Useimmat herätysliikkeet ovat seurausta siitä, kun joku evankeliumin unohdettu perustotuus on uudelleen löydetty. Se on ollut asia, jonka löytäminen on tuonut Kristuksen armon kokemuksen uudella tavalla laajasti tavallisten kristittyjen tajuntaan.
Herätyksen antama muutos sai myös usein aikaan sen, että tavalliset kristityt omassa ympäristössään olivat kykeneviä elämään uskoa todeksi. He tajusivat olevansa sisällä Jumalan valtakunnassa, ja heillä oli tehtävä toimia maailmassa Jumalan edustajina.
Jumalan kosketus heidän elämässään oli usein niin vahva, että he ymmärsivät Jumalan hallitsevan koko maailmaa, ja tämä antoi heille levon haastavien olosuhteiden keskellä. Syntyi kotiseuroja, lauluja, musiikkia ja uutta elämää.
Aluksi liikkeillä oli hyvin matala hierarkia, koska alussa uskovat hoitivat toisiaan evankeliumilla. Myöhemmin, lähes säännönmukaisesti, liikkeiden johtoon tuli ihmisiä, joilta puuttui kokemus herätyksen alkuajoista, jolloin liikettä alettiin viedä opilliseen tai messukeskeiseen suuntaan.
Tämän kehityksen seurauksena toiset herätysliikkeet ovat menettäneet alkuperäistä hengellisen liikkeen luonnettaan. Ne ovat kasvavasti alkaneet ottaa kantaa kirkkopolitiikkaan, järjestäneet messuja, tulleet hengellisiksi kodeiksi kannattajilleen. Sinänsä hyvä asia. Mutta alkuperäisten uskon totuuksien todeksi eläminen, on ehkä vaihtunut tiettyjen uskon totuuksien puolustamiseksi.
Herätysliikkeillä on oma tärkeä tehtävänsä. Ne ovat toistuvasti nousseet esiin tasapainottamaan luterilaisen kirkon opetuksen yksipuolisuutta. Kun kirkko yksipuolisesti usein on korostanut Kristuksen läsnäoloa pelkissä sakramenteissa, niin liikkeet ovat eri tavoin tuoneet esiin – Jumalan agendalla sanoisin – sanomaa Kristuksesta uskovan elämässä ja kysymystä Kristuksen seuraamisesta. Pappiskeskeisyys on tavallisesti johtanut hengellisen elämän kirkkokeskeisyyteen, kun taas herätysliikkeet ovat usein antaneet kristityille uuden itseymmärryksen osana Jumalan suunnitelmaa.
Nyt elämme tilanteessa, jossa osa herätysliikkeistä toimii enenevästi kuin pienet seurakuntaverkostot, jotka tarjoavat luotettavan turvapaikan. Niidenkin alkuperäiset painotukset Kristus ja kodit, ovat osalla muuttuneet messuksi ja raamatullisuudeksi. Ongelma on minun mielestäni siinä, että huomaamatta Kristus-keskeisyys on vaihtunut kohti rakennekeskeisyyttä. Tämä on seuraus mm. siitä, kun herätysliikettä aletaan johtaa kuin organisaatiota.
Nämä ovat osa tausta-ajatuksiani, kun vuosien pohdinnan jälkeen jätin seurakuntatyön, ja valmistelen hengellisen elämän verkoston, Pilvikirkon käynnistämistä lähikuukausina. Uskon, että kristinusko on ennen kaikkea liike, joka koostuu Kristuksen seuraajista. Keskustelin Espoon lahden seurakunnan kirkkoherran, Jouni Turtiaisen kanssa siitä, voiko ”uutta luoda seurakunnan sisältä”. Omien kokemusteni pohjalta päädyin kielteiselle kannalle. Seurakunnan rakenteet voivat olla hyviä ylläpidossa. Mutta uuden asian tuominen seurakuntaan jakaa liikaa seurakuntaa, jossa on usein erilaisia käsityksiä seurakuntalaisten ja työntekijöiden kesken jopa siitä, mitä Kristus-keskeisyys on.
Minulle Kristus-keskeisyys tarkoittaa mm. sitä, että Kristus haluaa olla Kristus, Kuningas, jokaisen kristityn elämässä. Vain silloin seuraaminenkin on mahdollista.Silloin kyseessä on suostuminen oppijaksi. Kasvamaan kuulemaan sitä, mihin Kristuksen henki minussa kutsuu. Kun Jumalan armo kutsuu kaikkia ihmisiä luokseen, niin se kutsuu heitä myös olemaan kokosydämisiä Kristuksen seuraajia. Armo ja kokosydäminen elämä Jumalan kanssa kuuluvat yhteen, eivät irralleen toisistaan.
