Seurasin kirkolliskokouspuheenvuoroja avioliitosta ensimmäistä kertaa reaaliaikaisena striimauksena (tallenteet löytyvät edelleen Kirkon kanavalta YouTubesta).
Tein seuraavat huomiot:
– Kyvyttömyys asettua lähimmäisen asemaan jatkuu. Kultaiseen sääntöön ei millään uskalleta luottaa. Kirkon oppi ja yhtenäisyys asetetaan edelleen lähimmäistä vastaan.
– Edustaja Auvinen myönsi suuret näkemyserot erityisesti raamattukysymyksessä ja kysyi, miten avioliittoasiassa sitten voisikaan olla yksimielisyys. – Niin, kun paljon keskeisemmissä oppikysymyksissä sallitaan erot, miksei sitten tässä?
– Teologinen keskustelu avioliittoon liittyvistä kysymyksistä on todella kesken. Mielelläni olisin kommentoinut esimerkiksi arvostamiani edustajia Juntusta ja Jääskeläistä. Juntuselle olisin sanonut, ettei avioliiton sukupuolista löydy dekalogin käskyihin verrattavia pysyviksi tarkoitettuja määräyksiä. Jääskeläiselle olisin sanonut, että samaa sukupuolta olevien avioliitossa ei ole kyse individualismista vaan uudenlaisesta yhteisöllisyydestä.
– Pientä suhteellisuudentajua on ilmassa. Puheenvuoroissa myönnettiin, että kirkon kallein aarre ei ole avioliitto.
– Esille tuli ajatus, että ehkä muutoksessa on enemmän ihmiskäsitys kuin avioliittokäsitys. Tähän kannattaisi kiinnittää huomiota.
– Iloitsin siitä, että myös perustevaliokunnan enemmistöön kuuluneet piispat Repo ja Jolkkonen myönsivät, että tarvitaan jatkotyöskentelyä.
– Tähän asti kirkon teologinen keskustelu on rajoitettu kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen sisäiseksi, lisäksi on tilattu joitain artikkeleita ja selvityksiä. Ovet on nyt avattava laajemmalle kuulemiselle ja debatille.
- Khra Antturin suurella ääntenenemmistöllä hyväksytyn ponnen mukaisesti piispainkokous alkaa selvittää mahdollisuuksia erimielisyyden ratkaisemiseksi. Ponnen intentioon saa lisävaloa Antturin puheenvuorosta, jossa hän teki ponsiesityksensä: ”Toivon, että tämän ponnen sisältö on hyväksyttävä niille, jotka toivovat perustevaliokunnan ponsien hyväksymistä sellaisenaan, mutta myöskin vastaisi riittävän selkeästi piispa Vikströmin tekemän esityksen tarkoitusta niin, että ne jotka sitä kannattavat voisivat myöskin tähän ponsiehdotukseen yhtyä.” (Domus.evl.fi)
– Jatkotyöskentely on hyvästä. Elämä ei sitä kuitenkaan odota. Samaa sukupuolta olevat parit tarvitsevat pastoraalisen huolenpidon eli vihkimisen tai siunaamisen jo nyt.
Vesa Hirvonen
TT, dos.
Eikö siellä kirkolliskokouksessa käsitelty muita kuin avioliittoasioita?
Salme: ”Eikö siellä kirkolliskokouksessa käsitelty muita kuin avioliittoasioita?”
Juu, varmaan, mutta tämä blogi käsittelee kirkolliskokouskeskustelua avioliitosta.
Salme: Kyllä siellä monia pykäliäkin laitettiin uuteen uskoon, mutta mieleenkiintoisinta antia oli seurata avioliittokeskustelua. Se on muissakin kirkoissa käsittelyn alla oleva ajankohtainen asia. (vrt. Skotlanti)
Voit seurata keskustelua Youtubesta. Esimerkiksi Hanna Mithikun, Jarmo Leppiniemen ja Marjaana Toiviaisen puheenvuorot kannattaa kaivaa sieltä esille ja kuunnella. Edellämainittujen puheet sisältävät syvällistä ”teologiaa”.
Pastoraalista kohtaamista tarvitsevat kaikki osapuolet. Siunaaminen ei kuitenkaan ole pastoraalinen toimenpide jos samalla ei voida kiistatta osoittaa, että tämä on se, mitä Jumala tahtoo. Muuten siunataan tai pyydetään siunausta vain omissa nimissään.
Valtion mandaatilla ei voi siunata, vaikka muuten saisikin toimia vastoin sitä mitä kirkko opettaa.
Eli meillä on siis jossain olemassa kiistaton tieto siitä, että Jumala haluaa siunata ostoskeskuksia…
Avioliittoon liittyvän aloitteen käsittelystä kannattaa todeta seuraavaa:
1. Aloite jätettiin enemmistöpäätöksellä raukeamaan, eikä piispoille annettu tehtäväksi valmistella kirkon avioliittokäsityksen muutosta taikka laajentamista taikka samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen hyväksymistä
2. tunnustetiin tosiasia, että kirkkomme on asiassa yhteen sovittamattomattomalla tavalla opillisesti jakaantunut, mutta tämän eron ei katsota koskevan evankeliumin oppia CA VII tarkoittamassa merkityksessä.
3. piispainkokous sai tehtäväkseen selvittää mahdollisuuksia erimielisyyden ratkaisemiseksi.
Samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen katsotaan siis edelleenkin olevan vastoin pappisviran velvollisuuksia. Valtaosa myös asiaan muutosta toivovista sitoutuu tähän kirkon yhteiseen kantaan. Kaikki kuitenkaan eivät sitoudu ja heidän joukossaan on myös sellaisia pappeja, jotka joka tapauksessa toimivat asiassa vastoin piispojen kaitsennallista ohjausta.
Piispojen tulisikin nyt antaa selkeä viesti, ettei kirkon avioliittokanta ole muuttunut eikä ole nykyisillä päätöksillä muuttumassa, mutta asiasta toisin ajattelevilla on edelleen kotipaikka kirkossa.
Piispojen haasteena on löytää näille ihmisille turvallinen hengellinen toimintatila ilman että tätä tulkittaisiin kirkon avioliitto-opetuksen taikka yhteisen vihkikäytännön muutokseksi. Myös paikallisseurakuntien yhteisöinä tulisi sitoutua tähän. Siis luoda turvallinen toimintaympäristö ilman julkisia irtiottoja kirkon yhteisestä linjasta.
Jukka K., tarkoitatko siis, että saisi vihkiä sateenkaaripareja, jos tekkisi sen jukisuudelta piilossa?
Lähinnä sitä että vihkiessään vastoin kirkon kantaa ko. pappi toimii tilanteessa yksityishenkilönä eikä paikallisen seurakunnan edustajana. Näin siksi, ettei seurakunnalla voi virallisesti olla muuta avioliittokäsitystä kuin mikä on kirkon käsitys. Tämä ei siis estä ko. tilojen luovuttamista vihkiparin käyttöön hengellistä tilaisuutta varten.
Tämä on myös osa kunnioittavaa kohtaamista. Sateenkaariparit eivät ole tyhmiä eivätkä lukutaidottomia. He kyllä tietävät vihkitoimituksen olevan vastoin kirkon virallista kantaa. Ei heille tarvitse muuta esittää. Tilanne muuttuu vasta jos kirkon kanta virallisesti muuttuu.
Jukka kirjoittaa: ”Sateenkaariparit eivät ole tyhmiä eivätkä lukutaidottomia. He kyllä tietävät vihkitoimituksen olevan vastoin kirkon virallista kantaa.”
En olisi kovin huolissani tästä. Vaikka suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on parantunut dramaattisesti Suomessa viimeisen parin vuosikymmenen aikana, me vähemmistöjen edustajat olemme varsin tottuneita sulkemaan silmämme ja korvamme väheksynnältä tai marginaaliin työntämiseltä.
Rehellisesti sanottuna, jos olisin itse järjestelmässä kirkkohäitä, minua ei paljon vähempää voisi kiinnostaa, mitä tietty joukko seurakuntalaisia niistä ajattelee.
Tuo kysymys kirkon käsityksestä onkin kiinnostava. Mistä puhumme, kun puhumme kirkon käsityksestä?
– Katekismus tuntee vain miehen ja naisen avioliiton.
– Piispainkokous ja perustevaliokunta toteavat, että kirkon käsityksen mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen.
– Piispainkokous ja perustevaliokunta tunnustavat samaa sukupuolta olevien avioliiton lailliseksi avioliitoksi. Tunnustaminen koskee myös jumalanpalveluselämää: piispainkokouksen mukaan samaa sukupuolta olevien avioliiton puolesta voi rukoilla päiväjumalanpalveluksessa.
– Piispainkokous, perustevaliokunta ja nyt myös kirkolliskokous (Antturin ponnessa) ovat tunnustaneet, että avioliittoasiasta vallitsee kirkossa erimielisyys.
– Kirkkolaki ja kirkkojärjestys nojaavat (luterilaiseen tapaan) valtion määrittelyyn avioliitosta eivätkä aseta kuin kaksi lisäehtoa kirkolliselle vihkimiselle. Kirkon juridinen avioliittokanta on siis sama kuin valtion.
– Lopuksi voi vielä viitata seurakuntalaisten ja pappien käsitykseen/uskontajuun (sikäli kuin avioliittoa pidetään uskonkysymyksenä): suurin osa sekä kirkon kaikista jäsenistä että papeista tukee samaa sukupuolta olevien avioliittoja.
”Piispojen haasteena on löytää näille ihmisille turvallinen hengellinen toimintatila ilman että tätä tulkittaisiin kirkon avioliitto-opetuksen taikka yhteisen vihkikäytännön muutokseksi.”
Tarkoitatko toimintatilalla sitä, että jotkut papit vihkivät, mutta kirkko ei tunnusta toimituksia oikeiksi? Sellaista lopputulosta olen itse ounastellut. Muutetaan siis käytäntöä käytännössä, mutta teoreettinen muuttumattomuus säilytetään.
Jälkimmäinen toiveesi ei kyllä toteudu. Ns. suuren yleisön silmissä kirkon vihkikäytäntö muuttuu väistämättä (tai on jo muuttunut), eikä avioliitto-opetus kiinnosta juuri ketään. Mutta tärkeintä varmaan onkin, että ”muuttumattomasta” opista tiukasti kiinni pitävät voivat todeta puolustustaistelunsa voitokkaaksi.
Perustevaliokunnan mietinnössä tai kirkolliskokouksen keskusteluissa ei tullut mitenkään esiin se, että virkamiehenä pappi EI SAA noudattaan lakia alemman asteista säädöstä tai määräystä, jos se on vastoin Perustuslakia tai muuta lakia. Myös kirkolliskokouksen päätös kuuluu tähän kategoriaan.
Ja mitäköhän lakia vastaan kirkolliskokouksen päätös siten mahdollisesti olisi? ??