Herran päivä

On mielenkiintoista, kun uskova sanoo haluavansa kunnioittaa ensimmäistä, toista, viidettä, kuudetta jne. käskyä, niin kukaan ei sano, että yrität pelastaa itsesi kuuliaisuuden kautta, mutta kun uskova sanoo haluavansa kunnioittaa myös lepopäivä käskyä niin kuin se Raamatussa on, niin heti esitetään, että halutko pelastua teoilla.

jorma > Minusta tämä argumentointi ei kestä. Kukaan ei laita ensimmäistä käskyä samanlaisen vaatimuksen hengen alle, kuin muutamat tuon sapattikäskyn.

V: Raamattu laittaa kaikki käskyt kymmenestä käskystä samalle viivalle. ”Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin” Jaak.2:10. Jaakob jatkaa, ” Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin” Jaak.4:17. Eli, rikotaanpa mitä käskyä vain tahallaan tietoisesti niin, ettei halua siitä parannusta tehdä, niin tämä luetaan synniksi ja vielä sellaiseksi, että henkilö rikkoo koko lakia. Koko lakia siksi, koska tämä yhden käskyn tahallaan rikkominen kertoo ihmisen asenteesta Jumalan ohjeisiin.

Näin rikotaan automaattisesti ensimmäistä käskyä, koska tällöin Jumala ei ole ihmisen Jumala, vaan ihminen itse on oma jumalansa koska hän haluaa määritellä itse mitä käskyjä noudattaa ja mitä ei. Tähän hänellä on tietysti lupa, mutta tällaisella asenteella ei pelastuta, koska ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään” Joh.3:36. Ja tässä kyse ei ole kuuliaisuuden kautta pelastumisesta, vaan siitä, että se joka on oikeasti pelastettu, haluaa totella Jumalaa jokaisessa hänen antamassaan ohjeessa, vaikka se ei täydellistä olekaan.

Siksi Jeesus sanoo kymmenestä käskystä, ”Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi” Matt.5:19. Siis, mitään käskyä ei voida jättää tahallaan noudattamatta ja selittää, että se kun on niin mitätön, niin siksi sitä ei tarvitse noudattaa. Jos ihmiselle valkenee, mitä Jumala opettaa esim. lepopäiväkäskystä eikä tahdo silti elämäänsä sen mukaan ojentaa, Jumalan antamassa voimassa, niin silloin hän rikkoo koko lakia vastaan ja jos asenne ei muutu ennen kuolemaa, niin ei voi Raamatun mukaan pelastua, koska ”Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon” Sananl.28:13. ” Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä”1.Joh.1:9.

Ja mikä se olikaan syntiä? ”Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista” 1.Joh.3:4. ”Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on” Room.3:20. Siis lain käskyt kertovat mikä on Jumalan tahtoa ja jos käskyä rikotaan, niin silloin tehdään syntiä. Ja jos jotakin käskyä tahallaan rikotaan, eikä tahdota tehdä parannusta, niin silloin ihminen tekee tahallista syntiä, ja kun hän ei halua tehdä tästä parannusta, niin hän ei voi saada armoa, niin kuin ed. tekstit osoittavat.

Eedenissä syntiinlankeemus tapahtui yhden vaivaisen hedelmän takia. Oliko Jumala niin pikkumainen, että eräänä päivä hän laski puun hedelmät ja huomasi että yksi puuttuu ja nyt se olisi saatava takaisin? Eipä tietenkään. Kyseessä oli paljon suuremmat asiat. Kyse oli siitä, miten ihminen suhtautuu Jumalan antamiin ohjeisiin. Hedelmä oli tässä vain pieni välikappale, jonka avulla nähtiin ihmisen suhtautuminen Luojansa käskyyn. Näin ihmiskunta jäi ”laiskaan” ja ihminen sai toisen mahdollisuuden osoittaa, että uskooko hän siihen, että sen mitä Jumala sanoo, niin hän todella sitä tarkoittaa, olipa kyse miten pienestä asiasta tahansa. Nyt näin lopun aikana Raamatun valossa ja muutenkin näyttää siltä, että lepopäiväkäsky muodostuu monelle välikappaleeksi niin kuin tuo vähäpätöinen hedelmä: tarkoittaako Jumala todella mitä hän sanoo ja eikö noin vähäpätöisen käskyn voi ihan hyvin tietoisesti hylätä, menettämättä silti pelastusta?

Luin tuolta toisaalta äsken Juhan kiihkeän ”väittelyn” armosta ja teoista…. On se aika ihmeellistä, että Raamatussa tuo armon ja tekojen suhde on lopulta jäänyt melko epäselväksi tai ainakin vaikeasti tulkittavaksi. Riippuu mistä kohdasta Raamattua asiasta luet. Armosta olemme pelastetut (kai), mutta mikä niiden tekojen osuus olikaan?

Kari, kiitos havainnosta ja tarkentavasta kysymyksestä. Luterilainen pappi laittoi Jumalan armon saamiseen lain noudattamisen ehtoja. Tällainen oppi ei ole Kristuksen oppia, eikä ole luterilaisen tunnustuksen mukaista.

