(Hetero)seksi ja synti. Luterilainen teologia kulttuurillisessa murroksessa.

Timo Pöyhönen kiinnittää blogissaan tarkkanäköisesti huomiota siihen, että kirkollinen keskustelu seksuaalisuudesta pyörii melkein yksinomaan homoseksuaalisuuden ympärillä. Seksuaalisuus on kuitenkin merkittävä ulottuvuus ihmisenä olemista. Pöyhösen havainto heijastaa sitä, miksi niin monet kokevat nykyisen kirkollisen keskustelun täysin irrelevantiksi. Eikö kirkolla ole enää mitään mielekästä annettavaa suurelle osalle jäsenistään koskien heidän seksuaalisuuttaan? Mitä on ajateltava erilaisista (hetero)seksin muodoista, ja miten niitä voidaan punnita?

Ehkäisy ja perinteisen kristillisen seksuaalimoraalin murtuminen

Perinteinen kristillinen moraaliopetus on suhtautunut kielteisesti kaikkiin avioliiton ulkopuolisiin sukupuolisuhteisiin. Vaikka nykymaailma haluaa nähdä kristinuskon kaiken tukahduttavan seksuaalimoraalin perussyynä, vielä alle sata vuotta sitten kirkollinen moraaliopetus oli täysin linjassa kansan syvien rivien moraalitajun kanssa. Ja syykin oli ilmeinen: heteroseksuaalisilla sukupuolisuhteilla on ilman ehkäisyä taipumus johtaa ei-toivottuihin raskauksiin. Kansanlaulut Astrideista, Iitin Tiltuista ja Herrojen kanssa pellon laitaa kulkeneista kertovat, kuinka avioliiton ulkopuolisesta seksistä varoittaminen ei ollut vain ahdasmielisten pappien huolenaihe. Jos jotakin, laajemmalla yhteisöllä oli usein kirkkoakin suurempi intressi pelotella nuoria naisia esiaviollisen seksin seurauksista.

Ehkäisyvälineet tietenkin muuttivat tämän kaiken. Kirkon ja kansan syvien rivien intressit erkanivat toisistaan, ja kristillinen pidättyvyysopetus, jota ei ennen tarvinnut perustella mitenkään, on muuttui vähitellen kummajaiseksi. Erityisesti hormonaalisen ehkäisyn helppous ja yleistyminen, joka osui yhteen 1960-luvun hippiliikkeen kanssa, sysäsi liikkeelle kulttuurin murroksen, joka on perustavanlaatuisesti muuttanut suhtautumista seksiin.

Reformaation kirkot joitakin herätysliikkeitä lukuunottamatta ovat hyväksyneet ehkäisyvälineet hiljaisesti. Katolinen kirkko taas torjui ne 1960-luvulla Humanae Vitae -ensyklikan myötä. Amerikan konservatiivinen keskustelu jäi pitkälti toistamaan katolista kantaa analysoiden syvällisesti ehkäisyn aiheuttaman murroksen vaikutuksia kulttuuriin, mutta pidättyvyysopetus on sielläkin osoittautunut ongelmalliseksi.

On ikävää, että luterilainen kirkko ei juurikaan reagoinut ääneen tähän suureen kulttuurilliseen murrokseen. Keskustelu ehkäisyvälineistä jäi ensin 1930- ja sitten 1960-luvulle. Kulttuurillinen lumipalloefekti ja seksiin liittyvien asenteiden muutos on jatkunut meidän ajallemme ja jatkuu edelleen. Seksiin liittyvien negatiivisten mielikuvien lieventyminen on tuonut erilaiset seksuaalisuuden harjoittamisen muodot takahuoneista kauppojen hyllyille, netin suoratoistopalveluihin ja osaksi populaarikulttuuria. Muuros kaipaisi kipeästi jatkuvaa teologista analyysia ja sen pohjalta tapahtuvaa opetusta. Piispojen Rakkauden lahja -puheenvuoro vuodelta 2008 sai jännitteisen vastaanoton. Vaikka se on luonteeltaan hyvää perusopetusta, se ei juuri siksi ole kovin analyyttinen uusimpien kysymysten suhteen.

Avioliiton ulkopuolisen seksin torjumisen syyt

Olennainen teologinen kysymys on tietenkin, onko esiaviollisen ja avioliiton ulkopuolisen seksin torjumiselle perusteita, ja mitkä ne ovat? Minusta näyttää siltä, että perusteita on kolmenlaisia:

1. Kielto itsessään. Ajatellaan, että Raamatun pääosin torjuvassa suhtautumisessa avioliiton ulkopuoliseen seksiin on kyse Jumalan käskystä, jota on noudatettava sen itsensä takia. Tällä näkemyksellä on kunniakkaat luterilaiset perinteet. Kielto syödä hyvän ja pahantiedon puusta on tulkittu koetukseksi sille, onko ihminen kuuliainen Jumalan käskylle, ja samanlainen on Aabrahamin uhri. Usko ei kysy syitä.

