Alkuperäisessä blogissa muistelen hänen kirjoittaneen marxilais·leninismiin liityvästä ja sitten kommunismiin tavoitteena olleesta hankkeesta. Tässä ideologiassa huippu olisi ottaa lisääntyvät aiheosat yhteiskunnan haltuun.
No, experitum fact on että tässä oli asia mitä ensimmäisenä katsoin koska Marxs kirjoitti 1840.tä luvulla ihan asiaa filosofisissa kirjoituksissaan.
Kenttäpiispa kyllä pahoittelussaan katsoi myös Marxin nimen sotkemista mutta oliko tämä oikaisu myös väärään muistelmiseen historiassa Leniniin sattuen.
No, niin näin tai toisin, Kenttäpiispa sai tästä hyvin huomiota pidemmällekin meneviin aatoksiin kun nykyisin armeijassa pappien osalla katsotaan etiikkaa ja sielunhoitoa niin varusihmisiin kuin kantahenkilökuntaan päin.
Näin skoutsin, valmentajan, tai sparraajan osaa sotilaspapilla ei enää ole palvelusasian säilymisen jatkumisessa yksittäisen varusihmisen kohdalla ensimmäisenä eikä toisena henkisen katsomisen kohteena.
Mikä on on sotilaspappien asia armeijassa. Siunataanko siellä mitä Ihmisen preesensiin liittyvää vai mitä.
Kovasti haluaisin tietää ja tulla kuuloon. Pelkäämpä vain ettei asiaa haluta julkistaa oikeutetusta sodan ideasta lähtien.
On hienoa, kun armeijan miehistössä on pappeja, kuten piispa Särkiö. Toivottavasti piispa saa käyttää Jumalan sanaa, joka on terävä miekka, joka kuuluu oikeaan sota-asuun. Ilman oikeaa sota-asua ei piispoilla ole mitään virkaa, vaikka olisi kuinka mielyttävä mies tahansa. Uskon kilpi, pelastuksen kypäri ja Hengen miekka ovat kaikki kaikessa.
Oletteko todella mieltä armeijaan kantahenkilöstöön kuuluvan pappeja kuin väkinoston nuoriin.
Olemme asiassa ei kannoilla. Tämä asia on yksi konsensukseen indoktrinaatiion, ja konformismiin valtiovallan ja kirkon suhteissa. Kirkon ei tämmöistä pitäisi tukea.
Ei kai kenraalikuntaa lasketa miehistöksi?
Werner, mielenkiintoinen ja hyvä kysymys miehistöstä. Jokainen uskovainen pappi tai piispa kuuluu miehistöön. Kenraalit tai muut upseerit eivät kuulu.
Ja siksipä mennään imperfektissä.
No, montaa mieltä ollaan myös sotilaspapeista Suomen sodissa. Heitä on ollut laidasta laitaan. Siellä, missä on pelätty, on kaivattu pappia, joka Jumalan sanaa julistaa, ”niin kuin se kirjoitettu on.” Tänään, Jumalan sanaan luottaminen on ”tuomittu” hurmahenkisyydeksi? Kuka voi hengen hädässä turvata sen papin julistukseen, joka epäilee Raamattua? Pappi saattaa vedota ”tutkittuun” Raamatusta poikkeavaan ”tieteelliseen” selitykseen Raamatun sijaan? Sitä mitä kylvetään, myös niitetään?
Suomalaisessa yhteiskunnassa poliittisin päätöksin halutaan päästä irti hengellisestä opetuksesta, tottakai myös puolustusvoimissa. Keneen turvaat, itseesi vai fiksun filosofin tulkintaan? Jumalan sana voisi olla vaihtoehto?