Minulle Kristuksen seuraaminen avautuu nykyään kolmella tavalla. Ensinnäkin Jumalan tahdon etsiminen päivittäin, toisaalta kotikeskeinen hengellisyys. Uskon soveltamista arjessa ja myös elämän jakamista, vaikka ruokapöydän äärellä ystävien kanssa. Kolmanneksi kutsumuksessa ja palvelevassa elämäntavassa kasvaminen. Sen syvempi ymmärtäminen, että jokainen kristitty on täällä Jumalan lähettämänä.
Unelman on käynnistää hengellisen elämän verkosto, Pilvikirkko, käyttöjärjestelmä, joka yhdistäisi hengellisiä matkaajia, ovat he mukana seurakunnassa tai eivät. Parhaimmillaan Pilvikirkko mahdollistaisi sen, että hengelliset matkaajat yhteen tullessaan voisivat rohkaista toisiaan jakamalla onnistuneita kokemuksia hengelliseltä matkaltaan. Ei niinkään keskittyä puhumaan asioista, jotka ovat heidän oman vaikutuspiirinsä ulkopuolella, vaan oppia toisiltaan elämästä Kristuksen seuraajana.
Minun mielestäni Suomessa on kymmeniä tuhansia kristittyjä, jotka ihmisiä, jotka tarvitsevat vain hiukan rohkaisua, jotta he voisivat elää rohkeammin kristityn elämää kotona ja työpaikoillaan. kuuluminen Pilvikirkkoon voisi olla toisille tämä juttu. Sillä pohjimmiltaan kristillisen elämän ydin ei ole messu, vaan Kristuksen kanssa eläminen. Vai kuinka sinä näet asian?
Keskustelu täällä uusista ideoista on joskus hankalaa. Varsinkin jos haluaisi saada tukea sille toiminnalle, johon aikoo ryhtyä. Täällä kun pääasiana on usein se, että ammutaan alas, jos kotka lentää yli. Toisaalta kritiiki voi paljastaa jotain heikkoja kohtia, jotka omassa innostuksessa on jäänyt ehkä huomaamatta.
Toit Hannu esiin yhden näkökulman herätyksen sammumisesta. Tässä olisi toinen:
Herätykseen tulee nuoria, ja he perustavat perheitä. Heidän lapsensa kasvavat sisälle uskoon ja samalla katoaa se herätyksen tuli, joka sai heidän vanhempansa toimimaan. Lasten kun ei enää tarvitse herätä. Hehän kasvavat herätyksen sisällä. Lopulta toiminta liikeessä muotoutuu seuraavan sukuopolven hengelliseksi hoitamiseksi. Toiminta voi olla rikasta ja antoisaa, mutta kohdistuu niihin, jotka ovat jo mukana.
Oletko Hannu, löytänyt ratkaisua siihen ettei Pilvikirkko ala kasvaa pelkästään sisäänpäin ?
Pilvikirkkoa varmasti kaipaa moni, mutta mikä saisi sen pysymään dynaamisena?
Kiitos, Hannu V. Itse asiassa uusvanha ja usein väärin ymmärretty malli herätys/demokratia-laitostuminen/hierarkia pitää sisällään totuuden ituja. Mutta: opponoin hiukan kahdesta näkökulmasta.
Ensiksikin mikään liike ei voi iänkaiken pysyä HERÄTYSliikkeenä, kuten Pekka Veli totesi edellä. Kaikki suomalaiset herätysliikkeet ovat 1800-luvun alkupuolen perua ja edustavat eri tavoin ns. puhdasoppisuuden ja pietismin synteesiä. Kirkolliset alkoivat muistuttaa parannuksen/kääntymyksen tarpeellisuudesta ja herätyksen kokeneet opin merkitystä. Totean omasta puolestani Pekka Velin kysymykseen: julistetaan omantunnon herättävää ja synnin tuomitsevaa lakia sekä armon lahjoittavaa evankeliumia. Ja kasvattamalla kirkossa käymiseen sekä kristittynä elämiseen pienestä pitäen. Luontevasti.
