”Vanhoillislestadiolaisuus on monoliittinen eli varsin ehjä ja yhtenäinen liike, jonka opetuksissa usko ja etiikka kuuluvat intiimisti yhteen. Eettisissä kysymyksissä ei liikkeessä oikeastaan voida tehdä uusia avauksia, koska ne näyttäisivät siltä, että myös usko muuttuu. Uskon muuttumattomuus on puolestaan heille erittäin tärkeä asia”, sanoo Eetu Kejonen, joka väitteli teologian tohtoriksi Åbo Akademissa.
Lue vapaasti Kejosen haastattelu Kotimaa Prosta:
Lestadiolaisten ja heränneiden suhde homouteen kuin yö ja päivä
”Herännäisyydessä on sen sijaan tehty ainakin Jaakko Eleniuksen ajoista lähtien hyvin tiukka ero uskon ja etiikan välille. Uskon ei katsota antavan eettistä tietoa, vaan nämä asiat on pidetty erillään. Niinpä herännäisyydessä uskon pohja ei ole uhattuna, vaikka eettisissä kysymyksissä muutettaisiin näkemyksiä radikaalistikin”, Kejonen summaa Kotimaa Pron haastatteluissa.
Elenius oli täysin oikeassa erottaessaan uskon ja etiikan toisistaan. Se on hyvin luterilainen käsitys. Raamattua tuskin voi myöskään käyttää etiikan oppikirjana. Aika harva olisi valmis hyväksymään orjuuden, kansanmurhat, moniavioisuuden tai sorron.
Jos yhdellä sanalla pitäisi määritellä vl-uskoa, olisi Kejosen käyttämä ilmaus ”elämänvanhurskaus” osuvimpia, mitä olen kuullut. Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä lienee tuhansia homoja, joilla on lähinnä kaksi vaihtoehtoa: visusti kaapissa tai kaapista (ja liikkeestä) ulos.
Osaan sanoa, ettei lestadiolaisuudessa noin ainakaan ylisummaan homoilla ole ollut ovea ulospäin.
Homoeroottisessa suhteessa eläminen on ollut mahdottomuus, mutta ei veljenä yhteisössä muiden kanssa.
En ole nähnyt asianomaisella lappua rinnassa, mutta yleisesti tunnettu henkilö on ollut rakastettu ja arvostettu kanssaihminen
Juu,kunhan muistaa olla homoilematta ja häpeää taipumustaan l. itseään.
Tiedät itsekin, ettei se noin mene. Koskee se heterojakin samalla tavalla.
Sinä et Jorma todellakaan taida ymmärtää..Minun käsitykseni on, ettei kenenkään pidä hukata elämäänsä häpeämällä itsessään jotakin sellaista ominaisuutta, missä ei ole mitään hävettävää.
.
Sen sijaan kirkon pitäisi hävetä. Samoin vanhoillislestadiolaisuuden. Molemmat ovat tehneet parhaansa, etenkin jälkimmäinen, että eläisimme edelleen siinä sotien jälkeisessä arvomaailmassa, jossa toleranssi erilaisuuden suhteen oli tasan nolla.
Vanhoillislestadiolaisuudessa erotetaan kyllä selkeästi usko ja etiikka:
Kuten seuroissa usein opetetaan, koko vaikka koko ikänsä epäeettisesti elänyt ihminen pääsee taivaaseen, mikäli hän edes elänsä viimehetkellä tekee parannuksen ja turvaa Kristukseen, syntisten Vapahtajaan. Ja vastaavasti kaiken elämänsä fiksusti ja eettisesti elänyt jää ulkopuolelle ilman elävää uskoa Kristukseen.
Usein olen kuullut seuroissa puhuttavan, että epäuskoinenkin voi olla eettisessä mielessä erittäin hyvä ja kunniallinen ihminen, usein paljon parempi kuin uskovaiset, ja se on tietysti sinällään erittäin kunnioitettavaa. Kunniallinen elämäkään ei silti pelasta ilman elävää sydämen uskoa.
Vanhoillislestadiolainen usko ei ole siis ytimeltään etiikkaa vaan köyhien syntisten turvautumista armoon ja syntien anteeksiantamukseen.
