetään tiukasti kiinni, mutta käytäntö on monessa suhteessa aivan toinen.
Oikeaoppisuus on mielestäni vaikea asia. Mikä on oikea oppi kokonaisudessa ja lopulta. Tietysti voi vedota tunnustuskirjoihin, mutta niilä on vähänlaisesti kosketuspintaa tämän ajan julistukseen muualla paitsi sleyn suunnalla. Esimerkiksi oppi vapaasta tahdosta on yleinen vaikka Luther ja tunnustuskirjat sitä vastustivat. Ajattelen, että parempi luottaa Jumalaan ja pyytää, että hän avaa asiat oikein minulle ja muille ja tutkia eniten raamattua. Tarkoitan, että oikea oppi on tärkeä ja sitä on jatkuvasti etsittävä, mutta sen vaatiminen muilta vie pois yhteydestä. Oikeaoppisuuden maine ja varmuus asioista voi houkuttaa monia, mutta Jeesus kutsuu uskomaan ja rakastamaan ymmärtämättä.
Kukkonen. ” Oikeaoppisuuden maine ja varmuus asioista voi houkuttaa monia, mutta Jeesus kutsuu uskomaan ja rakastamaan ymmärtämättä”.
Minusta ei ihan näinkään kannata sanoa. Kyllä on tarkoitus, että ymmärrämme myös esimerkiksi mitä rakkaus on. Ei ymmärrys ja usko ole mitään toisiaan poissulkevia asoita. Meitä kutsutaan olemaan ”ymmärrykseltä täysi-ikäisiä” ja ”muuttumaan mielemme uudistuksen (ajattelu-ja erottelukyvyn) kautta”. Usein rakkaus synnyttää meissä suunnitelmia muiden hyväksi. Kaaikki tällainen edellyttää ajattelua ja kykyä toteuttaa asioita.
Sitten, kun joku sanoo, etä meillä on täydellinen oppi, on kyllä lupa huolestua. Ei meillä täydy olla täydellistä oppia, mutta on tärkeää että olemme halukkaita oppimaan ja ajatteleman, koettelemaan ja tutkimaan kaikkia asioita. kristutyn mileen tulee olla aktiivinen.
Tervehdys Antti! ”Ei ymmärrys ja usko ole mitään toisiaan poissulkevia asioita.” Ihmiselle on annettu järki, ymmärrys ja ajattelemisen taito. Hänen tehtävänsä on näitä avuja hyväksikäyttäen suunniteltava mitä, miten ja miksi asioita tulisi tehdä. Yleensä myös toimimme niin kuin hyväksi koemme. Ja toivottavasti usein myös kyselemme Jumalan aivoitusten perään. Tässä verraton apu on Raamattu, Jumalan ilmoitus ja Sana. Ymmärryksemme on kuitenkin vajaata. Olemme aina väärässä. Jos emme paljon, niin ainakin vähän. Tämä on kova paikka myöntää. Helpompi on tarttua oikeaan oppiin ja olla varma ja ylpeä siitä. Silloin nousemme toisten yläpuolelle ja lankeamme ylimielisyyden syntiin. Tämä on itselleni läheinen synti.
Uskoa ymmärtämättä on toisille helpompaa. Se on persoonakysymys. Kadehdin aina vaimoni lapsenuskoa. Itse joudun pohtimaan ja pyörittelen asioita varmaan lopun elämäni. Kyllä ymmärryksen on väistyttävä uskon tieltä, muuten meillä ei ole pelastuksen toivoa.
Kukkonen. ”Kyllä ymmärryksen on väistyttävä uskon tieltä, muuten meillä ei ole pelastuksen toivoa”.
En oikein ymmärrä näkemystäsi jsa sitä, että asetat ymmärryksen ja uskon vastakkain. Hebr 5:14″..vahva ruoka on niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta”. Tällainen hengellinen erottelukyky on hengellisen kypsyyden merkki, ja nimenomaan se, että osaa erottaa hyvän.
Toisalla Ramatussa sanotaan, että ”ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä”, 1 Kor 20b.
Kyllä lapsenusko hyvä on, mutta se ei ole mikään päämäärä.