Toiseksi. Tuosta synteesistä seuraa aika luontevasti, että herätysliike muotoutuu messuyhteisöksi. Nuoruuteni pääkaupunkiseudulla kävin 4-7 jumalanpalveluksessa sen mukaan, kuka saarnasi. Kokemuksen kautta sen mukaan, missä saarna tuntui asialta eikä jaarittelulta. Pian asiaan vaikutti myös virkakysymys niillä tiedoilla, mitä raamatunluku ja rippikoulu sekä kirjaston kirjat antoivat. Jäljelle jäi yksi paikallisseurakunnan jumalanpalvelus ja lopuksi kahden herätysliikkeen messut, vaikka messyhteisöistä ei silloin puhuttu mitään. Sitten vain herätysliikkeet ja muuan uusi tulokas. Vastaava, tosin vielä tiukempi sukkulointi, tapahtui erään vahvan kotimaisen herätysliikkeen piirissä. Myöhemmin olen toki tajunnut toimineeni samoin kuin 1800-luvun heränneet aikana, jolloin ehtoollisella sai käydä vain omassa paikallisseurakunnassa, mutta naapurissa oli ”herännyt pappi” jota kuulemaan pääsi jotenkin vaivattomasti.
Ilman sarvia ja hampaita sekä kiistelyn halua: ymmärrän kaikkia niitä, jotka tänään haluavat käydä ”samalla tavalla uskovan” pastorin messussa. Koska herätys ja Raamatun mukainen juöistus&oppi ovat kaikki kaikessa. Vaikka sitten itse opista vallitsee samalla ennen näkemätön erimielisyys.
Erittäin hyvä blogin kommentti Marko Sjöblom. Samantyyppinen kaava toistuu. Tunnistan itseni tästä tarinasta.
”Vaikka sitten itse opista vallitsee samalla ennen näkemätön erimielisyys.” Niinpä.
”Että he yhtä olisivat” Ollaan, jos muut uskovat samalla tavalla kuin meidän kotona!!
Hannu,
On siis kysymys evlut kirkonkirjoissa olevien liikehdinnästä!
Tiedämme, että ensimmäinen ”kirkosta” täysin irtaantunut herätysliike oli Jeesus Nasaretilaisen nimellä nimitelty lahko, jonka edeskäypä Paavali, sai tuntea kirkon taholta ”nahoissaan”.
Helluntaipäivänä alkanut Hengen aalto on sama tänäänkin. Evlut kirkko pysyttelee siitä virrasta pois. Helluntailiike ei ole ainoa, vaikka suurin, sen esiintymä, mitä tähän päivään tulee.
Pekka Simojokea ”epäiltiin” helluntaiherätyksellisyyden airueksi. Pekka kuitenkin kirkolliskokouksessa täsmensi, että helluntalaistyyppinen evankeliointi ei ole suositeltavaa, vaikka pitäisi uskoon tulla.
Mänttäri ”Helluntaipäivänä alkanut Hengen aalto on sama tänäänkin. Evlut kirkko pysyttelee siitä virrasta pois. ”
Sama Marko Sjöblomin kuvaama kaava toistuu myös ns. vapaissa suunnissa. Olen avoin kaikelle, mitä näen ja kuulen. Olen sen nähnyt ja kuullut.
Jätin kommentistani pois Helluntailaisuuden. Olen kulkenut Suomessa ja kohdannut pienillä, myös vähän suuremmilla paikkakunnilla/kunnilla useita Helluntailaisten kokoushuoneita, Babtistien myös, jotka ovat kokeneet saman kuin luterilaiset herätysliikkeet. Vanhat vanhemmistot sinnittelevät viimeisillä voimillaan, ja ihmettelevät missä nuoret ovat?
Mänttäri kertoo mielellään omissa blogeissaan ja kommenteissaan Helluntailaisten menneistä Italian herätyksistä. Miten ovat asiat Helluntailaisilla Suomessa? Tätä en sano millään tavoin ivaten, vaan harmissani siitä, että usko näyttää käyvän harvinaiseksi kaikilla areenoilla, oli sitten -lainen, -sti, tai joku muu Kristukseen uskova, tai häntä etsivä.
Olisiko sittenkin niin, että myös Suomessa Jumalan katoamaton sana käy toteen Johanneksen evankeliumin 24. luvussa erään jakeen kohdalla? ”Kun Ihmisen poika tulee…”
-60, -70, -80- luvuilla oli herätystä myös. Uskoon tulleet löysivät paikkansa sekä eri kirkkokunnista että ns. vapaista suunnista. Herätys tuli ylhäältä, Jumalan toimesta, eikä Helluntailaisuudesta, vaikka Mänttäri haluaa sen yhdelle taholla omistaa.
