Olen läpi elämän ajatellut, etten halua matkia ketään. Etsin oman tieni. Olen ollut tavoitteeni kanssa sekä oikeassa että väärässä. Hiljaisen viikon maanantai antaa mietittävää.
Kirkoissa luetaan Matteuksen evankeliumia Jeesuksesta ja hän seuraajistaan. Paikka on Getsemane, öinen puutarha, puisto. Aikuiset miehet ovat aika varmoja suhteestaan Jeesukseen ja valmiudestaan seurata häntä, kuten Pietari: ”Minä en ikinä sinua kiellä.” Tilanne päätyi kuitenkin raavaan miehen surkeaan itkuun. Pietarin sanonnasta on tullut lentävä lause: En tunne koko miestä sanoi Pietari Jeesuksesta. Mikä lupaus! Mikä pettymys!
Miten siis ajatella sitä asiaa, että olisin uskovainen ja siis uskollinen Jeesukselle. Onko Getsemane kuva kirkosta nyt? ”Kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat.” Olivatko he ajatelleet toimivansa niin? Oliko se heidän itseymmärrystään Jeesuksen seuraajina? Ei todellakaan. Ollaanko nyt varmempia ja vakaampia? Ei todellakaan!
Olisiko kuitenkin sinisen rehellistä myöntää, ettemme ole ihan niin varmoja kuin mitä muut meistä, uskosta tai uskovaisista luulevat? Eikö uskomisen todellisuus ole paljon moniulotteisempi ja kirjavampi kuin uskon puolustajat kuvittelevat? Tai – millaisia kuvia piirtävätkään uskon ja uskovien vastustajat. Ne vasta ihannekuvia ovatkin!
Voiko olla olemassa irtokristitty? Tuskinpa. Voisiko olla vakuumipakattu uskovainen, aina tuore eikä koskaan käytössä? Uskon puolustus, apologia ei toimi, kun emme ole oikein missään paikassa.
Luin äskettäin Orhan Pamukin romaanin Lumi. Jäin miettimään tällaista kohtaa: ”Uskot heidän Jumalaansa vasta sitten kun syöt mitä hekin syövät, elät heidän kanssaan ja naurat ja suutut sille mille hekin.” (s. 257).
Yksinäisyys antaa tilaa ajatella mutta luo samalla oman oikeassa olemisen kuplan. Ihan niin kuin tiivis samamielisten ryhmäkin.
Getsemanen yö voi kertoa väsymyksestä. Se voi kertoa myös silmien ummistamisesta silloin, kun maailma ja usko ja Jeesuksen seuraaminenkin muuttuvat käsittämättömiksi.
Siksipä Hiljaisen viikon maanantai asettaa kohti käyvän kysymyksen – mitäpä muusta mutta olenko Jeesuksen puolella.
…
Taustaksi. Tänään alkavan podcast -sarjan perässä on numero 2. Tästä on jo hiukkasen aikaa, kun tein Hiljaisen viikon värit ykkösen. Käsikirjoitukseni puheenvuorot toteutti tuolloin näyttelijä Pentti Siimes. Meditatiiviset melodiat lauloi Eini Annukka Perälä. Pisarat näytettiin tuolloin TV 1:ssä 2.-6.4.2007 ja ne uusittiin hiljaisella viikolla 2008. Mutta tällä kertaa siis rauhallista puhetta.
Hiljaisen viikon maanantai Sininen 2 by Matti Perälä | Free Listening on SoundCloud
