Kristinuskon mukaan, Jumala on ilmaissut tahtonsa ihmiselle pyhässä laissaan, kymmenessä käskyssä. Edelleen kristinuskossa kerrotaan, ettei ihminen kykene noudattamaan lakia, mutta hän täyttää sen, uskon kautta Kristukseen.
Luther: …yksin usko vanhurskauttaa ja täyttää lain, sillä se antaa Hengen Kristuksen ansiosta. Mutta Henki tekee iloisen ja vapaan sydämen niin kuin laki vaatii. Niin lähtevät hyvät teot itse uskosta…me vahvistamme lain uskon kautta, se on: me täytämme sen uskon kautta.
Laki on siis hyvä ja tarpeellinen, vaikka sitä noudattamalla ei voi autuuttansa ansaita mitenkään. Jos kaikki maailman ihmiset haluaisivat noudattaa lakia edes sen toiminnalliselta osalta, maailma olisi ihana paikka asua kaikille ihmisille, eikö?
Kukaan ei tappaisi ketään, ei edes satuttaisi, ei olisi aviorikoksia, eikä kateudesta johtuvia pahoja tekoja olleskaan. Vaikka ajatustasolla olisi edelleenkin – niin kuin olisikin – pahuutta, maailma olisi siltikin hyvä paikka elää kaikille.
Voisiko siis kymmenen käskyn määritelmä siitä, millainen ihmisen pitäisi olla, olla hyvä? Tarvitsisiko siihen lisätä enää mitään?
Tarvitseeko siihen lisätä,
– että sinun pitää lain pääpirteittäin noudattamisen jälkeen myös uskoa,
– että sinun pitää olla seksuaaliselta taipumukseltasi hetero,
– että sinun pitää elää ja toimia jollakin tietyllä tavalla,
– että sinun pitää olla ammatiltasi jotain ja asua jollakin tietyllä tavalla,
– että sinun pitää pukeutua ja kaunistautua jollakin tietyllä tavalla,
– että sinun pitää olla olemassasi jotakin hyvää sukua,
– että sinun pitää olla hyvän näköinen tai kaunis
– että sinun pitää olla terve, hoikka ja hyväkuntoinen,
– että sinun pitää avioitua minun/meidän hyväksymän ihmisen kanssa,
jotta, sinua voidaan pitää kunnioitettavana, arvostettavana ja tykättynä ihmisenä?
Siis, onko ihmisarvo kiinni joistakin ihmisen ominaisuuksista, tavoista, tekemisistä tai tekemättä jättämisistä? Onko se kiinni perimmiltään edes siitä, onko tullut tehtyä jopa jokin paha rikos?
Rebecca Naatus kirjoitti viimeisimmässä Kotimaan numerossa koskettavan tarinan isästä, joka on vankilassa ja pienestä pojasta, joka ei voi vapaasti nähdä isäänsä hänen vankeutensa takia. Tuntui hyvältä, kun Naatus puhui tositarinansa henkilöistä läheisinä ihmisinään, jota he hänelle olivatkin; veli ja veljenpoika. Naatus oli mielestäni käsittänyt keskeltä ja oikein veljensä tilanteen. Hän ei lähtenyt mitätöimään veljensä saamaa rangaistusta ja kertoi veljensä olevan hänelle läheisen. Ainakin yhden ihmisen silmissä ja sydämessä, tuo vangittu ei ole menettänyt ihmisarvoaan. Tuo tieto antaa varmasti valoa muuten niin pimeään vankikoppiin, se antaa syyn jatkaa elämää.
Kyetäänkö me muut samaan kuin Naatus? Kyetäänkö me nollaamaan mielessämme tilanne rikoksen tehneen osalta, kun hän jo on saanut ansaitsemansa rangaistuksen? Pitääkö meidän vielä jatkaa omalta osaltamme rangaistusta, hyljeksimällä ja paheksumalla tällaista ihmistä?
Takaisin varsinaiseen asiaan. Ihminen, ihmisporukat, suvut, yhteisöt, uskonnolliset yhteisöt ja kansakunnat eivät ajattele mielestäni kovin viisaasti omien määritystensä kanssa hyvästä, kunnioitettavasta, arvostettavasta ja tykätystä ihmisestä. Minäkin töppöilen jatkuvasti tämän asian kanssa. Aina uudestaan ja uudestaan. Kuvittelen omat kuvioni paremmiksi jonkun muun kuvioita, määrittelen ihmisiä oman pienen maailmankuvani ja rusina-aivojeni mukaisesta näkövinkkelistä, enkä koskaan opi sitä, että olen mitätön märkä läntti määrittelemään kenenkään ihmisen ihmisarvoa ihan millään asialla.
