Uutisissa kerrottiin, että nauramisesta voi tulla uusi Suomen vientituote. Siinä kerrottiin lastenohjelmasta jota tilataan ulkomaille ja siitä tykätään siellä. Sen ohjelman iso juttu oli yhdessä nauraminen – ha haa haa!
Elämä ilman huumoria olisi aika tylsää. Ne ihmiset keskellämme, joiden elämään huumori kuuluu oleellisena, tekevät maailmastamme mielenkiintoisen. Ja erityisesti ne, jotka osaavat itselleen nauraa, saavat turhan tärkeyden näyttämään huvittavalta. Näiden ihmisten läsnäolo rentouttaa kummasti arjen keskellä.
Lapsena kuulin usein sananlaskun, että mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjännaurajasta. Toivon mukaan kukaan ei tuota sananlaskua enää toista. Kukahan tuonkin sanonnan on keksinyt? Hänen elämänsä täytyi olla todella kurjaa.
Voiko todella nauraa tyhjää? En usko, sillä naurulla on parantava vaikutus, vai eikö muka? En tosin ole alan ammattilainen, mutten näe nauramisessa kuin hyvää, ellei sillä sitten pilkata toista ihmistä – itselleen tosin saa nauraa ja pitääkin. Eikä suomalaisuuden kummallisuuksille nauraminenkaan ole niin paha juttu.
Oman kosketukseni hersyvään huumoriin sain karjalaisten sukulaisteni kautta – kun he haikailivat takaisin menetetyille kotiseuduille niin siinä sekoittui itku ja nauru melkoiseksi sekamelskaksi. Siinä oli jotain elämää suurempaa.
Lapsena ei aina ymmärtänyt ilon ja surun harmonista ja pyhää liittoa, mutta sitä on alkanut iän myötä pikkuhiljaa ymmärtämään. Elämä ei ole niin mustavalkoista kuin sen usein ajattelee olevan.
Olin vähän aikaa sitten Jerusalemissa komediafestivaaleilla. Ja olihan se melkoinen kokemus, kun palestiinalais- ja afroamerikkalaiset koomikot käsittelivät huumorin avulla kipeitä kokemuksiaan ja toisaalta kulttuurien kummallisuuksia; siinä tuli käsiteltyä niin rasismi, miehityksen alla eläminen, kuulustelut tiesuluilla ja mielivalta; samoin kuin väkivallan pelko ja jopa seurustelukysymykset kulttuurillisesti suljetuissa yhteisössä.
Nauru raikui, kun kipeät asiat saivat urakalla kyytiä lahjakkaiden stand-up koomikoiden käsissä periaatteella – itsellemme ja kulttuurillemme saamme nauraa – ja se nauru ei lopu koskaan.
Koomikkojen syvät eriarvoisuuden kokemisesta nousevat kokemukset olivat kipeää koettavaa – jopa huumorin avulla.
Olen kohdannut huumoria paikoissa missä sitä ei uskoisi koskaan löytyvän; pakolaisleireillä, köyhyyden ja kurjuuden keskellä. Ihmisten selviytymiseen ankeissa paikoissakin näyttää kuuluvan nauraminen ja vitsien kertominen. Kummallista, mutta niin totta!
Olen usein miettinyt, että tässä nyt ei ole mitään huvittavaa missä oloissa ihmiset elävät ja silti heillä on hymy herkässä. Sitä ei vaan voi selittää.
Miten sitten huumori kirkossa? Jokaiselle pastorille ja papille on haaste käyttää huumoria saarnoissaan. Jos sen osaa tehdä tyylillä niin sanoma voi upota syvälle kuulijoihin – sen olen itsekin usein kokenut. Jos sitä ei osaa tyylillä niin kuulijalla voi olla vaivautunut olo ja tekstin terävä kärki voi hävitä myötähäpeään.
Miten surullista olisi, jos emme pystyisi iankaikkisiin totuuksiin sisällyttämään huumoria sillä Jumalahan huumorin meille alun perin loi.
Minäkö naisvihamielnen? Tuo on jo törkeä loukkaus. Asia on ihan päinvastoin. Sinulla kun ei ole argumentteja niin alat ihan suoraan herjata. En ikinä ole sanonut pahaa sanaa naispapeista yleisesti vaan päinvastoin pidän hyvänä että heitä on eli tässä ihan suoraan valehtelet.
Jatkan sitten samalla linjalla kuin sinäkin.
Jos ja kun sinä olet homoseksuaalinen nainen ja siitä huolimatta aina ja joka paikassa löydät islamista pelkkää hyvää sanottavaa niin eikö sinun kannattaisi tutkitutaa pääsi? Tarkoitan siis sisäpuolelta.
MOT
Hei! Puhuttiin huumorista. Voidaanko pysyä siinä?
Ehdotan että poistat Seijan törkeän henkilööni käyvän kommentin ja luonnollisesti myös minun vastaukseni siihen. Seijalta puuttuu kokonaan kaikenlainen huumorintaju.
P. S. Poista tämäkin. ?
Ehdotan myös että poistat kaikki muutkin minun ja Seijan kommentit. Kun esitin mistä aiheista ei sä repiä huumoria, tuo tosikko iski heti tiskiin L-kortin ja suuttui kun en pidä sitä valttikorttina.