Suomen kirjakielen historiassa 1900-luvun alkupuoli oli kansallishenkisen kielipolitiikan valtakautta. Suomen kielestä tuli itsenäisen Suomen kansalliskieli. Suomea sai tutkia, opettaa ja käyttää vapaasti suomalaisessa yhteiskunnassa. Jopa sellainen ihme päästiin kokemaan, että lakitekstit valmisteltiin ja kirjoitettiin ensin suomeksi ja käännettiin sitten ruotsiksi, kun ennen oli aina tehty toisin päin.
Myös julkisuudessa käytettävää suomen kieltä haluttiin kehittää mahdollisimman täydelliseksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ryhtyi antamaan neuvoja oikeakielisyysasioissa oman talon ulkopuolellekin, ja tältä pohjalta kehittyi vähitellen Kielitoimisto. Eduskunnan aloitteesta ryhdyttiin kokoamaan Nykysuomen sanakirjaa, jotta saataisiin yksimielisyys siitä, mitä sanoja ja missä muodossa oli hyväksyttävää käyttää.
Kouluissa opetettiin lapsia kirjoittamaan ja puhumaan kirjakieltä. Murteen käyttämisestä tuli toruja tai peräti rangaistuksia, sillä murteiden puhuminen tulkittiin merkiksi koulusivistyksen puutteellisuudesta. Oikeinkirjoitusta harjoiteltiin tarmokkaasti. Pilkkusäännöt oli osattava vaikka unissaan.
Suomalainen kaunokirjallisuus oli syntynyt jo 1800-luvun loppupuolella, ja 1900-luvun alkupuolella se puhkesi täyteen kukoistukseensa. Yksi arvostetuimpia runoilijoita oli Eino Leino, joka soinnutteli kanneltaan seuraavaan tapaan runossaan Kansojen kevät:
Uus uskonto syntyy. Mut varmaan ei
sen kauniimpi, viisaampikaan,
kuin kirvesmiehen mi ristille vei,
mi tallattu nyt on likaan,
mut varmaankin vähemmän vaikea käyttää
ja keveempi kantaa ja helpompi täyttää.
Tekikö mieli kaivaa punakynät esiin? Kuinka ihmeessä kielellisen purismin valtakaudella on suvaittu runoa, jossa on puhekielisiä sananmuotoja, outo sanajärjestys ja välimerkitkin niin ja näin? Miksi Eino Leinoa ei lähetty uudestaan koulun penkille oppimaan, millaista suomen kielen pitää olla Setälän kieliopin mukaan?
Totta kai Eino Leino osasi kirjoittaa kieliopin sääntöjen mukaan, mutta runoissa hän valitsi tietoisesti toisen tavan käyttää kieltä. Lyriikkaa tehtiin ja tehdään edelleenkin lausuttavaksi tai laulettavaksi. Nykyään mitallista lyriikkaa kirjoitetaan ensisijaisesti juuri laulujen sanoiksi. Runossa ja laulussa kuulostavat luontevilta ja hyväksyttäviltä monet sellaiset ilmaukset, jotka normaaliproosassa olisivat kieliopin sääntöjen vastaisia. Laululyriikka ei ole tavanomaista kirjakieltä. Miksi sen pitäisi olla?
Kaisa Häkkinen
Onko laululyriikka milloinkaan ollut kirjakieltä?
Kun lukee vanhaa virsikirjaa, tuntuu siltä, että taiteellista ja kielellistä vapautta on aika ronskein ottein käytetty.
Leinon helkyttelyä arvosteltiin aikoinaan kai myös
runouden estetiikan näkökulmasta?
Kun v. Goethe aikoinaan sai käsiinsä käännöksen uuden tyylin kansanrunosta ”Jos mun tuttuni tulisi, ennen nähtyni näkyisi”, piti hän sitä esteettisesti korkeatasoisena, vaikka kieliopillisia seikkoja ei tietenkään voinut arvioida. Kirjakieltä ei silloin ollut, mutta kai tuokin runo ilmensi kansan käytämää puheenpartta..?
Mietin näitä tässä vain itsekseni näitä kun asiantuntija näkyy olevan paikalla. Onko nyt vedottu virsien kohdalla kielioppiin?
