Opiskelijana osallistuminen uskontoaiheiseen keskusteluun… tehtäväksi anto, jota olen pyrkinyt siirtämään hamaan tulevaisuuteen.
Teologian opiskelijana olen pyrkinyt seuraamaan uskontoaiheisia sekä yhteiskunnallisesti tärkeitä kirjoituksia oman oppimiseni näkökulmasta. Olen kiinnittänyt erityisesti huomioni somessa ja internetissä käytyihin keskusteluihin. Kynnys tuoda oma mielipide asiasta kuin asiasta esille, ei ole helppoa. Toisaalta kommentoiminen ja mielipiteiden jakaminen on niin helppoa, että normaaliin elämään liittyvät käytöstavat tuntuvat unohtuvan. Kommenttien tulva aihepiiristä riippuen voi olla valtava. Jokaisella on muodostunut jonkinlainen mielipide asiaan. Toisille oman elämänkokemuksen myötä, toisille elämän kokemattomuuden myötä. Omien mielipiteiden tuominen julki piittaamatta toisen ihmisen loukkaamisesta on jokseenkin sallittua, kunhan se tapahtuu epäsuoralla tavalla. Ihmisten kommentit voivat liittyä epäolennaisiin asioihin. Itse asiasisältö voi jäädä toissijaiseksi, kun kommentit osuvat kieliopillisiin virheisiin tai muuhun, joka ei välttämättä liity asiaan millään tavalla: pääasia on, että osuu ja uppoaa. Tämä on yksi syy siihen, miksi keskusteluun on niin vaikea osallistua. Minulle ei ole kasvanut kilpeä, jonka avulla voisin suojata itseni kommenteilta tai kommentoimatta jättämisiltä. Hymiöiden sekä välimerkkien käyttäminen tai käyttämättä jättäminen on nykyisin taitolaji, johon tulisi suorittaa tutkinto, jotta selviäisi edes perusalkeista. Välimerkit ovat saaneet ihan uudenlaisen merkityksen somettamisessa ja internetissä käydyssä keskustelussa. Emojien käyttö tuntuu vaativan erityistä tarkkuutta riippuen siitä, kenen kanssa keskustelua käy. Sanaton viestintä ei läpäise digitaalista keskustelua, jota käymme armotta somessa ja internetin ihmeellisessä maailmassa.
Yhteiskunnassa tapahtuviin ajankohtaisiin aiheisiin otetaan kantaa ja hyvä näin. Aihepiirejä on laidasta laitaan. On kuitenkin erittäin surullista todeta, että keskustelun taso on jäänyt päällimmäisenä mieleeni. Kantaaottavat keskustelut sekä keskustelijat näyttävät usein unohtavan, että kyse ei ole vain mielipiteistä vaan todellisista tuntevista ihmisitä, joita aihe käsittelee. Tämän vuoksi olisi suotavaa laskea vaikkapa sataan, ennen omien kommenttiensa julkaisemista. Yksittäistä ihmistä ja jokaista ihmisryhmää koskeva keskustelu olisi syytä käydä arvostavassa ja rakentavassa hengessä. Olemme jokainen vastuussa omasta käyttäytymisestä myös käydyissä keskusteluissamme: olemmehan myös tässä asiassa esimerkkinä tuleville sukupolville, olimmepa sitten kristittyjä tai emme. Ihmisten jatkuvat tykkäämiset ja ei tykkäämiset sekä kommentoinnit vaikuttavat väistämättä ihmisen minäkäsitykseen ja itsetunnon kehittymiseen varsinkin nuorella iällä.
Lähimmäinen ei ole vain sana, vaan se sisältää todellisia asioita suhteessa toiseen ihmiseen. Näitä meidän jokaisen olisi syytä mietiskellä myös internetissä käydyissä keskusteluissamme.
On hukkunut jo pahimman kerran
Kiitos kommentista. Mm. Olli Mäkinen on pohtinut internetin ja etiikan kysymyksiä kirjassaan Internet ja etiikka. Uudempia kirjojakin varmasti löytyy. Internet on vaikuttanut ihmisten väliseen kommunikointiin, koska se ei tapahdu kasvokkain. Psykologinen etäisyys keskustelijoiden välillä vaikuttaa ihmisen moraaliin ja heikentää ihmisen eettistä ryhtiä.
