Hong Kongin kaduilla on kyse Kiinan suunnasta

Viimepäivinä Hong Kongin katujen tapahtumat ovat nousseet otsikkoihimme. Kymmeniä tuhansia ihmisiä osoittaa eripuolilla Kiinan erityishallintoaluetta mieltään vaatien lisää demokratiaa. Vuosi sitten syksyllä vieraillessani Hong Kongissa tulevasta ei ollut vielä merkkiään. Vaikka Hong Kong on kuulunut vuodesta 1997 Kiinaan, kahden ”maan” ero on niin kulttuurissa kuin yhteiskunnan rakenteessakin on suuri. Brittivallasta luovuttuaan Hong Kongin kansalaisyhteiskunta on pyrkinyt kehittymään, ei niinkään kiinalaiseen tai pelkkää Britti-perinteitä ylläpitävään, vaan omaan suuntaansa kohti demokratiaa, alleviivaten sanavapautta ja erillisyyttä manner-Kiinasta.

Hong Kong päätyi 1800-luvun oopiumsotien johdosta vuonna 1897 epäoikeudenmukaisesti sadaksi vuodeksi vuokralle Iso-Britannialle. Vuonna 1984 pitkien neuvottelujen jälkeen Kiina ja Britannia sopivat alueen suvereniteetin siirtämistä vuonna 1997. Tässä yhteydessä tehdyllä, ”yksi maa, kaksi järjestelmää” sopimuksella taattiin erityisalueen taloudellinen ja osittainen poliittinen autonomia 50 vuodeksi emämaahan nähden. Hong Kongissa toisin kuin manner-Kiinassa on edelleen brittiläiseen perinteeseen perustuva oikeusjärjestelmä, poliisivoimat ja merkittävä lehdistövapaus.

On huomattava, että nykyisissä protesteissa Hong Kongin asukkaat vaativat enemmän demokratiaa kuin mitä heillä oli brittiläisen siirtomaavallan aikana. Vaikka brittiläisen Hong Kongin viimeisenä kuvernöörinä toiminut poliitikko Chris Paten, pyrki vuosina 1992–1997 kansanvaltaistamaan Hong Kongin hallintoa, kuvernööriä ei valittu vaaleilla, vaan hänet valitsi brittihallitus Lontoossa ja nimitti kuningatar Elisabeth.  Se, että erityishallintoalueen johtaja valittaisiin demokraattisesti 2017, olisi näin ollen uusi askel alueen historiassa, jota Kiinan luonnollisesti varoo ottamasta peläten demokratia kuilun kasvua alueiden väillä.

Brittivallan viimeiset vuosikymmenet muistetaan Hong Kongissa hyvänä aikana jatkuvan talouskasvun ja myös demokratian vähäisenkin lisääntymisen johdosta. Se, että vielä 1950- ja 1960-lukuvuilla siirtomaassa usein mellakointiin, esimerkiksi vuoden 1967 mellakoissa kuoli viitisen kymmentä ihmistä, ja elinolot esimerkiksi nykyisen Kowlonin puiston paikalla sijaitsevalla kerrostalo alueella olivat ankeat, usein unohtuu.

Hong Kongin katujen tapahtumat ovat Pekingin näkökulmasta levottomuutta herättävä ilmiö, jossa suurin huoli on demokratialiikehdinnän leviäminen erityishallintoalueen ulkopuolelle. Nettisensuurista ja rajamuodollisuuksista huolimatta Hong Kongin tapahtumista tiedetään jo laajalti Kiinassa. Suuri kysymys on nyt se, että mitä Kiinan johto, joka viime kädessä päättää Hong Kongin kohtalosta, nyt tekee.

Kovien voimatoimien käyttämien mielenosoittajia vastaan aiheuttaisi diplomaattisen ongelmien, Brittien kanssa 1984 tehty sopimus on yhä voimassa, ohella pahan kolauksen Hong Kongin maineelle vakaana ja turvallisena talousalueena.   Toisaalta periksi antaminen mielenosoittajille tulkittaisiin Pekingin heikkouden osoitukseksi. Se, mitä Hong Kongin kaduilla nyt tapahtuu, onkin ehkä suurin haaste Kiinan johdolle sitten 1990-luvun alun Tian’anmen-aukion tapahtumien.