Kristuksen kirkon syntymäpäiväksi kutsutaan helluntaita. Katolinen ja Ortodoksinen kirkko ovat toimineet Kristuksen todistajina ja kristinuskon opettajina aina 1500-luvulle asti, jolloin kirkon pirstaloituminen erityisesti ja voimakkasti eri suuntauksiin alkoi protestanttisen liikkeen ensi askeleilla.
Eräs varsin uusista liikkeistä on 1900-luvun alussa syntynyt Helluntailaisuus, joka katsoo liikkeensä olevan suora jatkumo Raamatun Apostolien tekojen 2. luvun tapahtumille. Helluntailaiset opettavat, että kasteen ja uskon lisäksi uskovan täytyy saada vielä erillinen henkikaste, jolloin Pyhällä Hengellä täyttymisessä ihminen saa todellisen voiman Jumalalta ja siirtyy korkeammalle hengelliselle tasolle. Helluntailaiset eivät käytä termiä hengellinen taso, mutta se on aivan ilmeistä heidän opetuksessaan Pyhästä Hengestä.
Helluntailaisten mukaan heillä ei ole mitään oppiperustaa Raamatun lisäksi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että mm. henkikaste on helluntailainen dogmi eli oppi, jota Raamatussa ei esiinny, vaikka liike näin opettaa. Asia kiinnostaa minua, koska oppi henkikasteesta on edelleen olemassa.
Mikä on kristityn oikea mitta? Ovatko helluntailaiset henkikasteen kokeneet muita kristittyjä voimakkaampia ja parempia kuin muut kristityt?
(Luettu 30.10. 2022 mennessä 1903 kertaa.)
Onhan heillä oppi, vaikka opittomuutta korostetaan. Sehän on se uudestikasteen tekeminen ja lapsikasteen kieltäminen, mitä siinä onkaan samalla perustavasti unohdettu.
Olen samaa mieltä Samuel.
Helluntailaiset moittivat luterilaisia kovin sanoin opista ja oppi-isästä. Samalla he sanovat, että heillä ei ole mitään oppi-isiä. Liikkeen historiasta kuitenkin löytyy nimiä heille, jotka ovat alkaneet opettaa ns. uskovien kastetta sekä henkikastetta. Nimet löytyvät helposti googlettamalla. Joku on siis ensin alkanut opettaa tietyllä tavalla (oppi-isä), ja seuraajia opille on löytynyt.
Helluntailiikkeen alussa henkikasteeseen pääsääntöisesti liitettiin kielilläpuhumisen armolahja. Myöhemmin asia jakoi liikettä ja opetuksesta muodostui erilaisia variaatioita. Kielilläpuhumisen armolahja on joka tapauksessa eri asia kuin Pyhällä Hengellä täyttyminen, tosin ne voivat esiintyä myös samanaikaisesti.
Luterilaiset opettavat, että Pyhällä Hengellä voidaan täyttyä monta kertaa. Hengellä täyttymisen pyyntö rukouksessa ei ole millään muotoa vierasta luterilaisuudelle.
Helluntailaisten opettama henkikaste on uskoontulon jälkeen kerran tapahtuva Pyhällä Hengellä täyttyminen.
Samuel, totta!
Helluntailainen opettaa myös edellä olevan lisäksi, että lapsi syntyy synnittömänä syntisestä isästä ja äidistä. Raamattu ei näin opeta. Helluntailainen tarvitsee puhtaan lapsen, joka myöhemmin osoittautuu syntiseksi, ja tarvitsee vasta sitten kasteen. Helluntailainen ei kuitenkaan osaa määritellä milloin lapsesta tulee syntinen. Väärä Raamatun tulkinta synnyttää uusia vääriä tulkintoja.
Kristuksen kirkon historiasta leikataan n. 2000v, pois. Näin toimimalla uusi liike saa oppinsa perusteltua.
Lutherin mukann Oiken Uskon Ihmiselle voi antaa vain Jumala Itse, ja tämän jälkeen Ihmisen toiminta on yhdessä Kristuksen kanssa.
Edellinen vertautuu hyvin henkikasteen kanssa.
Yhtäkkiset uskoontulot ovat totta tänäkin päivänä. Asialle on hyvä hienompikin nimitys mitä nyt en suostu muistamaan.