Tämä lienee nykypäivää. Tässäkään asiassa ei voida toki suoraa yleistämistä tehdä. Olisi kuitenkin hyvä tiedostaa tällaisia asioita, jotta voisimme tehdä ryhtiliikkeitä oikeaan suuntaan etiikan ja moraalin saralla myös verkossa käydyssä keskustelussamme. Kyseisten asioiden tiedostaminen voisi nostaa myös käytyjen keskustelujen ja kohtaamisien tasoa ja näin ollen johtaa myös muutokseen ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Internet on toki tuonut myös paljon hyvää ja antanut monelle ihmiselle mahdollisuuden vapautuneempaan keskusteluun. Tämä ei kuitenkaan poista tosiasiaa, että ihmisen käyttäytyminen todella muuttuu ajoittain estottomammaksi. Tämä valitettavasti näkyy myös mielipiteiden vaihdossa ja erityisesti niissä, jotka vaatisivat enemmän hienotunteisuutta jo aiheensa puolesta.
Digitalisaatio on hyvä renki, lieneekö jo saanut isännän valtuudet. Sitä on hyvä pysähtyä miettimään meidän jokaisen. Tämä on siis oma mielipide. Uskon että moni yhtyy ajatukseeni ”kaukokaipuu yli huoneen – luoksesi”. Neutraali mielipide, syyllistyikö joku ja sai pienen raivarin, kirjoittaa vastineen jossa puolustelee omaa kantaansa ja näkee sen ainoana oikeana. Elämme ns. totuuden jäkeistä aikaa, se on aika mielenkiintoinen käsite. Uskonnon, moraalin, etiikan ja ihmisen psykologisen käsitteen kautta. Sallivuus, avarakatseisuuskin tarvitsee jotkin yhteist rajat. kuka ne asettaa ja mille arvopohjalle ne rakentuvat? Yhteistä keskustelua, mielipiteiden vaihtoa tarvitaan, mutta ennenkaikkea kasvokkain jotta inhimillisyys säilyy. Korona aika mahdollistaa pysähtymisen,peilaamisen omiin arvoihin, toteutuvatko ne arjessa, vai ohjaako jokin ”näkymätön”.
Liisa Karppinen
Kiitos mielipiteestäsi Liisa. On totta, että korona-aika on saanut miettimään kyseisiä asioita enemmän. Elämää ja sosiaalista kanssakäymistä kun rajoitetaan (ja hyvä näin), kaipuu normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen syvenee. Tämä aika voisikin olla ennen kaikkea mahdollisuus ihmisillä pohtia näitä asioita, kun ystävän tai lähimmäisen halaaminen ja kohtaaminen ei ole enää osa tavallista arkea. Välillä tuntuu niin kaukaiselta asialta aika ennen koronaa. Kuinka paljon meidän arkemme muuttuu tulevaisuudessa ja onko paluu tavalliseen entiseen mahdollista? Jos ja kun, toivottavasti tämä aika koittaa, toivoisi että jokaisella luomakunnassa olisi mahdollisuus elää niin, että saa välittävän, tasa-arvoisen sekä inhimillisen kohtaamiseen ja kohtelun joukossa muiden luotujen.
”Hukkuiko Lähimmäinen digitalisaation pyörteisiin”.
Alustuksen otsikkoa ja sen viestiä pohtiessani tulin siihen päätelmään, että näinkin asian voi varsin hyvin nähdä, eikä mielestäni ole kysymyksessä yksinomaan lähimmäisten hukkaamisesta, vaan joillakin kyseessä voi olla digimaailmassa liian intensiivisen seikkailemisen vuoksi omankin reaalimaailman hukkaaminen – ainakin osittain. Hukkuivatko digeilijät lähimmäisensä digimaailman pyörteisiin? Näkisin, että ainakin vaaravyöhykkeellä ollaan. Digeilijöitä moittimatta mediassa on tuotu esille, että heidän ajastaan kuluu uskomattoman paljon tietokoneilla erilaisten pelien ja ohjelmien parissa olemiseen. Se mielestäni typistää digimaailmassa olevien face to face -sosiaalista toimintaa, jonka vähäisyys voi heikentää tunnemaailman kehittymistä ja saattaa aiheuttaa sosiaalisten yhteyksien osalta haittoja elämän myöhemmässä vaiheessa.
Lähempi kokemukseni digimaailmaan liittyi vajaa kaksivuosikymmentä kansainvälisesti toiminnassa olevaan tietojen ja kommunikoinnin välittäjään ja loppui kolmen vuoden toimintaan osallistumiseni jälkeen. Mukana olleiden pääasiallinen viestintä koski hyvin pinnallista, todellisuudessa mitään sa-nomatonta arkipäivän asioiden tekemisten toistelua.
