Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. (1. Joh. 4:1-3 FB38)
Miksi on tärkeää koetella henget?
Mistä kaikesta tunnistat Pyhän Hengen?
Mistä tunnistat saatanan hengen?
Jokaisessa kristityssä on Pyhä Henki; voiko Pyhän Hengen menettää ja mikä silloin avuksi?
Joskus olen kuullut, että Jeesus on jollekin puhujalle ilmestynyt ja kertonut joitain asioita, miten tällaisen pystyy arvioimaan, ilman että pilkkaa Pyhää Henkeä?
Kaikki julkaistut blogini:
11 vuotta sitten sairastuin masennukseen. Masennukseen sain monenlaista hoitoa; lääkkeet, psykoterapia ja laitoshoitojaksot.
Jumala tuntui ankaralta. Jeesuksen rististä käsin piti käsitellä kaikki uudelleen. 9 vuotta sitten aloin käymään Lähetyshiippakunnan seurakunnassa. Koin, että sain hyväksyntää, kun kerroin omasta masennuksestani. Juuri silloin, kun oli vaikeaa, seurakuntalaiset ja pastorit tukivat minua. Monet kristityt rukoilivat puolestani. Masennuslääkkeet kävi tarpeettomaksi vuosi sitten. Nyt koen olevani terve.
Mielestäni särkynyt ja sairas ihminen osaa helposti erottaa henget. Aika nopeasti huomaa muiden suhtautumisen kun kertoo omista ongelmista. Samoin huomaa miten saarnat ja opetukset vaikuttavat.
Juha Heinilä: ”Henkien koetteleminen on aina tärkeää. Jos olet harhaanjohdettu, niin voit syyttää siitä ainoastaan itseä.”
Olet oikeassa siinä, että harhaan johdettu voi syyttää asiasta vain itseään. En kuitenkaan koe olleeni harhaanjohdettu. Tajusin ajoissa, että missä mennään ja nytkin kovasti ihmettelen tätä keskustelua ja aiheena olevaa ”henkioppia”.
Käsittääkseni ev.lut kirkko on vapaa ”henkiopista” ja niin toivon jatkuvan. Huh, huh.
Leo, olemme aina yksin vastuussa itsestämme. Tämän takia on tärkeää koetella ne asiat joita me otamme vastaan. Samoin jos opetamme muita, niin on tärkeää opettaa oikein. Jossain vaiheessa emme voi paeta vastuuta. Kiitos hyvistä näkökulmista.
Leo Tihinen :”Käsittääkseni ev.lut kirkko on vapaa “henkiopista” ja niin toivon jatkuvan. Huh, huh.”
Mitä on teologia? Näyttää siltä, että evl.kirkon oppi ei enää kuulu kirkkojen kanonisen oikeuden vaan maallisen regimentin laindäädännön piiriin. Pitäisikö nyt ”seka-avioliittossa” eläneenä toivottaa poliittisten maanpäällisen vallan käyttäjien harjoittama ”maanpäällinen poliittinen kanoninen oikeus” tervetulleeksi syrjintäsyytöksineen heille, jotka haluavat noudattaa perustuslaissa turvattua kirkon autonomiaa?
Toivotan omasta puolestani onnea ja menestystä poliittisen järjestelmän jatkeena toimivalle ja mielestäni evankeliumiia ”halpuuttavalle” evl.kirkolle ja sen virkamiespapeille, joille pappeus eikä avioliittokaan ole sakramentti kuten meille ”kerettiläisille”.
Vuups, unohtui sanoa evl.kirkon virkamiespapeille, että kun Suomen ”uushistorioitsijoiden” tavoin tulkitsette ”uudelleen” Raamatun tekstejä, niin muistakaa ottaa huomioon ”tieteellinen sukupuolten moneus”, kun ”tiede” on lehtitietojen mukaan löytänyt jo yli 19 000 sukupuolta.
Tuula, kiitos kommenteistasi. Evl-kirkon asioihin ei minun enää tarvitse ottaa kantaa. Toki oikea pappeus olisi tärkeää ja vanhaa hyvää aikaa on kiva muistella.
Juha Heinilä :” Evl-kirkon asioihin ei minun enää tarvitse ottaa kantaa.”
Toivon, ettei minunkaan enää kuluneiden vuosien jälkeen. Muistan yhäkin sen, kun työntäyteisten arkipäiviemme seinässä oli vain yksi valoisa ikkuna, jonka nimi oli Karjala, ja kun ensimmäisen kerran elämässäni astuin 18-vuotiaana Valamon luostarin kesäkirkoon ja näin ikonit ja tuohukset ja tunsin suitsukkeen tuoksun, aloin itkeä, kun tunsin vihdoinkin tulleeni kotiin.
