Jonna ja Mico tapaavat humalassa bileiden tanssilattialla. Musiikin melu huumaa korvia. He tanssivat kiinni toisissaan. Pussaillaan ja lääpitään. Jompi kumpi tai kumpikin taitaa nykiä viereisen käytävän vessaa kohti. Kuin huumaantuneina toisissaan kiinni oleva pari päätyy samaan vessaan, jossa he rakastelevat.
Ihan kohtuullinen määrä suomalaisia parisuhteita lienee alkanut kutakuinkin näin. Tai ainakin tämän tyyppisiäkin juttuja papillekin (häveliäästi) kerrotaan.
Mutta oliko kyseessä orastava rakkaustarina vai seksuaalirikos?
Seksuaalirikoslainsäädännön meneillään olevan uudistuksen jälkeen kysymykseen ei taida olla yksiselitteistä vastausta. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson toteaa, että jatkossa keskeistä on tahto. ”Tämä on merkittävä ajattelutavan muutos”.
Taustalla näyttääkin olevan lainsäädäntöön heijastuva aatehistoriallinen muutos, jossa tahto nähdään nyt seksuaaliasioissa hyvin vapaaksi, olosuhteista riippumattomaksi ja yksiselitteiseksi. Augustinus ajatteli vähän samaan tapaan sukupuoliyhteyden ennen syntinlankeemusta olleen kuin kättely: Neutraali ja himoton järjen ohjaama tapahtuma. Pelkään, että lainsäädännön muutoksen takana on samanlaisia filosofisia oletuksia.
Ihminen ei kuitenkaan ole yksiselitteinen ja läpinäkyvä edes itselleen. Hetken viemänä toimiminen ei välttämättä ole kovin harkittua, eikä suostumustakaan tainut kumpikaan kysyä. Oletettiin vain, koska vaikutti ilmeiseltä.
Jos kotona odottaa sitten vihainen kumppani, tai toive suhteen etenemisestä pidemmälle tulee torjutuksi, ja aluksikin oli vähän epävarma, kukapa sitä tietää, tahtoiko edes oikeasti? Asiat vain tapahtuivat — merkillinen mutta yleinen puhetapa seksistä puhuttaessa. Oliko syynä romanssi vai johdattelu? Siksi lainmuutoksesta voi seurata hankalia selvittelyjä. Tarina saattaa tulevaisuudessa siten päättyä alttarin sijasta häkkiin.
***
Filosofisessa ja teologisessa antropologiassa on useita selitysmalleja sille, miksi ihmiset joskus toimivat vastoin parempaa harkintaansa tai peräti vastoin tahtoansa. Apostoli Paavalin sanoin: En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon (Room. 7:15). Aristoteles ja Tuomas Akvinolainen pyrkivät selittämään tätä jakautuneisuutta tahdon heikkoudella. Ihminen tietää, kuinka tulisi toimia, mutta ihminen, joka ei ole hyveellinen, ei ole harjaantunut vastustamaan kiusauksia. Martti Luther kehitti toisenlaisen mallin: kristityssä on kaksi kilpailevaa tahtoa — lihallinen ja hengellinen —, joiden molempien subjekti hän on, kuten Kristus jumaluutensa ja ihmisyytensä. Kristityssä hengen pitäisi hallita, mutta näin ei aina käy. Tällöin on kyse synnistä.
Modernilla kielellä voimme puhua synnin sijaan vieteistä. Jotka kykenevät hallitsemaan viettinsä kovin heikosti, saattavat päätyä lopulta erilaisiin laitoksiin. Tästä ei kuitenkaan vielä ole kyse, vaan siitä, missä vallitsee tahtomisen, ajautumisen ja johdattelun raja. Ihmisen tahto on usein jakautunut ja häilyvä. Se ei ole vapaa ja riippumaton, vaan siihen vaikuttaa monenlaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat tahtotiloihin epävarmuutta. Oletus vapaasta tahdonilmaisusta edellyttää ihmisen kykenevän nousemaan kaiken tämän yläpuolelle. Näitäkö tuomari joutuu sitten arvioimaan vakavan rangaistuksen roikkuessa ihmispolon yllä, joka ei ymmärtänyt kysellä tarpeeksi perinpohjaisesti implisiittisen suostumuksen painavuutta?
(Lakiesityksen perustelut kyllä punnitsevat myös epäsuoria tahdonilmaisuja. Kansainvälisessä keskustelussa niiden painoarvo vaihtelee.)
***
Luterilaisen regimenttiopin mukaan maallinen esivalta käsittelee ulkoisia asioita. Tahtoon, ihmisen sisäisyyteen, esivalta ei näe eikä sen tuomiovalta siksi sinne ulotu. Vanha rikoslainsäädäntö arvioi, tämän kanssa sopusoinnussa, ulkoisen pakon olemassaoloa. Tehtiinkö jotakin väkisin? Siirtymässä on kyse muutoksesta vanhasta luterilaisten yhteiskuntien mallista anglo-amerikkalaiseen malliin.
