Kotimaan pitkä artikkeli pari viikkoa sitten hengellisistä virtauksista, herättää minut miettimään kuljettuja polkuja. Vaikka ensimmäisenä sitä kyselee, että mikäs vika kristinuskossa oikein on, kun se saa tuontitavaran leiman? höh ja höh sanon minä kummissani. Henkihän puhaltaa missä tahtoo,miksei sitten täälläkin päin maailmaa. Ja mitäs tuokin oikein tarkoittaa, ettei Suomessa ole keksitty juurikaan mitään uutta kristillisen kirkon toiminnassa. Joskus uutisia kuunnellessa tulee kyllä mieleen,että tämä ihmiskunta saisi keksiä kristinuskon uudestaan,tai siis löytää uudestaan. Niin pahalta näyttää ihmsisuvun jäsenten tuhoavat ja särkevät teot, niin pienessä kuin isommassakin mittakaavassa.
Kyseinen artikkeli jaottelee tuonnempana hengellisiä virtauksia muutamiin koreihin. Mikäs siinä, mutta miksei voisi olla myös ämpäreitä? Tai vaikka saaveja ja salkkuja, niihinkin voisi kerätä virtauksen jos toisenkin.Ihan ystävällisesti näin ehdottelen. Minä olen viime vuosina kerännyt hengellisiä virtauksia ja aarteitakin polkupyörän sivulaukkuihin. Mieleni alkoi palaa lähteä ikäänkuin vastavirtaan tutkimaan, mistä mikäkin virta tulee. Niinhän sitä lapsenakin etsittiin sateenkaaren alkua. Tie vei täältä itään ja länteen ja vähän eteläänkin. Mutta mikään ei kaapannut sillä lailla matkaansa,että olisin ollut kuin kala saavissa. Vaan tulin syvältä ruokittuna takaisin kotiin ymmärtämään,että syvät Jumalan lähteet ja virrat antavat elämän ja kasvun kristilliseen vaellukseeni. Ei siis tarvitse satamissa odottaa tuontitavaroita, kun on juuret maassa.
Laitanpa juttuuni kuvaterveisen Slovakian uniaattikirkosta,johon eksyin toissa kesänä pyörälläni.Huivipäiset mummot aukaisivat minulle oven kirkkoonsa ja aloittivat Ave Maria-rukouksensa,niin kuin ainakin vuosisatoja olivat edeltävät sukupolvet tehneet. Se oli syvältä nousevaa rukousta, kuin matkaevääksi kääritty leipä minullekin. Tästä jatketaan.
Aivan mahtava kirjoitus. Hieman vaihtelua tämä palsta kaipaakin : )