2. Seuraamusetiikka liittyen lapsiin. Käsky on mielekäs, koska avioliiton ulkopuolinen seksi johtaa ulkopuolella syntyviiin lapsiin, mihin on liittynyt monenlaisia ongelmia. Jumalan käsky suojelee heikoimpia eli lapsia. Tällöin voidaan huomauttaa, että ehkäisyvälineiden kehitys on suuresti heikentänyt tätä perustelua. Monet kirkon jäsenet jopa herätysliikkeissä ovat tehneet tästä omat johtopäätöksensä. Kun seuraus muuttuu, asian eettinen arviointi muuttuu sen valossa.

3. Seuraamusetiikka liittyen sukupuoliyhteyden luonteeseen. Tähän kuuluu joukko itse sukupuoliyhteyden luonteeseen liittyviä argumentteja, joille on yhteistä, että seksi koetaan niin pyhäksi, herkäksi, intiimiksi, kahdenkeskiseksi ja sitoutumista vaativaksi jne. asiaksi, että käsky suojelee ihmisiä väärinkäyttämästä sitä ja vahingoittamasta itseään. Nämä argumentit voivat olla hyviä – toisaalta seksuaalisen vapautumisen myötä ne eivät mitä ilmeisimmin ole vakuuttaneet kaikkia.

Onko seksi syntiä ja missä määrin?

Jos ei seurata argumenttia 1, kysymys seksin syntisyydestä ei ole absoluuttinen, vaan tilannekohtainen kysymys. Syntisyys on suhteellista liittyen intentioihin ja päämääriin.

Katolisen kirkon ensyklika Humanae Vitaessa punnitaan erilaisia argumentteja: Siinä eritellään seksuaalisuutta rakkauden osoittamisen ja nautinnon välineenä, mutta torjutaan ajatus, että nämä aspektit ja yksittäiset seksuaaliset aktit voitaisiin erottaa seksin luonnollisesta päämäärästä, lisääntymisestä. Lisäksi siinä katsotaan, ettei yksittäisiä akteja voida tarkastella avioliiton kokonaisuuden valossa, ts. sillä, että tarkoituksena olisi joskus hankkia lapsia, ei voida oikeuttaa yksittäisiäkään akteja, joissa ei ole avoimuutta sille päämäärälle.

Reformaation kirkot taas ovat katsoneet, että nämä yksittäiset aspektit: rakkauden osoittaminen ja nautinnon tuottaminen, voivat olla itsessään arvokkaita, eikä niiden tarvitse aina esiintyä toistensa yhteydessä. Kun kirkko vihkii avioliittoon, sisältää se implisiittisen avoimuuden lapsille, mutta yksittäisen seksiaktin arvo ei määräydy sen perusteella.

Luterilaisessa opetuksessa on katolisesta perinteestä poiketen perinteisesti ajateltu, että kristitty on samanaikaisesti vanhurskas ja syntinen. Uskonpuhdistaja nojautuu tähän simul iustus et peccator -periaatteeseen eräässä hääsaarnassaan (WA 34, I, 50-75) arvioidessaan seksuaalisten tekojen luonnetta. Edes aviollinen seksi ei ole hänen mukaansa synnistä vapaata, koska siihen, kuten muihinkin tekoihin sisältyy itsekästä himoa. Tämä ei kumoa siinä olevaa hyvää. Tekojen arvoa ei siten voida arvioida yksinkertaisella synti – ei syntiä -akselilla, koska nämä läpäisevät toisensa. Luterilaisesta näkökulmasta ei ole ensisijaista pyrkiä välttämään syntiä, vaan pyrkiä hyvään ja turvautua armoon.

Simul iustus et peccator -periaatteen nojalla on syytä nähdä, että seksissä voi olla paljon hyvää, vaikka se ei tapahtuisi kaikilta osin järjestyksen mukaisesti. Ja vaikka se olisi kuinka aviollista ja muutenkin kaikki kriteerit täyttävää, se ei siltikään ole ilman syntiä. Siksi yksinkertaistettu tuomitseminen, joka kohdistuu tekoihin sinänsä, ei ole kovin luterilaista.

Se, että seksuaalisuutta ei voi tarkastella pelkällä sallittu – kielletty – akselilla ei kuitenkaan todellakaan tarkoita, etteikö kirkolla olisi siihen jotakin annettavaa. Kirkon kallein aarre seksuaalisuuden alueella lienee avioliitto. Ei itsessään, koska se sellaisena yleisinhimillinen, vaan tämän instituution ylevöittäminen ja asettaminen Kristuksen ja hänen valtakuntansa merkiksi ja kilvoituspaikaksi, sekä sen ymmärtäminen perhettä ja yhteiskuntaa palvelevaksi kutsumukseksi. Kristillisestä perinteestä löytyy myös pitkä seksuaalisen itsekontrollin harjoittamisen traditio niin luostareissa kuin yksityselämässä. Seksuaalisuus, joka hallitsee ihmistä ilman että ihminen hallitsee sitä uhkaa muuttua yksilöä ja yhteiskuntaa orjuuttavaksi voimaksi. Hengellisen viisauden tehtävä on nähdä tämä voima ja paljastaa se, ja siten vapauttaa ihmiset olemaan todellisia itsejään.