Esillä oleva kysymys valaisee myös viime aikoina puheena ollutta synnin, moraalin ja rikoksen eroa. Syntiä voi olla jo halu, mutta kun se ei johda toimintaan, se ei ole moraalisen tarkastelun kohde. Moraalitonta voi olla toimia tyhmästi ilman hyvää harkintaa, mutta usein se on lain edessä vielä sallitua. Rikoksia ovat laiminlyönnit ja teot, jotka on erikseen säädetty rangaistaviksi. Luterilainen teologi huomauttaa vielä, että rikoksen on oltava moraalitonta, muuten rankaiseminen on oikeuden idean vastaista.
Hienoa Laajasalo.
Opetuksesta saatu pätevyys jäi vain hiukan hämmentämään. Onko kyseessä toisen asteen opetus eli tuolta valmistumisen jälkeen voisi pyrkiä ammattikorkeakouluun (ICT-tradenomi, pelituotanto tms.)? Se olisi monelle parempi vaihtoehto kuin opiskelu datanomiksi (3 peruskoulupohjalla tai 2 vuotta yo-pohjalla) tai lukea ylioppilaaksi (3-4 vuotta) vai voisiko tuolla kenties lyhentää datanomin tutkintoaan?
MIksi opiston nimestä on poistettu sana kristillinen? Onko helpompi saada oppilaita? Uskovaiset tietää kuitenkin että se on lunteeltaan kristillinen opisto, muiden ei tarvitse tietääkään. Sitten kun on saanut opiskelupaikan on myöhäistä perääntyä?
Kun katsoo tarjontaa niin kristillisyys käy kyllä ilmi, on suntio- ja diakoniakoulutusta sun muuta tyypillisesti kristillistä. En nyt muista koulutettiinko siellä diaikoniaan vapaaehtoisia, siis ilmaista työvoimaa kirkolle?
Tekkuja vaan rehtorille, ”namikan miehelle”!
Onpa surullinen alku suhteelle, jos se alkaa vessassa panemisella. Rakasteluksi sitä ei voi kutsua. Kaikki naisethan haluavat panna paskahuussissa. Jos toinen oli tilassa, ettei voinut tahtoaan ilmaista, se oli rikos. Riippuu myös kummankin iästä. Miehet ovat ”hyviä” manipuloimaan (ja juottamaan) nuoria tyttöjä.
On se kumma, kun tästä uudesta laista varsinkin miehet yrittävät tehdä jotain muuta kuin se on. Menekö sen myötä mahikset ? Jos toiselta voi kysyä, juoko tämä kahvia vai teetä, voi kysyä muutakin. Ei ole vaikeaa.
Jos on vain sana sana vasten uskooko oikeus mieluimmin aina naista? Voiko suostumattomuutta jompikumpi käyttää riitauduttua takautuvasti kostoon, vaikka olisi oikeasti suostunutkin?
Sitä paitsi tässä uudessakaan laissa ei edes edellytetä suostumuksen olevan sanallinen: ”Esityksen mukaan yhdyntää ei pidetä vapaaehtoisena, jos ihminen ei ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut vapaaehtoisuuttaan.” On surullista, että monissa keskusteluissa levitetään väärää tietoa tästä asiasta ja väännetään vitsiä kirjallisista sopimuksista.
> Luterilainen teologi huomauttaa vielä, että rikoksen on oltava moraalitonta, muuten rankaiseminen on oikeuden idean vastaista.
Nykyinen luterilainen teologia on myös menossa siihen suuntaan, että synnin on oltava moraalitonta. Muutoin kirkon opetus ei näyttäydy mielekkäänä ja oikeamielisenä.
Ilmari
Kiitos hyvästä pohdiskelusta
Moraali on suhteellinen käsite. Moraali ei kerro aina siitä mikä on oikein, vaan siitä mitä kukin pitää oikeana.
Turhanpäiväistä tai tarkoituksellisen harhaanjohtavaa pohdintaa. Oleellista on suostumus tapahtumahetkellä; jos suostumus on ollut silloin, teko ei muutu rikolliseksi sillä, että jompaakumpaa alkaa jälkeenpäin harmittaa.
Ihan sama juttu on varkauden kanssa, mutta jostain syystä se ei kirvoita (miehissä) ollenkaan samanlaista pähkäilyä. Varkauden kriteeri ei ole, että omaisuus temmataan toisen otteesta väkisin tai uhataan väkivallalla. Kuten seksirikoksissa myös varkaudessa on usein sana sanaa vastaan: olenko antanut toiselle luvan ottaa sen polkupyörän. Jos olen lahjoittanut pyörän toiselle ja minua alkaa kaduttaa myöhemmin, syytänkö toista varkaudesta? No en.
Sopisi muistaa, että myös miehillä on suurempi riski joutua seksirikoksen uhriksi kuin sellaisesta aiheetta syytetyksi.