Päämäärä on, että kasvaisimme täyteen miehuuteen Kristuksen tuntemisessa emmekä olisi ”alaikäisiä” Ef 4:13-4. Kun palvelemme kuuliaisuudessa Jumalaa on tämä siunauksen mahdollista kokea hengellistä kasvua ja kehitystä. Näin voimme kasvaa uskossa.
Antti, en minä niitä vastakkain tai toisensa poissulkeviksi laita vaan tärkeysjärjestykseen. Tuo korinttolaiskirjeen 14. luvun kohta ymmärryksestä (uudessa käännöksessä puhutaan ajattelusta),mihin viittaat, kertoo kielillä rukoilemisen ja ymmärryksellä tapahtuvan rukouksen välisestä erosta ja siitä vaarasta mikä kielilläpuhumisen väärästä käytöstä on. Siinähän ihmisen järki ja ymmärrys helposti hullaantuu yliluonnollisesta lahjasta ja kyvystä ja käyttää sitä siellä minne se ei kuulu. Efesolaiskirjeen 4. luku puolestaan puhuu ennemmin yhteydestä kuin ymmärryksestä. Tuo yhteys Kristukseen syntyy uskon kautta ja uskon kautta myös opimme hänet tuntemaan. Alaikäisyys on mielestäni sitä, että luotamme omaan ymmärrykseemme ja käsityskyyymme, emmekä näe totuutta omasta vajavaisuudesta ja syntisyydestäkin. Täysi-ikäisinä uskallamme laittaa kaiken Kristuksen varaan, pelastuksen ja elämämme kulun. Tähän ei järki halua suostua. Varsinkaan siksi, että silloin joudumme luopumaan itsekkäistä päämääristä.
Kukkonen. ”Alaikäisyys on mielestäni sitä, että luotamme omaan ymmärrykseemme ja käsityskyyymme, emmekä näe totuutta omasta vajavaisuudesta ja syntisyydestäkin”.
Room 12:2 ”Älkää mukautuko tämän maailmana ajan mukaan, vaan muuttukaa melenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä”.’
Kyllä tämä tarkoittaa myös että Pyhä Henki valaisee ymmärrystämme itsestämmekin niin että opimme syvällisemmin erittelemään omia motiivejammekin. Hebr 4:12-13 kuvaa samaa asiaa, itsetuntemusta joka syveenee Jumalan sanan tutkimisen myötä.
Ei ilmestyksen saaminen omasta itsestä tapahdu siten, että emme ymmärrä mitään. Juuri ymmärryksellähän erittelemme myös oma tilaamme Pyhän Hengen johdatuksella ja läpivalaisussa. Myös lopulta kaikki profeetallinenkin ilmestys on läpityöstetöävä ymmärrykselle. Vasta kun tämä on tehty olemme varsinaisesti vastaanottaneet profeetallisen sanoman.
Paavali ei kyllä elänyt niinkuin hän opetti , vaan hän oli hyvinkin ankara toisin ajattelivia kohtaan.
Yksi ahdasmielisyyden muoto koskee meitä libraaleja. Meidän hyvin vaikeata sulattaa sitä että muut eivät ajattele niinkuin me. On paljon ja äänekkäitä naisten itsemäärämisoikeuden vastustjia, sukupuolisesti erillaisten tuomitsijoita, naisten pappeuden vastustajia, pakolaisten maahantulon vastustajia, epäsuomalaisten arvojen kannattajia ja niitä jotka eivät ymmärrä sitä että Suomi pärjää hyvin aivan yksistään , maailma on 6000 vuotta vanha jne jne.
Olemme intohimoisen innokkaita tuomitsemaan nuo ahdaskatseiset. Jopa niin että oma ajattelumme kutistuu heidän vastustamiseen.
Itse yritän olla niin että nuo muut ajatelkoot niinkuin ajattelevat, heillä on varmasti hyvät syynsä siihen ja minun kutsumukseni ei ole olla librlismin missionääri.
Tosin joskus lankean innoissani tältä radalta ja mielelläni väittelen siitä mikä on mahdollinen totuus.Tapaamme bloggimaailmassa.