Ensinnäkin on Jumalan laki, jonka Jumala on antanut, jotta tietäisimme miten Jumalan tahdon mukaisesti pitää elää. Jumala haluaa että ihminen noudattaa 100 % lakia suhteessa Jumalaan, lähimmäisiin ja itseemme. Lain rikkojia odottaa kadotustuomio. Toiseksi meillä on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Iankaikkinen Jumalan Poika syntyi ihmiseksi, täytti Jumalan lain ja sovitti Golgatalla meidän puolestamme kaikki synnit. Jokainen joka uskoo Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen saa Jumalan armon, eikä häntä tuomita kadotukseen. Tässä Jumalan armossa ei ole mitään lain noudattamisen ehtoa vaan kaikki Jeesusta Kristusta Herranaan pitävät sen saavat ilman ehtoja. Kolmanneksi, mitä Jumalan armo saa ihmisessä aikaan; Jumalan ehdoton rakkaus meitä kohtaa heijastuu Jumalan tahdon mukaisina hengen hedelminä. Itsessämme emme näitä hedelmiä näe vaikka muut meissä niitä voi havaita.

Olemmeko lain vai armon alla ?
Saako Jumalan armo aikaan piittaamttomuuden synnistä ? Jos emme pelastu hyvien tekojemme ansiosta, voimmeko hyvällä omallatunnolla tehdä syntejä ?
Tämä oli apostoli Paavalin Galattalais kirjeen teema. Sen hän tekee myöskin lukijoilleen selväksi, ettei Kristus vapauttanut meitä syntiä tekemään, vaan synnistä. Kristittynä eläminen on vapautta laista ja omantunnon syytöksistä, kuitenkan armo ei vapauta meitä itsekkyyteeen vaan palvelemaan lähimmäistämme ( 3.Moos. 19:18 )
Emme pelastu tekojemme avulla, mutta teoillamme voimme menettää armon ja lahjavanhurskautemme.

Kari, kiitos kommentista. Iloitsin, kun luin edellä olevan kommenttisi. Kun pysytään luterilaisessa tunnustuksessa, niin oppi on tervettä.

Luterilainen opetuksemme ei ole jättänyt pois ainuttakaan käskyä, mutta se opettaa myös käskyjen ja u s k o v a n
elämän käskyissä olevan hengellinen asia eikä pelkästään kirjaimellinen, kuten itsevanhurskauden paulaan jäävä helposti kuvittelee.
Tämä asia voi aueta vasta sitten, kun omat avut osoittautuvat riittämättömäksi.

Jorma, kiitos erinomaisesta kommentista. Jumalan koulussa olen ollut 7 vuotta. Siinä itsevanhurskaus häviää. Moniko haluaa Jumalan kouluun?

En epäile tai sorki sinun vaellustasi, Juha.
Minun kokemukseni osoittaa, että itsevanhurskaus on vähän niin kuin flunssa, se saa välillä vallan.
Nyt puhuin rakenteellisesta, eräänlaisesta opillisesta suhtautumisesta, jonka varaan ihminen tuudittautuu. Tiedän, että moni ankarakin hiuksenhalkoja ja lain täyttäjä on kuolinvuoteellaan havainnut, että tie nouseekin pystyyn. Oikeamielisen Jumalan vaatimus täydellisyydestä on niin huikea. On jätettävä kaikki muu ja turvattava pelkkään armoon, kun muuta mahdollisuutta ei kerta kaikkiaan ole.

Näin on. Omassa voimassa me voimme tehdä vaikka minkälaisia rakennelmia. Mitä voimallisemmaksi tunnemme itsemme, sitä huonommin on asiat. Katsotaan miten käy kun olen päässyt masennuksen kuopasta ”terveeksi”, niin tuleeko taas itsevanhurskaus kuvaan mukaan. Pitäisikö minun tulla ”terveeksi”?

” Oikeamielisen Jumalan vaatimus täydellisyydestä on niin huikea. On jätettävä kaikki muu ja turvattava pelkkään armoon, kun muuta mahdollisuutta ei kerta kaikkiaan ole”. -Näin asia todella on: Martti Luther opettaakin kirkosta suurena sairaalana.
Hänen ajatuksen mukaan kirkosta suurena sairaalana on hyvin osuva ja meidänkin erittäin hyvin sopiva. sillä toipuminen ja paraneminen on vasta alulla täällä ajassa eläessämme.
Koska kirkko on syntisten sairaala, kaikilla kirkon jäsenillä on jotain parantumisen ja toipumisen tarvetta. Eihän potilashuoneessa kukaan voi alkaa toiselle rehennellä omalla terveydellään! Rakkaus päinvastoin vaatii, että itse kukin suhtautuu suurella lempeydellä heikompiin veljiin ja sisariin. Tällä tavoin myös apost.Paavali opetti, jolle tärkeää oli heikomman huomioiminen jopa omista vapauksista luopumisen hinnalla.
Kovin huonosti tämä ikävä kyllä toteutuu meidän aikanamme.

Koska kirkko on syntisten sairaala, kaikilla kirkon jäsenillä on jotain parantumisen ja toipumisen tarvetta. Eihän potilashuoneessa kukaan voi alkaa toiselle rehennellä omalla terveydellään!

Martti, kiitos hienosta kommentista.

Jeesus sanoo: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria.’ Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9:12-13)