Tämä on jostakin vanhemmasta koonnista, mutta liittyy viikon blogikirjoituksiin.
Kääntymys, jonka Saulus Tarsolainen koki, on tuttu näihin päiviin asti. Usko, par excellence, on yhtäkkinen ja tarkoittaa ihmisen elämän nopeaa täydellistä muutosta. Voi myös sanoa, ja täytyykin, että Paavali kohtasi Kristuksen rakkauden. Usko Jeesukseen oli näin Paavalin opin kulmakivi. Stoalaisuuden lisäksi Paavaliin vaikutti Logosoppi. Filon Aleksandrialainen, joka oli Jeesuksen aikalainen, harjoitti uskonnonfilosofiaa, jonka sisältö kuvasi Jumalaa tavoittamattomaksi, aineettomaksi, selittämättömäksi ja itsestään olemassaolevaksi. Tämän kautta Logosoppi selitti kaiken synnyn Korkeimman Järjen kautta ja vielä niin, että Jumalallinen välittäjä Jeesus mahtui tähän sysyteemiin. Toki Logos sanalla viitattiin muihinkin asioihin, mutta Paavalin tapauksessa näihin. Mutta oliko Lunastus vain mysteerio Paavalin opissa. Mitä kaste ja ehtoollinen merkitsevät Paavalin opissa. Säätikö Jeesus kasteen, onko Markuksen evankeliumin merkintä alkuperäinen. Johanneksen ja Matteuksen merkinnöistä on myös kirjoitettu. Kolminaisuuskaavalla yhdistettynä kasteeseen ei ole Apostolisen ajan vahvistusta. Paavali piti kastetta kuolemattomuuteen kohoamisen lihaksitulemisena, mikä kuulostaa voimakkaammalta, kuin se, että tulemme seurakunnan jäseniksi ja Jeesuksen opetuslapsiksi. Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että Paavali sakramentalisoi kasteen aikansa hengellisiin, Hellenistisiin, ajatuksiin. Kun herkällä korvalla kuuntelemme ja luemme toisten kulttuurien tavoista ja ajatuksista, on joskus hyvä tutkailla omia perintöjä kulttuurin ja uskonnonharjoittamiseen liittyen kysymällä, voisiko niihinkin liittyä jotain maagista ja mystistä. No, mystistähän löytyy joka paikasta. Ylösnousemista odottaen, Pekka.
