Suomen ev.lut.kirkko on elinvoimainen ja notkea. Kirkon työntekijät tekevät erittäin hyvää työtä ja elävät tässä ajassa. Siitä viisi muistutusta.
Ensiksi, kirkko osoittaa monella tavalla valmiutensa kehittyä ja uudistua. Kokeilepa laittaa Googleen ”vauvakirkko”. Kaksi ensimmäistä tulossivua kertoo, että Vauvakirkkoja on järjestetty Helsingissä, Lahdessa, Kittilässä, Vantaalla, Raisiossa ja Kiuruvedellä, Seinäjoella, Vimpelissä, Raahessa, Jämsässä, Jyväskylässä, Raahessa, Hämeenlinnassa, Sääksmäellä ja Pornaisissa. Unohtamatta Lietoa, jonka Vauvakirkon voi katsella KirkkoTV:stä.
Enkä nyt maininnut edes esimerkiksi Pienelle parasta –hanketta, Suurella sydämellä –toimintaa, Puolen tunnin messuja, arjessa vahvasti läsnä olevaa Kirkko Suomessa-sivua, Agricola-yhteisöä, riparisovelluksia enkä Teemu Laajasaloa enkä monia monia muita hienoja uusia juttuja. Noita kun rupeaisi listaamaan niin ei kuulosta kovin jämähtäneeltä ja viime vuosisadalle kangistuneelta kirkolta.
Toiseksi, kirkko käyttää todella laajasti sosiaalista mediaa. Lopen seurakunnasta tykkää Facebookissa 144 ihmistä. Twaarnapostillaa voi lukea vaikkapa Mäntsälän seurakunnan sivuilta. Ja Tiksin seurakunnan Instagram-kuviin on osunut paljon hästäkejä. Monella muulla julkisyhteisöllä on paljon #oppimista.
Kolmanneksi, kirkon keskustelukulttuuri on vapautunutta ja avointa. Kirkon väki osaa nauraa myös itselleen. Lukekaapas vaikka Kirkkoveneestä. Juttujen tykkääjissä on väkeä Harmauden Tyyssijoista eli Kirkkohallituksesta ja tuomiokapituleista. Unohtamatta lukuisia kirkkoherroja ja muita kirkon työntekijöitä. Ja jos vaalien projektipäällikkö jakaa Kirkkoveneen huumoripäivityksen ”Usko aina esittelijää” vaalien fb-ryhmässä, ei se kovin harmaalta touhulta vaikuta. Eikä se, kun Kirkon tiedotuskeskuksen tiedottaja itse käytti koulutusmateriaalina Kirkkovene-sivuston huumoria. Kirkko, joka nauraa omalle eriskummallisuudelleen, on elinvoimainen kirkko.
Neljänneksi, suomalaisten kirkkosuhde on hämmästyttävän kiinteä. Suorastaan poikkeuksellinen.
Viidennen muistutuksen jätän sinun tehtäväksesi. Muistuta sinä ystävääsi siitä, että Suomen kirkko on hieno kirkko. Jätetään kirkkokritiikki toiseen keskusteluun.
Tässä ei saanut kritisoida kirkkoa, mutta: on aika arveluttavaa, että kirkko on täysillä mukana globaalissa, kokolailla moraalittomassa sijoitusbisneksessä.
Siitäkin huolimatta, että näin ehkä turvataan nykyisten notkeiden moniosaajien ja uskon ammattilaisten tulevat eläkkeet.
Luulenpa, ettei tavallisella suomalaisella talousvaikeuksissa toimivalla seurakunnalla ole resursseja olla mukana ”täysillä globaalissa sijoitusbisneksessä”. Aika kaukana arkitodellisuudesta on tuo kuvitelma.
Hauska ironinen kirjoitus Tuomas Hynyseltä. Hetken luulin että olet Tuomas tosissasi.
Kun katselee tilastoja, tulee pikemmin mieleen sanonta: ”Hyvää yötä Suomen kirkko.” Onneksi en itse enää voi vaikuttaa tähän virkamiehenä.
Etunimikaima, tuo sanonta vähän niin kuin jo taisi tässä kyllä mennä. Mennä kuin se entisen luterilaismiehen pyhityksenteko: siellä se on vaikkei silmään näy.
Kylläpäs tähän ketjuun osuu kommentoimaan sellainen määrä humoristeja että heh heh.
Vakavasti. Esitin neljä väittämää.
1. Suomen kirkon työyhteisöt ovat kehitelleet laajasti erilaisia uudenlaisia toimintamuotoja. Työyhteisöissä on laajaa halukkuutta, valmiutta ja kykyä kehittää toimintaa.
2. Kirkon työntekijät hyödyntävät uutta teknologiaa työssään laajasti ja luovasti.
3. Kirkon julkinen keskustelukulttuuri on aivan eri tavalla avointa kuin menneinä vuosikymmeninä.
4. Suomalaisten kirkkosuhde on hämmästyttävän kiinteä verrattuna muuhun läntiseen Eurooppaan (linkki Kimmo Ketolan kirjoitukseen).
Missään kohdassa en väitä, ettäkö kaikki kirkon työntekijät olisivat uudistusmielisiä tms. tai että toimenpiteet ja muutosvalmius olisivat riittäviä pysäyttämään kirkosta eroamista. Mutta nostin esille neljä ilmiötä jotka minusta ovat kaikki tosia.
Siitä vaan reippaasti osoittelemaan noita vääräksi yksi kerrallaan.
Mietin sitä onko edes vertailua muuhun läntiseen Eurooppaan muuta kuin näppituntumalla. Siinä mielessä kyseenalaistan, että kiinteä sopisi paremmin kiinteästi mukana olevaan ja se voitaisiin noiden jäsenmaksujenkin kohdalla mitata vain jos olisi osallistuva maksaminen. Kiinteään tässä yhteydessä mielestäni kuuluu sana aktiivinen osallistuminen. Eikös olekin hieno sana tuo osallistuva maksaminen passiivisen maksamisen vastakohtana?
Kiinteä voi tietysti olla sellainen vakiintunut tai jähmeä. Mutta jos luterilaisen kirkon asema ja jäsenmäärä on vakiintuneempi kuin muussa läntisessä Euroopassa, niin se varmaan on todennettavissa ja mahdollisesti paikkansa pitävääkin.
Ei se väärin ole kyetä näkemään myös asioiden positiivisia puolia. Valittajia ja kriitikkoja kyllä riittää. Ei pidä ihmisen lannistuman kaikesta negatiivisesta puheesta, mitä ympärillä on 🙂
Ettei nyt mene pelkäksi kirkon ”itsekehuksi”, vastakkaisista tendensseistä näkee kirjoituksia. Pääkaupunkiseudulla kirkkoon kuuluu 60 % väestöstä. Vihkimisistä on kirkollisia 42 %. Koko maassa käy kirkon jumalanpalveluksissa selvästi alle prosentti jäsenistöstä.
Hynysen kirjoitus oli tietystikin lähinnä ”oman joukkueensa” ”hengen kohottamista” ja kannustusta. Sitähän pyrkivät tekemään myös jalkapallossa ja jääkiekossa, vaikka voitonmahdollisuudet ottelussa näyttäisivätkin pieniltäkin.
http://www.sti.fi/index.php/blogi/457-kirkon-mittarit-nayttavat-alaspain
Työntekijöillä on kirkossa hauskaa. Kirkko on sisäpiirivitsi, joka ei muita naurata.