Ihmisen herääminen yhdenlaisena hyppäyksenä voi tapahtua arkielämänkin haasteissa, jolloin alitajuiset ymmärryksen asiat nousevat tietoisuuteen antamaan uutta suuntaa nyt vaivalloiseksi koettuun elämäntilanteeseen.
Ihminen voi näin yhtäkkisestikin lähteä elämään tavalla mihin aiemmin ei ilman kädestä pitämistä olisi lähtenyt mukaan.
Henkikaste nimityksenä voi näin hyvin kuvata proseduuria mihin meillä Ihmisinä uudistuaksemme on kyvyt ja mahdollisuudet ajan ja paikan sattuessa kohdilleen.
Kaikesta voi väitellä, tottakai, mutta ei sen enempää henkei-kuin vesikasteellakaan ole mitään merkitystä, ne ovat vain rituaaleja, eli tapoja, joita toistuvasti noudatetaan jossakin kulttuurissa. Ne ovat ikääkuin yhteisöä liimaavia toimenpiteitä, joilla ilmaistaan oleminen jossakin ryhmässä.
Varsinaisesti henkioppi löytyy gnostilaisesta kristillisyydestä, sillä kumottiin sieluoppi ja paneteltiin ja väitettiin sen olevan ongelmallinen sen takia, että sielulliset joutuvat tekemään hyviä töitä pelastuakseen, mutta jos sanot olevasi, siis valitset hengellisyyden, on pelastus sinulle taattu. Ja nyt kirkko puhuu hengellisyydestä, heidän omana oppinaan ja kuinka vain sen kautta pelastut.
Helluntalaiset ovat vain jatkaneet aihetta lisäämällä siihen henkikasteen, mitä ikinä se tarkoittaneekaan, hengen emanaatioa taivaallisista sfääreistä. Joku kirkkoisä puhui illuminaatiosta, joka tarkoittanee juuri samaa, kuten myös sanonta että sana jonka profeetat ovat kyllä kirjoittaneet on kuitenkin Jumalan henkeyttämää, eli tietynlaisessa tilassa kirjoitettua.
Ihmisen mieli siirtyy ympäröivästä todellisuudesta oman päänsä sisäiseen maailmaan, samoin kuin kirjojen kirjoittajat aina tekevät ja mielen maailmassa ei edes taivas ole kattona, eikä maan rajat tukkona, voi kuvitella mitä tahansa ja kirjoitella ylös. Eräät sitten uskovat, että sanat tulivat taivaan jumalalta.
Pysyvää mielenmuutosta, eli heräämistä ei voi tapahtua jos ei koskaan ole elänytkään niin sanotusti synnillisesti tai kelvottomasti. Se pitää kokea ensin ja kyllästyä ja huomata, että tämä ei nyt vetele. Siitä alkaa parantuminen ja se on aina henkiökohtainen asia ja päätös. Kukaan toinen ei voi tehdä sitä toisen puolesta.
Kasvua ja kehitystä tapahtuu pikkuhiljaa ja sitä voi sanoa sielun evoluutioksi, kehitysopiksi. Meillä on vielä paljon opittavaa. Me olemme nyt tietoyhteikunnassa, se hyväksytään, eikä opeteta, että viisaus katoaa ja tieto käy turhaksi. Meidän pitää vain keksiä, mikä on oikeaa viisautta ja tarpeellista tietoa.
Lisättynä ripauksella hyödytöntä huvia, iloa ei saa unohtaa.
Jotakin on selvästi ja pahasti pielessä lapsikasteessa. Se näkyy siinä, miten rippikoululaiset otetaan vastaan oikeina ja hyvinä kristittyinä. Siitäkin huolimatta vaikka ei heillä olisi uskoa, joka vaikuttaa parannuksen hedelmiä. Ateisteja jopa käytännössä pidetään ihan hyvinä kristittyinä, kunhan täyttävät muodollisesti kristityn mitat ja lausuvat uskontunnustuksen, johon eivät kuitenkaan usko.
