Minä olin hengessä Herran päivänä. (Ilm. 1:10)
Viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina, Herran päivänä vietämme ehtoollista (vert. Ap.t. 20:7); mitä ehtoollinen sinulle merkitsee ja miksi tarvitsemme ehtoollismessua ja sanajumalanpalveluksia?
Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani. (1. Kor. 16:2); kolehti; miksi on tärkeää uhrata Jumalan valtakunnan työn hyväksi?
Miksi juuri viikon ensimmäinen päivä on Herran päivä, eikä lauantai?
Minkälainen on sinun mielestä onnistunut pyhäpäivä ja mitä siihen kuuluu?
Kun aika on täyttynyt, on Herran päivä (vert. 1. Tess. 5:1-11), kun Jeesus tulee takaisin suurella voimalla ja kunniassa; tule, Herra Jeesus; minkälainen toivo sinulla on?
Kaikki julkaistut blogini:
Juha > Miten perustelisit seuraavan ja mitä se sinun mielestä tarkoittaa? ”Jeesuksen ristintyötä ei voida lukea tietoisen synnin päälle, josta ei tahdota tehdä parannusta.”
V: ”Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon” Sananl.28:13.
”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä”1.Joh.1:9.
Eli, jos tietoisesta synnistä ei tahdota luopua, niin silloinhan siitä ei tehdä parannusta eikä pyydetä anteeksi, joten silloin Jumala ei voi siitä armahtaa, eli ristintyötä ei voida lukea henkilön hyväksi.
Martti > Eikö Jumalan armo ole ehdotonta?
V: Edelliset tekstit osoittavat, että armo ei ole ehdoton. Pietari myös sanoo, ”Kääntykää… jotta syntinne annettaisiin anteeksi” Ap.t.2:38 ja ”Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois” Ap.t. 3:19.
Jos et kadu ja pyydä anteeksi tietoista syntiä, niin silloin et saa syntiä anteeksi. Näin yksinkertaista se on.
Martti > Mitä on synti? Onko se joku Jumalan tahdon vastainen pahe, josta pitäisi tehdä parannus vai onko synti se asenne, että ’ei tahdo tehdä parannusta’. Minä olen jälkimmäisen ajatuksen kannalla.
V: Kyse on nimenomaan asenteesta. Kun asenne on kohdallaan, niin kuin se nyt vajaalla ihmisellä voi olla, niin silloin ihminen ei tahdo elää tietoisesti missään asiassa vastoin Jumalan tahtoa. Hän kyllä kompastelee, mutta pyytää anteeksi ja ei tahdo jäädä tuota syntiä harjoittamaan.
Juha > Meillä on elämän aikana tehty ties mitä syntejä. Emme edes muista kaikkea, joten niiden kaikkien tunnustaminen on mahdottomuus.
V: Silloin kun ihminen tahtoo lähteä Kristusta seuraamaan ja pyytää syntinsä anteeksi ja tahtoo tehdä parannuksen niissä asioissa joissa tietää, niin kaikki ne synnit mitä hän on tehnyt aiemmin ja joita ei muista, niin nekin annetaan samalla anteeksi. Kun ihminen on näin tullut uskoon, niin sitten Pyhä Henki saattaa myöhemmin muistuttaa joistakin menneistä asioista, jotka olisi käytävä sopimassa joidenkin ihmisten kanssa. Ja jos asenne on kohdallaan niin uskova käy sopimassa. Jos uskova ei lähde, niin silloin hän alkaa vastustaa Jumalaa tietoisesti ja sydän alkaa paatua, joka sitten lopulta johtaa kadotukseen.
jorma > Viettää lepopäivä sunnuntaina ei kuitenkaan ole vapasti synnissä elämistä.
V: Ei, jos hän ymmärtää, että sunnuntai on Jumalan asettama lepopäivä tai että Jumala on antanut ihmisille vapaat kädet itse määrä lepopäivänsä tai että Jumalalle on ihan sama vaikka lepopäivää ei vietäkään. Mutta jos ihminen ymmärtää, että Jumala on asettanut lepopäiväksi jonkun tietyn päivän ja silti ei tahdo juuri tuota päivää viettää, niin tällainen juuri kertoo Martin peräänkuuluttamasta asenteesta ja tämä on syntiä Jumalaa kohtaan. Ja jos tällainen asenne ei muutu, niin seuraukset Raamatun valossa tiedetään. Eedenissä yksi hedelmä kertoi väärästä asenteesta ja nyt koetinkiveksi näyttää monelle muodostuvan aika, koska Raamatussa Jumala on kertonut hyvin selvästi mikä on hänen määräämä lepopäivä. Ja tämä oli Jumalalle niin tärkeä asia, että hän laittoi sen moraalilakiin, joka ei koskaan muutu. Mutta niin kuin sanoin, että jos tällaisesta asiasta ei olla tietoisia, niin silloin se ei muodostu synniksi.
