Lainaan tässä aiemmin julkaistua, ”Rukouksen sitominen johonkin substanssiin on jo kirkon sielunhoitoasian vastaista.
Ihmisillä on oma kertomuksensa Jumalayhteydestään mutta rukousasian kapitalisoiminen on vastoin Ihmisen omia kykyjä tuottaa hyvää ja reaalista asiaa mieltä vaivaavissa haasteissa elämässään.
Usein harjoituksessa asiat kirkastuvat, saavat uutta kulmaa näkemiseen, ja lykyssä kovastikin kirkastavat asiantilaa tehdä päätöksiä.”
Näin katsoen jo kirkon lupaamaa sielunhoitoa, mitä ei haluta tehdä julkiseksi asiaa kysyä, pitää voida esittää jotakin.
Rukous on Ihmisen sisintä koskettavaa puhetta tarkoituksella pukea sanoiksi ajatuksien kertomusta mikä Ihmisen aloittaessa usein hakuillen kertoo itse asiasta ja sen syvimmistä syistä. Harjoitus ja yrittäminen usein kirkastavat kokemusta johtopäätöksiin.
Sielunhoitoasian kytkeminen asiaan on oikein, mutta hengellisen substanssiin katsominen asiaa määrääväksi väärin jokaisen henkilökohtaisesta kertomustensa henkilöhistoriasta johtuen.
Näin Herramme tulee mukaan kun Ihminen on siihen valmis tai kun sielunhoidossa kumpikin osapuoli on valmis Jumalan mahdollisuuksien katsomiseen.
Rukous Ihmisen elämässä lähtökohtaisesti on kykyä sanoittaa usein sanomatonta vaikeuksissa mutta myös kiitosta tapahtuneesta. Kirkko halutessaan voi rohkaista tähän erinomaiseen asiaa ryhtymistä, ja kuten jo kerrottu, huokaus asialle on paljon.
Rukous ei ole sanoja, vaikka sen voi sanoittaa. Paavali Areiopagilla kertoi olennaisen, Apt. 17:
27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla/kr. pselaphao hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
Tämä on siis alkuasetelma. Jumala lähestyy ja vetää pelastettavaksi, ihminen hapuilee ja ikäänkuin tunnustelemalla löytää Tien alun.
Sen jälkeen ihminen edistyy tilaan ja sitten tilassa, missä ainoastaan voi syntyä tiedotusta puolin ja toisin.
On kurjaa, ettei säännöllinen iltarukous ja yhteinen uskontunnustus tai isämeidän tule kuulluksi Jumalan Valtakunnan ulkopuolisilta, vaikka he kuinka lähellä pelastusta olisivat, kuten rikas nuorukainen.
Kiitos Reijo Mänttärille osallistumisesta.
Mukavasti viittasitte ”, ihminen hapuilee ja ikäänkuin tunnustelemalla löytää Tien alun.
Sen jälkeen ihminen edistyy tilaan ja sitten tilassa, missä ainoastaan voi syntyä tiedotusta puolin ja toisin.”
Itse ymmärtäisin asian enTheos asiana jolloin yhteydestä syntyy eteenpäin menevää vuoropuhelua. Nyt on mukana myös hengellinen substanssi puhutaan liikkeistä tai valtakirkosta.
Meillä Jumalanpalveluksessamme on useita yhteisiä rukouksia johdannolla rukoilkaamme. Kun Ihmiset tulevat kirkkoon usealla odotuksella voi ymmärtää etteivät yhteiset rukoukset aina korreloi Ihmisten elämän tilannetta.
Siksi olisikin hyvä korvata joku yhteisistä ajan hiljaisuudella.
Hengellisessä mielessä sielunhoitoa ja rukousta ilman hengellistä substanssia ei voi erottaa. Kyse on Jumalan lahjoista Ihmiselle hoitaa Itseään ja katsoa eteenpäin. Kun tähän saataisiin mukaan syyllisyyden ja katumuksen ymmärtäminen oltaisiin suvussamme jo eteenpäin, vain opetus puuttuu.
Lueskelin myös Pekka Pesosen hyvää blogia parisuhteen hoitamisesta. Siihen voisin monisanaisuutta välttääkseni lisätä yhden koonnin.
Rakkautta ei voi pakottaa, sen voi ainoastaan ottaa vastaan, ja lahjoittaa eteenpäin. Aikanaan 90.tä luvulla asia tuli sanotuksi ääneenkin.
Näin rukouksen asia vaikka ilman hengellistä substanssia voi hyvin olla alku uudistumiseen mitä jokainen tarvitsee iän karttuessa.
Jos vielä hiukka rakkaudesta; rakkaus ei laajemmassa mielessä koske ainoastaan Ihmissuhteita, vaan kaikkea mihin Ihmisinä kasvamme ja tämä paljolti saatujen lahjojemme ansiosta kulttuurimme hyvin ohjastavina ymmärtää asiantila kelpona suoriutumisena elämän haasteesta.
Kiitos Kaima palautteesta.
Rakkauden voi tuhota, mutta myös edellytykset sille rakentaa. Jos tuli on päässyt sammumaan niin hiillosta puhaltamalla sen saa uudelleen iloiseen liekkiin. Hiillostakaan ei voi pakottaa. Sitä on käsiteltävä taitavasti.