Siinä suhteessa kirkkomme on alkanut lähentyä Islamia. Islaminuskoiseksi kun tullaan lausumalla lyhyt Islamin uskontunnustus: Allah on Jumala ja Muhamed on hänen profeettansa. Niinpä en ole innokas nostamaan esiin muiden uskonsuuntien erheitä. Varsinkaan Helluntailaisten, joiden keskuudessa uskoa eletään paljon enemmän todeksi kuin kirkossa. Monessa suhteessa saamme hävetä heidän edessään. Meille oppi on tärkempää, kuin oikea uskonelämä.
Nyt tarkoitat varmaan Kansankirkon kaste-opettamisen suhdetta, jota varmaankin kuvaat. Kastetaan ja siihen se monesti jääkin, ilman kristillistä kotia ja opetusta taimi kuolee pois. Ilmeisesti kuitenkin tiedät, ettei tämä ole kasteen vika millään tavalla.
Pyhä Henki väistyy kastetusta, usko hiipuu ja kuivuu pois, jos kastettua ei hoideta Jumalan sanan yhteydessä. Opetus kodeissa on heikkoa. Raamattua ei tunneta. Lisäksi yhteiskunnalliset instituutiot ovat alkaneet kieltää hengellisten asioiden opettamisen.
Helluntailaisissa kodeissa todennäköisesti Raamattu on selvästi esillä. Usein näissä kodeissa kastetaan myös hyvin pieniä lapsia, koska vanhemmat tunnustavat uskoa. Yksi usko ja yksi kaste on oikea opetus.
Pekka Veli, …”Niinpä en ole innokas nostamaan esiin muiden uskonsuuntien erheitä. Varsinkaan Helluntailaisten, joiden keskuudessa uskoa eletään paljon enemmän todeksi kuin kirkossa.”
Neuvostoliiton vankiloissa helluntailaiset, babtistit, luterilaiset jne. uskovat kokivat yhteyttä Jeesuksessa Kristuksessa. Opilliset eroavuudet eivät olleet esteenä, kun pyydettiin apua Jumalalta.
Minä en mielelläni ottaisi blogin asioita esille. Täällä toisilla blogeilla hyökätään kuitenkin hyvin voimakkaasti vanhan kirkon historiaa ja opetusta vastaan. Olen näitä asioita kysellyt, mutta minut on toistuvasti deletoitu mm. ”poispotkitut” blogilta.
Minulla on helluntailaisia ystäviä, joiden kanssa hengellinen yhteys toimii hyvin. Minua ei ole poispotkittu aikaisemmin. Tämä on minulle täysin uusi kokemus.
Pekka Veli, mielestäni olisi reilua, että helluntailainen tunnustaisi omalla liikkeellä olevan Raamatun tulkinta, joka on syntynyt 1900-luvun alussa. Nimet Charles Fox Parham, Angnes Oznamja William J. Seumor löytyvät liikkeen alusta.
Helluntailainen Raamatun tulkinta levisi nopeasti Amerikasta lähtien. ”Ensimmäinen helluntaiseurakunta perustettiin Helsinkiin vuonna 1915.” (Uskonnot Suomessa)
”Nykyisin helluntailais-karismaattinen kristillisyys jaetaan kolmeen osaan: klassisiin helluntailaisiin, karismaattisiin liikkeisiin ja uuskarismaatikoihin. Klassisilla helluntailaisilla tarkoitetaan Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa syntynyttä ja ympäri maailmaa levinnyttä helluntaiherätystä. Suomen helluntaiherätys kuuluu tähän kategoriaan. Karismaattisilla liikkeillä tarkoitetaan 1960-luvulta alkaen olemassa olevissa kirkoissa vaikuttavia helluntailaisuutta muistuttavia liikkeitä. Näistä suurin ryhmä on katolinen karismaattisuus.” (Uskonnot Suomessa)
Pekka Veli. 1800-luvun suomalaiset teologit järkeilivät, että pieni lapsi ei voisi uskoa sen tähden, että ei kykene järjen käyttöön ja tietoiseen uskomiseen (”uskonratkaisuun”). Tästä päädyttiin kahteen erilaiseen ratkaisuun. Yhdet – vapaakirkolliset – päätyivät siihen, että koko lapsikaste pitää hylätä epäraamatullisena. Toiset pitivät kiinni lapsikastekäytännöstä ja ajattelivat, että kaste on jonkinlainen opetuslapseksi ottaminen, ja usko syntyisi sitten myöhemmin, esimerkiksi rippikoulussa. Perustelu oli kummallakin sama: koska lapsissa ei näy mitään ulkonaisia merkkejä siitä, että tämä uskoo, puhe lapsen uskosta on huuhaata. (Lestadiolainen liike omaksui laajalti kolmannen vaihtoehdon: lapsi saa Jumalalta uskon lahjan jo sikiämisessä, vaikka se lopulta tuppaa useimmilta eri syistä sammumaan jossakin vaiheessa.) Hyvin monet omaksuivatkin käsityksen, jossa eri tavoin erotettiin toisistaan vesikaste ja henkikaste tai uudestisyntymisen pesu/uudestisyntymisen lupaus itse uudestisyntymisestä. Helluntailaisuus vain nosti tämän jaottelun ihan omiin sfääreihinsä. Tässä kaikessa oli kysymys nimenomaan OPISTA. On perusteellisesti väärin ajatella, että oppi on millään tavoin uskonelämän vastakohta. Uskoon kun kuuluu myös erilaisten asioiden pohtiminen.
