Hyvää Uutta Vuotta – Gott Nytt År

 

Luminen joulu kotipihallamme 2022.  Vuodenvaihde on viikon perästä joulun jälkeen. Vanha vuosi 2022 päättyy ja uusi vuosi 2023 alkaa.

Vanha kirkko mietti pitkään mitä pitäisi tehdä, jotta Rooman imperiumin uuden vuoden juhlien luonne saataisiin muutetuksi.  Valtakunnassa oli tapana järjestää ylellisiä juhlia ja lahjoa hallitusväkeä paremman virka-aseman saamiseksi.  Kristikunta julisti silloin katumuksen ja vuoden vaihteen hengellisen uudelleen arvioinnin juhlaksi.  Kristilliseksi sisällöksi saatiin Jeesuksen ympärileikkauksen päivän vietto ja sen mukana Jeesus -nimen esillä pitämisen juhla.  Näin tuon juhlan sisältö vallattiin kristinuskolle.  Jokainen uusi vuosi julistaa Jeesus -nimen voimaa.

 

Käsittelen tässä sekä uuden vuoden aattoa että uuden vuoden päivää.

LAUANTAI 31.12.2022

Uudenvuodenaatto

Aikamme on Jumalan kädessä

Kulunut vuosi on täyttynyt  sotauutisista. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on  järkyttänyt.  Paljon kärsimystä ja kuolemaa on seurannut tästä mielettömästä kimppuun käymisestä.  Tuho ja hävitys on ollut hirvittävää.

Ikääntyneenä eläkeläisenä en ole voinut tehdä  paljoa ukrainalaisten auttamiseksi.  Moraalista tukea osoittaakseni olen  tänä vuonna lueskellut ukrainan kielistä kirjallisuutta enemmän kuin ennen,  1980 -luvulla alkaneen  harrastukseni parissa.

Uuden vuoden aaton apokryfiteksti muistuttaa meitä, että Jumalan Henki pyytää meitä rakastamaan oikeamielisyyttä.  Kehottaa etsimään hänen tahtoaan. Pyhä Henki opastaa rakkauteen ja vilpittömään elämään.

Sen sijaan siinä varotetaan jumalattomasta elämästä.  Viisaus ei tule vehkeilijän elämään.  Jumala suuntaa voimansa niitä vastaan, jotka väärin tekevät.

Samaan aikaan kun tämä antaa selkeän mittarin kansojen välisten tapahtumien arviointiin, se myös kehottaa meitä itse kutakin omassa elämässämme tutkistelemaan itseämme. Joka päivä suuntaamme mielemme Jumalan antamaa tulevaisuutta kohti.

Apokryfiteksti  Viis. 1:1–6

Rakastakaa oikeamielisyyttä, maailman hallitsijat,
ajatelkaa Herraa puhtain sydämin,
vilpittömin mielin etsikää häntä.
Ne, jotka eivät häntä koettele, voivat hänet löytää,
hän ilmaisee itsensä niille, jotka eivät häntä epäile.
Väärä järkeily erottaa Jumalasta,
hänen mahtinsa paljastaa mielettömät,
jotka tahtovat panna sen kokeeseen.
Vehkeilijän sieluun ei viisaus tule,
ei se asetu synnintekijän ruumiiseen.
Pyhä henki kasvattaa ja opettaa.
Se ei siedä vilppiä,
se kaihtaa järjetöntä järkeilyä
ja näyttää voimansa, kun vääryys lähestyy.
Viisaus on henki, joka rakastaa ihmistä
mutta ei jätä rankaisematta sitä,
jolla on rienaus huulillaan.
Jumala tutkii hänen sisimpänsä,
pitää tarkoin silmällä hänen sydäntään
ja kuuntelee, mitä hänen kielensä puhuu.

 

 

SUNNUNTAI 1.1.2023

Uudenvuodenpäivä

Jeesuksen nimessä

Porvoon hiippakunta aloitti toimintansa vuonna 1923.  Onnitelkaamme siis meidän   kirkkomme ruotsinkielistä toimintaa.  Jumala siunatkoon  hiippakuntaa, sen seurakuntia ja maamme koko ruotsinkielistä väestöämme.  Vallitkoon rauha ja keskinäinen kunnioitus koko kirkossamme. Yhdessä toimikaamme yhteisen evankeliumin eteenpäin viemiseksi.

Piispa Bo-Göran Åstrand kirjoittaa Porvoon hiippakunnan vuosikirjassa otsikolla  Näky toivon kirkosta, En vision om hoppets kyrka mm:

”Raamattu sisältää suuren näyn. Näky Jumalan valtakunnasta, joka murtautuu esiin ja  muuttaa elämämme, kulkee Raamatun punaisena lankana sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Monet nykyajan strategia -tekstit kalpenevat profeettojen ja Jeesuksen näkyjen rinnalla. Profeetat puhuvat ajasta, jolloin armahtavaisuus, vanhurskaus  ja oikeus asuvat maassa. He näkevät edessään ajan, jolloin rauha vallitsee maassa.  He puhuvat terveestä luonnosta, puhtaasta vedestä, pelastuksesta.