P.S. Argumentit koskevat tietenkin myös muutakin kuin heteroseksiä. Toisin kuin kirkollinen keskustelu, joka on viime vuosikymmenet keskittynyt lähinnä seksuaalivähemmistöihin, ne ovat kuitenkin pitkälti sovellettavissa kaikkiin kirkon jäseniin.

Luettavaa

Humanae vitae. Paavi Paavali VI:n kiertokirje Humanae vitae (syntyvyyden sääntelystä)

Rakkauden lahja – piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta

  1. Kiitos blogista, joka ainakin minulle opetti paljon eri kirkollisten ryhmien suhtautumista seksiin. Varoitat ” yksinkertaistetusta tuomitsemisesta, joka kohdistuu tekoihin sinänsä”, koska se ”ei ole kovin luterilaista”. No, tuomitsemisessa on toki usein oma sivumakunsa.

    Raamattu kuitenkin nyt tuomitsee tietyt teot. Tuskin esimerkiksi varastamista kukaan voi vähätellä pelkästään sillä perusteella, että nyt sinä ”kohdistat tuomion tekoon sinänsä”?

    Onko liian henkilökohtaista kysyä seuraavaa sinulta blogistilta: Onko avioliiton ulkopuolinen seksi mielestäsi aina ja kaikissa tilanteissa harhaan osumista Jumalan mittapuista? Siis syntiä?

    • Kyllähän varastamisestakin on käyty paljon eettistä keskustelua, jonka konsensus on ollut keskiajalta lähtien, että pakottavaan hätään varastaminen on sallittua. Esim. erämaahan eksynyt saa murtautua löytämäänsä mökkii henkensä pitimiksi. Ihmisillä voi tietysti olla taipumus oikeuttaa itselleen mikä tahansa tilanne pakottavaksi hädäksi. Tämä on ehkä analoginen kysymyksenasettelu.

      Kyllähän tietysti avioliiton ulkopuolinen seksi on aina ja kaikissa tilanteissa syntiä jo siinä mielessä, että ihminen on aina ja kaikissa tilanteissa syntinen. Mutta tätä et varmastikaan tarkoita. Parempi kysymys on, missä mielessä ja miten vakavaa syntiä? Jos esimerkiksi yleinen seurustelukäytäntö on sellainen, että avioliittoon asti odottavat eivät löydä kumppania, tärkeämmän päämäärän eli parisuhteen solmimisen vuoksi se voi hyvinkin olla hyväksyttävää. Ei absoluuttisessa vaan suhteellisessa mielessä. Joskus suuremman hyvän vuoksi on hyväksyttävä pienempiä pahoja. De Humanae Vitan:n mukaan näin ei tosin voida argumentoida. Mutta tuskin seurusteleva nuori normaalisti ajattelee asiaa näin pitkälle. Ongelma on sekin, että synti ei ole vain yksilöllistä, vaan rakenteellista, eli vallitseva kulttuuri voi tehdä inhimillisesti mahdottomaksi tehdä jotakin valintoja.

      Tämä edellinen on sitten eettistä analyysia. Eiväthän ihmiset yleensä ajattele jokaista valintaansa näin pitkälle. Synti pitäisi mielestäni ymmärtää pikemminkin kietovaksi turmiovallaksi kuin asiaksi, jota voi miettiäjokaisen teon yhteydessä. Pelastus synnistä ei ole että pitäisi olla synnitön, vaan armo ja anteeksianto.

    • Kirkkomme opetuspaketissa pitää huomata synnissä sen usein sisäsyntyinen asia ja tämä asia on syyllisyys ja sen kokeminen.

      Syyllisyyttä huomaamme paljon henkilökohtaisesti elämänkokemuksiemme ja sosiaalisen ympäristömme kautta, ja toki saamastamme kirkon opetuksesta.

      Kuitenkin elämään myönteisesti ja produktiivisesti katsova Ihminen syyllisyyden kokemisesta voi olla mahdollisuuksiinsa katsoen pakotettu jättämään osan elämästään elämättä.

      Miten tässä huomaamme oikeiden ja huonojen mahdollisuuksien asian.

    • Kiitos vastauksesta, joka oli harkiten laadittu.

      Toki toisen omaisuuden käyttö hätätilanteessa ja varsinkin hengenvaarassa on ymmärrettävää, ja sellainen voidaan jälkikäteen korvata. Periaatetta ”varkaat eivät peri Jumalan valtakuntaa” se ei tietenkään kumoa.(1.Ko6:10)

      Raamatussa ei ole syntien erityistä ranking-listaa, joten sen pohtimisen ”missä mielessä ja miten vakavaa syntiä” asemasta painottaisin Jeesuksen sanomaa ”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen.”(Lu16:10) Ei ole olemassa sitä ongelmaa, että tulisimme liian uskollisiksi, syntisiä kun kaikki kuitenkin olemme. Ja armoa me tarvitsemme – sekä anteeksiantoa ja sovitusta.

      Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ”vallitseva kulttuuri voi tehdä inhimillisesti mahdottomaksi tehdä jotakin valintoja”. Mutta voisiko onnistua Jumalalta saatavalla voimalla?