Sillä tavoin usko ja etiikkaa kuitenkin kuuluvat yhteen, että syntien anteeksiantamuksen tuoma ilo ja rauha kehottavat uskovaa edistämään kaikkea, mikä on totta, hyvää ja oikein sekä välttämään kaikkea pahaa, valheellista ja väärää. Ei niin, että sillä jotain ansaitsisi, mutta kiitollisuudesta. Tällaisesssa ei liene mitään epäluterilaista, se on varmasti selvää jokaiselle Lutherin teksteihin vähänkin tutustuneelle.
Varmasti on olemassa luonnollinen moraalilaki, jonka ihminen voi tuntea ilman uskoa ja Pyhää Henkeäkin. Luonnollista lakia ja Raamattua ei tule asetella kuitenkaan vastakkain, kuten usein virheellisesti tehdään.
Raamatun eettinen opetus vahvistaa ja tukee sitä luonnollista lakia, joka on kirjoitettu jokaisen ihmisen sisimpään, mutta jota synti pyrkii jatkuvasti hämärtämään. Ilman tällaista tulkintaa olisi vaikea ymmärtää, miksi Raamattu, myös itse Jeesus, sisällyttää opetukseensa niin paljon eettistä sisältöä.
Ainakaan Jeesukselle avioliitto ja seksuaalisuus eivät näytä olevan vain yhteiskunnallinen, kulloiseenkin tilanteeseen mukautuva juttu. Kovasti ne näyttävät olevan hänelle teologinen ja opillinen, Jumalan ”jo alussa” asettama asia:
Markus 10. luku
6 ”Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
7 Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa,
8 niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.
9 Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”
10 Kun he olivat keskenään, opetuslapset kysyivät uudestaan tätä asiaa.
11 Jeesus sanoi heille: ”Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan.
12 Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen.”
Mielelläni haluaisin uskoa yhä tänään samalla tavoin kuin Jeesus Kristus, ihmiseksi tullut Jumala. Oikeastaan olen mielelläni yhdessä hänen kanssaan vaikka ”epäluterilainen” kuin jonkun toisen kanssa ”puhdasoppinen luterilainen”. 🙂
Voinee myös kysyä, tehdäänkö nykykörttiläisyydessä oikeasti ”tiukka ero uskon ja etiikan välille”. Ainakin ”körttikapinallisten” olen kuullut kritisoivan sitä, että körttiseuroissa julistetaan nykyisin enemmän liberaalihumanistista sosiaalietiikkaa kuin Kristusta.
Vl-seuroissa jokaisen saarnan skopus on kuitenkin se ehdoton evankeliumi syntien anteeksiantamuksesta. Voi siis olla niinkin, että nykykörttiläisyydessä on paljon suurempi uhka sille, että etiikka (siis humanistinen sosiaalietiikka) nielee ja syrjäyttää varsinaisen teologisen ydinsisällön.
No, jos Jeesuksen käyttäytymisestä tulisi jotain päätellä, niin kaikkein vähiten hänelle merkitsivät koti, perhe, sukulaiset, uskonto ja isänmaa. Ehkä seuraamme häntä? Raamattua tuskin kukaan käyttää luonnontieteen oppikirjana. Vähintään yhtä surkea se on moraalipsykologisena opuksena. Vl-saarnoissa varmasti keskeisintä on Pyhällä Hengellä julistettu (=sosiologisesti SRK-vanhoillisen julistama) evankeliumi syntien anteeksiantamukseksesta, sehän on liikkeessä ainoa armonväline..
Nykykörttiläisyydessä voidaan julistaa ”liberaalihumanistista sosiaalietiikkaa”, tulevaisuuden nykykörttiläisyydessä vielä liberaalihumanistisempaa sosiaalietiikkaa, koska usko ei ole sidottu pakastettuihin agraarisiin moraalinormeihin.
Entä vanhoillislestadiolaisuuden teologinen ydinsisältö? Nippelinormeja täynnä televisiosta ja seksuaalikäyttäytymisen pikkutarkasta säätelystä korvanappeihin(joita siis käytännössä harva noudattaa).
Blogissa mainittu Jaakko Elenius muuten puhui joskus ”hölöuskonnollisuudesta”, tarkoittaen sellaista (näennäis)hengellistä puhetta, jossa ”Jeesus” on joka toinen sana.