Luovuin tuosta ”kodista” puolisoni lailliseen harrastukseen kohdistuneen kollektiivisen poliittisen mielipidevainon vainon seurauksena, kun tämä avioliitto nyt vain sattuu olemaan meille sakramentti.
Tuula, kiitos kommenteistasi. Hienoa, kun arvostat aviomiestäsi ja avioliittoa.
Juha Heinilä toteat:””olemme aina yksin vastuussa itsestämme. Tämän takia on tärkeää koetella ne asiat joita me otamme vastaan. Samoin jos opetamme muita, niin on tärkeää opettaa oikein. Jossain vaiheessa emme voi paeta vastuuta.””
Kuinka siis kun vanhemmat kastattavat vauvansa ja alkavat opettamaan tätä niin kuinka vauva ja lapsi on itse vastuussa tästä,entä kuinka koetella silloin?
Kiitos Ari hyvästä kysymyksestä. Pieni lapsi ei tietenkään voi valita vanhempiaan, eikä sitä miten hänelle opetetaa tai tehdään. Vanhemmilla on suuri vastuu aina raskauden alusta alkaen. Moni pyhäkoululainen tietää paljon ja osaa kysyä oikeita kysymyksiä.
Jeesus sanoi:
”Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.”
(Matt. 18:5-6 FB38)
Juha Heinilä kuinka vastaat seuraavaan kysymykseen, voiko orjantappuroista koota viinirypäleitä?
Entä kirkon jonka historiassa on vainoa ja sotia, voiko sieltä löytää Rakkautta?
Hyviä kysymyksiä, kiitos Ari.
Toisen kysymyksen kirkko sanan määrittelystä riippuu vastaus. Kun selvität itselle mikä kirkko on, niin tiedät vastauksen.
Ekaan kysymykseen Jeesus antoi Vuorisaarnassa vastauksen:
”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.”
(Matt. 7:15-20 FB38)
Juha Heinilä otetaampa nyt sitten esimerkiksi suomen luterilainen kirkko, siihen kuului aikoinaan liki 100% suomalaisista, kuinka siis on kun sen hedelmää oli sisällissota eli ns ”kristityt” tappoivat toisiaan?
Ari, parempi sinun ja minun on katsoa omaan peiliin ja tutkia omia tekojamme. Aivan turhaa on pohtia 100 vuotta vanhoja juttuja. Lähempänä ovat ne asiat joita voit kauhistella, jos olet rehellinen.
Juha Heinilä, tottakai jokaisen tulee tehdä ITSE parannus eli kääntyä elävän Jumalan puoleen.
Kuitenkin on kysymys juuri väärien profeettojen opeista joiden hedelmästä heidän tunnistaa, siis kun kirkko on jonkun opin mukaan elävä niin se hedelmä näyttää onko se Jumalasta vai ei.
Kun ihminen tulee parannuksen paikalle (Jumala kutsuu) niin silloin on kysymys etsiikö orjantappuroista viinirypäleitä vai ei, etsiikö väärien profeettojen opeista Rakkautta?
Ari, hyviä kysymyksiä. Meidän tulee kavahtaa vääriä opettajia.
Voiko rakkautta löytää oikeiden profeettojenkaan opetuksesta? Opetus on teoriaa ja rakkaus on käytännön toimia.
Pentti ”Voiko rakkautta löytää oikeiden profeettojenkaan opetuksesta? Opetus on teoriaa ja rakkaus on käytännön toimia”.
Minun dogmatiikan opettaja oli mies, joka toi luokkahuoneeseemme Pyhän Hengen rakkaudellisen ilmapiirin. Koko imapiiri käytännöllisesti muuttui hänen astuessaanovasta sisään. Kuuntelin dogmatiikan luennot tällaisessa ilmapiiriissä joss myös keskustelimme kaikesta aiheeseen liittyvästä Hyvä opettaja puhuu rakkaudellisesta sydämestä eikä tällainen ole vain teoriaa, vaan elävän elämän ilmausta, niinkuin kristillisyyden pitääkin.
Sitten, on totta, että erityisesti monet akateemisetkin opettajat tällä saralla voivat olla iaka kuivahkoja hengellisesti ja ehkä etupäässä teoreettisiakin. Yliopistollahan ei pidetä mitään herätyskokousksi. En kuitenkaan kovin helposti sanoisi ketään rakkaudettomaksi. Silti minä olen iloinen, että sain opiskella juuri dogmatiikkaa näin. Omassa teologisessa ajattelussani elämä ja oppi eivät senjälkeen olleet erillisiä asioita. Pidän kovasti Tomas Akvinolaisesta a joistain muista katolisista opettajista juuri siksi että heilläkin on tämä ”Jumalan katselu” ”teologisena metodina”.
