Krokotiilin pitkä kuono on teipattu kiinni läpinäkyvällä teipillä. Terävät hampaat ovat tehty vaarattomiksi turisteille, jotka voivat ottaa melkein metrin mittaisen matelijan syliinsä 5 dollarin hinnasta ja räpsiä kuvia niin paljon kuin haluttaa. Iphonet naksuvat ja krokotiili vaihtaa syliä sen enempää protestoimatta. Australialainen krokotiilinhoitaja työntää dollareita taskuunsa leveä hymy huulillaan. Pian tilanne on ohi ja kaikki lähtevät omille teilleen. Meillä turisteilla on kiire seuraavaan kohteeseen. Päivän aikataulu on tiukka, jotta saadaan koko paketti haltuun. Palanen 100 miljoonaa vuotta vanhaa Daintreen sademetsää, krokotiileja, jokiristeilyä, biitsiä jne. Lopuksi ryhmäselfie ja oppaan kehut ryhmälle: “Siis, aivan fantastinen päivä. Kiitos ja hei!”
Kun olen takaisin Thaimaassa päähän putkahtaa sana “turistifikaatio”. Olen ollut yhden päivän turistina ryhmässä, mutta turistifikaatio ei päästä minusta otettaan. Viereisessä ravintolassa seurue ikuistaa riisiannostaan ja päivittää kuvan sosiaaliseen mediaan. Annokset jäähtyvät samalla kun kaikki näpläävät puhelimiaan. Turistifikaatio on levinnyt kaikkialle ja sen valtikka on iphone tai joku muu laite, jolla voi ottaa loputtomasti kuvia. Elämän on oltava nopeaa ja tehokasta, jotta jokainen kokemus ehditään ottaa haltuun. On aivan sama katsooko ikinä niitä ottamiaan satojatuhansia kuvia itse. Tärkeämpää on itse kuvaamisen akti – se, että ikuistan krokotiilin, auringonlaskun tai vihreän curry annoksen. Turistifikaatiossa aika on nopeaa, tehokasta ja kaiken on muututtava minun omaisuudekseni. Ja koko maailmaa kaikkine paikkoineen, eläimineen, kasvineen ja riisiannoksineen muokataan tuotteeksi, jonka voi paketoida, myydä ja kuluttaa. Ja kun tarpeeksi kauan nauttii turistifikaatiosta, erehtyy luulemaan, että oma elämäkin on tuote, jolla on vaihteleva jälleenmyyntiarvo sosiaalisessa mediassa.
Muistan Australian matkalta myös toisen kohtaamisen krokotiilin kanssa. Krokotiili oli Cairnsissa sijaitsevan katolisen kirkon lasimaalauksessa. Krokotiili oli vain yksi lukemattomista eläimistä, jotka olivat ikuistettu pyhän Monican katedraalin lasimaalauksiin. Muistan istuneeni kirkossa yksin pitkän aikaa. Trooppinen aurinko valaisi kirkkoa kiertävät lasimaalaukset kaikessa väriloistossaan. Luominen ja luomakunta oli maalattu ympärilleni. Kirkko oli täynnä hidasta aikaa, miljoonien vuosia kaikua alkuräjähdyksestä aina aikojen loppuun, jolloin kaikki värit ja viivat kiertyvät taas yhteen kirkkaaseen pisteeseen. Krokotiili ansaitsi paikkansa taideteoksessa. Se on hitaan ajan mestari. Se voi hidastaa sydämensä lyönnit kahteen kertaan minuutissa, ja jos tilanne vaatii, se voi olla syömättä useita vuosia, liikkumatta ja hötkyilemättä. Tuntuu, että aika liikkuu sille eri tavalla kuin ihmisille.
Turistien sylissä kiertänyt krokotiili, jonka kuono oli teipattu kiinni, on selvinnyt asteroidista, joka tappoi sitä isommat liskot 65 miljoonaa vuotta sitten. Ehkä se selviää turistifikaatiosta, kulutushysteriasta ja ilmastonmuutoksesta. Meidän osa saattaa olla toinen.
Tero Massa
Kirjoittaja työskentelee Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon pappina
Nuo kuvaukset eri puolilta maailmaa eläinten käyttämisestä ihmisten viihdyttäjinä karmeilla tavoilla saavat minut aina suorastaan raivostumaan. Sellainen kiduttaminen on julmuuden muoto, johon vain ihminen pystyy.
Thaimaahan tai yleensä niille maailman nurkille en matkustaisi unissanikaan. Eipä ole kaksista siellä monen ihmisenkään elämä. Lapsien myyminen orjiksi ja heidän ynnä naisten surkeat olot eivät todellakaan saa matkaintoa heräämään. Että minä siellä istuskelisin aurinkotuolissa nälkäpalkalla toimivien tarjoilijoiden passattavana ynnä tietäen, että kulman takana seksiorjiksi myytyjä lapsia hyväksikäytetään. Ei kiitos!
Mitä krokotiileihin tulee. ”Ehkä se selviää turistifikaatiosta, kulutushysteriasta ja ilmastonmuutoksesta. Meidän osa saattaa olla toinen.” Niinpä.
Mikä siinä on, että ihmiskunta kautta maailman ahnain julmin käsin hyödyntää ja tuhoaa Luojan kaunista maailmaa mitä järkyttävimmällä tavalla samalla tuhoten kiihtyvällä vauhdilla omaa olemassaoloaan?