Uskonnon ja vapaaehtoisen lapsettomuuden suhteesta toisiinsa ei ole olemassa juurikaan tutkimusta. Siitä aiheesta ei myöskään oikeastaan juuri kirjoiteta, joten ajattelin, että kirjoitanpahan sitten itse. Itse olen vapaaehtoisesti lapseton, ensin vanhoillislestadiolais-evankelisluterilaisessa taustassa kasvanut ja sittemmin sen tien taakse jättänyt. Tällä hetkellä olen ortodoksi.
Raamatussa sanotaan jokseenkin niin, että lisääntykää ja täyttäkää maa, mutta tämä maapallo alkaa olla jo täynnä. Jatkuva kasvu on mahdotonta asiassa, kuin asiassa, myös lisääntymisessä. Raamattu sanoo myös suurinpiirtein niin, että sallikaa lasten tulla, sillä lasten ja lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Vapaaehtoisesti lapsettoman näkökulmasta tarkasteltuna raamatun suhde lapsiin vaikuttaa ajoittain jopa yltiölapsipositiivisuudelta. Toisin sanoen, menevän liiallisuuksiin. Onkohan vapaaehtoinen lapsettomuus sitten suurikin synti teologisessa mielessä tarkasteltuna? No, sitten olen syntinen, kuten me kaikki.
Vapaaehtoisesti lapsettomien parissa suhtautuminen uskontoon on kaksijakoista sen perusteella, mitä siitä tiedetään varsin pienimittaisen tutkimustiedon pohjalta. Toisaalta uskonnollisuus voi olla varsin vähäistä, mutta toisaalta vahvistusta vapaaehtoiseen lapsettomuuteen voidaan hakea uskonnollisista teksteistä samanaikaisesti, kun tehdään uskonnollisesti suutautunutta työtä. Osa vapaaehtoisesti lapsettomista kokee joutuneensa uskonnon uhreiksi. Sterilisaation teettäminen on keskeistä vapaaehtoisessa lapsettomuudessa ja osa teettääkin sen uskonnollisin perustein. Suhde aborttiin vaihtelee. Toiset ovat sen kokeneet, toisille se olisi itsestäänselvyys, mikäli tulisi raskaaksi, mutta on niitäkin, jotka suhtautuvat aborttiin kielteisesti uskonnollisin perustein.
Uskonnollisten yhteisöjen virallisista kannoista vapaaehtoiseen lapsettomuuteen ei juuri löydy materiaalia, mikä on todella sääli. Toivottavaa olisi, että uskonnolliset yhteisötkin heräisivät joskus siihen, että kaikki ihmiset eivät välttämättä enää halua lapsia. Juuri ne samat ihmiset, joista osa on erilaisten uskonnollisten yhteisöjen jäseniä. Vapaaehtoinen lapsettomuus on epäilemättä osalle uskonnollisista yhteisöistä aiheena ongelmallinen. Se on kuitenkin yksi ihmisyyden luonnollinen piirre ja juuri siksi uskonnollisten yhteisöjen edustajienkin pitäisi uskaltaa keskustella siitä ääneen.
Varsin odotettu ratkaisu. On hyvä, että byrokratiaa karsitaan ja hallintoa keskitetään. Isompien seurakuntien ei tarvitse tarkoittaa eri kaupungin osan hengelliselle elämälle sitä, että ihmiset etääntyisivät seurakunnallisesta elämästä. Iso kysymys on, pystyvätkö isot seurakunnat jatkossa rakentamaan sellaisia lähiyhteisöjä, joissa ihmiset viihtyvät ja voivat kokea osallisuutta.
No niin vihdoinkin saatiin toteutettua edes se, että seurakuntien resussoinnit tulevat suunnilleen samankaltaisiksi. Tämä mahdollistaa myös yhtymän johdon huomattavan supistamiseen ja järkiperäistämisen. Samin kaipaamat lähialueet tulevat olemaan onnistumisessa ratkaisevassa asemassa. Harjun seurakunta on siitä jo hyvä esimerkki. Onnea ja menestystä uuden suuren ja pienen rakentajille. Tuleville johtajille voisin suositella iltalukemiseksi Jorma Ollilan ”Mahdoton Menestys” -kirjaa. Kun sitä lukee tarkasti voi löytää myös virheistään oppivan organisaation.
Puolitamperelaisena olen hyvin tyytyväinen.
Hervantalaisena olen innostunut ko.ratkaisusta.Lähikirkko on upea sanana!Hervannasta tälläinen jo löytyy.Olen kuulunut Harjun,Tuomiokirkon ja Messukylän seurakuntaan.Ei ole nimellä ollut itselleni merkitystä.
Odotettu ratkaisu.Suomi on oikeusvaltio.Kirkollisveroja menetettiin hurja määrä!
Tutkijat voisivat selvittää mitä tämä maksoi Tampereen seurakuntayhtymälle.Piispa ja tuomiokapitulin virkamiehet tekivät hienoa työtä valmistellessaan päätöstä.Kyllä tuli uutta intoa luottamusmiehelle.Piina on kärsitty.Viisautta jatkotyöhön.
Antero, sinun kaltaisesi pitkän linjan luottamusmiehen näkemys uudesta toimintamahdollisuudesta Tampereella on innostavaa. Toivottavasti joukostamme löytyy monia kaltaisiasi, jotka haluavat osallistua ja rakentaa Krisuksen seurakuntaa rakenteista huolimatta. – Olen muuten sitä mieltä, ettei organisaation uudistaminen tuo juuri mitään lisäarvoa seurakuntien ja niiden jäsenten elämään. Se on vain johdon tapa tehdä jotakin, joka näyttää kehitykseltä, mutta ei sitä todellisuudessa ole. Todelliset kehittymisen avaimet kriisiytyneessä toiminnassa löytyvät riskialueilta. Siellä tarkasti kuuntelemalla ja sinne epämukavuusalueille meneminen mahdollistaa uusien toimivien ratkaisujen löytämisen. Seurakuntienkin on löydettävä omat riskialueensa ja uskallettava muuttaa sieltä löytyvät uhat ja heikkoudet mahdollisuuksiksi ja ehkäpä jopa uusiksi vahvuuksiksi.
