Minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:19-20)
Miten elämäsi olisi pitänyt mennä, jotta voisit pitää sitä hyvänä elämänä?
Minkälaista ihmistä Jumala rakastaa (pitääkö olla uskovainen)?
Mitä on Jumalan Pojan usko; uskonko minä vai uskooko Jumalan Poika minussa?
Kuinka Kristus voi elää meissä?
Miksi pelastus ei riipu meidän elämässä, vaan Kristuksesta?
Kuinka voimme elää Jumalalle?
Minkälainen on Jumalan tahdon mukainen hyvä elämä?
Kaikki julkaistut blogini:
Laittaisin painopisteen tähän: nöyrä ( Jeesuksen, Sanan nöyryyttämä. ) katsoo armahtavaan Jeesukseen. Ja Jeesuksen oman kohdalla toteutuu tuo totuus: missä synti on suureksi tullut, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi ( alkukielessä ”ylenpalttinen” kuvaa ”ylitsevuotavaa, yli laitojen pursuavaa” ). Todellisuutta on Jeesuksen oman kohdalla: mitä lähempänä Jeesusta, sitä selvemmin näkyy oma vajaamittaisuus ja avuttomuus, ja sitä suurempi halu päästä tuntemaan Vapahtajaa paremmin.
Ajattelen samoin.
Sakari Pöyhönen, mitä uskovalta puuttuu että hän voi elää Jeesuksen opetusten mukaan???
Omalta kohdaltani vastaan, EI MITÄÄN.
Ari, mitä sinulta puuttuu, kun et ole elänyt Jeesuksen opetusten mukaisesti?
Tuosta katumuksesta ja synnin tunnosta.
Juudas tuli synnin tuntoon ,hän katui – mutta tie johti itsetuhoon.
Pietari katui ja itki lankeemustaan, mutta Vapahtajan rakastava katse kohtasi langenneen miehen itkuiset silmät – synnin sureminen, murhe synnin tähden hänen kohdallaan johti armahduksen todeksi elämiseen.
On siis kahdenlaista synnin suremista ja katumusta: toinen vie pimeyteen ja toinen vie armahtavan Isän hoitoon. – Jeesuksen tähden.
Voisiko ajatella niin, että Juudas oli lain alla ja Pietari armon alla?
Miten kohtaamme elämässämme oman uskomme vahvuutta, tai heikkoutta ?
Meillä jokaisella on ollut elämässämme kipupisteet ja heikot epätoivon hetkemme. Ajatukset silloin ovat hyvin sekavat, silloin voi nousta mieleen syvyydestä kysymys: Kuuleeko Jumala minua ja miksi Hän on hiljaa ja vaiti ?
Mitä sanoa silloin, kun elämä kohtelee meitä kaltoin ? Jakasammeko silloinkin odottaa Jumalan kosketusta elämässämme ? Tällaiseen tilanteeseen on vanhojen kristittyjen kokemus on se, että silloin kun luulemme Jumalan unohtaneen meidät, silloin hän on kaikkein lähempänä meitä. Sillä Jumalan työ toimii päinvastoin, kun me ihmiset luulemme ja ymmärrämme.
Jumalan läsnäolo ei riipu meidän mielialoistamme. Sillä usko näkee pimessä ja löytää valoa sieltä, mistä ei ole ennen osannut hakea ,eikä etsiä. Sillä Kristuksen voi löytää pimeydessä , jonka Herramme tekee häikäiseväksi kirkkaudeksi.
Mutta silloin kun saamme kokea Jumalan lohdutusta ja läsnäoloa niin sitä on vaikeaa selittää toisille ihmisille, varsinkaan sellaiselle , joka ei ole sitä itse kokenut. Elävä usko ei varjele meitä elämän pettymyksiltä, eikä vastoinkäymisiltä. Mutta se kykenee varsin hyvin varjelemaan kyynisyydeltä ja katkeruudelta.
Usko ei todellakaan tee elämästä pumpulia. Mutta Jumala kyllä voi itse tehdä sen kärsivälle lapselleen ympäröidä hänet aivan kuin pumpuliin, toisin sanoen ympäröidä käsittämättömällä armollaan. Silloin alkaa vähitellen ymmärtämään, että kaikki aivan kaikki koituu niiden parhaaksi, joita Jumala rakastaa ja jotka Jumalaa rakastavat.
Joseph Ratzinger puhuu ( Hes.9 ) miehistä, joiden otsaan kirjoitettiin heprealainen taw-merkki. ( eräänlainen ristinmerkki ).
He olivat niitä, jotka huokailivat ja valittivat ”kaupungissa tehtävien iljettävyyksien tähden” ( Hes.9:4 ). ”He ovat ihmisiä, jotka eivät ulvo susien mukana eivätkä salli vetää itseään mukaan itseselvyydeksi
muuttuneeseen vääryydentekoon vaan kärsivät itsekin väkivallasta.