K-M!
Enhän minä mitään ymmärrä, olethan sen niin monta kertaa jo todennut.
En ymmärrä sitäkään, mikä sinut saa tekemään näitä
180 asteen U-käännöksiä.
Elää häpeämättä haureudessa jotta elämä ei menisi hukkaan, on siinäkin prinsiippi.
Jorma, tarkoitin ainoastaan, että minusta homoseksuaalisuus ei ole synti vaan täysin normaali seksuaalisuuden muoto. Omat ”180:n asteen käännökseni” tai ainakin vaikutelma sellaisista johtunevat henkilökohtaisesta taustastani, johon sisältyy vuosia laitapuolen elämää ja eräänlainen ”hallelainen kääntymiskokemus.” Herätyskristillisyyteen sisältyvää moralismia en silti niele.
Joona Korteniemi:
”Varmasti on olemassa luonnollinen moraalilaki, jonka ihminen voi tuntea ilman uskoa ja Pyhää Henkeäkin. Luonnollista lakia ja Raamattua ei tule asetella kuitenkaan vastakkain, kuten usein virheellisesti tehdään.”
😀 Joona, sinäpä tuon sanoit.
Kari-Matti:
”No, jos Jeesuksen käyttäytymisestä tulisi jotain päätellä, niin kaikkein vähiten hänelle merkitsivät koti, perhe, sukulaiset, uskonto ja isänmaa.”
Mielestäni tuo väite ei ole perusteltu.
Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa Jeesuksen perheellä ja suvulla on selvästi tärkeä teologinen merkitys. Yllä lainaamani Markuksen evankeliumin kohta (rinnakkaisversio Matt. 19:4-12) todistaa, että Jeesus sitoutui aikansa juutalaiseen seksuaalietiikkaan ja oli sen suhteen jopa selvästi keskimääräistä tiukempi (ei hyväksynyt avioeroa). Jeesuksen tapa puhua aviorikoksesta (esim. Matt. 15:19; Mark. 7:22; Luuk. 18:20 Mark. 8:38) osoittaa, että hänelle aviollisen uskollisuuden tärkeä hengellinen merkitys oli itsestäänselvyys.
Jeesuksen kunnioittava tapa viitata pyhiin Kirjoituksiin (esim. Matt. 22:29; Mark. 12:36; Mark. 14:27), osallistua synagogajumalanpalvelukseen (esim. Luuk. 4:16) sekä syvä kunnioitus temppeliä kohtaan (esim. Luuk. 19:46) osoittavat, että juutalainen uskonto oli hänelle äärimmäisen tärkeä. Juutalaisesta nationalismista ja patriotismista hän näyttää pitäneen kiinni nykynäkökulmasta katsoen jopa kiusallisessa määrin (Matt. 10:5; Matt. 15:24-27).
”Raamattua tuskin kukaan käyttää luonnontieteen oppikirjana. Vähintään yhtä surkea se on moraalipsykologisena opuksena.”
Ainakin Jeesukselle pyhät Kirjoitukset näyttävät olleen myös moraalin normi: Esimerkiksi yllä lainaamassani Markuksen evankeliumin kohdassa Jeesus argumentoi avioliitto-opetuksensa viittaamalla luomiskertomuksiin. Näin ollen Jeesuksen seuraaja, joka uskoo hänen olleen ihmiseksi tullut Jumala, ei voi noin vain hypätä Raamatun moraaliopetuksen yli.
Olen samaa mieltä siitä, että Raamattua on välillä vaikea tulkita. Oikea ratkaisu tähän ongelmaan ei ole kuitenkaan Kirjoitusten populistisen ylimielinen sivuuttaminen vaan kärsivällisyys sekä entistäkin parempi ja huolellisempi raamattuteologia.
Kari-Matti:
”Nykykörttiläisyydessä voidaan julistaa ’liberaalihumanistista sosiaalietiikkaa’, tulevaisuuden nykykörttiläisyydessä vielä liberaalihumanistisempaa sosiaalietiikkaa, koska usko ei ole sidottu pakastettuihin agraarisiin moraalinormeihin.”
