Minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:19-20)
Miten elämäsi olisi pitänyt mennä, jotta voisit pitää sitä hyvänä elämänä?
Minkälaista ihmistä Jumala rakastaa (pitääkö olla uskovainen)?
Mitä on Jumalan Pojan usko; uskonko minä vai uskooko Jumalan Poika minussa?
Kuinka Kristus voi elää meissä?
Miksi pelastus ei riipu meidän elämässä, vaan Kristuksesta?
Kuinka voimme elää Jumalalle?
Minkälainen on Jumalan tahdon mukainen hyvä elämä?
Kaikki julkaistut blogini:
Kiitos Taivaan Isälle puhuttelevasta ja rohkaisevasta Raamatun tekstista Keskustelu on jälleen ollut siunaavan rohkaisevaa ja monipuolista.
Monesti olemme tyytymättömiä sen hetkiseen elämäntilanteeseen, mutta kun tarkemmin ajattelemme, niin voimme olla elämästämme kiitollisia Jumalalle. Väitän: suurin osa kristityistä viettää hyvää elämää.
Heinilä: ”on mitä? Ja mikä vierihoito?”
Me kaikki tiedämme, että patavanhoillisuuden ja vanhauskoisuuden esittäminen on K24n blogisteista jjätetty tarkoituksella Heinilän Juhalle.
Ja me kaikki kummiskin tiedämme, että on vaikea uskoa ja saati hyväksyä, että patavanhoillisuus ja vanhauskoisuus olisi kristinuskoa. Silti ihan hyvä, että tällainen kovasydäminen uskonnollinen paatos on esillä vapaasti K24n saiteilla ! ;))
Jussi, ei minun tarvitse mitään esittää. Kiitos kommentistasi, se piristi päivääni!
Juha, karjalaA-miehenä osaat kyllä esittää. Mutta ole huoletta, enempää en tänäpänä ja myöhempänäkään blogejasi tai kommenttejasi millään tavalla kommentoi. Hyvää piristitynyttä päivänjaksoa sulle KarjalaAn kera.
Jussi, voit vapaasti kommentoida blogillani. Luterilaiseen messuun kannattaisi sinunkin huomenna osallistua ja jätetään ne karjalat muille. Kiitos kommenteistasi, ne ovat hyviä.
Jussi Anttalainen, nyt en ymmärrä kommenttiasi, eikö Juha Heinilän ”saarna” ole että kaikki synnit on saatu anteeksi kasteessa, ei siis ole mitään syntiä joka voi erottaa pelastuksesta, siis ei kai hän voi mitään lakia julistaa tai olla lakihenkinen??? Ei pelastus riipu yhtään (Heinilän opin mukaan) ihmisen teoista, ei sitä voi ”ansaita” tai ”menettää”, kaikki on täydellisesti Jumalasta joka ”oikean uskon” kasteessa lahjoittaa.
Jussi Anttalainen, todistit juuri että mun kommentteja edes joku lukee, KIITOS.
Ari, kiitos kommenteista. Huomenna voit mennä sanan kuulolle, jos on aikaa.
Juha Heinilä, selitäppä miksi Jeesus lausuu seuraavan:
Luuk. 18:8
Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?”
Siis JOS Jumala lahjoittaa kasteessa uskon niin miksi Jeesus edellä olevan lausuu, eikö kastettuja maailmassa ole aikalailla paljon, katolilaiset, luterilaiset, protestanttiset ym????
Ari, kiitos hyvästä kysymyksestä. Jumala lahjoittaa meille uskon, mutta ihminen voi omalla toiminnallaan uskosta luopua; tämä on tietoinen Jumalan kieltäminen, joka ei tapahdu vahingossa. Jeesuksen sanat ovat totta ja on käsittämätöntä, miten helposti maailma voi viedä mukanaan.
Ari Pasanen: ”Siis JOS Jumala lahjoittaa kasteessa uskon niin miksi Jeesus edellä olevan lausuu, eikö kastettuja maailmassa ole aikalailla paljon, katolilaiset, luterilaiset, protestanttiset ym????”
Todellisen uskon, joka myös vaikuttaa ihmisen ajatuksiin ja tekoihin, ilmenemisen ja sen merkityksen vähäisyys on yhä selvemmin ja selvemmin nähtävissä mitä pidemmälle aika kuluu. Nykyisin jo kiistetään melko laajalti Jumalan olemassaolo ja se, että hän olisi luomistekojen takana.
Sekin jo kertoo siitä, että aika lähestyy jolloin Jumalan JHWH/Jehovan on aika kunniaansaattaa maineensa ja nimensä siitä pilkasta jota sitä kohtaan nykyisin osoitetaan.
Raamatussahan monin paikoin tuodaan esiin ajatus, että ”kansat ja ihmiset tulevat vielä tietämään ja havaitsemaan kuka on JHWH/Jehova.”