      Toteat edelleen, että ”Ongelma on sekin, että synti ei ole vain yksilöllistä, vaan rakenteellista.” Mutta emmekö vastaa kuitenkin yksilöinä Kaikkivaltiaan edessä kaikista tekemisistämme? Voisimmeko puolustautua sillä, että ”semmoinen se oli Suomessa silloin rakenteellista? Tein vain sitä mitä muutkin tekivät.”

      Mitä ajattelet siitä Raamatun opetuksesta seksin suhteen kehotuksessa ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”(Ro12:2)

    • Rauli, kyllä, nämä ovat kaikki erittäin hyviä pointteja. Kysymys on minusta siitä, mikä otetaan lähtökohdaksi ja mikä päämääräksi. Kirkollisen opetuksen pitäisi olla jo rippikoulutasolla ymmärrettävää. Mutta tavoitteena tulisi olla mahdollistaa henkilökohtainen suhde Kristukseen ja syventää sitä. Ja tuo suhde muuttaa ihmistä juuri niin kuin Paavali tuossa roomalaiskirjeen kohdassa kirjoittaa ja niinkuin yritin edellisessä blogissani kirjoittaa armon vaikutuksesta. Mutta en ajattele, että sitä voidaan ulkoapäin määrätä. Pyhä Henki ottaa esille ne synnit, joissa ihminen tarvitsee ensimmäiseksi muutosta.

    • On todella miellyttävä lukea sinun maltillisia kommenttejasi, tälläkin palstalla on niin paljon tuomiopasuunan törahtelyjä.

      Kirkolliseen opetukseen en halua ulkopuolisena puuttua, mutta allekirjoitan tavoitteen ”mahdollistaa henkilökohtainen suhde Kristukseen ja syventää sitä”. Olet aika optimistinen luottaessasi siihen, että ”Pyhä Henki ottaa esille ne synnit, joissa ihminen tarvitsee ensimmäiseksi muutosta.”

      Eikö kuitenkin tarvitse antaa kaikille meille syntiselle opetusta siitä, mikä on Jumalan tahdon vastaista, sen varastamisen lisäksi. Omalta kaukaiselta rippikouluajaltani muistan, että kyllä seksi kovasti kiinnosti. Entä jos rippikoulussa esitettäisiin se Raamatun mielestäni selkeä sanoma, että seksi kuuluu avioliittoon? Ja avioliitosta alleviivattaisiin sitä periaatetta, että ”Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.”(Hepr13:4)

      Olen sitä mieltä, että Raamatun periaatteiden selkeä esille tuominen on opettajan vastuulla.(Ja3:1) Se, että kukaan meistä ei täydelleen onnistu toteutuksessa, on juuri se syy armon tarpeeseen. Mitä sinä ajattelet?

    • Rauli: ”Entä jos rippikoulussa esitettäisiin se Raamatun mielestäni selkeä sanoma, että seksi kuuluu avioliittoon?”

      Onhan sitä nyt ennen ”papin aamenta” syytä tutustua tulevaan siippaan (siippakandidaatteihin) myös siinä ihmisen elämässä varsin tärkeässä asiassa. Tarkoitan suoraan sanoen sitä, kuinka pultti sopii mutteriin ja minkälaisia elämyksiä siitä sovittelusta syntyy. Muutenhan saattaa käydä niin, että tulee ostetuksi ”sika säkissä” – kummankin kannalta. Ja sen jälkeen ollaan sitten taas hetikohta eroamassa jos se mutterin pulttiin sovittelu ei tuota tyydyttävää lopputulosta.

      Mitä rippikouluun tulee, niin siellä minäkin ensi kerran pääsin mutterinsovitushommiin.

    • Räväkkään tapaan kerrot Kimmo näkemyksesi, kiitos kannanotostasi tähän heteroseksikeskusteluun.

      Raamatun sanoma seksistä perustuu ihmisen Tekijän asaintuntijalausuntoon. Mistään mutterin koesovittelusta ei ole suosituksia. Sinä toteat kokeilujen puutteesta, että ”sen jälkeen ollaan sitten taas hetikohta eroamassa jos se mutterin pulttiin sovittelu ei tuota tyydyttävää lopputulosta.”

      Oletko Kimmo sitä mieltä, että avioerojen voimakas kasvu johtuu mutterin ja pultin yhteensopimattomuudesta vai onko taustalla jotakin muuta? Puhutaan ”erilleen kasvamisesta”, mutta ei taideta nyt kuitenkaan tarkoittaa mutterin tai pultin numerokokojen muutoksesta?

      Ehkä olet sinäkin havainnut, että joillekin jää se tyydyttävä lopputulos saavuttamatta, vaikka testaus jatkuu elämän loppuun asti ja av(i)oero toistaan seuraa. Olen sitä mieltä, että pitkä ja onnellinen avioliitto ei perustu esiaviollisen seksin tuomaan dataan vaan siihen, että avioliittoa hoidetaan hyvin – myös seksuaaliset tarpeemme huomioiden.