Herätyksen ja ”suruttomuuden” ajat kokevat kaikki yhdessä, vaikka jotkut ehkä haluavat kunnian omalle yhteisölleen omistaa.
Herra Sebaot on asiansa takana, me olemme statisteja, vaikka kuinka ”omassa voimassamme” yrittäisimme. Yrittää toki sopii.
Parannussaarna ja opetus uskoon tulosta ja uskossa kasvamisesta on minun mielestäni liian tärkeä aihepiiri jätettäväksi vain vapaakirkollisten erikoisalueeksi. Varsinkin kun sitä on julistettu kauan ennen modernin helluntailiikkeen syntyä.
Marko S.,
Jeesus jätti Evankeliumin julistuksen seuraajilleen. Hän varoitti lähtemästä Jerusalemista, vt. Apt. 1:4, ”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.”
Opetuslapset odottivat, ja kun he olivat koolla Jerusalemissa, Jumala täytti heidät Voimalla, kastoi Pyhällä Hengellä ja tulella. Siitä evankeliointi alkoi ja järjestäydyttiin ja varustauduttiin niinkuin Apt. 2. luku kertoo. Tämä oli ensimmäisen Seurakunnan synty. Tämän olen käynyt läpi aikaisemmassa blogissani, jonka sanoit lukeneesi. Siitä lähtien on ollut niitä, jotka ovat Evankelioineet, julistaneet parannussaaranaa. Tämän kokeminen edellyttää VAIN halua, suostua Isän vetoon Jeesuksen pelastettavaksi.
Osoita, missä kohdin esim helluntaiseurakuntien tunnustus poikkeaa tästä Apt. toisen luvun perustasta, niin silloin sadat miljoonat ”helluntalaiset” ovat olleet harhassa tuosta Apostolien tekojen toisen luvun perustasta, jolle Jeesus Seurakuntansa asetti. Sitä kutsutaan ”Apostolien ja Profeettojen” perustaksi.
Siis esimerkiksi, helluntailiikkeet ympäri maailman, julistavat ja opettavat juuri niinkuin Alkuperäinen perustus on kirjattu Apt. toiseen lukuun.
Monet krist. uusryhmät syntyvät ymmärtääkseni myös siten, että joku tai jotkut wanhasta ’vääräoppisesta’ ’heimosta’ haluavat ympärilleen – vallanhimon lisäksi ehkäpä taloudellisistakin syistä ikioman (kolehti)kuppikunnan.
Joo. Vallanhimo ja kolehdin keruu pitävät uskonyhteisöt pystyssä. Sekä pakko. Vanhan venäläisen pilakuvan mukaan yhteiskunnassa on neljä ryhmää: Me hallitsemme teitä (keisari) – me siunaamme teitä (kirkko) – me ammumme teitä (armeija) – me elätämme teidät (työläiset ja talonpojat). Minä tykkään kyllä saarnartuolissa enemmän vanhasta lastenkasvatusmetodista: uhkailu, lahjonta ja kiristys sekä naurunalaiseksi tekeminen. M.O T.
Reijo Mänttäri. Kuten itse totesit: Jumala täytti apostolit Hengellä ja voimalla. Totta kai kristillinen kirkko/seurakunta elää tässä jatkumossa. Pyhä Henki synnyttää edelleenkin uskon missä ja milloin tahtoo, kun sana saarnataan puhtaasti ja sakramentit toimitetaan oikein, Kristuksen säätämyksen mukaan. Ja tuohon sanan saarnaamiseen sisältyy niin parannussaarna kuin opetus/opastus kristilliseen elämään.
Minulla ei ole tarvetta eikä halua ruveta opastamaan toisiin kristillisiin kirkkoihin/seurakuntiin kuuluvia kristittyjä, mutta lyhyesti: Te selitätte Apostolien teoissa kuvatut ainutkertaiset tapahtumat jonkinlaiseksi jokaista kristittyä yksilöä koskevaksi malliksi, kiistätte kasteen uudestisyntymisen pesuna, selitätte hengellistävästi ehtoollisen, erotatte toisistaan vesikasteen ja henkikasteen, estätte lapsia saamasta kastetta sekä ymmärrätte pyhityksen vanhurskauttamista seuraavaksi korkeammaksi edistysaskeleeksi. Ihmeuskosta ja rukouksesta olisi paljonkin sanottavaa, vaikka Jumala tietenkin tekee ihmeitä ja vastaa rukouksiin yhä edelleen. Kiitän toki intoanne evankeliumin julistamisessa, lähetystyössä ja hyvän tekemisessä. Arvostan myös sitä, että pidätte esillä veristä evankeliumia, tosin syntikäsityksenne ja käsityksenne seurakunnan virasta on minusta vähän ohut. Kirkon historiaa voisitte kuunnella enemmän, vaikka Raamattu yksin toki on ylin ohje ja normi.