Ari, voisitko kerrankin kommentoida itse aihetta? Minkälainen on sinusta hyvä elämä ja elätkö sellaista?
”Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” Gal.1.
Mistä Paavali tässä puhuu, kun arvostelee joitakin, jotka julistavat evankeliumia, joka ei kuitenkaan ole Evankeliumia ja sen jälkeen kertoo meille mitä SE Evankeliumi on, jota Paavali julistaa, sanoen, ettei ole saanut sitä ihmisiltä ja että se ei ole ihmisille mieliksi? Mistä tässä on oikein kysymys?
On mielenkiintoista, seurata tämän palstan kirjoituksia ja kuten Jussi A sanookin, että Juhalle on suosioilla jätetty ”patavanhoilliset” ja vanhauskoiset kommentoinnit, joka ei kuitenkaan ole Kristinuskoa!
Olisi mukava kuulla, mikä on Kristinuskoa, jollei Paavalin ja Lutherin teologiset pohdinnat niitä ole? Niitähän Juha jatkuvasti vyöryttää blogilla? Itse olen vahvasti sitä mieltä, että nykyisin esim. Lutherin kirjoituksia ei monikaan enää lue, saati Raamattua, jota Luther jatkuvasti kehottaa lukemaan.
Jeesus sanoi aikalaisilleen:”Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” Matt.22
Mistä Paavali sai Voiman julistaa sitä Evankeliumia, jonka mukaan edelleen ihmisiä tulee sisälle taivasten valtakuntaan?
Mistä tässä Paavali julistamassa Evankeliumissa on lopulta kysymys? Kuka on niin viisas, että sen meille kertoisi?
Onko sen Voima kuitenkin siinä, että ihminen tehdään Jumalalle kelvolliseksi Jumalan Pojan uskon kautta, eikä niin, että me itse olemme omalla uskollamme pelastaneet itsemme, ryhtymällä uskoviksi. Siitäkö Paavali juuri puhuu?
Ihmisten suosiota saa puhumalla ihmisille mieluisia. ”Kovasydäminen uskonnollinen paatos” on suhteellisen erikoinen ilmaisu, mutta jotain sinnepäin tuo Jeesuskin aikanaan puheli, eikä Jeesus ainakaan ollut lipevä humanisti, joita nykyisellään kuulee liikaa.
Jeesus asetti itsensä Elämän leiväksi ja sanoi, että joka ei usko ja ”syö ja juo” Häntä, kuolee, kuten esi-isät erämaassa, eikä saa omakseen iankaikkista elämää. Sen tähden monet pitivät Jeesusta höpöukkona ja naureskelivat hänen jutuilleen. (”syö Häntä” oikea merkitys = ”saa sisäänsä” tai oikeammin ”tulla yhdeksi Kristuksen kanssa”) ”Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.” Joh.8:55
”Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: ”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?”
Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi hän heille: ”Loukkaako tämä teitä?
Mitä sitten, jos saatte nähdä Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen!
Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.
Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko.” Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet.
Ja hän sanoi: ”Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna”.
Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa.
Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ”Tahdotteko tekin mennä pois?”
Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” Joh.6:60-69
Hyvä elämä on lienee sitä, että on syönyt ja juonut Kristuksen sisäänsä.
Ismo, kiitos hyvästä kirjoituksesta, jossa oli paljon pohdittavaa. Ajattelen, että hyvä ihminen tuo esiin hyvyyttä ja paha ihminen pahuutta. Taitaa vain olla niin, että Jeesus Kristus on ainoastaan hyvä ja jos hän elää meissä, niin meistäkin voi välittyä edes vähän tätä hyvyyttä. Kirjoitit: ”Hyvä elämä lienee sitä, että on syönyt ja juonut Kristuksen sisäänsä”. Hyvin sanottu, näin on.
Oman elämän todellista joko hyvää tai pahaa polkua:
Olipa kerran tyttö, joka toivoi ainoaksi 10-vuotislahjakseen Raamattua ja myös sen sai. Hän luki kirjan lapsen innolla kannesta kanteen. Kun hänestä joskus tuntui, ettei ympäröivä maailma ollenkaan ymmärtänyt häntä, hän kaivoi Raamatun esiin ja luki, mitä kaikkea Jumalan poika oli syyttömästi joutunut kärsimään ja niin hän tunsi aina olonsa paremmaksi.
Aikuistuessaan tyttö unohti Raamatun vähäksi aikaa lapsuuden muistojen joukkoon. Kun hän avioitui ja sai lapsia, hän havahtui, kun ”polven korkeudelta” alkoi kuulua kysymyksiä elämisen tarkoituksesta, ja siitä mistä olemme tulleet ja mitä meille tapahtuu, kun kuolemme. Äiti kun oli, hän otti kysymykset todesta, eikä tahtonut antaa lapsille sellaisia vastauksia, joihin ei uskonut itsekään. Siitä alkoi tutkimusmatka ilmiöön nimeltä elämä ja ihminen.