Siitä, kenen joukossa uskoa lopulta eletään jollakin erityisellä tavalla todeksi, voidaan erittäin perustellusti olla montaa eri mieltä. Uskoa on nimittäin paha mennä mittaamaan ja Jumala yksin tutkii meidän sydämemme. Onneksi. Tietenkin erilaisten kyselyjen ja selvitysten tuloksista voidaan tehdä suuntaa-antavia johtopäätöksiä yleisemmällä tasolla. Silloin huomaamme valitettavan asian, jonka muistaakseni muuan ruotsalainen kirkollinen lehti ilmaisi näin: ”Kirkon isoin haaste tulevaisuudessa on löytää pappeja, jotka uskovat Jumalaan.” Tuhannen taalan kysymys onkin: voiko pappi, joka itse on uskosta osaton, johtaa toisia uskomaan?
25 vuoden rippikoulukokemuksella voin lopuksi todeta, että nuorilta on paha mennä vaatimaan perinteistä parannuksen tekoa, elämän antamista Jeesukselle tai muuta sellaista. Reilu jeesustelu aidosti ilman tuputtamista toimii parhaiten. Jokainen teini-ikäisten kanssa töitä tehnyt tietää, että murroisikä on aaltoliikettä. Silloin kannattaa pääsääntöisesti puhutella nuoren orastavaa aikuista ja vastuullista puolta. Tältä pohjalta ajattelen, että on ihan opetusopillisesti järkevää puhutella nuoria oikeina ja hyvinä kristittyinä. Itse luotan siihen, että Pyhä Henki kyllä toimii sanan, sakramenttien ja kristillisen todistamisen (=elämäntavan) välityksellä. Samalla olen tietoinen siitä, että kaikki rippikoulunuoret eivät ole välttämättä säilyneet lapsen uskossaan/kasteen armossa. Kuten myös siitä, että moni kirkkomme työntekijä pitää tällaisia ajatuksia lähes uskonnollisena väkivaltana. Kuten yhden lapsen kasvattamiseen tarvitaan kuulemma koko kylä, myös yhden uskovan – iästä ja elämäntilanteesta riippumatta – tarvitaan kokonainen seurakunta tai rukoushuone.
Marko, ”On perusteellisesti väärin ajatella, että oppi on millään tavoin uskonelämän vastakohta. Uskoon kun kuuluu myös erilaisten asioiden pohtiminen.”
Hyvä kommentti sekä myös näkökulma kristilliseen kasvatukseen. Kasteen jälkeen tarvitaan hyvää opetusta.
Ongelma on yksiselitteinen. Jos Helluntalaiset eivät hyväksy ”Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste” periaatetta, vaan uudelleen kastavat, niin he deletoivat Kirkon opetuksen kasteesta. Sama koskee vedestä erotettua henkikastetta, jollaista ei ns. Ylhäältä (uudelleen) syntymisen merkityksessä tunneta.
Jos ja kun Helluntalaiset palaavat yhteen kasteeseen, joka heillä omissa perheissään jo valtavirtana on, niin keskustelu olisi mahdollista. On myös hyvä muistaa, että Kirkko kastaa aikuisia siinä missä lapsia, lähetystyön seuraksena. Perhekunnittain, kuten on jo alusssa ollut.