      Mitäpäs Kimmo ajattelet seuraavasta Raamatun neuvosta, että ”jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään?”(Ef5:33) Eikö tuollaisen neuvon noudattaminen pidä avioliittoa paremmin kasassa kuin randomina tehdyt pultti-mutteri-kokeilut?

      Raamatun ohje seksiin avioliitossa on mielestäni järkevä, onko sinusta? Esimerkiksi: ”Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta.(1.Ko7:3-5)

    • Rauli, se mainitsemani rippileirikokemus johti lopulta siihen, että kierteet sattuivat kertalaakilla kohdalleen. Esikoisemme syntyi 53 vuotta sitten ja auvoisaa mutterinsovitusta on kestänyt rakkaan frouvani kanssa jo melkeinpä 54 Telluksen auringon ympärikiertoa.

      Kyllä se Rauli on niin, että mutterihommat ovat ratkaisseet monien avioliittojen kohtalon ja ennenaikaisen päättymisen, kun muualta on löytynyt sopivammat jengat. Eivät ne mutteri ja pulttileikit pelkkää jälkeläisten tekemistä varten ole vaikka meilläkin on kolme keski-ikäistä poikaa. Onnistuessaan takaavat auvoisan yhteiselon ja jatkuvan kiinnostuksen. Epäonnistuessaan tuottavat vain pelkkää mielipahaa tyydyttämättömyyttä, kyllästymistä, pitkästymistä ja erohan siitä väistämättä lopulta tulee.

    • Rauli: ””jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään?”

      Kyllä se meidän huushollissa on niin, että lempi leiskuu ilman itserakkauttakin ja kumpikin kunnioittaa toistaan tasapuolisesti, vaikka frouvan pelko onkin viisauden alku.

    • Se, että Raamattu antaa erinomaisia neuvoja avioliittoon ja seksuaalisuutemme kohdentamiseen ei tietenkään merkitse sitä, etteikö kohtalaisen onnellisia avioliittoja voisi olla esimerkiksi ateistien keskuudesssa. Hienoa, että sinullakin on onnea riittänyt. Olen ymmärtänyt, että frouvasi on hiukan sinua enemmän kallellaan Raamattuun päin?

      Tiedotusvälineitä ja varsinkin mainoksia seuratessa voisi hyvinkin päätellä, että seksin sujuminen on se ainoa onnellisen parisuhteen avain. Ja teknistä suoritusta painotetaan aivan erityisesti. Sinä vedät jopa tämänkaltaisen johtopäätöksen: ”Epäonnistuessaan tuottavat vain pelkkää mielipahaa tyydyttämättömyyttä, kyllästymistä, pitkästymistä ja erohan siitä väistämättä lopulta tulee.”

      Lieneeköhän olemassa tutkimustietoa siitä, kuinka moni avioliitto on kariutunut ainoastaan ja vain huonoon seksiin. Epäilen vahvasti, että moni muu syy ajaa edelle. Ja lienet tietoinen siitä, että sukupuolielämää voidaan parantaa, enkä tarkoita nyt tekniikkaa ja mitään siihen liittyvää. Tarkoitan esimerkiksi tällaista Raamatussa esitettyä ohjetta: ”Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta.”(Fil2:3,4)

      Ja eikö ole ihan hyvin meille, kauan liitossa olleille miehille, sanottu seuraavassa: ”Olkoon sinun lähteesi siunattu, iloitse vaimosta, jonka nuorena sait, rakkaasta peurasta, suloisesta kauriistasi. Olkoot hänen rintansa ilosi vuodesta vuoteen, hänen rakkautensa elämäsi riemu ja hurmio.”(San5:18,19)

    • Onhan toi Kimmo sen verran Kotimaata lukenut, että kyllä hänellä on jo rippikoulun oppimäärä monesti suoritettu.

      Ja Frouvan kautta on saanut oppia lisää.

  2. Paavalihan opetti että parempi on miehen olla naiseen ryhtymättä mutta suurempien syntien välttämiseksi sekin menee.

    Paavalia ei näin voi seksuaalieettisessä katsomisessa pitää pätevänä kuin edellisessä, ja toki kirkkomme sellaista opetakaan heteronormatiivisuuden asiana.

    Mutta pitäisikö kuitenkin Paavalia kirkkomme tässä katsoa tarkemmin.

    • Sijaan todistuksen Jeesuksen ristinkuoleman merkityksestä varhaiskirkko ymmärsi Paavalilta ilman kysymyksiä. Asiaan toki vaikutti aiemmat ennustukset joiden uskottiin toteutuneen.

      Kuuluuko näin yleispätevänä asiana katsoa sopivimmat palat kun oppia muodostettiin kirkkolaitoksen tarpeisiin.

      Varhaisena ajatuksena oli myös Piispan ja Diakonin olevan yhden vaimon miehiä. Sitä vaan että miten sitten muilla?

    • Seksuaalietiikka huomisen päivässä hyvin voi olla asiaa joilloin kokeista voidaan pyydettäessä katsoa antavatko sukusolumme asiaa toivoa lasten saantia, ja tämä myös terveyden asiassa potentiaalisena mahdollisuutena.