Kiitos Kari!
Kyllä meitä löytyy,kaikki valittajat menettivät asemansa!Vallassa roikkuminen aiheutti
suurta vahinkoa kirkon työlle Tampereella.Kärsijöinä nuoret,työttömät,lapsiperheet,diakonian asiakkaat.
Tiedote 7.1.2014
Toteutuuko Suomessa demokratia ja oikeus?
Julkisuuteen on saatettu 7.1.2014 seuraava uutinen. Korkein hallinto-oikeus on hylännyt valitukset koskien kirkkohallituksen päätöstä Tampereen seurakuntajaon muuttamisesta.
Seurakuntajakopäätöstä ovat vastustaneet kaikkien pakkoliitoksen kohteiksi joutuneiden 7 seurakunnan seurakuntaneuvostot ja yhteinen kirkkovaltuusto. Tuomiokapituli teki seurakuntien tahdon vastaisen aloitteen seurakuntajaon muuttamiseksi kirkkohallitukselle. Kirkkohallituksen esittelijä esitti aloitteen hylkäämistä, mutta tehty vastaesitys hyväksyttiin äänin 7-6. Seurakuntaneuvostoista 5 valitti asiasta KHO:een asti.
Valituksissa on osoitettu monia lain tarkoittamia tuomiokapitulin ja kirkkohallituksen virheitä, jopa perustuslainvastaisuuksia. Niistä huolimatta kirkkohallituksen päätöstä ei ole haluttu kumota.
Päätöksestä on tehtävä hälyttävä johtopäätös. Oikeuslaitos on ottanut kannan, että se ei kumoa korkeimman kirkollisen hallintoelimen tekemää päätöstä virheellisyyksistä huolimatta. Voidaanko tästä olettaa, että näin oikeuslaitos menettelee tarvittaessa myös valtion korkeimpien hallintoelinten kohdalla.
Päätöksestä herää kysymys, onko Suomessa kansalaisilla suhteessa ylimpiin hallinnollisiin elimiin perustuslain tarkoittamaa oikeusturvaa ja eikö tasavaltamme oikeuslaitos olekaan riippumaton, vaan tekee ratkaisuja ylimmän hallintovallan tahdon mukaisesti.
Olisiko eduskunnan käynnistettävä välittömästi keskustelu Suomen oikeuslaitoksen tilasta?
Seurakuntaneuvostojen asiamiehet
Matti Heinivaho
Messukylän seurakuntaneuvosto
Timo Koivula
Hervannan seurakuntaneuvosto
Ulla Louhivuori
Viinikan seurakuntaneuvosto
Matti Sääksi
Teiskon seurakuntaneuvosto
Minusta oikeuden päätös voi olla perusteltu, jos muotovirheet tms. ovat sen verran pieniä, että eivät vaikuta kokonaisuuteen. Seurakuntaneuvostojen asiamiesten huoli oikeusvaltion ongelmista voi olla tarpeeton. Toivoisin, että ne seikat tuotaisiin esille, jotka oikeuden katsotaan ohittaneen. Oma oletukseni on, että kyseessä ovat kokonaisuuden kannalta pienet yksityiskohdat, joiden oikaisemisen vuoksi on järjetöntä aloittaa koko prosessia uudestaan. Oikeuden päätös on täten saattanut säästää sekä yhteiskunnan että seurakuntien varoja aika tavalla.
Terve!
Järkipuhetta viisaalta !Viisi,kuusi kaveria on pyörittänyt koko hommaa muista välittämättä.Jatkuvia eriäviä mieliteitä ja tutkimus pyyntöjä etunenässsä Kulkas.
Hirvittävä turha työ.Vahingollista kirkon työlle Tampereella.Ja valittelu jatkuu…
”Viisi,kuusi kaveria on pyörittänyt koko hommaa muista välittämättä”
Jos aluksi seitsemän, myöhemmin viiden seurakunnan neuvoston tekemät valitukset ovat vain 5-6 henkilön pyörittämää, niin kovin korkealla ei taida neuvostojen taso olla. Niissä kun taitaa olla hiukan enemmän väkeä.
Tämä ei ole kommentti seurakuntien yhdistymisestä – siitä en sano mitään – mutta jos todella yksi ihminen pyörittää koko neuvostoa vähintään viidessä seurakunnassa, niin ei kovin hyvältä vaikuta.
Aarnionki olisi hyvä muistaa kirkkovaltuuston päätös ja seurakunta-
neuvostojen lausunnot.En suikaan ole tässä yksin.Laki ja demokratia
kuuluu myös olennaisena osana kristilliseen yhteisöön,tähän meidän
evl.seurakuntaamme.Asiahan on sitten toinen jos ja kun on siirytty demokraattisesta päätöksenteosta harvainvaltaan.
Vapaaehtoinen lapsettomuus sisältyy oletusarvoisesti selibaattiin, joka on m. ortodoksisessa kirkossa luostarielämään kuuluva käytäntö, kattolisessa kirkossa myös pappeuteen. Aika helposti hengelliseen kirjalisuuteen tutustumalla löytää mm. vertailua hengellisten ja fyysisten lasten, veljien ym. välillä.