Sittemmin minun mainitsemani mies omisti elämänäsä erään ruotsalaisen suurkaupungin narkomaanien majoittamiseen omalla ”campingalueellaan” koko kaupungin johdon mielikarvaudeksi. Campingalue sijaitsi kaupungin hionoston ”villa”-alueella eivätkä ne pystyneet kampeamaan häntä siletä pois mitenkkän, vaikka vuosikymmeniä yrittivät. Hän olisi ollut loistava opetaja missä yliopistossa tahansa mutta lopulta pääenergia meni narkomaanien auttamiseen.
Jumalan tahdon mukainen opettaja välittää laumasta ja toimiii sen mukaisesti. Väärät opettajat pitävät huolta ainoastaan itsestä. On suuri ero leipäpapin ja oikean paimenen opetuksessa. Taivastiellä opastaminen on suurta rakkautta. Suvaitsevaisuus lavealla tiellä ei ole oikeanlaista rakkautta.
Laajemmin käsitettynä opetus on esimerkin antamista ja käytännön harjoitusta. Silloin rakkaus astuu kuvaan.
Martti Pentti, kiitos hyvistä kommenteista. Hyvä esimerkki on rakkautta, huono taas ei ole. On tärkeää, että tunnemme hyvin opettajamme ja vastaavasti hyvät opettajat tuntevat hyvin jokaisen seurakuntalaisen. Oppi ja teot kulkevat käsi kädessä.
Yksi hyvä tapa on tutkistella sitä, onko opettajan opetuksen keskiössä meidän Herramme, vain jotakin muuta. Tuon ”muun” oppii tunnistamaan, sitä paremmin, mitä tarkemmin osaa erottaa lain ja evankeliumin toisistaan. Monet ovat julistavinaan evankeliumia, mutta koko ajan julistavatkin lakia. Joten monilla peruskäsitteet menevät sekaisin. Laista tulee heille ilosanoma ja evankeliumista, jotain jota on tiukasti vastustettava.
Erinomainen kommentti, kiitos Pekka. Näin on!
Lisäisin tähän sen näkökulman, että lain ja evankeliumin erottaminen on tietysti hyvä argumentti arvioida julistusta ja opetusta. Mutta se ei ole paras mahdollinen. Lain merkitys on monimerkityksinen raamatun teksteissä. Monesti laki ja evankeliumi liittyvät ja sekoittuvat samassa tekstissä. On tärkeä löytää laajempia arvioinnin perusteita. Itselleni tärkeitä on kirkon yhteiset päätökset, ekumeeniset kirkolliskokoukset.
Sami, kiitos hyvästä näkökulmasta. Toki kirkolliskokoukset ovat yksi hyvä kriteeri, mutta jos ne ovat ristiriidassa keskenään tai Jumalan sanan kanssa, niin niiltä osin ne eivät ole käyttökelpoisia.
Viimekädessä Jumalan sana ja sen oikea ymmärtäminen on ainut oikea kriteeri. Laki ja evankeliumi on hyvä pitää erillään. Yksi pieni raamatunkohta voi sisältää sekä lakia, että evankeliumia, jolloin erottamisen taito on tärkeää.
Juha, kirkolliskokoukset ovat varmasti erehtyneet. Tosin kukaan ei käsittääkseni ole osoittanut ekumeenista kirkolliskokouksia yhtenäisen kirkon ajalta harhaksi. On hyvä erottaaa jakautuneen kirkon ja jakamattoman kirkon päätökset. Ensimmäisiä on kritisoitu jälkimmäisiä käsittääkseni ei.
Vielä tälläinen pähkinä purtavaksi; mikä on se kohta paavalin kirjeessä jossa evankeliumi, Jumalan hyvyys vetää parannukseen? Missä siis tässä kohdassa on laki? Vai aiheuttaako evankeliumi katumuksen?
Sami, kiitos hyvästä kysymyksestä. Oletko ajatellut kirjoittaa blogia? Suosittelen. Kuvasi K24ssä on hyvä.
Mitä kysymykseesi tulee, niin Jumalan hyvyys, joka vie parannukseen liittyy ainakin ehtoolliseen. Mutta voiko katumaton syntinen mennä ehtoolliselle? Jumalan lakia aina tarvitaan, mutta myös evankeliumia, jossa Jumalan armo tulee hyvin esille. Laki ja evankelimi on täydellinen Jumalan sana, kun ne ovat oikein eroteltu. Roomalaiskirjeen 2 luvun alkuosaa ehkä tarkoitit, vai mitä tiettyä kohtaa?