”Körttikapinallisten” perustellulta vaikuttava huoli koskee ymmärtääkseni sitä, että nykykörttiläisyydessä suvaitsevaisuus uhkaa nousta tärkeämmäksi kuin Kristuksen lahjavanhurskaus. Taivaaseen ei enää päästäkään turvautumalla kurjina syntisinä Kristukseen vaan olemalla humaaneja ja suvaitsevaisia, siis etiikalla. Kaksi viimeksi mainittua ovat minustakin omalla paikallaan tärkeitä hyveitä, mutta jos ne nousevat Kristuksen rinnalle tai ohi, päädytään pelagiolaisuuteen, pehmeän kielenkäytön alle piilotettuun lakihenkisyyteen.
Ongelmallista on mielestäni sekin, että körttiläisyys on historiansa saatossa ratsastanut lähes aina silloisella yhteiskunnallisella ja kirkollisella aallonharjalla. 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla fanitettiin äärioikeistoa, 60-70-luvuilla ainakin osa käväisi lähellä laitavasemmistoa, nykyisin olla liberaalihumanisteja. Tällä tavoin tietysti säilytään median ja eliitin suosiossa, mutta onko se sitä rehellistä vastakulttuuria, jota kristinuskon tulisi olla ( http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/cam-joen_sillalta/967/vastakulttuuri_nimelta_kristinusko )? Tunnen monia sydämellisiä körttejä, kerta kaikkiaan ihania ihmisiä enkä haluaisi loukata heidän vakaumustaan. Tällainen uskottavuusongelma kyseisen liikkeen historiaan mielestäni silti sisältyy.
”Entä vanhoillislestadiolaisuuden teologinen ydinsisältö? Nippelinormeja täynnä televisiosta ja seksuaalikäyttäytymisen pikkutarkasta säätelystä korvanappeihin(joita siis käytännössä harva noudattaa).”
No, kotikasvatuksen ja seuroissa istumisen pohjalta minulle on jäänyt vl-uskon ydinsisällöstä sellainen käsitys, että se on kaikkien syntien anteeksiantamuksen tuomaa omantunnon rauhaa, vapautta ja iloa. Se puolestaan ohjaa välttämään esimerkiksi päihteitä, huonoa viihdettä, epärehellisyyttä, rivoja puheita sekä olemaan uskollinen avioliitossa ja puolustamaan heikoimpia.
Varmaan vanhoillislestadiolaisuus voi olla pahimmillaan tuollaista niin kuin kuvaat. Kokemukseni mukaan vääristymistä voidaan kuitenkin jo nykyisin keskustella itsekriittisesti. Siitä kirjoitin esimerkiksi viimeisimmän blogipostaukseni ( http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/2014/12/rohkaisevia-merkkeja.html ).
Toivottavasti myös körttiläisyyden sisällä johtoon ja liikkeen valtavirtaan kohdistuva kritiikki on sallittua. Sen perusteella, mitä olen esimerkiksi ”körttikapinaa” hiukan laidasta seurannut, on tullut vaikutelma, että se ei ole aivan itsestäänselvää.
Joona,
Tavoillesi uskollisena valikoit käsitystesi tueksi raamatunlauseen sieltä täältä ja näin annat vaikutelman ”raamatullisuudesta.” Minä voisin valita toiset raamatunlauseet, mutta en sitä tee, koska yksittäisillä raamatunlauseilla pommittaminen on ainoastaan infantiilia, ei muuta.
Körtit ovat toki olleet pintatasolla alttiita erilaisille aatteellisille virtauksille. Vanhoillislestadiolaiset puolestaan ovat tehtailleet SRK:n ja paikallisten rauhanyhdistysten tasolla päätöksiä siitä, mitä puoluetta saa tai ei saa äänestää. Pääasiassa Maalaisliitto-Kepulle ollaan oltu uskollisia, joitain kokoomus-everstiluutnantteja lukuunottamatta.
Vanhoillislestadiolaisuus on äärimmäisen poliittinen liike, paljon poliittisempi kuin körtit. Vanhoillislestadiolaisuus ulottaa arkisen poliittisen elämäntapojen ohjauksensa jopa makuukamareihin.
Tätä keskustelua lienee kuitenkin tämän enempää turha jatkaa.