Kautta maailman historian, ihmiset ovat kuka milläkin tavalla, määritelleet toisilleen, millainen ihmisen pitää olla. Tämä on aiheuttanut ja aiheuttaa, hirvittävästi tuskaa ihmisten välisissä kanssakäymisissä, suvun, naapureitten, koulu- ja työ kavereitten kesken, sekä myöskin parisuhteessa. Aina ja aina minä tiedän parhaiten, millainen sinun tulee olla, jotta voin hyväksyä sinut ja rakastaa sinua.
Tee minun mieleiselläni tavalla, niin arvostan sinua, hyväksyn sinut ja tykkään sinusta ja sinulla on mielestäni oikeus elää.
Olen odottanut mielenkiinnolla Vuokon kirjoituksia ja toivonut niistä viriävän aito vuoropuhelu. Vielä ei ole opillinen keskustelu onnistunut.
Olen hiukan epäileväinen, että kaikkien kohdalla laki on täytetty uskon kautta. Kaikki eivät usko. Kristus on lain loppu jokaiselle u s k o v a l l e vanhurskaudeksi. Paavalin mukaan he ovat Hengen johdatuksessa. Olen ymmärtänyt, että kaikki eivät kuitenkaan sitä ole, vaan heitä johtaa joku muu, sanotaan sitä vaikka vanhaksi a:ksi.
@ Vuokko Ilola
Pelkäänpä pahaa, ettemme kykene, Vuokko. Voimme kuitenkin yrittää ja ainakin minä olen vanhemmiten viisastunut ja alkanut hyväksyä muitakin kuin vain itseni. Kiitos jälleen kerran Vuokko esille ottamistasi, tärkeistä näkökohdista, jotka meidän tulisi ottaa huomioon elämämme taipaleella, itse kunkin. Täyttä asiaa taas koko blogi.
Tähän sopii jälleen lainaus Jope Ruonansuun sanoituksesta:
”Ollaan enkeleitä toisillemme”
Kiitos kommenteista.
Itse olen saanut lohtua heikkoina hetkinäni, jolloin on kaikkein vahvimmin tuntunut, ettei kohta kukaan enää musta tykkää ajatusteni ja mielipiteideni takia, seuraavista lauluista:
http://www.youtube.com/watch?v=IsHZDneey5w
http://www.youtube.com/watch?v=u2gmYim_PNI
http://www.youtube.com/watch?v=YZYbFk1qgeo
Kiitos ja muisku poskelle Pekka Simojoki
Tämänkertainen kirjoitukseni kumpusi kahdesta blogikirjoituksesta; Joni Valkila kertoi blogissaan tv-ohjelmasta, joka kertoi homoudesta ja nimetön kirjoittaja kertoi vl-liikkeestä irtaantumisen ajatuksista. Molemmissa on hyvin nähtävissä omana itsenä olemisen vaikeus, kun läheiset ja ympäristö ei hyväksy sitä. Pitäisi esittää ihan jotain muuta kuin mitä on, jotta ympäristö hyväksyisi.
Pahinta, mitä olen kuullut vl-liikkeessä sanottavan, kun joku on lähtenyt liikkeestä, kieltänyt vl-uskonsa, on: ”olisi ollut parempi uutinen se, että olet kuollut, kuin että olet kieltänyt uskosi.”
Olen minäkin kuullut näin sanottavan, mutta mielestäni tämä kertoo enemmän sanojasta itsestään ja hänen uskonkäsityksensä ohuudesta kuin vl-liikkeestä lahtijästä konsanaan. Yleensä kai on niin, että hän, joka päättää jättää syntymästään saakka itseään tiiviisti ympäröineen uskonyhteisön, perheen ja suvun, hän on jo ennen sitä joutunut todella vakavasti ja perinpohjaisesti miettimään omaa uskoaan ja omaa Jumalasuhdettaan.
Ymmärrän hyvin sanojan näkökulman, koska SRK -kristillisyydessä on viimeiset vuosikymmenet opetettu ja kasvatettu kaikki uskomaan että Vl-liike (SRK-lestadiolaisuus) = jumalanvaltakunta. Tämän opetuksen mukaan kaikki liikkeen ulkopuolella olevat ja liikkeen jättävät eivät voi olla uskovaisia, vaan ovat oikopäätä matkalla helvettiin.