Vuosien kuluessa tyttö perehtyi mm. vanhojen kreikkalaisten käsityksiin, joissa ihmisen psyyken osia nimitettiin ihmisen pojaksi ja jumalan pojaksi sen mukaan mitä nämä osat maailmasta käsittivät. Ihmisen poika oli se sielun osa, joka havaitsi ja ymmärsi muuttuvaa ja katoavaa luontoa, jumalan poika oli se, joka ymmärsi ikuisia totuuksia kuten että yksi ynnä yksi on kaksi. Kreikkalaiset uskoivat, että ihminen voi havaita ympäristöstään vain sellaisia laadullisuuksia, joita on myös hänessä itsessään, ja koska hän voi ymmärtää ja havaita ikuisia ilmiöitä, hänessä täytyy itsessään olla tätä ikuista.
Tyttö alkoi tutkia Raamattua filosofisena teoksena ja tarkkailla siinä ilmeneviä laadullisuuksia enemmän kuin itse tapahtumia. Hän havaitsi, että monet asiat, herodekset ja muut, voi havaita tässäkin ajassa. Hän löysi Jumalan ”Minä olen” –nimen ja Jumalan substanssin: ”Jumala on rakkaus” ja ”Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan”. Hän ymmärsi omalla tavallaan Jeesuksen sanat ”Minä olen Isässä ja Isä on minussa”, kun hän mietti ihmiskuntaa ja kaikille ihmisille ominaista ”minä olen –tietoisuutta” ja tuli siihen tulokseen, että jos Jumala on suuri Minä olen -persoona, me emme todellakaan voi olla hänestä erossa, sillä olemme hänessä omine tietoisuuksinemme kuin pisarat meressä.
Tämän jälkeen hän alkoi tutkia rakkauden substanssia. Jos Jumala olisi Minä olen -niminen rakkaus, ja ihminen olisi Jumalan hengestä lähtöisin, myös hänen minä olen –tietoisuutensa alkuperäinen substanssi olisi rakkaus. Filosofian mukaan ihmisellä on oltava kaksi ominaisuutta, että hän ymmärtäisi ympäröivää maailmaa: kyky havaita tarkasteltava asia ja kyky liittää tähän tietoisuudessaan oleva käsite.
Käsite kuului ”näkymättömään maailmaan”. ”Näkymättömän” todellisuudesta tyttö vakuuttui, kun ensin muodosti ajatuksen ja sitten ajatteli omaa ajatustaan. Pohtiessaan aistihavainnon ongelmaa tyttö huomasi, että havainto tarjosi niin paljon eri kohteita ja näkökulmia, että ainoastaan joku niistä saattoi tulla tiedostetuksi. Tästä tyttö teki sen johtopäätöksen, että ennen havaintoa ja ennen käsitteenmuodostusta on oltava olemassa ominaisuus, joka suuntaa havainnon ja käsitteen tiedostetuksi tulevaan pisteeseen. Tämän ominaisuuden tyttö listasi sarakkeeseen Rakkaus ja sen ilmentymät. Vailla kykyä kiinnostua elämän ilmiöistä ihminen olisi tuomittu elämään täysin tiedotonta kiven tai kasvin kaltaista elämää. Näin hän lopulta päätyi ajattelemaan Paavalin tavoin, että jos ”minulta puuttuisi rakkaus, en minä mitään olisi” ja että Paavalin Korinttolaiskirjeen 13. luku ei kuvaa rakkautta sellaisena kuin se meillä ihmisillä ilmenee, vaan sellaisena, minkä Paavali ymmärsi Jumalan ominaisuudeksi: ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile…”
Jumal-usko on siitä hauska asia, että sen kysymyksen edessä jokainen on yksin ja yksin siihen myös vastaa. Kun Pontius Pilatus Raamatun mukaan kysyi Jeesukselta, oliko tämä kuningas, Jeesus jätti asian Pilatuksen itsensä ratkaistavaksi. Oikeastaan sama asia toistuu meistä jokaisella omissa ratkaisuissamme: voiko kuninkaamme olla hän, jonka ”valtakunta ei ole tästä maailmasta” ja joka kehotti meitä rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme ja tekemään muille vain sen, jonka toivomme myös itsellemme tapahtuvan. Mitkä arvot loppujen lopuksi sanelevat ratkaisujamme ja elämäämme?
Tuula, kiitos hyvästä kertomuksesta ja kysymyksestä arvoistamme. Arvot sanelevat omaa käyttäytymistämme ja sitä miten me näemme meitä ympäröivän maailmamme. Positiivisesti suhtautuva näkee kaiken paljon kauniimpana kuin sellainen, joka suhtautuu kielteisesti kaikkeen.