Kaikki, mitä hiekkalaatikolla tapahtuu, tapahtuu myös suuremmassa mitassa ihmisryhmien, kansojen ja kansakuntien välillä. Lelut vain ovat hieman erilaiset: Lapiot ja sangot muuttuvat miinoiksi ja singoiksi, pikkuautot panssarivaunuiksi.
Riidat hiekkalaatikolla alkavat vaivihkaa. Ensin jokainen muksu leikkii kiltisti omilla leluillaan. Kun on kyllästytty omiin leikkosiin, aletaan kuikuilla, millaisia tavaroita toisilla on. Huomataan, että toisten lelut ovat paremmat kuin itsellä. Silloin minä menen ja otan naapurilta haluamani lelut. Jos se ei suostu sovinnolla antamaan, huitaisenpa vielä varmuudeksi lapiolla päähän. Sitten se alkaa rääkyä ja sen mutsi sekaantuu meidän kahdenvälisiin neuvotteluihin. Kohta huudan minäkin kuin syötävä. Mutta kosto elää!
Näin on myös meidän hengellisessäkin elämässä. Ruotsinkielisessä Johannes församlingissa, joka maantieteellisesti kattaa koko Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan alueen ja vähän ylikin, kaksi pappia on onnistunut omilla hiekkalaatikkoleikeillään tulehduttamaan kokonaisen seurakunnan ilmapiirin. Piispa ja kirkkoherra tuntuvat olleen näihin asti tilanteen edessä melko aseettomia, mutta Obs! Kesäkuun alusta lähtien papin on voinut erottaa entistä helpommin. Kas, siinäpä tehokas tykki härkäskärpästen ampumiseen: kalossinkuva takalistoon. Käyttöön vain!
En puutu sen syvemmin ”vihollisseurakunnan” asioihin, mutta kaksi seikkaa tahdon kuitenkin tuoda julki:
Ensiksikin Ruttopuiston rovastia harmittaa aivan vietävästi Stefan-kirkkoherran puolesta. Hänen kaimalleen Stefanukselle tosin kävi vielä huonommin, kun häntä kohti viskatut kivet olivat todellisia. Stefan piti edellisessä työpaikassaan Diakissa takavuosina niin upean Hengellisen ohjauksen kurssin, että koulutuksena se syvällisyydellään, perusteellisuudellaan ja lämminhenkisyydellään on ehdottomasti yksi parhaista kursseista, joilla olen koskaan ollut mukana.
Toisekseen: Miten kaksi ihmistä on isossa työyhteisössä ylipäätään pystynyt hankkimaan itselleen kyseisenlaisen kyykytysvallan? Virallinen valta on esimiehellä, mutta epävirallinen valta on sillä, jolle se on annettu. Kyse on usein vallan anastamisesta, mutta se ei onnistu, jos muut kieltäytyvät antamasta valtaa vallanhaluisille yksilöille. Onko aikuisten oikeesti ihan mahdotonta tehdä porukalla loppu työympäristöterrorismista, jos sen harjoittajia on noin vähän?
Mitä taas tulee hiekkalaatikkotasoiseen hiekan toisten silmille heittämiseen, niin tuo tekohan on avoin epäluottamuksen julistus siinä kuin diplomatian epäonnistuminen on isommissa ympyröissä alkusoitto sodankäynnille. Lapsilla ei vielä ole kovinkaan kehittyneitä keinoja konfliktien selvittelyyn. Aikuisilla taas olisi keinovalikoimaa vaikka kuinka, mutta taito taitaa puuttua edelleenkin…
”Hiekkalaatikolta sinä olet tullut, hiekkalaatikolle sinä olet jälleen palaava…” Nahistelkaa vaan, mutta muistakaa, että lopputulos on kaikkien kohdalla loppupeleissä sama: Jokainen teistä saa ikioman laatikon, jonka päälle heitetään kourallinen hiekkaa!
Tässä uutinen, joka inspiroi yllä olevaan bloggaukseen:
https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/11644-kielenkaeyttoe-on-hiekkalaatikkotasoa
Kuvateksti: Sortuuko Suomen komein Kaksoistorni ruåttalaisten riitoihin?
Nyt kyllä löisin rovastia käsilaukulla, jos ylettäisin ruttopuistoon asti.
Ei saa kiusata Kalleja. Ne on Kalleimpia huumorin ja humoristien ystäviä.
Kivempi juttu, että olet taas maisemissa, Kalle K. Kallella kypärin ei tarvitse olla. Toisaalta aika vino tämä blogimaailmakin on, aina johonkin suuntaan Kallellaan. Kalleus taas on suhteellinen käsitys… :p
Kyllähän Kivi huutelee, jos muut on vaiti. Silloin tällöin käyn täällä lueskelemassa, mutta jaksan harvemmin kommentoida. Oon mielummin lasten kanssa hiekkalaatikolla…
Oi, liian komea kirkko hiekkalaatikossa tuhottavaksi. Onhan siinä sentään molemmille oma torni.