Hyvä täsmennys Ismo!
”Pyhillä vuorilla minä sinut synnytin, sinä synnyit kuin kaste aamuruskon helmasta. ” Tässä puhutaan kansan syntymisestä.
Onko lapsikaste seurausta tästä psalmista, kun siinä puhutaan syntymisestä ja kasteesta.
Mutta huomaatteko, että kaste on vertauskuvallinen ja tarkoittaa aamukastetta luonnossa.
Toisen käännöksen mukaan se menee :” Altis on sinun poikasi, sinun sotaanlähtösi päivänä. Pyhässä asuassa sinun nuori väkesi nousee sinun eteesi, kuin kaste aamuruskon helmasta. ”
Kaste aamuruskon helmassa on pieniä vesipisaroita, jotka ilmestyvät kuin tyhjästä, ne sädehtivät ja kimmeltävät kuin timantit auringon säteen osuessa maahan. Niitä näkee myös puiden oksissa ja lehvistöisää sateen jälkeen, joskus pihalle katsella olen ajatellut olevani todella rikas. Saan katsella kimmeltäviä kastehelmiä miljoonakaupalla, omalla pihalla.
Linnut ja muut eläimet saavat kasteesta tervetullutta juotavaa auringon kesäisessä paahteessa.
Hieno kuvaus. Kesä on juuri nyt parhaimmillaan.
En oikein jaksa enää kiinnostua näistä ”opin alkeista”. Kaikilla kirkkokunnilla ja lahkoilla sun muilla liikkeillä on omat kummallisuutensa, joista sitten taistellaan ja väitellään loputtomiin toisten uskovien kanssa. Ei näistä koskaan ikinä mitään yhteisymmärrystä synny. Toivottavasti Jumala armahtaa meitä kaikkia ”oikeassa olijoita” ja katsoo meitä yhtenäisenä uskovien seurakuntana puutteistamme ja hölmöyksistämme huolimatta.
Kari Roos: Ei näistä koskaan ikinä mitään yhteisymmärrystä synny.
Siltä vaikuttaa. Aina vain enemmän syntyy uusia lahkoja. Vauhti on on kova.
En muista missä ja kuka puhui tästä henkikasteesta, että sitä ei ole olemassa. Jokaisella uudestisyntyneellä, Kristuksessa olevalla Jumalan lapsella, joka vaeltaa Hengen johdatuksessa/johdatettavana, on Pyhä Henki.
Puhe tuollaisesta erityisestä ”henkikasteesta” jakaa uskovat ikään kuin vääriin ja oikeisiin uskoviin. Tuollainen käsitys on varmasti syntynyt ihmisen ”lihallisessa” mielessä, jolla yritetään korostaa itseään. Tähän liittyy esim. kielillä puhuminen. Kielillä puhumista on muissakin uskonnoissa kuin kristinuskossa. Tämä on hyvä pitää mielessä. Noissa piireissä korostuvat myös kaikenlaiset ihmeet ja parantumiset. Suurin ihme minun mielestäni on se, kun ihminen kohtaa Jumalan ja tulee uskoon.
Silti on tietysti olemassa ero lihallisen ja hengellisen ihmisen välillä. Hengellinen ihminen (Kristukseen uskova, vanhurskautettu) elää Hengen johdatuksessa. Hän on ristiinnaulinnut itsensä (lihansa) himoineen ja haluineen.
Sitten on olemassa niitä hengettömiä, kuolleita, jotka elävät omassa tekojen hurskaudessaan. Heillä ei ole henkeä, he ovat kuolleita ja tekevät kuolleita tekoja. Elävät synnissä ja ovat synnin orjia. He voivat luulla olevansa kristittyjä, mutta eivät ole, sillä heidän teoissaan (ja puheissaan) nähdään, että he eivät ole todellisia kristittyjä. Ilm. 3:2 ”Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä ole kuollut”. KR-92. Käännös KR-38 sanoo saman: ”Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.” Siis nimellisesti elävien kirjoissa, mutta teot, joita tekee ovat kuolleita tekoja.
Jaak. 2:26 ”Sillä niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.”