Kun nykyistä (1986) virsikirjaa koottiin, sen tavoitteeksi kielen osalta asetettiin ”kaunis, selkeä, kieliopillisesti moitteeton ja yksinkertainen mutta samalla ilmeikäs ja monipuolinen kieli”. Virsien kohdalla on siis selvin sanoin vedottu kielioppiin, ja tästä tavoitteesta virsikirjaa valmisteleva komitea piti omassa työskentelyssään johdonmukaisesti kiinni. Loppupeleissä komitea joutui kuitenkin luovuttamaan, koska eräiden vanhojen virsien sanamuoto haluttiin säilyttää ennallaan.
Lisävihkotyöryhmä ei ole kielen osalta saanut uudenlaista ohjeistusta. Oma näkemykseni on se, että laululyriikka poikkeaa ja on aina poikennut siitä normaaliproosasta, jota normatiivinen kielioppi ja kielenhuolto säätelevät. Poikkeamisen tavat vaihtelevat eri aikoina, koska kielen rakenne ja kielelliset ihanteet muuttuvat, mutta tämä kuuluu kaikki kielen normaaliin elämään.
Kaisa Häkkinen
Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.” Joh.9:41
Koskeeko tämä meitä? Kyllä vain. Sillä mekin väitämme näkevämme. Mikä siis avuksi? Heittäytyäkö sokeaksi? Ei toki. Vaan kokonaan kuolla. Ja sitten syntyä uudesti, näkemään, Kristuksessa.
Tarkennus keskiviikkoaamuna tällä sivustolla ilmoitettuun tietoon: Lähetyksen kesäpäivät Keravalla 13.–15.6. eli tapahtuma alkaa jo perjantaina eikä vasta lauantaina, kuten jutusta voisi päätellä. Tervetuloa jo perjantaina. Silloin on muun muassa muusikko Jukka Salmisen Menox maailmalle -musikaalin kantaesitys.
Kotimaa 24:n listaamista hengellisten kesäjuhlien joukosta puuttuu jostain syystä Hengen Uudistus kirkossamme ry:n kesäjuhlat 1.-3.8. Kalajoella. Juhlien pääteemana on tänä vuonna ”Tule Pyhä Henki” sekä myös ”Täytä meidät voimalla ja rakkaudella”.
Juhlien järjestäjänä on Kalajoen Seurakunta ja Hengen Uudistus kirkossamme ry. Tapahtumapaikkana on Kalajoen kirkko ja Kalajoen kristillinen opisto. Päivien nettisivut löytyi osoitteesta: http://www.hengenuudistus.fi/?document=30413536
Vierailin joitakin vuosia sitten Hengen Uudistus kirkossamme ry:n kesäjuhlilla Riihimäellä ja pidin silloisen lauantaipäivän hengellistä antia virkistävänä ja hyvänä. * Hengen uudistusta kirkossamme totisesti tarvitaan!
Myös vapaakirkon kesäjuhlat puuttuu listasta. Ne pidetään Lapuan Herättäjäjuhlien kanssa samaan aikaan 4.-6.7. naapurikaupungissa Seinäjoella. Eikö juhlat olisi voitu järjestää eri viikonloppuina, kun on naapuripaikkakunnista kyse ?
Vapaakirkon juhlien teema on ”ilon ja toivon Jeesus”. Olisi tietysti ollut parempi, ettei juhlat olisi samana viikonloppuna kuin Herättäjäjuhlat, mutta silloin kun järjestämisoikeus Seinäjoen vapaaseurakunnalle annettiin, ei meillä ollut tietoa Herättäjäjuhlien ajankohdasta eikä sitä millään google-haulla löytynyt eikä siitä tienneet myöskään Seinäjoen hotellit, kun varasimme ne. Seinäjoen vilkkaan tapahtumakesän vuoksi valittu viikonloppu oli meille ainoa vaihtoehto. Niinpä Provinssirock-viikonlopun ja Tangomarkkinaviikonlopun väliin tulee viikonloppu, jolloin Pohjanmaalla isoin joukoin palvotaan ja rukoillaa Herraa Jeesusta! Olkoon se maakunnalle siunaukseksi!