Tietysti asiat voidaan sanoittaa eri tavoin. Siunausta päivääsi ja viikonloppuusi.
Marko,
Puhuin: ¨Opetuslapset odottivat, ja kun he olivat koolla Jerusalemissa, Jumala täytti heidät Voimalla, kastoi Pyhällä Hengellä ja tulella.¨
Miksi on niin vaikeaa toistaa mitä kirjoitin, jos toistaa halutaan?. Olen sen takana, minkä sanoin, en sinun versiosi, tai kirkon version.
Kokoontuneet opetuslapset saivat Hengen kasteen, josta välitön merkki oli kielet, joita he eivät ymmärtäneet, mutta niillä kielillä he kertoivat Jumalan suurista teoista.
Tähän sinun väännöksesi muuttavana vaikuttimena on juuri opetus, että helluntaipäivän Hengen vuodatus olisi kertatapahtuma ja koski vain apostoleja. Edustat tietämystä siitä, mitä Raamattuun(kin) on kirjoitettu. Siksi pyytäisin ottamaan huomioon, että Jeesuksen seuraajat olivat helluntaipäivänä koolla Jerusalemissa. Heitä oli siellä yli 500 Jeesuksen opetuslasta. Jos vain suinkin voit, niin pitäydy siihen, mitä Raamatussa on kirjoitettu, näin löydämme yhteisen sävelen, kun toimimme samalla pohjalla. Vaikka sinusta tuntunnee, että on liioittelua, niin silti painotan, että Kirjoitukset ovat niinkuin ne on luettavissa, niin VT:n kuin UT:n puolella. Paavali kohtasi samanlaista väittämää kuin sinä edustat, mikä johtuu pelkästään siitä, ettei Sana ole uskossa avautunut, vaan täytyy teologisesti tulkita, vt. 2.Kor. 1:13 ¨Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mitä siinä on luettavana ja minkä te myös tiedätte, kr. epiginosko (ei ymmärrätte); ja minkä toivon teidän loppuun asti tietävän. (Biblia 1776 noudattaa alkukieltä, niinkuin kaikki johtavat Raamatun käännökset.
Lupaus koski jokaista uskovaa tuosta helluntaitapahtumasta lähtien ja sen Pietari julisti Apt. 2:38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus (kr. metanoeo) ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. 39 Sillä teille ja teidän lapsillenne (teknon, lapsi, jälkeläinen) tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”
Siis tuo ¨jonkinlaiseksi jokaista kristittyä koskevaksi malliksi¨- lausahduksesi on alkuperäisiä kirjoituksia vääristävä, asiallisesti ja kieliopillisesti. Ei ole hyödyllistä syyttää evlut kirkkoa tekstin ymmärtämättömyydestä, vaan tarkoituksellisesta vääritelystä. Syyn kyllä ymmärtää ja sitä ei ole johdonmukaista toistaa, vaan tulkinnan, mikä on enemmän kuin tulkintaa, hyväksyminen on vastoin sitä mikä luettavissa on.
Hassuimmat ¨perustelut¨on antanut Matias R., samat moneen kertaan, minkä voisi hyvällä tahdolla selittää kielitaidottomuudeksi, koskien kreikkaa, mutta se olisi suuressa ristiriidassa jatkuvan kielitaidon mainostamisen kanssa. Senkin ymmärrän, koska kirkko lakkaa olemasta.
Kaste pesuna, mikä uudestisynnyttää ! – Tällä varmaan viittaat Tiit. 3:5, mikä kertoo Jumalan pelastaneen meidä armosta, ei tekemisten, vanhurskautettuinakaan, vuoksi. Tuo pelastus on täydellinen Pyhän Hengen työ. Vettä ei tässä esiinny, ei välittämässä pelastusta, edes. Varmaan olet huomannut kuinka yleinen vertaus-kuva, vesi on Jumalan Hengen olemusta kuvaamassa. Sen merkitys pelastavana, edes osaelementtinä edellyttää paljoa väärän tiedon opettelemista, eli tietoa, mitä Raamattu ei opeta.