Sapatista se, että laissa tämä on ainut käsky, joka julistaa evankeliumia. Ensiksi, sapatti annettiin luomisen muistoksi 2.Moos.20:8-11. Sitten sille annettiin vielä merkitys muistutuksena vapautuksesta jonka Jumala antaa 5.Moos.5:12-15. Sapatin vietto siis korottaa Jumalaa luojana ja pelastajana. Tällöin ihmisen vajavaiset työt lakkaavat ja juhlitaan erityisesti Jumalan täydellisiä töitä. Ihmisellä ei ollut mitään osaa luomisessa eikä ihmisellä ollut mitään osaa Golgatalla kun Jumala valmisti pelastuksen. Luomistyönsä päätteeksi Jumala, eli Jeesus lepäsi ensimmäisen sapatin ja samoin lunastustyönsä päätteeksi Jeesus lepäsi sapatin Joosef Arimatilaisen haudassa.
Kun sapatti ymmärretään ja vietetään oikein, niin siinä ei ole mitään lakihenkistä, vaan se juuri julistaa vapautusta itseyrittämisestä ja synnistä. On nurinkurista, että juuri käsky, joka on mitä evankelisin, niin sen viettäminen nähdään evankeliumin vastaisena. Tietysti tähän on vaikuttanut juutalaisten väärä sapatinviettotapa. Fariseuksethan keksivät aikoinaan satoja määräyksiä mitä sapattina ei saa tehdä, mutta nämä olivat vain ihmisoppeja, ei Jumalan asettamia. Jeesus ei kumonnut opetuksillaan ja toiminnallaan sapattia, vaan kylläkin juutalaisten vääränlaisen sapatin vieton.
Tiesittekö muuten, että Raamattu oli ennustanut, että sapattia yritetään muuttaa? Tiesittekö myös sen, että Raamattu on ennustanut, että nämä asiat paljastetaan ihmisten tietoisuuteen lopun aikana, vähän ennen kuin Jeesus tulee?
”Kun asenne on kohdallaan, niin kuin se nyt vajaalla ihmisellä voi olla, niin silloin ihminen ei tahdo elää tietoisesti missään asiassa vastoin Jumalan tahtoa.” Tämä on melko passiivinen käsitys kristillisyydestä. Meidät on kutsuttu tekemään aktiivisesti Jumalan tahdon mukaisia töitä. Velkamme Jumalalle taitaa koostua pikemminkin tekemättömistä hyvistä teoista kuin tehdyistä pahoista.
”Kun asenne on kohdallaan, niin kuin se nyt vajaalla ihmisellä voi olla, niin silloin ihminen ei tahdo elää tietoisesti missään asiassa vastoin Jumalan tahtoa.”
Martti > Tämä on melko passiivinen käsitys kristillisyydestä. Meidät on kutsuttu tekemään aktiivisesti Jumalan tahdon mukaisia töitä.
V: Olen täysin samaa mieltä aktiivisuudesta uskovan kohdalla. Kommenttini koski sitä, että vaikka uskovalla on oikean asenne, niin sekään ei ole täydellistä, koska kaikki meissä on vajaata, myös aktiivisuus. Ja kun asenne on todella kohdallaan, niin tästä seuraa, ettei uskova voi elää missään asiassa vastoin Jumalan tahtoa. Ja silloin hän on aktiivinen, koska Jumalan tahto on, että hänen lapsensa ovat valona tässä pimeässä maailmassa.
Martti Pentti, kiitos kommentista. Entä jos ei tee tai aktiivisesti tekee Jumalan tahdon vastaisesti, koska ei usko Jumalan sanan kieltävän ko. asiaa, vaikka se on selkeästi kerrottuna?
Kiitos kommenteista, Jouni. olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Tosin itselläni on kova synnintunto ja olen masennusherkkä, eikä aina ole riittänyt, että on tunnustanut synnin (tai synnit) vaan rauhattomuus ja epävarmuus anteeksiannosta on jäänyt. Onneksi tiedän, että tämä ei minun synnintunnustuksen täydellisyydestä riipu. Ainakaan minä en halua olla epävarmuudessa siitä, että olenko tarpeeksi kovasti nyt tehnyt parannusta ja olenko ihan varmasti tunnustanut synnit, joita tiedän tehneeni.
Juha > Kiitos kommenteista, Jouni. olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Tosin itselläni on kova synnintunto ja olen masennusherkkä, eikä aina ole riittänyt, että on tunnustanut synnin (tai synnit) vaan rauhattomuus ja epävarmuus anteeksiannosta on jäänyt.
V: Olen kokenut vähän samanlaista. Olen myös oppinut, että tunteemme ei ole se, joka sanoo, onko taivas antanut anteeksi. Kun olemme katuneet ja pyytäneet anteeksi, niin meidän on vain uskottava, että anteeksi on annettu, koska Jumala lupaa anteeksiannon jokaiselle katuvalle, tuntuupa meistä miltä tahansa. Ja kun tähän hänen lupaukseensa luotamme, niin tunteetkin sitten pikkuhiljaa tulevat perästä.