Omalla luvalla uskaltaudun tuomaan tähän vastineeseen mukaan hieman politiikkaa ja heitän ilmaan ajatuksen, että mitä sitten kun Suomi saa EU:lta taikaisin omia rahojaan lähes kolme miljardia euroa ja niistä valtiovalta aikoo valjastaa mittavan osan digimaailman kehittämiseen. Näin kyllä pitää tehdäkin, koska Suomenkin pitää pysyä tulevaisuudessa kansainvälisesti digimaailman kelkassa mukana, mutta kun jo tänään on huoli tietoyhteiskunnan vaaroista, niin mikä sitten mahtaa olla tilanne tulevaisuudessa. Lakien laatijoiden tulee olla tiukasti mukana digimaailman järjestyksen pidossa ja se tuskin tulee olemaan helppoa.
Kuten alustaja toi esille, niin digimaailmaan osallistuvien tulisi tuntea vastuunsa ja velvoitteensakin niin itseään kuin foorumilla olevia kanssa olijoita kohtaan. Ketään ei saa loukata, mutta allekirjoittaneen mielestä kantaa voi ja saa ottaa asian puolesta – tiukastikin.
Mistä mahdollinen apu, jotta lapsista kasvaisi tasapainoisia yhteiskunnan jäseniä? Haen ”vauhtia” näkemykselleni hieman etäämmältä ja menen lasten taaperoikään asti kun he menevät päivähoitoon. Minulle on syntynyt kuva, että nyky-yhteiskunnan käsityksen mukaan lasten kasvatus kuuluu päivähoidolle, perus- ja muille lasten ja nuorten kodin ulkopuolisille instansseille. Kun yhteiskunta (media yms.) keskustelee nuorten tekemien kolttosten syistä, niin hyvin harvoin tulee virkamiehiltä esille, että lapsen peruskasvatus kuuluu kodille, lapsen rakastaville vanhemmille sekä muille perheen jäsenille. Myös lapsen turvallisen lähipiirin antama kasvutuki on hyvä lapselle/nuorelle antaen luotettavan ja turvallisen pohjan kasvaa kohti aikuisikää, joka sekin joka tapauksessa tuo useimmille omat haasteensa, joihin turvallisesti varttunut nuori voi paremmin asennoitua ja ottaa läheisensä huomioon. Perhekeskeisyyden sijaan useat viettävät aikaa digitaalisessa maailmassa, kohtaamatta todellisuudessa liioin oman perheensä jäseniä.
Ettei näkemykseni digimaailmasta olisi liian mustavalkea, niin totta kai digimaailma on tätä päivää ja yhä enenevässä määrin se on sitä tulevaisuudessakin ja näin rakennamme uutta ulottuvuutta yhteiskuntaamme. Yksi näkökulma on myös, että digimaailma antaa niille maan hiljaisille, introverteille, kanavan, jonka avulle he voivat edes yrittää tuoda esille henkilökohtaisen näkökulmansa yhteiskunnassa esillä oleviin asioihin. Digimaailmalla on myös vaaransa ja meidän itse kunkin sen keskusteluihin osallistuvien tulisi tuntea niin vastuunsa kuin oikeutensakin.
Lopuksi pari korona-ajan digimaailman hyvistä asioista, joiden avulla on saatu monille ihmisille viestiä asioista/tilaisuuksista, joissa ei ole voinut olla kuulijoita paikalla, ja joita he eivät olisi voineet ilman nykyaikaista tekniikkaa kokea. Yksi näistä ovat kirkollisten tilaisuuksien (esim. Jumalanpalvelukset) striimaus ja niiden lähettäminen koteihin television välityksellä. Myös terveydenhuolto hyötyy enenevässä määrin tietotekniikasta lähettämällä potilastietoa konsultoiville tahoille.
Veli Käsmä
Isä ja isoisä.