Edes selittää ehtoollisen merkitysta, vaan uskoa Jeesuksen sana, ¨tehkää se minun muistokseni¨. Sinulle tuskin tarvii avata, että muistella Jeesusta on muistuttaa hänen sovitustyö. Sen enempää tai vähempää sitä ei voi hengellistää, mitä Raamattuun tulee.
Kyllä vesikaste on ihmisen, uskoontulleen kuuliaisuutta Jeesuksen käskylle. Todistuksena ¨toimiminen¨ on osoittautunut kaikkialla suureksi menestykseksi ulkopuolisille. Todella on erotettava henkikaste ja vesikaste toisistaan. Sitten kaste-ilmaisulla painotetaan uskoontuloamme, Jeesukseen kastamista, mikä on kaste ilman vettä.
Lapsen voi kastaa, jos joku haluaa. Mm. valdolaiset kastavat ja siunaavat vastasyntyneen, klausuulilla, että tämä ei ole pelastusriitti ja että uskoon tullaan kun kuulemme ja ymmärrämme Hengen kutsun. Olen kertonut tämän tapahtuneen omassa perheessäni ja aina asianomaisen omasta pyynnöstä, iästä riippumatta. Kaste ei ole haitta eikä etu. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten suurin osa helluntai- ja muiden evankelisten seurakuntien jäsenistä, ennen uskoontuloaan, oli kaikki lapsena kastettu, niin täällä Euroopan pohjoisosassa, Italiassa ja Etelä-Amerikassa. – Lapsia ei Profeettojen ja Apostolien perustalla olevissa Seurakunnissa kasteta.
Ei pyhitys ole enempää kuin vanhurskautus. Vanhurskautetut ovat Pyhän Hengen vaikuttaman pyhityksen alla, niin paljon kuin Hengen vaikutukselle sijaa annetaan. Yleensäkin uskovien uskonasiat, opit Raamatusta ovat yhtä tärkeitä omassa yhteydessään.
Kirkon historiaan voi tutustua, jos niin haluaa. Sieltä ei kuitenkaan löydy muuta kuin varottavia esimerkkejä. Jumalan Seurakunnan historia on jo kirjoitettu, niin mennyt kuin tuleva. Kirkon historia on RKK:n sallitut kirjat, aikana ja ajasta kun kirkko alkoi jahtaamaan Helluntaipäivän Kastajaliikettä. Se alkoi niin alussa, että he nipinnapin ehtivät saavuttaa ihmisten suosion. Eli ajettiin ympäri Aasiaa ensin ja siitä eteenpäin. Uusi jahtaus alkoi 1100-luvulla, josta tunnetuin kohde oli valdolaiset. Sitten Luther päätti, että paavilta saatu kaste on se oikea ja kastajaliike oli koko ajan vainottuna, tappamisiin asti. Olen kyllä tutustunut historiaan, mikä kertoo kirkon toiminnasta ja pääsääntöisesti vain siintä.
Ei sanoituksen yhdentekevyys liity tähän ¨settiisi¨. Palaan siihenkin blogissa, minkä kirjoitan ensi viikolla.
Minulla ei ole tarvetta eikä halua ruveta opastamaan toisiin kristillisiin kirkkoihin/seurakuntiin kuuluvia kristittyjä, mutta lyhyesti: Te selitätte Apostolien teoissa kuvatut ainutkertaiset tapahtumat jonkinlaiseksi jokaista kristittyä yksilöä koskevaksi malliksi/ lupaus koski jokaista uskovaa tuosta helluntaitapahtumasta lähtien ja sen Pietari julisti Apt. 2:38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus (kr. metanoeo) ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. 39 Sillä teille ja teidän lapsillenne (teknon, lapsi, jälkeläinen) tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”
Siis tuo ¨jonkinlaiseksi jokaista kristittyä koskevaksi malliksi¨- lausahduksesi on alkuperäisiä kirjoituksia vääristävä, asiallisesti ja kieliopillisesti. Ei ole hyödyllistä syyttää evlut kirkkoa tekstin ymmärtämättömyydestä, vaan tarkoituksellisesta vääritelystä. Syyn kyllä ymmärtää ja sitä ei ole johdonmukaista toistaa, vaan tulkinnan, mikä on enemmän kuin tulkintaa, hyväksyminen on vastoin sitä mikä luettavissa on.
Hassuimmat ¨perustelut¨on antanut Matias R., samat moneen kertaan, minkä voisi hyvällä tahdolla selittää kielitaidottomuudeksi, koskien kreikkaa, mutta se oli suuressa ristiriidassa jatkuvan kielitaidon mainostamisen kanssa. Senkin ymmärrän, koska kirkko lakkaa olemasta.
