Varhaisimmat muistoni henkimaailmaan ja ”tuonpuoleiseen”, liittyvät painajaisuniini, jossa valtava tulimeri roihuaa silmän kantamattomiin ja ahmii kirkuvia ihmisiä kitaansa ilman mitään toivoa heidän pelastumisestaan ja tulen sammumisesta. Iltaisin rukoilin kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että pysyisin aina uskomassa ja että kaikki maailman ihmiset tekisivät parannuksen, jotta kenenkään osa ei olisi iankaikkisuus tulimeressä.
Sekä seuroissa, että vanhempien uskovaisten puheista, sai usein kuulla selityksiä sielunvihollisesta, saatanasta, joka yrittää kaikin keinoin saada ihmisiä itselleen: ”Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.” (1. Piet. 5:8)
Sielunvihollisen kerrottiin kuiskuttelevan korvaan milloin mitäkin. Tekemään syntiä, vastustamaan vanhempia ja olla menemättä seuroihin ja olemaan tottelematta seurakunnan ääntä ja neuvoja. Se sai myös häpeämään uskovaisuutta ja olemaan arvostelevalla ja vikovalla mielellä toisia uskovaisia kohtaan. Oman uskonelämän vihollisia olivat myös maailma ja oma liha, joten ensiarvoisen tärkeää oli, että taistelussa tätä ”kolmiliittoista vihollista” vastaan oli kaikki tiedon ja taidon aarteet seurakunnasta, toisten uskovaisten kautta saadut neuvot ja tarvittaessa myös puhuttelut ja nuhteensanat.
Hoitokokouksissa homma huipentui henkioppiin, jossa väärä henki nähtiin saastaisena henkenä, jonka isäntänä oli sielunvihollinen, saatana. Jos joku ei tehnyt henkiparannusta pyydettäessä, hänet jätettiin ”saatanan haltuun”. Tuosta tilasta pääsi pois vain siinä tapauksessa, jos ymmärsi oman väärän henkensä hedelmineen ja anoi sitä anteeksi ja seurakunta antoi sen anteeksi. Aina ei nimittäin käynyt niin onnellisesti, että seurakunta (=hoitomiehet) olisi antanut anelijalle anteeksi, milloin mistäkin syystä. Esimerkiksi joku ei hokannut sanoa anteeksipyynnön yhteydessä ”rakkaat veljet” tai ei osannut selittää tarpeeksi seikkaperäisesti väärän hengen ilmentymistä tai käytti väärää sanamuotoa tms.
Joskus tuo sielunvihollinen, piru tällä kertaa, saattoi näyttäytyä sarvineen hampaineen jollekkin uskovaiselle. Kerran eräälle pappismiehelle. Oli tullut yöllä nykimään peittoa ja oli lähtenyt kyllä heti pois, kun pappi oli lausunut: ”Jeesuksen nimeen poistu!” Kuulemma piru pelkää Jeesuksen nimeä. Tämä oli tarina, jota sai usein kuulla, milloin aikuisten ja milloin toisten nuorten kertomana. Tätä pappia pelättiin ja kunnioitettiin hänen karmean kokemuksensa takia. Selitettiinhän, että sielunvihollinen käy eniten sen ihmisen kimppuun, joka puhdasta evankeliumia saarnaa. Lohdutukseksi pelkääville, sanottiin, ettei piru esiinny koskaan sitä kovasti pelkääville ihmisille. Tähän lohdutukseen koetin yön pimeinä hetkinä tarrautua, koska minulla ei ollut mitään halua tutustua sarvipäähän.
Nämä edellä mainitut asiat olivat hyvinä pelotteina ja takatuuppareina tiellä ja matkalla taivaaseen. Koko ajan piti olla varuillaan, ettei vihollinen saisi ansaan, vähän kuin olisi pienellä lautalla matkannut vaarallisella merellä, ainoana turvana toiset uskovaiset, joilla oli armo ja anteeksianto ja jota he eivät välttämättä suoneet, jos Henki esti heitä tekemästä sitä. Armo ei ollut itsellä, se oli seurakunnalla, toisilla uskovaisilla ja he sitä jakoivat silloin kun jakoivat ja Henki heitä siihen kehotti. Näin sai kulkea Pyhän Hengen osallisuudessa, poissa saatanan vallan alta.
Vuoden 35 jKr. aikaisia ihmisiä pidetään myyttisesti takapajuisina ihmisinä.
Luukas 13-luvussa sairauden ja riivaajan suhdetta kuvaa lääkäri Luukas
joka oli ammatiltaan lääkäri.
”Kreikkalaista Hippokratesta (460–377 eKr.) voidaan monestakin syytä pitää länsimaisen lääketieteen perustajana. Hän oli tunnetuin antiikin Kreikassa eläneistä lääkäreistä ja Kosin saarella vaikuttaneen hippokraattisen koulukunnan johtohahmo. Hän oli myös ensimmäisiä niistä, jotka halusivat erottaa lääketieteen uskonnosta ja pappien toiminnasta.”
Arno Forsius on kirjoittanut edellisen >Antiikin Kreikan lääketiede>jutun
mikä olisi hyvä lukea sillä Hippokrates eli reilu 400 vuotta ennen Luukkaan
documentointia!
Tuskin Luukaskaan väitti, että kaikki sairaudet johtuvat hengistä.
Mutta että se olisi mahdollista.
Kiitos Petri kommenteista.
Markuksen evankeliumissa (Mark. 9: 17-18) Jeesus karkottaa pahan hengen pois pojasta:
” ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki.
18 Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
25 Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!”