Eräs oikeusvaltion keskeinen piirre on ns. syyttömyysolettama. Se tarkoittaa, että syytetyn ei tarvitse todistaa syyttömyyttään, vaan syyttäjän on pystyttävä todistamaan väitetty syyllisyys ”beyond reasonable doubt”, kuten asia englanniksi ilmaistaan. Seksuaalirikoksissa on siis langettavan tuomion edellytyksinä: 1)voidaan todistaa mahdollisuus seksuaaliseen kanssakäymiseen, 2)voidaan todistaa, että seksuaalinen kanssakäyminen on todella tapahtunut, 3)voidaan todistaa, että kanssakäymiseen ei ole ollut toisen osapuolen suostumusta. Missään näistä kohdista ei riitä todisteeksi pelkkä asianomistajan lausuma. Siksi suuri osa näistä rikoksista välttämättä jää vaille langettavaa tuomiota silloinkin kun rikos on tosiasiallisesti tapahtunut, mikä uhrin kannalta on valitettavaa. Oikeusvaltiossa on kuitenkin niin, että katsotaan pienemmäksi pahaksi syyllisen jääminen rangaistuksetta kuin syyttömän aiheeton rankaiseminen.
Tämäkin Yrjön kommentti todistaa juuri siitä, mistä Tenka yllä kertoi. K24:n miehistä suurin osa näyttää pelkäävän lakimuutosta.
Siis nämä miehet, jotka esittelevät omaa kristillisyyttä mahtipontisesti joka ilmansuuntaan ovat nyt huolissaan, kun raiskauslakia ollaan kiristämässä uhrin näkökulmaa paremmin huomioivaksi.
Mitä tästä voimme päätellä?
Hah! En katsonut kelloa, kun kirjoitin kommenttini, mutta tuli hauskasti 22.02.2022 22:22😊.
En pelkää lakimuutosta, päinvastoin pidän sitä oikeana ja kohtuullisena. Mutta tuo todistelun vaikeus ei ainakaan vähene nykytilanteeseen verratuna. Lailla voi silti toivoa olevan ennaltaehkäisevää vaikutusta, ehkäpä se saa miettimään suhteen laatua myös toisen osapuolen kannalta. Ja onhan joka tapauksessa kiusallista joutua syytteeseen, vaikka langettavaa tuomiota ei tulisikaan.
Vai kiusallista. Mutta miksihän monet ovat huolissaan juuri raiskaussyytteen mahdollisuudesta? Jos toiselle tahtoisi tehdä kiusaa oikeuslaitoksen kautta niin voisihan toista syyttää vaikka murhasta tai maanpetoksesta.
Nyt kiristetään myös lapsiin kohdistuvia seksirikoksia koskevaa lainsäädäntöä. Miksi raiskauslakia kritisoivat eivät sillä kohtaa epäile, että mennäänköhän lasten suojelussa nyt liian pitkälle? Aiheuttaisihan sellaisesta rikoksesta syyttäminen vielä suuremman stigman syytetylle.
Enkä oikein ymmärrä, mikä suostumuksen selvittämisessä nähdään niin vaikeana. Ajatusleikkinä jokainen voi kuvitella omalle kohdalle tilanteen, että itse haluaisi mutta ei ole varma, haluaako toinen. Kuinka silloin toimitaan? Löytyykö keinoja kartoittaa toisen tahtotilaa? Vai pannaanko vain menemään samalla miettien että jaa-a, mahdanko tässä syyllistyä rikokseen, onpas hankala tämä uusi laki?
Omaa kokemusta ei kylläkään ole, mutta voin kuvitella, että täysin perusteetonkin ilmianto aiheuttaa paljon mielipahaa kohteelleen, saati sitten aiheellinen ilmianto.
Jatkoksi edlliseen: Jos on vain sana vastaan sana, on suostumuksen todellisuutta mahdoton selvittää. Oikeus ei ilman muita todisteita voi arvioida, kumpi puhuu totta.
Oikeus arvioi koko ajan sana vastaan sana -tilanteita, muidenkin kuin seksirikosten kohdalla. Harvoin on kovin epäselvää, mitä on tapahtunut (sanon lautamieskokemuksen pohjalta). Nykyinenkään oikeuskäytäntö ei edellytä, että raiskauksesta olisi jäänyt fyysisiä todisteita.
Jos kertomukset eriää, sitten puntaroidaan niiden uskottavuutta. Voi olla joskus haastavaa, mutta ei mitään rakettitiedettä.
Niinpä, Raamatussa on oikein hyvä ohjeistus, jota on hyvä muistaa… Ongelmat kumpuaa ihmisen himoista ja haluista, ei siis siitä, ettemme tietäisi miten tulee olla ja elää.
”Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.
On olemassa pitävä suoja raiskaussyytettä vastaan: Olla ryhtymättä epämääräisiin suhteisiin, vai voiko tekaistu keissi menestyä oikeudessa.