      Tulevaisuus heikentyvien mahdollisuuksien ohella on myös asiaa katsoa sijaisvanhemmuutta uusin silmin.

      Elämänolojen kiristyessä sijaisvanhemmuus tulee nousemaan kovasti eri asentoon kuin tänä päivänä jolloin arvostukset muuttuvat huomattavasti.

      Näin rakkaussuhteet, kuten tarpeiden tyydyttäminen pysyvät voimissaan keskustelussa,, mutta elämän lahjan suojeleminen lapsessa kuten sisäsyntyiset vaatimukset Ihmisille toteuttaa todellista luontoaan menevät eteenpäin.

      Näin sivistys menee eteenpäin ankarista ponnisteluista huolimatta sitä vastaan.

  3. Ilmari Karimies. Olet mielestäni oikeassa siinä, että mainitsemillasi kolmella perusteluilla on erilaisia painoarvoja. Riippuen siitä tilanteesta, missä niitä ihmiset soveltavat. Samalla niillä kaikilla on mielestäni oma oikea käyttöalueensa. Yhtäältä siksi, että toiset ajattelevat syvällisemmin kuin toiset ja toisaalta siksi, että ihmisten elämäntilanteet ja niissä kohdattavat kiusaukset sekä tarpeet ovat erilaisia. Samalla olen erittäin kiitollinen siitä, että muistutat meitä ulkokohtaisen ja tekokeskeisen syntikäsityksen vaaroista. Oma kysymyksensä on, miten kristillisessä traditiossa on ylipäänsä suhtauduttu seksuaalisuuteen.

    Tuo ensimmäinen eli Jumalan käskyä riittävänä korostava tarvitaan silloin, kun murrosikäisen hormonit hyrräävät ja media toitottaa au-seksin luonnollisuutta tai vieraissa käymisen piristävyyttä. Toinen ja kolmas tulevat usein tärkeiksi silloin, kun vahinko on jo tapahtunut: ehkäisy pettää tai joku on av(i)osuhteessa n:nettä kertaa ja yhdelläkään perheen lapsista ei ole kuin yksi oma biologinen vanhempi. Harvassahan nuo ns. polyamoristit taitavat olla. Ajattelen siis niin, että vaihtoehto 1 on välttämätön, mutta ei yksin riittävä tai tarpeellinen lähtökohta.

  4. Yksi asia, joka tuntuu näissäkin keskusteluissa usein ihan unohtuvan, on se, että hormonien lisäksi meissä ihmisissä hyrrää ihan Jumalan antama järki.

    Emme ole ihan täysin himojemme heiteltävissä kuitenkaan. Toki nuoret ja aikuisetkin haluavat kokeilla sitä sun tätä saadakseen kokemuksia ja jos jotain kieltämällä kielletään, sitähän sitten ainakin ehdottomasti pitää kokeilla. Nuoret menevät aikuisten mallin mukaan tai sitten täysin toiseen suuntaan, mutta kyllä heilläkin se järki hyrrää. Tosin se saattaa monilla olla alkoholin tai muiden päihteiden sumentama, joka mielestäni on suurempi ongelma kuin seksuaalisuuden ilmentymät.

    • Juuri näin, Kari Roos. Lisään vielä yhden näkökulman aikaisempaan. Blogistin 1 vaihtoehdossa ei mielestäni ole kysymys vain sokeasta tottelemisesta vaan siitä, että avioliiton ulkopuolisen seksin kielto on Jumalan rakkauden ilmaisu: käskysana on hyvä, kuten apostoli sanoo. Vaikka se meihin langenneisiin kolahtaessaan voi synnyttää negatiivisia reaktioita.

    • Kari: ”että hormonien lisäksi meissä ihmisissä hyrrää ihan Jumalan antama järki. ”

      Kysyn vaan missä se Jumalan antama järki piileskelee, kun teini-ikäinen testosteronipommi tekee lähestymisyrityksiä kauniimman sukupuolen suuntaan? Eivät siinä tilanteessa Jumala ja äidin antamat neuvot ole ihan ensimmäisinä mielessä.

    • Kyllä se siellä on silti. Ehkä tosiaan tilapäisesti piilossa tai toissijaisena mutta on kuitenkin.
      Monesti tuntuu, että se on aikuisillakin johonkin jemmattuna, mutta kuitenkin se on jokaisen oma valinta, käyttääkö sitä vai ei.

    • Järki vain sai pahan lommon paratiisissa, kun tyypit haukkasi hedelmää. Siinä se aivovaurio syntyi ja järkeä on sen jälkeen käytetty vaurioista huolimatta ja niistä välittämättä. Ikään kuin sillä tasolla ei olisi tapahtunut mitään vauriota. Jumala antoi ihmiselle järjen käytettäväksi, mutta synti otti senkin palvelukseensa.

  5. Rauli Toivonen: ”Raamattu kuitenkin nyt tuomitsee tietyt teot. Tuskin esimerkiksi varastamista kukaan voi vähätellä pelkästään sillä perusteella, että nyt sinä ”kohdistat tuomion tekoon sinänsä”?”

