Huudon ja hiljaisuuden vastakkainasettelu on ääntä ajatellen luonnollista. Huutotaiteen ja hiljaisuuden kulttuurin vastakkainasettelu on taas äärimmäinen yksinkertaistus. Viittaan Helsingin Sanomien artikkeliin Ilkka Hautalan performanssitaiteesta 26.8.16 sivulla B16 Tänään: ”Vastalause hiljaisuuden kulttuurille”.
En puutu siihen, että huudosta keskellä kaupunkia on ”tullut” taidetta. Se vaatii institutionaalista hyväksyntää, johon vaikuttaa kunkin ajan taidemaailma. Mitä sen sijaan on hiljaisuuden kulttuuri? Artikkelin perusteella kyseessä on väljä yleistys ja otaksuma, että kyseessä on suomalainen ilmiö: istutaan linja-autoissa tuppisuina jne. Huuto on Hautalan mukaan taas terapiamuoto, joka on kansainvälisesti perusteltu itseilmaisun kanava.
Hiljaisuuden kulttuuri viittaa muuhunkin kuin suomalaiseen tuppisuisuuteen ja kaupunkielämän ahdistukseen. Yhtälailla kuin huutamisella on Hautalan mukaan filosofiansa (po. psykologiansa?), myös hoitavalla hiljaisuudella on historialliset, psykologiset ja hengelliset perustelunsa. Vastakkainasettelu on turhaa. Hiljaisuus terapoi yhtä hyvin kuin huutokin. Nykykulttuurissa hiljaisuuden tarve ja hakeminen keskellä kaupunkilaista melua voi olla enemmänkin tarpeen kuin huudon vaaliminen. Ajattelen esimerkiksi Kampin kappelin merkitystä kulttuurimonumenttina ja hiljaisuuden keitaana keskellä Helsingin linja-autoasemaa.
Hiljaisuuden kulttuuria on erityisesti ns. hiljaisuuden viljely (cultura) retriiteissä. Se ei pyri olemaan taideinstituution alaista toimintaa, ei individualistista itseilmaisua, ei psykoterapiaa. Silti se voi sivuta kaikkia niitä. Voidaan hiljentyä ikonien ääressä, harrastaa niiden maalaamista, yhtyä lauluihin omalla äänellä myös ”sooloillen”, liikehtiä tanssien, hakeutumalla retriitin ohjaajan kanssa omia ongelmia purkavaan keskusteluun kokien yhteisyytä ja yksilöllisyyttä samanaikaisesti.
Ennen kaikkea retriitin tarjoama hiljaisuuden kuttuuri on rukouksen viljelyä, vetäytymistä hiljaisuuteen hengellisen ”hoidon” huomaan. Rukoileminen on yksinkertaista, korutonta hiljentymistä kuulolle, Jumalan läsnäololle, Jeesuksen evankeliumin sanomalle omassa sisimmässä kammiossaan ja lähimmäisten rinnalla, tasa-arvoisesti.
Varhaisten kirkon isien mukaan (Filokalia) rukous on tieteiden tiedettä ja taiteiden taidetta. Se käy yli instituutioiden, akatemioiden, tiedekuntien, jopa kirkkojen rajojen. Se on hiljenemistä Jumalan puoleen, jolla yksin on Sana hallussaan.