Esim. tässä Paavalin room.kirjeen kohdassa (KR -92) on sanottu hyvin mitä Hengessä eläminen on:
Hengen luoma uusi elämä
1 Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. (Eräsissä käsikirjoituksissa on lisäys: ”ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan.)
2 Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3 Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin,
4 jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.
5 Lihan mukaan elävillä on lihan mukaiset pyrkimykset, Hengen mukaan elävillä Hengen mukaiset.
6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan.
7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua.
8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. 10Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi.
11 Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla.
12 Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan.
13Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.
14 Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia.
15 Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: »Abba! Isä!»
16 Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.
17 Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.”
Riitta: Jokaisella uudestisyntyneellä, Kristuksessa olevalla Jumalan lapsella, joka vaeltaa Hengen johdatuksessa/johdatettavana, on Pyhä Henki.
Näin on. Hyvä pätkä Paavalilta (Room:8)
Riitta. Muun muassa Urho Muroma (k.1966) teki selvän eron vesi- ja henkikasteen välillä kirjassaan ”Kristus-kaste”. Tämä kahtiajako on jäljitettävissä useita vuosisatoja taaksepäin. Me kristityt olemme kauan osanneet taidon jakaa lauma kahden kerroksen kristittyihin. Käytetyt termit ja tavat ovat vain vaihdelleet.
Jonkun kirkkokunnan tai kristillisen yhteisön opin arvosteleminen ei minusta ole sama asia kuin siinä mukana olevien ihmisten tuomitseminen vääräuskoisiksi. Itselläni on kokemusta hyvästä uskonyhteydestä yli kirkkokuntarajojen. Se on sitä yhteyttä Pyhässä Hengessä mikä apostolisessa uskontunnustuksessa sanoitetaan näin:
”Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Amen”.
Mitä se on?
Minä uskon, etten minä oman järkeni voimasta voi Herraani Jeesukseen Kristukseen uskoa, eli hänen tykönsä tulla; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valaissut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa. Samoin hän kutsuu koko kristikuntaa maan päällä, kokoaa, valaisee, pyhittää ja varjelee sitä ainoan oikean uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä runsain määrin antaa minulle ja kaikille uskoville kaikki synnit anteeksi ja herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet sekä antaa minulle ja kaikille Kristukseen uskoville iankaikkisen elämän. Tämä on varmasti totta.”
Luther: ”Minä uskon, että maan päällä on olemassa pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan Pään, Kristuksen alaisena. Pyhän Hengen kokoon kutsumana, yhdessä uskossa, mielessä ja käsityksessä, omaten monenlaisia lahjoja, mutta yksimielisenä rakkaudessa, ilman lahkoja ja eripuraisuuksia.” (Martti Luther, Vähä Katekismus, Kristinoppi, Suomen Tunnustuksellinen luterilainen kirkko)
Erittäin hyvä lisäys.
Näin minäkin tunnustan yhden pyhän yhteisen seurakunnan, joka on Kristuksen ruumis maan päällä. Kristus tuntee omansa ja Kristuksen omat tuntevat hänet.
Lutherin käsitys kirkosta, on hänen tulkintansa ja sen voi jättää omaan arvoonsa. Uskon tunnustuksen intentiota ei ole ikinä tarkoitettu ymmärrettäväksi näin. Vanhojen ja yhtenäisen kirkkojen ymmärryksessä kun he laativat uskon tunnustuksen kirkko oli juuri se missä he olivat ja mitä he tunnustivat. Tämä oli uskontunnustuksen intentio, joka loi selvät rajat kirkolle. Ja ekumeenisten konsiilien mukaan kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Luther laittoi siis omiaan ja uskontunnustuksen mukaan hän on harhaopettaja.
Sami: ”Lutherin käsitys kirkosta, on hänen tulkintansa ja sen voi jättää omaan arvoonsa. Uskon tunnustuksen intentiota ei ole ikinä tarkoitettu ymmärrettäväksi näin.”
Luther ymmärsi väärin uskon tunnustuksen intention vanhan kirkon näkökulmasta katsottuna. Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Ymmärrän viestisi.
Pelto vertaus on hyvä. Luste erotetaan nisusta. Enkelit saavat käskyn, ja toimittavat tehtävänsä ohjesäännön mukaisesti oikein.