    Niin, se taitaa riippua ainoastaan siitä, miten mikäkin ryhmä tulkitsee Raamatun tuomitsemat tietyt teot. Teille Jehovan todistajille seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat priorilistalla aivan kärkipäässä, kun mietitään mistä teoista tuomitaan ja mistä ei.

    Samaan aikaan moni muu Raamatun mainitsema tuomittava teko jää kokonaan huomiotta. Esimerkiksi ahmattiudesta en tiedä ketään erotetun, vaikka seurakunnan vanhimmistakin löytyy huomattavan ylipainoisia henkilöitä, joiden ylipainon syy on ainoastaan liiallisessa kalorien tankkaamisessa. Alkoholin liikakäyttöäkin katsotaan nykyään pitkään, kunhan henkilö juo alkoholinsa niin etteivät kaikki tiedä siitä. Tässäkään ei siis teolla itsellään ole merkitystä, vaan sillä ketkä kaikki ovat tietoisia väärinteosta.

    Mitä tulee Jehovan todistajien järjestöön itseensä, se ylläpitää epäraamatullisia oppeja ja pohjaa oman asemansa vääriin ennustuksiin vuoden 1914 merkityksestä. Tämä on mitä suurimmassa määrin raamatullisesti tuomittava teko, mutta joka ei haittaa jostain syystä ollenkaan.

    Listaa voisi jatkaa pitkäänkin, mutta puheet siitä, että jos Raamattu tuomitsee jonkin teon, sitä ei tulisi vähätellä, on pelkkää tulkinnallista sananhelinää. Eivät Jehovan todistajat Raamatun perusteella tekoja tuomitse, he tuomitsevat ne sen mukaan, miten heidän järjestönsä on teot arvottanut, ja sitä itseään Raamatun tuomitsemat teot eivät koske lainkaan.

    Rauli Toivonen: ”Se, että Raamattu antaa erinomaisia neuvoja avioliittoon ja seksuaalisuutemme kohdentamiseen ei tietenkään merkitse sitä, etteikö kohtalaisen onnellisia avioliittoja voisi olla esimerkiksi ateistien keskuudesssa.”

    Sisältään itsensä oikeamielisyydellä paaduttaneen on pidemmän päälle vaikea olla paljastamatta todellisia (k)arvojaan. Tämä lause nostaa Raulin omat periaatteet muita ylemmäksi ja pitää esimerkiksi uskonnottomia huomattavasti alempiarvoisina epäonnistujina, joiden avioliitot voivat olla korkeintaan ”kohtalaisen onnellisia”.

    Jos otamme tässäkin huomioon Jehovan todistajien oman pesän, kuvio ei edistä onnellisia avioliittoja, vaan päinvastoin varmistaa, että iso osa niistä on ihan jo peruslogiikan mukaan tuomittu epäonnistumaan. Jehovan todistajat avioituvat keskimäärin hyvin nuorina ja tuntematta tulevaa puolisoaan pintapuolista tutustumista syvemmin. He eivät saa viettää aikaa kahdestaan puhumattakaan siitä että he asuisivat yhdessä ennen avioliittopäätöstä. Tällaisessa kuviossa ihmiset eivät tiedä mitä avioliitolta saavat ja todistajien liitot ovat siksi pelkkää arpapeliä. Kun kuvioon lisää sen, etteivät todistajat saa ottaa avioeroa ilman että toinen on pettänyt toista, todistajat ovat aivan liian usein jumissa liitossa, jossa kumpikin voi huonosti. Tästä minulla on henkilökohtaista kokemusta lähipiiristä roppakaupalla.

  6. Blogi käsittelee pelkästään kirkkopoliittiselta kannalta seksuaalisuuteen suhtautumista. Voimme puhua synnistä vanhurskauttamisopista ja uskon perusasioista asia tasolla, mutta
    siinä ei tarvitse lainkaan ottaa huomioon tärkeintä, eli Jumalasuhdetta. Keskustelua kirkon piirissä on paljon opista, mutta samalla näyttää unohtuneen se, että luiden päällä pitäisi olla vähän lihaakin. Kristinuskossa kun on tärkeitä henkilökohtainen Jumalasuhde ja se hoitaminen. Nyt keskusteluissa jätetään tämä puoli kokonaan sivuun ja keskitytään vain kirkkopolitiikkaan. Yksi suuri kirkon perusongelma on siinä, että oppi on sille niin tärkeä, että opin eläminen todeksi jätetään sikseen. Oppi kun on helppo omaksua ja siihen pitäytyä, mutta sen omassa uskonelämässään toteuttaminen on äärimmäisen vaikeaa.

    • Tavalliselle kansalle nykyinen kirkko näyttäytyy varsin vähän oppia korostavana, eihän siitä puhuta oikein mitään. Lähinnä ehkä silloin, kun ollaan anteeksipyytelevänä siitä, mitä opista on vielä jäljellä. Papisto voi kyllä keskenään käydä debattia, siitäkin eräs uskonsa ja tunnustuksensa vuoksi pois potkittu kertoi karuja juttuja, kuinka sanaan pitäytyvä on kummajainen itse kirkon sisällä. Toki on vielä niitä, joilla uskomme opin perintö on tärkeä.