Juha > Onneksi tiedän, että tämä ei minun synnintunnustuksen täydellisyydestä riipu. Ainakaan minä en halua olla epävarmuudessa siitä, että olenko tarpeeksi kovasti nyt tehnyt parannusta ja olenko ihan varmasti tunnustanut synnit, joita tiedän tehneeni.
V: Vain sen tiedämme, että olemmeko tunnustaneet ne synnit, jotka sillä hetkellä tiedämme. Muitahan emme voi edes tunnustaa, joten meidän ei tarvitse olla tässä asiassa epävarmuudessa.
Meillä on mahtava Jumala. Hän on valmistanut kaiken valmiiksi, rakkaudesta meihin syntisiin ihmisiin. Hän on se joka tekee aloitteen kun kutsuu ihmistä. Hän osoittaa mikä on oikein ja mikä väärin. Hän taivuttelee ihmistä synnintuntoon. Ja kun synnintunto on herännyt, niin hän vakuuttaa armoaan syntiselle, että se varmasti riittää. Hän ottaa taakan syntisen harteilta. Hän antaa ilon ja uuden mielen. Ja hän kantaa perille.
Mikä ihmisen osuudeksi jää? ”Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa” 2.Kor.5:20. Eli, meidän tehtävänämme on vain suostua kaikkeen siihen, mitä Jumala haluaa meidän elämässämme tehdä.
Jouni, hienoa lukea miten olet ymmärtänyt. Kiitos. Pelastus on armosta ja kaikki hyvät tekomme on Jumalan tekoja ei meidän itsemme.
>>>Mutta jos ihminen ymmärtää, että Jumala on asettanut lepopäiväksi jonkun tietyn päivän ja silti ei tahdo juuri tuota päivää viettää, niin tällainen juuri kertoo Martin peräänkuuluttamasta asenteesta ja tämä on syntiä Jumalaa kohtaan. Ja jos tällainen asenne ei muutu, niin seuraukset Raamatun valossa tiedetään>>>
Jumala on antanut kirkkoonsa Pyhän Hengen, joka vaikuttaa sanan kautta ja myös uskovissa. Se on näkyvä siunaus ja todistus.
Lepopäivän vietto on sisältökysymys, ei kalenterikysymys.
Kun uskova ei voi ottaaa sianlihaa edes käteensä, joutuu kysymään millä pohjallla pelastusvarmuus lepää.
Kirkko on vuosisatojen ajan taistellut erilaisten itsevanhurskauden virtausten kanssa. K a i k k i ovat kysyttäessä sanoneet turvaavansa yksin Krsitukseen. Ihan tutkimisen arvoinen asia.
>>V: Edelliset tekstit osoittavat, että armo ei ole ehdoton. Pietari myös sanoo, ”Kääntykää… jotta syntinne annettaisiin anteeksi” Ap.t.2:38 ja ”Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois” Ap.t. 3:19.>>>
Toivottavasti kukaan ei tosissaan luule, että ihmisen kääntyminen tuottaa hänelle pelastuksen. Pietarin sanathan ovat laillista puhetta, eikä siinä ole vielä vapautta.
Katuminen on rakastavan Jumalan ensimmäinen armotyö ihmisessä, ei siitä voi koitua mitään etua Jumalan edessä.
Jorma, kiitos erinomaisesta kommentista. Pelastus on Jumalan lahja. Kirkkomme sanastossa on kirjoitettu hyvin armosta:
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Armo
9. toukokuuta: Vaaliruhtinas JUHANA FREDRIK lähettää Regensburgissa ehdotetun opinkohdan vanhurskauttamisesta Lutherille ja BUGENHAGENILLE. Hänelle itselleen sanamuoto ei kelpaa, koska “sana Sola ei pysy Solana, eikä todellisuudessa mikään muukaan päde”. Oppinsa hyvistä töistä paavilaiset ripustaisivat aivan kuin “häpeäpaikan” suoraan vanhurskauttamiskohtaan. Luther ja Bugenhagen vahvistavat vastauksessaan vaaliruhtinaalle tämän epäluulon sanamuotoa kohtaan, se on “sepitetty ja liimattu kokoon” eri ehdotuksista. Evankelisten täytyisi senkaltaisessa sanamuodossa pitää ehdottomasti kiinni uskosta ilman ansiota ja lain töitä. Jos Galatalaiskirjeessä on puhe rakkaudessa vaikuttavasta uskosta, niin se koskee “vanhurskaan elämää” eikä vanhurskauttamista. “Tuleminen ja tekeminen on kaksi eri asiaa.”
van Dülmen: Martti Luther, elämä, teot, kirjoitukset.