Mielestäni on hiukan epäreilua väittää keskustelukumppanin olevan väärässä ja syyttää vieläpä epärehellisyydestä mutta jättää täsmentämättä, millä tavoin toinen on väärässä ja epärehellinen. Tällöin toisen (tässä tapauksessa minun) ylle heitetään varjoa mutta hänellä ei ole mahdollisuutta puolustautua (tai ottaa erehdyksestään opikseen). Hänhän ei edes tiedä, mistä häntä varsinaisesti syytetään.
Mielestäni on selvää, että evankeliumien valossa Jeesus sitoutui aikansa juutalaisen seksuaalietiikan pääpiirteisiin sekä kunnioitti syvästi pyhiä Kirjoituksia, synagogajumalanpalvelusta, temppeliä ja kansansa pyhää historiaa, juutalaisuuden valtavirtaan kohdistamastaan kritiikistä huolimatta. Jos nämä väitteet ovat kumottavissa, olen kiinnostunut tietämään, miten.
Vanhoillislestadiolaisuus on liikkeen ylätasolla monoliitti, mutta ihmisten tasolla se on merkillinen kokoelma kaikkea mahdollista. Monet kuuluvat liikkeeseen, koska eivät uskalla irrottautua siitä, kun pelkäävät menettävänsä suvun ja ystävien tuen. Siksi VL-liike on maallistunein herätysliike ja pitää sisällää todella monenlaisia ihmisiä (niitäkin, jotka jonkun muun herätysliikkeen kyseessä ollessa olisivat jo ajat sitten lähteneet omille teilleen). Liikkeen normeja rikotaan salaa minkä keritään (tosin tältä osin ihmiset eroavat huomattavasti), mutta kun tullaan yhteen, niin kaikki ovat hämmästyttävän yksimielisiä sosiaalisen paineen vaikutuksesta. Itse kannatan etiikassani luterilaista linjaa, jota herättäjäkin noudattaa, olenhan siihen pappina valalla sitoutunut. Ennen kaikkea olen tietysti sitoutunut Jumalan Sanaan eli Kristukseen.
Yhdyn täysin Petri Kasarin luonnehdintaan mitä tulee vahoillislestadiolaisuuteen. Itse puhuisin tässä luonnehdinnassa kuitenkin vain SRK -lestadiolaisuudesta, jonka eräs keskeinen ominaisuus on pelkoon perustuva sosiaalisuus.
Miten voi sitoutua Jumalan sanaan ja samalla tarkoituksella ja piittaamatta elää sen vastaisesti?
Onko Jumalan tahto kumottu?
Minusta Hengen johdatuksessa eläminen vie tekemään näitä ratkaisuja, päin vastoin mitä körtit ajattelevat-
Eikö armahdetun kokema Jumalan rakkaus johdata häntä piittaamattomuuden sijasta kuuliaisuuteen?
Jumalan sanaan voi sitoutua kahdella tavalla. Mahdottomampi tapa on pyrkiä noudattamaan jokaista Raamatusta löytyväää ohjeeksi ymmärrettävää jaetta. Hedelmällisempää on ymmärtää oikein Jeesuksen sana rakkauden käskystä, jota noudattava täyttää lain. On siis parempi sitoutua sanaan eikä sänoihin.
”Eettisissä kysymyksissä ei liikkeessä oikeastaan voida tehdä uusia avauksia, koska ne näyttäisivät siltä, että myös usko muuttuu. Uskon muuttumattomuus on puolestaan heille erittäin tärkeä asia”
Monoliittinen, kiveen hakattu uskonto on lestadiolaisuuden isoveli katolisuus. Kummankin liikkeen näkemys on se, että vain heidän kauttaan voi päästä taivaaseen, koska vain liikkeen papit voivat antaa päteviä synninpäästöjä.
Ainoa varma asia lahkojen välisessä taivaspaikkojen jaossa on se, että jompi kumpi on väärässä. Jos on väärässä, niin tuomiopäivänä sortuvat muutkin perustelut, synninpäästöt jne.
Tämä blogi ja keskusteluosio toi mieleeni vanhan vitsin Maon kiinan ajalta.