Kiitos ajatuksistasi Veli. Olen myös sitä mieltä, että yhteiskunnassa tulisi tiedostaa myös digitalisaatio aikaan liittyviä lieveilmiöitä. Arkipäivää on, että somettaminen vie paljon aikaa perheissä ja normaali kanssakäyminen ja yhdessä tekeminen jää väistämättä vähälle huomiolle. On todella paljon ihmisiä, joiden elämä ei vastaa millään tasolla luotua virtuaali-identiteettiä. Vaikka tiedostetaan, että toisen elämä ei todennäköisesti vastaa luotua kuvaa, on tarve kilpailla elämässä tapahtuvillaan asioilla toisen luodun virtuaali-identiteetti kaverin kanssa kovaa. Paljon on myös uutisoitu aiemmin todellisista vaaratilanteista, kun vanhemmat keskittyvät selailemaan kännykkää ja perheen pienimmät jäävät vaille huomiota. Myös nuoret istuvat rivissä puhelimet kädessä ja viestittelevät keskenään toisilleen, joka on sinänsä myös äärettömän huvittavaa. Myös aikuiset tuntuvat istuvan sohvalla vierekkäin ja tykkäävään toistensa päivityksistä. Ruutu, some ja tietokoneajan rajoittamista ei tulisi suositella pelkästään perheen lapsille vaan myös vanhemmille. Tämä asia on selkeästi tullut myös omassa elämässä esiin. Vaikka ei olisikaan sosiaalisessa mediassa, jo pelkkä koulunkäynti vie 8-12 tuntia tietokoneella olemiseen. On useita eri kanavia, jonka kautta haet tietoa sekä olet tavoitettavissa jotta saat kaiken tarvittavan tiedon jotta olet ja pysyt ajan tasalla. Puhelimessa olevat ryhmät on jo pääsääntöisesti kaikki mykistetty koska viestien tulva on välillä niin valtava, että jatkuva tavoitettavissa olo ja saavutettavuus ei tee enää hyvää normaalille elämälle. Tapahtumien tallentaminen ja dokumentointi laatuvaatimusten täyttämiseksi vie nykyisin myös työelämässä paljon aikaa. Tietokoneella istuminen ja erilaisten ohjelmien käyttäminen vie kohtuuttoman paljon käytettävissä olevaa aikaa. Tämä kaikki on pois aidoista kohtaamisista mm. esim. hoitotyössä, jossa käytettävissä olevat resurssit ja henkilökuntamitoitus ei vastaa muutenkaan tarvetta oikein millään tasolla.
Positiivista tosiaan on, että seurakunnat ovat aktivoituneet korona aikana käyttämään erilaisia palveluita ihmisten saavuttamiseksi. Osittain tallennetut lähetykset mahdollistavat myös sen, että seurakuntaelämän voi sovittaa myös oman elämänsä aikatauluun. Yhteisöllisyys välittyy osittain myös virtuaalisesti, vaikkakaan se ei kaipuuta normaaliin seurakuntayhteyteen poista. Vaihtoehtoiset tavat mahdollistavat kuitenkin niidenkin ihmisten jonkintasoisen kohtaamisen ja osallistumisen seurakuntaelämään, jotka eivät syystä tai toisesta siihen ole pystyneet tai kyenneet. Korona-aika on vaikuttanut myös paljon opiskelijoiden elämään. Digitalisaatio on mahdollistanut sen, että voimme turvallisin mielin jatkaa opiskelua kotoa käsin. Tämä on vaatinut sopeutumista puolin ja toisin, niin opettajilta kuin opiskelijoilta. On hyvä, että elämä jatkuu ja löydetään vaihtoehtoisia tapoja elää ja jatkaa elämää huolimatta poikkeuksellisista olosuhteista.
Summa summarum. Tältä osin keskusteluni kotimaa lehden lukijablogeissa on päättynyt. Tehtäväni ottaa kantaa ja osaa uskonnolliseen keskusteluun on suoritettu. Olen usean vuoden ajan seurannut keskusteluja ko. lukijablogeissa ja valitettavaa on todeta, että jotain on vuosien varrella muuttunut näin ulkopuolisen katsojan silmin. Ne, jotka kykenevät vielä teologiseen ja filosofisesti asialliseen, toisten mielipiteitä kunnioittavaan keskusteluun ovat valitettavasti vähentyneet vuosi vuodelta. Asiallisen, mielipiteitä herättävän ja aidosti kantaaottavan ihmisen blogia on ja olisi ilo seurata. Valitettavasti epäasialliset ja perusteettomat sekä asianvierestä heitetyt kommentit ilman perusteluita ei herätä millään tasolla mielenkiintoa jatkamaan keskustelun ja mielipiteiden vaihtoa sen pidemmälle. Ennalta muotoutuneet mielipiteet blogien kirjoittajista tuntuvat hämärtävän todellista kysymystä ja keskustelun avausta, joka esitettiin. Moni hedelmällinen ja asiallinen keskustelu päättyikin tämän seurauksena ennen kuin ehti alkaakaan. Kanavalla käydyt keskustelut voisivat olla merkityksellisiä ja avartavia monessakin suhteessa kaikille blogien lukijoille. Jokainen tietenkin itse päättää, minkälaisen mielikuvan itsestään sekä omista keskustelutaidoistaan haluaa kanssaihmisilleen antaa. Kiitos ja siunattua alkavan kevään jatkoa.