    • ”sanaan pitäytyvä on kummajainen itse kirkon sisällä”

      Tätä en oikein ymmärrä. Tuo ”sanaan pitäytyvä” tarkoittaa ilmeisesti toisille eri asiaa kuin toisille. Pitäisi ehkä sanoa, että ”tiettyihin sanoihin pitäytyvä” tms. Kyllä Raamatun pohjalle rakentavia on paljon enemmän, mitä tuo ”sanaan pitäytyvä” itse asiassa tarkoittaa.

    • Se on ihan käytössä oleva ja erittäinkin tunnustuksellinen ”luterilainen” termi, perustava sellainen. Alussa oli Sana, Kristus, ja kirkko saarnaa sanaa eli sanomaa Hänestä, josta koko Raamatun sana todistaa. Se ei erittele nykyisen mallin mukaan esimerkiksi Paavalin opetusta poikkeavaksi Jeesuksen sanoista koska ne ovat yhtä. Muutoin tulee ne lukuisat tulkinnat tilalle ja kirkko kuihtuu, jäseniä katoaa ja lapsia ei enää kasteta.

    • ”Alussa oli Sana, Kristus, ja kirkko saarnaa sanaa eli sanomaa Hänestä, josta koko Raamatun sana todistaa.”

      Tästä olen täysin samaa mieltä. Näin siis periaatteessa, mutta käytäntö ei ole lainkaan noin yksinkertainen. Me emme useinkaan saarnaa Kristusta, vaan otamme muutaman sanan jostain kohtaa Raamattua ja alamme kohdistaa kaiken huomiomme niihin niin, että kaikki muu unohtuu tai jää sivummalle. Mielestäni se on muutamaan sanaan pitäytymistä eikä Kristukseen. Pitäisi ehkä enemmän katsoa kokonaisuutta kuin jotain tiettyjä sanoja. Olen varma, että yksikään ihminen tai kirkko tai liike ei pysty edes pitäytymään koko Raamattuun muuten kuin Kristuksen kautta, jolloin yksittäiset sanat jäävät toisarvoisiksi.

  7. Pekka Veli Pesonen. Olet oikeassa. Toisaalta ilman selkeää oppia ja opetusta ei ole muuta kuin sekava käytäntö, jossa kukin toimii niin kuin itse hyväksi näkee. Kyllä kristittyjen on tarpeellista uida myös vastavirtaan yhtenä parvena eikä vain ajautua virran mukana. Näinhän on nyt kiihtyvällä vauhdilla tapahtunut, kuten Ilmari Karimies blogissaan toteaa.

    • Pekka,

      Koetko sinä olevasi ”jumalaton ja Helvetinlapsi”?
      Miksi ja miten?
      Ymmärrän toki sen, että pyhyyden ja puhtauden kokeminenkin on varsin vaikeaa, mutta aika rankalta kuulostaa tuo ensin mainittukin selkeästi
      Kristukseen uskovalle ihmiselle. Opillisesti toki molemmat laidat ovat tuttuja, mutta onko niiden kokeminen edes mahdollista?

    • Kokemuksen hankala puoli on juuri siinä, ettei siihen voi luottaa. Nimittäin mitä enemmän alkaa ahkeroida pyhyyden puolella, niin sitä pahempana joutuu itsensä tunnistamaan. Jolloin on luotettava pelkkään sanan lupaukseen. Siihenhän uskomme perustuu, eikä omaan kokemukseemme. Tämä uskon harjoitus vahvistaa kuitenkin toisen ääripään kokemusta.

      C.S. Levis on sanonut: yritä olla oikein hyvä, niin huomaat kuinka paha oikeasti olet.

  8. Kalliopohja kirja, jota edelleen luen on säilyttänyt yleisen kiinnostavuutensa vuosikymmeniä. Juuri sen opillisten pohdintojen tähden, joiden varaan kirja rakentuu. Ne kun eivät näytä muuttuvan miksikään. Aivan samat peruslähtökohdat toistuvat yhä uudelleen kymmenien, satojen ja jopa tuhansien vuosien aikana. Yksi teologian opiskelun helmiä oli tajuta se, miten nykyiset harhaopit eivät ole mitään uusia, vaan täsmälleen samoja oppeja vastaan on taisteltu koko kirkkohistorian ajan. Jos tuntee nuo historian hämärässä vaikuttaneet opit, niin helposti sitä tietoa voi peilata nykyaikaan. Olisikohan nytkin vain niin että Nikolaiittojen oppi tekee taas paluutaan?

Ilmari Karimies
Ilmari Karimieshttps://helsinki.academia.edu/IlmariKarimies/
Lutherin uskokäsityksestä väitellyt teologian tohtori, luennoitsija. Reformaation teologian tuntiopettaja Avoimessa yliopistossa. Toiminut Helsingin piispan teologisena sihteerinä, kirkolliskokouksen perustevaliokunnan sihteerinä sekä neljässä pohjoismaisessa luterilais-katolisessa dialogikomissiossa.