Oli Suomalainen valtuuskunta veljespuolueesta vierailulla Maon Kiinan itsenäisyyspäivän juhlissa. Aikanaan seurueen johtaja sai puheenvuoron ja puhui ystävyydestä ja veljeydestä puolueiden välillä. Viitasi sitten tukkia kääntämään ja Kiinalainen tukki sanoi kaksi sanaa kiinaksi ja viittasi puhujalle jatkamaan. Valtuuskunnan johtaja puhui lisää ystävyydestä ja veljeydestä ja viittasi tukkia kääntämään ja taas tulkki sanoi kaksi sanaa. Johtaja puhui vielä ystävyydestä ja lopetti puheensa, nyt tulkki käytti kolme sanaa kääntämisen ja suosioinosoitukset olivat mahtavat.
Valtuuskunnan puheenjohtaja kysyi hieman myöhemmin veljesmaan Unkarin Kiinankielen tulkilta kuinka hänen puhe noin lyhyesti käännettiin. Unkarilainen kohotti kulmakarvojaan ja sanoi ensimmäinen käännös oli ”puhuu roskaa, toinen käännös oli lisää roskaa ja kolmas roskan puhuminen on päättynyt”.
Koska päättyy roskankirjoittaminen Vanhoillislestadiolaisuudesta tämän verkkolehden palstoilla? vain Jumala sen yksin tietää.
Kalevi Tikka, ei Eetu Kejosen väitöskirja roskaksi muutu sillä, että sinä sanot sitä roskaksi. Mitäs jos tulisit itse ulos sieltä ahtaasta kaapistasi ja katselisit vähän ympärillesi? Käyttäsit sinäkin edes muutaman vuoden elämästäsi ja tutkisit, miltä maailma ja SRK -lestadiolaisuus näyttää kaapin ulkopuolelta katsottuna.
Aika heppoista on argumentointi!
Kun Martille ei Raamattu edusta mitään auktoriteettia on
vissiin turha sanoakaan, ettei Martin näkemykselle löydy tukea sieltä.
Rakkaus täyttää lain.
Rakkaus vie myös rakastamaan lakia, koska se on
Jumalan tahto.
Piitaamattomuus, jota sinä Martti tyrkytät, ei ole
rakkautta vaan vihaa Jumalaa kohtaan.
Minusta se on piittaamattomuutta, että kohtelee kylmästi lähimmäistään sillä varjolla, että joku lakipykälä niin on vaativinaan. Laupiaan samarialaisen vertaus kertoo tästä. Pappi ja leviitta kulkivat piestyn ja ryövätyn ohi lain puhtausvaatimuksia seuraten. Samarialainen täytti rakkauden lain, vaikka oli vääräoppinen.
Kyllä minä tämän luin Paavalin kirjeestä Roomalaisille: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.”
Kyllä, mutta ”sen toisen rakastaminen” ei selvästikään riitä, vaan pitää rakastaa myös Jumalaa.
Ainakin joku Jeesus väittää, että siinä on lain summa.
Jumalan rakastaminen ei johda piittaamattomuuteen hänen tahdostaan.
Ei myöskään ole oikeaa rakkautta johdattaa lähimmäistä vihaan Jumalaa kohtaan eli piittaamattomuuteen.
”Kyllä, mutta ’sen toisen rakastaminen’ ei selvästikään riitä, vaan pitää rakastaa myös Jumalaa.” Syttyykö rakkaus siitä, että pitää rakastaa? Tuskin. Rakkaus Jumalaan – sikäli kuin sitä on – taitaa aina olla vastarakkautta. ”Siinä on rakkaus — ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” En ymmärrä, mitä tarkoittaa tuo ’ei selvästikään riitä’, kun Paavalin lause on noin selvä: ”Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.”
Jorma kirjoittaa aivan oikein, ettei ole rakkautta johtaa ihmisiä elämään piittaamatta Jumalan tahdosta. Oikeaa rakkautta ei ole löydettävissä Jumalan tahdon ulkopuolelta. Rakkauden etsiminen Jumalan tahdon ulkopuolelta, ja pahimmassa tapauksessa, jopa vastoin Hänen tahtoaan, johtaa ihmisen vihaan Jumalaa kohtaa, aivan kuten Jorma kaukonäköisesti kirjoittaa. Niin moni tänä päivänä menee tässä harhaan, ja pitää tietään oikeana, vaikka se on todellisuudessa eksymyksen ja kuoleman tie.