Tällä varmaan viittaat Tiit. 3:5, mikä kertoo Jumalan pelastaneen meidät armosta, ei tekemisten, vanhurskautettuinakaan, vuoksi. Tuo pelastus on täydellinen Pyhän Hengen työ. Vettä ei tässä esiinny, ei välittämässä pelastusta.
Varmaan olet huomannut kuinka yleinen vertaus vesi on Jumalan Hengen olemusta kuvaamassa. Sen merkitys pelastavana, edes osaelementtinä edellyttää paljoa väärän tiedon opettelemista, eli tietoa, mitä Raamattu ei opeta.
Edes selittämättä ehtoollisen merkitystä, vaan uskoa Jeesuksen sana, ¨tehkää se minun muistokseni¨. Sinulle tuskin tarvii avata, että muistella Jeesusta on hänen sovitustyö. Sen enempää tai vähempää sitä ei voi hengellistää, mitä Raamattuun tulee.
Kyllä vesikaste on ihmisen, uskoontulleen kuuliaisuutta Jeesuksen käskylle. Todistuksena ¨toimiminen¨ on osoittautunut kaikkialla suureksi menestykseksi ulkopuolisille. Todella on erotettava henkikaste ja vesikaste toisistaan. Sitten kaste-ilmaisulla painotetaan uskoontuloamme, Jeesukseen kastamista, jossa vettä ei ole neuvottu käytettävän.
Lapsen voi kastaa, jos joku haluaa. Mm. valdolaiset kastavat tai,vain siunaavat vastasyntyneen, klausuulilla, että tämä ei ole pelastusriitti ja että uskoon tullaan kun kuulemme ja ymmärrämme Hengen kutsun. Olen kertonut tämän tapahtuneen omassa perheessäni ja aina asianomaisen omasta pyynnöstä, iästä riippumatta. Kaste ei ole haitta eikä etu. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten suurin osa helluntai- ja muiden evankelisten seurakuntien jäsenistä oli kaikki lapsena kastettu, niin täällä Euroopan pohjoisosassa, Italiassa ja Etelä-Amerikassa. – Lapsia ei Profeettojen ja Apostolien perustalla olevissa Seurakunnissa kasteta.
Ei pyhitys ole enempää kuin vanhurskautus. Vanhurskautetut, uskoontulleet ovat Pyhän Hengen vaikuttaman pyhityksen alla, niin paljon kuin Hengen vaikutukselle sijaa annetaan.
Kirkon historiaan voi tutustua, jos niin haluaa. Sieltä ei kuitenkaan löydy muuta kuin varottavia esimerkkejä. Jumalan Seurakunnan historia on jo kirjoitettu, niin mennyt kuin tuleva. Kirkon historia on RKK:n sallitut kirjat, aikana ja ajasta kun kirkko alkoi jahtaamaan Helluntaipäivän Kastajaliikettä. Se alkoi niin alussa, että he nipinnapin ehtivät saavuttaa ihmisten suosion. Eli suosio muuttui vainoamisiin ja heitä jahdattiin, niin että Evankelionti menestyi, ympäri Aasiaa ensin ja siitä eteenpäin.
Uusi jahtaus alkoi 1100-luvulla, josta tunnetuin kohde oli valdolaiset. Sitten Luther päätti, että paavilta saatu kaste on se oikea ja kastajaliike oli koko ajan vainottuna, tappamisiin asti. Olen kyllä tutustunut historiaan, mikä kertoo kirkon toiminnasta ja pääsääntöisesti vain siintä.
Ei sanoituksen yhdentekevyys liity tähän ¨settiisi¨. Palaan siihenkin blogissa, minkä kirjoitan ensi viikolla.
Marko S.
Erehtyä me voimme, on joka asiaan ja alueeseen kuuluvaa, eli ihmiseen kuuluvaa. Raamatusta voimme tarkistaa omat ja muiden erehdykset. Raamattu ei erehdy, eikä muutu tulkiten, vaikka sitä teologisisssa tiedekunnissa opetetaankin. Erehdykset on myönnettävä, ainakin itselleen, Ps. 19:12.
Kommenttini sinulle oli nähtävästi liian pitkä ja siksi asiat eivät tulleet esille. Kirjoitin nimittäin kommenttini vastauksena ja kommenttina jokaiseen lauseeseesi, asiaan. Teen yleensä näin. Kun sitten kantaani perustelen ja yritän olla ohittamatta mitään, niin kirjoitus usein muodostuu monelle sietokyvylle liian pitkäksi.