Opetuslapset ihmettelevät, kun he eivät osanneet parantaa poikaa:
”28 Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?”
Jeesus vastaa:
”29 Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”
Tuon tapahtuman pojalla näyttäisi nykyvalossa olleen epilepsia. Oireet viittaavat ihan siihen. Tuohon aikaan tautia kutsuttiin pahaksi hengeksi, varmaan sekä neurologiset että psyykkiset sairaudet miellettiin pahan hengen aiheuttamiksi, kun ei niitä ymmärretty silloin.
En tiedä, miten olennaisena osana tulimerellä pelottelu kuuluu vl-kotien opetukseen, mutta ainakin minä olin jostain lapsena ammentanut sen, en tosin muista sitä jatkuvasti kotonani kuulleeni, mutta tarviiko noin karmaisevaa opetusta kovinkaan montaa kertaa kuulla, jotta se menee perille. Ja nimenomaan käsitykseni oli, että ne vain pelastuu, jotka ovat vl-uskovaisia, eli käyvät ry:llä seuroissa ja sanovat Jumalan terve.
Olen usein miettinyt tuota asiaa. Saako lapselle ylipäätään puhua noin rankasta asiasta, koska sehän aiheuttaa ihan varmasti painajaisunia ja pelkotiloja. Siis onko pelottelu ja uhkailu sallittavia ja hyviä konsteja uskomassa pysymiseen? Silloinhan sitä uskoo helvetinpelon takia, eikä rakkaudesta Jeesukseen.
Jos on olisko sitten väärin.
Raamattu puhuu armosta Jumalalle kelpaavaksi.
Lähestymme Jumalaa sellaisena kuin itse olemme,
muuttuaksemme.
Emme siis jää lihan kaltaiseksi, vaan muutumme Jumalalle kelpaaviksi.
Olet Vuokko oikeassa tuon epilepsian oireiden yhtäläisyyden kanssa, mutta silloin Jeesuksen puheet jäävät outoon valoon, sillä hänhän on kuitenkin Jumalan Poika ja olisiko hän yhtä erehtyvä kuin kuka tahansa meistä?
Ydinsodan uhan hiukan laannuttua emme kuitenkaan elä uhattomassa maailmassa. Asteroidit,tsunamit,tuhkapilvet …jne luovat turvattomuutta yhä. Kun Raamattu ilmoittaa olemassaolevan todellisuuden elementtejä,
niin varmasti on puhuttava taitaen varsinkin pahasta ja pahuudesta.
Kun lähestymme Jumalaa synnit tunnustaen, niin se parhaimmillaan tapahtuu rakkaudesta Jumalaan, mutta kovin usein myös rangaistuksen pelosta. Vain Jumala saa meissä aikaan aitoa katumusta mikä ei nouse helvetin pelosta.
Jesaja 53:4b-5
”.. luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.”
Ristin häpeä ja rangaistus kertovat myös meille siitä osasta, miltä
vältymme Jeesuksen sovituksen myötä.
Emme voi ohittaa ristiä!
Alkuseurakunnan palvelija apostoli/kirkkoherra/piispa Pietari halusi ehdottomasti pitää erillään myytit(ei oikeasti tapahtunut vaan sepitetty) ja
silminnäkijä todistukset:
2 Pietarinkirje 1:16″ Emmehän me, silloin kun saatoimme teidän tietoonne Herramme Jeesuksen Kristuksen voiman ja tulemisen, olleet lähteneet seuraamaan mitään ovelasti sepitettyjä taruja(=myyttejä), vaan olimme omin silmin saaneet nähdä hänen jumalallisen suuruutensa.”
Sekä Mooseksen kirjat että Uusitestamentti on kirjoitettu silminnäkijöiden eläessä. Egyptistä vapautumisen suuret ihmeet faaraon,merenylityksen,erämaan ruokkimis ihmeet olivat tekstien kirjoitushetkellä todistajien luettavana.
Räisäsen johdolla on haluttu riisua myytit Raamatusta, joista Pietari halusi
pysytellä ehdottomasti erillään.
Räisänenhän sanoo Jeesuksen erehtyneen kun Hän puhui palaamisestaan takaisin ja kun ihminen kuolee ’niin eiköhän se ole siinä!’ kertoo kuinka
myyttien riisumisen nimissä luovutaan selväsanaisesti ylösnousemuksesta!
Liittyikö Jeesuksen ylösnousemus myyttiseen raamatunaikaiseen maailmankuvaan,mihin kukaan järkevä ihminen ei voisi nyky tieteen valossa uskoa?
Itse tunnustan uskovani ylösnousemukseen!
Apostoli Paavali puhuu kirjeessään siitä kuinka Jumala on ilmoittanut jotain sellaista,mitä ei aistein eikä sydämmessään aavistamalla ole voinut tietää, vaan se on kirjoitettu!
1 Kor2:9″ Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. [Jes. 64:3]
10 Meille Jumala on sen ilmoittanut Hengellään, …”
Tiedon lähteenä Jumalasta kristinuskossa ensin tulee ilmoitus mikä antaa järjelle ja havainnoille ymmärryksen(kristityt ovat perustaneet koko tiedeyhteisön sen tähden). Siksi kristinuskoa sanotaan sekä ilmoitus- että kirja-uskonnoksi.
Kylmä tosiasia!
Wikipedia:tieto = hyvin perusteltu tosi uskomus!
Joskus unohtuu se ’tosi seikka’ mikä nousee ihan tiedon määritelmästä.
Jokaisen tiedon takana on enemmän tai vähemmän perusteltu uskomus!