Nyt Pentille kelpaa Paavali, kun tämän opetuksesta unohtaa pois pääosan 🙂
Jeesus sanoo selvästi, mikä on lain summa, laki ja profeetat.
Aivan turha selittää rakkaudesta yhtään mitään, jos samalla on lain alla.
Lain alainen ei edes voi rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään.
Kun rakkauden kaksoiskäsky toimii (vajavaisestikin), kohdistuu myös rakkaus Jumalan lakiin, sillä
Jumalan tahtoa ei ole kumottu. Pyhä Henki ohjaa uskossa olevaa kristittyä uskon kuuliaisuuteen.
Se, joka vapaasti elää Jumalan tahtoa vastaan, on lain alla kuten Paavali selvästi sanoo:
”.. eivät ole Jumalan mieleen”. (Room 8:17)
Jumalan mieleen sen sijaan ovat vajavaisinakin Hengen johdatuksella olevat (Room 8:1) ja
kukaan sellainen tuskin haluaa elää näiden Pentin lanseeraamien ”vapauksien” mukaisesti,
koska se elämistä niissä kahleissa, joista Kristus tuli maailmaa vapauttamaan.
Kannattaa tutustua Pyhään Raamattuun, sieltä kaikki selviää.
”Se, joka vapaasti elää Jumalan tahtoa vastaan, on lain alla.” Mikä tuo Jumalan tahto sitten on? Luettelo kavahdettavista synneistä vai kutsu rakkauden tekoihin? En voi muuta kuin toistaa jo lainaamani: ”Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.”
2. Uusi kuuliaisuus
Vielä kolmannessa artiklassa tyrmätään mahdollinen väärinkäsitys. ”Ei ole kuviteltava sellaista uskoa, joka voi jatkua sellaisen pahan aikomuksen yhteydessä ja rinnalla, joka vie synnin harjoittamiseen ja vastoin omaatuntoa toimimiseen.” Opetetaan, että todellisen uskon seurauksena ovat varmasti ja epäilemättä hyvät teot.
”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme: kun sanotaan uudestisyntyneiden tekevän hyviä tekoja hengeltään vapaina, ä l k ö ö n sitä käsitettäkö niin, että uudestisyntyneen ihmisen harkinnan varassa
m u k a on mielin määrin hyvän tekeminen ja sen tekemättä jättäminen, ja että hän e h d o i n
t a h d o i n jatkuvasti synnissä ollen kuitenkin voi säilyttää uskon.
Asiahan ei ole käsitettävissä muulla tavalla kuin Herran Kristuksen ja hänen omien apostoliensa selityksen mukaisesti, nimittäin että vapautettu henki ei tee hyvää orjan tavoin, rangaistuksen pelosta, vaan lasten tavoin, rakkaudesta vanhurskauteen” (Room 8:15).
(Yksimielisyyden ohje. III artikla) ja SLEY
”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.” Mainitun Room. 8:15 yhteydessä on viittaus tähän 2. Tim. 1:7 jakeeseen. Tämä kolmikko onkin käyttökelpoinen: voima, rakkaus ja terve harkinta.
Kristillinen etiikka poikkeaa ainakin joiltakin osin myös länsimaisesta sekulaarietiikasta, puhumattakaan muiden kulttuuripiirien arvomaailmasta. Kristilliseen elämänihanteeseen kuuluu esim. vihollisen rakastaminen ja velkojen anteeksiantaminen ainakin köyhälle velalliselle, mitkä ovat jotakin muuta kuin sekulaarietiikan ihannoimaa oikeudenmukaisuutta. Kosto on kristitylle synti, kun se juutalaiselle on oikeus ja muslimille joissakin tapauksissa jopa velvollisuus. Toisaalta uskonyhteys ei edellytä yksimielisyyttä etiikan säännöistä, onhan Suomenkin kirkossa jo pitkään asepalveluksen kannattajat ja aseistakieltäytyjät eläneet rauhanomaista rinnakkaiseloa ja papistossa löytyy niin entisiä aktiiviupseereita kuin sivareitakin. Ehkäpä tässä olisi mallia myös seksuaalietiikan erimielisyyksien sietämiselle.