Paajanen. ”mikä on se kohta paavalin kirjeessä jossa evankeliumi, Jumalan hyvyys vetää parannukseen? Missä siis tässä kohdassa on laki? Vai aiheuttaako evankeliumi katumuksen?”
Aikanaan olin aika paljon Latinalaisen Amerikan herätyksiin tutustumassa. Argentiinassa ne saarnasiavt Jumalan hyvuudestä ja rakkaudesta ja ihmisiä tuli seurakuntiin joukoittain. Sitten, kun ne olivat liittyneet seurakuntiin aloitettiin opetus joka sisälsi myös pyhyyden ja pyhitymisen tuntemisen. Tämä oli oikein hyvä ”strategia”, vaikka se oli täsmälleen päinvastainen kuin meillä Suomessa perinteisesti. Argentiinan herätys oli vaikuttava ja se muutti koko maan talouselämääkin radikaalisti.
Joh. 10:16
Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Montako paimenta on?
Siis Jeesuksen Sanat ohjaavat niitä kuulevia.
Ari, sinulla on hyviä kysymyksiä. Jeesus Kristus on Hyvä Paimen, ainut Ylipappi, joka paimentaa koko kirkkoaan ja asetti paimenviran.
Niin Jeesus sanoi heille jälleen: ”Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.” Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: ”Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.”
(Joh. 20:21-23 FB38)
Jeesuksen sanat ohjaavat laumaan. Sinulle eivät Hänen laumansa näytä kelpaavan, Ari Pasanen. Älä arvioi, millaisia pässinpäitä joukossa on tai on joskus ollut. Seuraa vain Paimenta.
Tähän mennessä tähän blogikirjoitukseen on tullut kolmeen eri kommenttiin yhteensä neljä “asiaton kommentti” -ilmoitusta. Osa voi olla vahinkoilmoituksia.
Tiedoksi ilmoittajille. Blogillani kaikki kommentit ovat asiallisia.
Poistan asiattomat ja nimimerkkien kommentit automaattisesti, vaikka niitä ei olisi ilmoitettu asiattomiksi. Tästä kirjoituksesta on poistettu kolme kommenttia.
Hyviä kommentteja! Palatakseni tuohon 1.Joh 4 lukuun, jossa Johannes on huolissaan antikristuksista, eli niistä, jotka vastaopettavat Kristuksesta, eli ongelmana olivat ne opettajat, jotka väittivät , että Kristus on pelkkä henki ja Kristuksen lihallisen vaelluksen merkitys olisi vähäpätöinen ja mitään syntien sovitusta ristillä ei olisi tapahtunut, vaan ihminenvoi itse omalla pyhityksellään saavuttaa Kristuksen kaltaisuuden. Oli myös opetusta, jossa uskovat olisivat niin pyhiä, että he eivät enää voineet tehdä syntiä (vääryyttä). Lahjavanhurskaus on edelleen kirosana monessa opetuksessa, siitä saatetaan puhua kyllä retorisesti, mutta Armon Henki puuttuu ja ihmiselle asetetut autuuden ehdot vilisevät opetuksessa tajaan. Humanismi ja ihmisviisaus sekoittuu kauniiksi vyyhdeksi ja rakkaudesta puhutaan sekoittamalla Jumala ja ihminen helposti ja huolella moni heitä uskoo… Mutta usein kyse on itsevalitusta jumalan palvomiseta, joka korottaa ihmisen erinomisuuden kaiken Jumalaksi.
Kun ajattelee tätä päivää, niin edelleen on niitä, jotka eivät opeta Apostolien mukaan Kristuksesta, hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, jossa Jumala itse teki sovinnon ihmisen kanssa, Uhraamalla oman Poikansa ihmisen edestä.
On monia tahoja, jotka opettvat antikristillistä opetusta ja niitä tulee karttaa, juuri siitä myös Apostoli Johannes kirjeissään varoittaa ja että niitä on paljon, jotka vääristävät puhtaan Kristillisen Evankeluimin, jossa on syntien sovitus täydellisesti loppuun saatettu. Pyhä Henki on erotettu maailman hengestä, se ei ole maailman henki, joka niin helposti meidät kiehtoo pauoloihinsa.
Jeesus sanoo:”Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: ’Minä olen se’, ja: ’Aika on lähellä’. Mutta älkää menkö heidän perässään.”
Autuas on se ihminen, jonka synti on peitetty.
Kiitos hyvästä kommentista, Ismo. Näin on.
Saammeko seurakunnassa / kirkossa sitä ruokaa jota tarvitsemme?