Jotta näky vetää puoleensa, tarvitaan ihmisiä, jotka elävät muutoksen todeksi.  Vain niin näky voi tulla uskottavaksi. Jeesus sekä maalasi näyn eteemme että myös  eli sen mukaan.   Hän meni ihmisten luo, jotka tarvitsivat rakkautta, anteeksiantoa ja laupeutta.

Suurilla juhlaaterioilla, joihin Jeesus kutsui ihmisiä  mukaan, istui monenlaista väkeä pöydän ääreen. Heitä yhdisti tulevaisuuden uskon tarve. Jeesus antoi heille rakkautta. Hän näki heidät. Hän osoitti laupeutta ja otti heidät yhteyteensä mukaan.

(  Årsbok för Borgå stift 2022. Vision. ss 9-10. Käännös minun. )

Apokryfiteksti   Sir. 24:5–31

Viisaus kertoo itsestään:

Minä yksin kiersin ympäri taivaankaaren
ja kuljin syvyyksien syvimmillä pohjilla.
Meren aallot ja kaiken maan,
kaikki kansat ja kansakunnat minä otin hallintaani.
Niiden joukosta etsin lepopaikkaa,
kansaa, jonka perintömaille asettuisin.
Silloin sain kaiken luojalta käskyn,
hän, joka minut loi, antoi minulle rauhaisan sijan.
Hän sanoi: ”Asetu Jaakobin heimon pariin,
Israel olkoon sinun perintöosasi.”

Jo ennen aikojen alkua hän loi minut,
enkä minä katoa aikojen mentyä.
Minä palvelin hänen edessään pyhäkköteltassa
ja sain pysyvän sijan Siionista.
Rakkaasta kaupungistaan hän antoi rauhaisan asunnon,
Jerusalemissa on minun valtani keskus.
Minä juurruin kunniakkaaseen kansaani,
sain perintöosakseni Herran oman maan.

Minä kasvoin korkeaksi kuin Libanonin setri,
kuin sypressi Hermonin vuorella.
Minä ylenin kuin En-Gedin palmu,
kuin Jerikon ruusut
tai tasangon vihanta oliivipuu,
minä kasvoin korkeaksi kuin plataani.
Niin kuin kanelipuu, kuin piikkibalsamipensas,
kuin paras mirha minä levitin tuoksuani,
kuin galbaanihartsi, kuin onyksikotilo tai mastiksipihka,
kuin savuava suitsuke pyhäkköteltassa.
Minä levitin oksani kuin pistaasipuu,
ja ne oksat olivat ihanan kauniit.
Minä versoin kuin lehtevä viiniköynnös,
ja kukkani tuottivat runsaasti ihanaa hedelmää.
Minä olen puhtaan rakkauden, Herran pelon,
tiedon ja pyhän toivon äiti.
Minä annan nämä ikuiset lahjani lapsilleni,
kaikille, jotka Herra valitsee.

Tulkaa luokseni, te, jotka kaipaatte minua,
ja ravitkaa itsenne minun antimillani.
Jo ajatuskin minusta on hunajaa makeampi,
ja omilleni maistun makeammalta kuin mesikakku.
Jotka minua syövät, niiden nälkä kasvaa,
jotka minua juovat, janoavat yhä lisää.
Joka minua kuulee, ei joudu häpeään,
joka minua seuraa, välttää synnit.

Kaikki tämä on sanottu Korkeimman Jumalan liiton kirjassa,
laissa, jonka Mooses antoi meille,
perinnöksi Jaakobin seurakunnille.

Ammentakaa väsymättä voimaa Herrasta,
pitäkää hänestä kiinni, niin hän vahvistaa teitä.
Herra, Kaikkivaltias, on ainoa Jumala,
hän on meidän pelastajamme, ei kukaan muu.

Laki tulvii viisautta kuin Pison vettä,
kuin Tigris kevään sadonkorjuun aikaan.
Se vuodattaa ymmärrystä kuin tulviva Eufrat,
kuin Jordan elonleikkuun päivinä.
Se vyöryttää opetustaan kuin Niili vesiään,
kuin Gihon viininkorjuun koittaessa.
Ensimmäinen ihminen ei viisautta saavuttanut,
ja yhtä vähän yltää siihen viimeinenkään,
sillä sen ajatukset ovat merta laajemmat,
sen mietteet syvemmät kuin syvin meri.

Minä olen virran vähäinen haara,
puutarhan kastelukanava.
Minä sanoin: ”Ryhdyn kastelemaan puutarhaani,
annan taimilleni runsaasti juotavaa.”
Mutta kanavani kasvoi virraksi,
ja virrastani tuli meri.

 

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25