Vaikka heidän vallassaan ei olekaan muuttaa tilannetta kaikilta osin,
he tekevät pahan vallalle passiivista vastarintaa omalla kärsimyksellään. Heidän aseenaan murheellisuus, joka asettaa rajan pahan voimalle.”
On Jumalan suurta armoa, että me saamme riittävästi kärsimyksiä, jotta pysyisimme kiinni Kristuksessa. Väitän, että jos meillä menisi liian hyvin, unohtaisimme Jumalan. Jos meillä menee liian hyvin, niin harvemmin silloin Jumala tulee mieleen, mutta ahdingossa me rukoilemme ja olemme lähellä Jumalaa.
Juha Heinilä, minua veti puoleensa JUMALAN HYVYYS, itse olin aiheuttanut kaikki kärsimykset itselleni.
Kiusaako Jumala lapsiaan tai antaako kärsimyksiä tai sairauksia, EI.
Mikalainen rakastavan Isän kuva teillä oikein on????
Ari, loppuelämän aikana meillä jokaisella on kärsimyksiä ja sairauksia, jos me elämme Jumalan tahdon mukaisesti. On hienoa, kun niinä aikoina meillä on ystäviä, jotka tukevat, mutta en tarkoita Jobin ystävien ylimielisiä ylhäältäpäin tullutta julistusta. Jumalan hyvä tahto on, että jokainen joka uskoo Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen pelastuu.
Arilla tärkeitä kysymyksiä. Olisin ymmärtämässä, olisiko niin, että Jumala ”sallii” omilleen kärsimyksiä, sellaisia joiden tarkoitusta on vaikea ymmärtää. Jobin kohdalla Jumals ilmoitti tietyt rajat pahan voimille. Paholainen on Jumalan. ” kahlekoira”, jonks kaulassa olevan ”remmin ” pituus: tuohonnsaakka! Mutta tuosta ei yhtään eteenpäin! Apostoli toteaa, ettei Jumala salli meitä kiusattavan
”ylivoimiemme”. Voisi sanoa aika on tarkasti mitoitettu, kärsimyksen. ”paino” tarkoin laskettu ja myöskin kuormankantajan voimavarat. ( taustalla tietysti Hyvä Isä, joka hallitsee tilanteen , kun meiltä hallimahdollisuudet ovat nollapisteessä ).
Sakari, kiitos erinomaisesta kommentista. Ainoastaan kärsimysten kautta opimme paljon ja pystymme auttamaan muita, jotka ovat joutuneet kärsimään erilaisia sairauksia tai muita kärsimyksiä. Ilman kärsimyksiä me olisimme ylimielisiä paskiaisia vailla veljellistä rakkautta.
Sakari Pöyhönen, mikä oli Jobin kohtalo, ensinnäkin tunsiko hän alussa Jumalan, entä lopussa??
Kun Jumala salli vaikeudet ja sairauden niin tuliko ne Jumalalta, mihinkä ne lopulta johtivat??
Mitä on kiusaus, eikö himojemme ja halujemme aiheuttamia??
KUN Jumala lupaa ettei uudestisyntynyttä kiusata yli voimien niin onko MITÄÄN syytä langeta syntiin???
Mistä löydät sen että Jeesus on kantanut ristillä syntien rangaistuksen ja että synnit on anteeksi annetut???
Löytyykö samasta paikasta myös kipujen ja sairauksien kantaminen??
Uskotko molemmat ja jos et niin miksi et, voiko toista olla ilman toista???
Arilla aivan hyviä kysymyksiä.
Jumala ainakin ”tunsi” Jobin ennenkuin miestä koeteltiin.
Jobin kirjan loppupuolella Job tietää ”Lunastajansa ” elävän ja tietää
senkin, että ”Vapahtaja” seisoo viimeisenä hänen hautakumpunsa
päällä.
Minulle on ollut elämän varrella suureksi rohkaisuksi Jesajan luku 53. Profeetta kertoo satoja vuosia aikaisemmin Golgatan ristin
tapahtumat; kertoo ne jopa tarkemmin kuin Uuden Testamentin evankelistat. Syntiemme sovitus on kirkkaasti kuvattu Herran kärsivässä palvelijassa ( pro-eksistenttinen Kristus, Vapahtaja ennen lihaksi tulemistaan eli inkarnaatiota ).
Nuo toisetkin kysymykset ihan hyviä. Jään itsetykönäni niitä pohdiskelemaan.
Tuossa edellä käytin sanaa ”pro-eksistenttinen Kristus”, ei oikeastaan hullumpi ilmaisu. ( pro ”puolestamme” ja prae ” ennakolta ilmestynyt Kristus eli prae-eksistenttinn ).