Otankin nyt vain pari kohdistusta. Matiaksen ja kirkon tarkoituksellinen asian vääristely. Sellaisesta kuitenkin on kysymys. Matiaksella on K24 erinomainen foorumi esiintuoda osaamisensa sekä kielitaitonsa. Kielitaito on toisarvoinen, ellei asia avaudu, sulaudu. Lisäksi kun itse asia on suljettu ja sitä omalla ja kirkon ymmärryksellä yrittää avata, samalla selittäen kykyjensä määrää, niin yksinkertainen Raamatusta luettava Totuus ja totuus peittyy kehällisten teologisten määrittelyjen ja ”osaamisten” alle, vt. 2.Piet. 3:
15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
Tähän Paavali vastaa, kommentoi tähän 2.Kor.1:
13 Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte/po. Tiedette; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän/ tietävän kr epiginosko .
Tämän edelläolevan olen toistanut ehkä liiankin usein, eikä kukaan ”kielimies” ole siihen reagoinnut, vaikka se on ydin, niin kielellinen kuin raamatullinen.
Mitä toistamaani perustuksiin, niin yksilöuskovan kuin Seurakunnan ovat ensin tiiviissä paketissa Apt. 2. luvussa ja 1 luvun 11 , ensimmäistä jaetta. Olen toistanut yleisen raamatullisuuden nimissä sitä, kuinka tästä eteenpäin kaikki tarkentuu ja kirkastuu ja vahvisttaa koko Uuden Testamentin kirjoituksen ja antaa yksityiskohdan ja värit VanhanTestamentin varjokuvamaiselle kuvalle.
Vaikka tarpeetonta, niin toistan, että yleinen tietämiseni ja kielitaitoni on hyvä, josta syystä olen pyytänyt mm. Matiasta tarkistamaan lausuntojaan. Myöntää ei tarvi, kunhan ei toista samaa virhettä jatkuvasti.
Uuspakanuus on suurin tauti, joka vaivaa laajasti koko euroopassa.
Muistan aikoja, kun Niilo Yli-Vainio herätteli ihmisiä unesta elämään. Monet luterilaisetkin saapuivat kokouksiin, ja saivat kokea uusiutuvansa ķuullessaa kunnon saarnaa.
Tänäpäivänä luterilaisilla on huoli siitä miten samaa sukupuoliset saadaan vihittyä avioliittoon, ilman ”naarmuja” . Raamatustakin pitäisi löytyä lupaus avioliittoon vihkimiselle.
Jos papeilta ja piispoista vaadittaisi (”Sydämen uskoa”) niin kirkko ei olisi tässä tilassa kuin nyt on.
Uskoa voi nähdäkseni vaatia vain uskon lahjoittaja, Jumala.
Erkko, miten määrittelet tuon sydämen uskon ja mittaat sen?
Martti Pentti ja Marko Sjöblom,uskon mittaa todellakin Jumala,ei kukaan ihminen.Jumala on kuitenkin Raamatussa antanut ”mitat”.”Usko Herraan Jeesukseen,niin sinä pelastut”.Tämä riittää meille ja ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan”.Näin Raamattu määrittelee pelastuksen.
Otan hiukan toisenlaisen näkökulman. Suomessakin on luettu venäläistä Kristityn vaellus -lajityyppiin kuuluvaa kirjaa Vaeltajan kertomukset. Itse asiassa siitä käy ilmi, että kristillisen uskon löytäminen, ”sisäistäminen” ja omakohtaisuus erilaisine hyvine hedelmineen eivät ole protestanttien tai kotoisten herätysliikkeidemme yksinoikeus.
Toisessa blogissa on juuri kerrottu, että pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen isoin haaste olisi löytää Jumalaan uskovia pappeja (!). Vähän vaikea meidän on vedenpitävästi määritellä, kuka täyttää ”mitat”. Tämän totesi jo Luther aikoinaan. Itse olen kyllä ajatellut, että protestantismin riesa on valistuksen perintönä syntynyt ääretön individualismi ja vaikeus ylittää puhtaasti inhimillinen todellisuus. Eihän siitä mitään tule, jos me papit selitämme uskontunnustuksetkin vain runollisiksi kuvauksiksi, kun emme halua tunnustaa Jeesuksen ihan oikeasti syntyneen neitsyestä, ylösnousseen kuolleista ja tulevan takaisin tuomitsemaab eläviä ja kuolleita. Ja että tällä kaikella on ratkaiseva merkitys pelastukselle.