Sley järjästää 9.11.2024 Hämeenlinna Luther- talolla seminaarin kirkkokysymyksestä . Onko lähtö ulos ev.lut.kirkosta muutamilla herätysliikkeillä . Lähinnä sley, kansanlähetys ja varmaan Rauhan sanalaiset ja raamattuopiston väki ?
Ei sinänsä uutinen , kun monella tämä on ollut tiedossa jo vuosia . Usko oli mennyt jo kansankirkon muutokseen , kun luopumus on jatkunut jo kauan aikaa Asiaa nopeutti kenties piispojen lausunnot Inkerin pappisvihkimys- asiassa ja Piispan luoman harhaiset puheet sotkien raamatun omiin ajatuksiin . Ja seurakuntatasolla kiristynyt entisestään suhde herätysliikkeitä kohtaan.Puheen otsikoinnista on annettu puhekielto, kun puhe oli otsikoitu käsittelemään Israelia ja se aihe ei ole suvaittu puhuttavaksi vaikka sisältöä ei ole edes kuultu. Kuinka paljon piispat suitsii seurakunnan pappeja ohjeistuksellaan on varmasti suurempi kuin seurakuntalaiset tietävät . Piispa Heikan aikaan muuttui pitkälti seurakunnan kirkon käytön antaminen herätysliike väelle. Sitä ennen oli lupa että voi toimia jos naispappi on paikalla , mutta Heikan aika muutti tämänkin kireämmäksi. Yhdessä seurakunnassa uudella maalla esikoiset ulos kirkosta omasta Jumalan palveluksesta ja sateenkaari väki tilalle Eräs kirkkoherra sanoi että jos antaa luvan kirkon käytölle niin hän joutuu piispa Heikan puhutteluun . Vielä kesällä Daniel Nummela julisti että emme eroa kirkosta(sekl),mutta ilmeisesti Sley;n vanhat herrat ovat perusteet löytäneet Jumalan sanasta että luopuneen kirkon helmasta on lähdettävä. Sellaisen kirkon tulevaisuus ei voi olla hyvin jos valtaa pitävät piispat ovat suoraan Jumalan sanaa vastaan . Ja hyvä että kaikki muut perustelut , perinteineen eivät voi olla yläpuolella raamatun selvän ilmoituksen Kaikki pappiskoulutusta myöten oli askel kohti tulevaisuutta . Syntyykö uusi kirkko Suomeen vai sulautuuko lhpk kanssa yhteen ? Näitä arvioita on heitetty ilmoille . Joillekin , varsinkin vanhoille kirkoille ajatus uudesta kirkosta on väärä vaikka myös luterilainen kirkko on siellä suunnalta katsoen väärä. Toisaalta uuden itsenäisen kirkon syntyminen lhpk rinnalle ei olisi joidenkin mielestä mitenkään väärää. Sulautuminen lhpk kanssa olisi teologisti tietyllä tavalla helppoa tunnustuksen osalta ja varmasti olisi annettavaa herätysliikeväelle lhpk:lla kun on irtautumisen kokeneet ja messuyhteisöjen, seurakuntien määrä olis koko maata kattavampi ,kun messuja lhpk on tuplasti enemmän kuin . Tärkeintä tietysti on että mahdollismman moni saa seurakunta- kodin jossa koko perhe voi olla hengellisesti ja fyysisesti Kristuksen ruumiin jäseniä . Ei tarvitse enää tilata kastepappia 500km päästä, eikä vihkipappia 300km päästä, eikä käyttää joulukirkon valitsemiseen aikaa että mitä siellä nyt puhutaan , ei tarvitse käyttää aikaa ja energiaa siihen miten tulisi toimia jäykän ja herätysliike vastaisen kirkon kanssa . Uskon vakaasti että rauha ja vapaus koittaa kun herätysliike väki saa Jumalan sanalla pyhittää alttarit ja saada seurata apostolien opetusta , niinkuin se on kirjoitettu . Ero on vääjäämätön ja se tapahtuu lähitulevaisuudessa Siunausta vaan matkalle kohti vapautta!
Martti Pentti , tuo orja vapaa … ei ole paimenvirkaa koskeva , siellä Timoteus kirjeessä on paimenelle asetettu vaatimukset , tulkinta on huono sana koska se on Jumalan säätämys eikä tulkinta , se on niin selvästi monin paikoin kerrottu .
Siinä ihminen asettuu isoon rooliin kun on sitä mieltä että Jumalan sana on väärää. Ensin tulee yhteiskunnasta ajan ilmiöiden myötä paine muuttaa kirkon opetusta ja sitten keksitään ”muka” teologisia perusteita . Samaa sukupuolta vihkimisen kohdalla sama juttu. Olisko reilua julistaa tietävänsä asiat paremmin kuin Jumalan lähettämä apostoli Paavali eikä ottaa kontekstista irrotettuja raamatunkohtia tueksi ja silloin myös kristikunta on ollut väärässä alusta aina meidän päiviin saakka .
Armo on kaikille tarjolla mutta kaikille se ei kelpaa .
”Se on Jumalan säätämys eikä tulkinta.” Jos saat elämääsi turvallisuuden perustamalla sen tällaisten ’säätämysten’ varaan, suon sen sinulle. Toivon kuitenkin, että ymmärrät olla kahlitsematta lähimmäisiäsi näihin turvarakennelmiisi. Vapaus on yksi kristityn ominaisuuksista.
Anteeksi nään tuossa kommentissa useampia asenteellisia vääristymiä ja siinä kielletään ihmisen syntisyyttä ja kyvyttömyyttä.
Ei ole lopulta ratkaisevaa mitä mieltä minä olen tai sinä tai pappi tai naiseksi asetettu pappi vaan sillä on merkitystä mitä Jumalan sana sanoo ja mikä on hänen tahto ja hän sen vapaaehtoisesti rakkaudella tahtoo meille osoittaa tien jossa on rauha ja vapaus jo täällä ajassa . Ei se kristillisyys ole sellaista ”turvaverkkoja” joka kahlitsee ihmistä vaan totuus tekee aina vapaaksi . Ja onhan se turvaverkko siinä mielessä että Jumalan sana puolustaa syntistä ihmistä , jota me kaikki tarvitaan . Kun ihminen on varma niin hän on myös vapaa ja pystyy hyväksymään erilaisia käsityksiä ja erilailla ajattelevia ihmisiä ja tätä joukkoa ei voi ihminen yhdistää niin että heillä olisi yksi usko , yksi kaste ja yhteys keskenään eikä mikään yhteisörakentaja guru , vain Kristus rakentaa huoneen ja luo yhteyden , kaikki muu on tuulen tavoittelua ja ajan haaskausta , ajattellen edellisiä asioita .
”Vain Kristus rakentaa huoneen ja luo yhteyden. Kaikki muu on tuulen tavoittelua ja ajan haaskausta.” Juuri näin. Herätysliikkeiden pähkäilyt siitä, lähteäkö kirkosta vai jäädäkö, ovat juuri tätä ajan haaskausta.
Olen samaa mieltä asiasta !