Taas on vl-liikkeessä pidetty hoitokokous eräällä rauhanyhdistyksellä, ihan tällä viikolla. Siellä on muutama ihminen ”köytetty” eli sidottu ”synteihinsä”, kun ”henki ei ole ollut heillä oikea”. Henkiopit eivät siis ole jääneet 70-luvulle.
Joskus kun olen kirjoitellut hoitokokouksista ja muista vastaavista tilanteista, joissa liikkeen omia tai pois lähteviä/lähteneitä jäseniä puhutellaan, yritetään saada samanmieliseksi usein kyseenalaisia keinoja käyttäen, kirkon ihmisiä on tullut puolustelemaan toimintaa. Ihmettelen tätä suuresti. Minusta tämä asia pitäisi nyt viimeistään puhua selväksi kirkon sisällä. Miten kauan se sallii tuollaista toimintaa kristillisen yhteisönsä sisällä? Vai onko se ihan peräti ok alusta loppuun asti? Saako kirkossa toimia niin, kuten vl-liikkeen sisällä toimitaan?
Noh, saadaanahn näistä ainakin aiheita graduihin ja jauhoja myllyihin, mutta turha syyttää mustamaalaamisesta kun itse hankitaan maalit ja pensselit yleiseen jakoon.
Kari-Matti Laaksosen kommenttia koskeva huomio:
VL-liikkeessä on sellainen elin kuin Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys, eikö niin? Ja liikkeellä on myös oma lehti. Ruohonjuuritason toimintaa koordinoivaa ja ohjaavaa keskushallintoa siis löytyy myös
”Eräällä rauhanyhdistyksellä?” Varmaan sillä nimikin on?
Ilmeisesti ei ole. Pahansuopien huhujen levittäminen on tehokkaampaa:-)
Jos on pahansuopuutta se, että haluaa saada apua yhä kiristyvässä hirressä oleville ihmisille, niin olen kyllä sen mittapuun mukaan pahansuopa oikein toden teolla, sillä sitä minä haluan.
Se nimi puuttuu vieläkin.
Antaapa puuttua.
Yksittäisen yhdistyksen nimeäminen johtaisi varmaan hoitokokoukseen päätyneen (päätyneiden) henkilöllisyyden paljastumiseen. Tältä taitaa jopa lakimme suojella.
Eli siis sitä ei ole.
Hahhah 😀
Nimi on Surullisen kuuluisa paikkakunta. Vuokko paljasti sen toisen blogin kommentissaan. Oletan tietäväni tämän paikkakunnan oikeammankin nimen, mutta koska se on vain oletus niin ei enempää.
Samalla kun vanhoillislestadiolaisuus uudistuu, liikkeestä irronneet kriitikot toimivat paradoksaalisesti (jossain määrin )aidon 1970-lukulaisen hoitokokousmentaliteetin – vihjailut, huhujen levittäminen jne. – mukaisesti.
Niin näköjään toimivat. On helppo väittää mitä vaan mutta kun todisteita pitäisi esittää niin niitä ei olekaan. Vuokko Ilola vain ylimielisesti nauraa.
Kuulkaas Kari-Matti ja Juhani, ymmärrän uteliasuutenne, mutta nyt en kyllä kerro kun ei se oikeasti ole oleellinen asia.
Tässä jutussa olisi ehdottomasti kaikkein onnellisinta se, että joko A) olisin nähnyt vain painajaisunta ja luulisin sen todeksi B) minulle olisi puhjennut yhtäkkiä Alzheimer (sukurasitus on olemassa) joka tuottaisi harhoja tai C) olisin päästänyt oikein ison emävaleen tuosta vain huvin vuoksi ja valheliiton puolesta.
Mutta edelleenkin on toivoa siitä, että MINULLE on valehdeltu, enhän ole ollut paikan päällä ko. oletetussa tai todellisessa kokouksessa! Tässä ihanassa toivossa eläkäämme hyvät Laaksonen ja Ketomäki!
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen epäkohdat, kuten monien muidenkin samantyyppisten liikkeiden epäkohdat, ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden todistaminen on vaikeaa, jos todistamisen kriteeriksi otetaan vaikkapa sellainen todistaminen jota käytetään oikeusistuimissa. Sisäänpäinlämpiävien liikkeiden (olivatpa ne uskonnollisia, poliittisia, ideologisia yms.) sisäistä vallankäyttöä ja kontrolloimisen mekanismeja voidaan kuitenkin tutkia yhteiskuntatieteellisillä metodeilla. Vanhoillsilestadiolaisen liikkeen sisäisiä kontrolloin mekanismeja onkin tutkittu (esim. Aini Siljakumpu, Johanna Hurtig jne.).
Juhani: ”On helppo väittää mitä vaan mutta kun todisteita pitäisi esittää niin niitä ei olekaan.”
Sama koskee tietysti myös Jumalan olemassa oloa ja sitä paljon puhuttua Raamatun ”totuutta”.
Ongelma on tietysti se, että ei ole kovin seksikästä kirjoittaa blogia aiheesta, että takahikiän kahdenkymmenen hengen rauhanyhdistyksellä kuohuu: seurakunta on sitonut – korvansa itsepintaisesti kaikilta seurakunnan neuvoilta sulkeneen – Valtterin (joka on ollut pitkään naapuririidoissa puh.joht. Oivan kanssa ) synteihinsä. Jumalan terveellä ei nyt Valtteria vähään aikaan kunnan ainoissa liikenne- ja katuvaloissa tervehditä, muuten kyllä.
Jos sen sijaan antaa blogissa ymmärtää, että ilmeisesti evankelilais-luterilainen kirkko hyväksyy edelleen vanhoillislestadiolaisuudessa riehuvat hoitokokoukset on julkisuusarvo ihan toinen. Jatkuvasti, ja toistuvasti unohdetaan ilmeisesti täysin tietoisesti, että kymmenien tuhansien kristittyjen joukossa on tuskin edes yhden käden sormilla laskettavaa määrää, joka on viime vuosien aikana todella synteihinsä vanhaan 1970-luvun malliin sidottu.
Ei haittaa, että epäilet minua ja motiivejani ja olettelet mitä olettelet, mutta se kyllä närästää minua, että noin vähättelet ihmisten satuttamista.
Kari-Matti: ”että takahikiän kahdenkymmenen hengen rauhanyhdistyksellä kuohuu”
Se oli siis Takahikiällä.
Kari-Matilta aiempi kommentti:
”En missään tapauksessa kiellä, etteikö vanhoillislestadiolaisuudessa esiintyisi tälläkin hetkellä ihan aitoa henkistä, ja myös jossain määrin hengellistä, väkivaltaa. Ja olen melko varma, että Vuokko puhuu blogissaan täyttä asiaa.
Ongelma on tietysti se, että evankelilais-luterilaisen kirkon virallinen hengellisen väkivallan määritelmä – puhumattakaan hengellisellä väkivallalla bisnestä tekevistä “tieto”kirjailijoista – on kuin kirkollisten liberaalien niksikirjasta: sen mukaan oikeastaan koko klassinen kristinusko on “hengellistä väkivaltaa.””
Niinpä niin. Olen tätä itsekin miettinyt käsi sydämellä ja kirjoittanutkin aiheesta. Raamattu ja uskonnot ylipäätään, ovat TÄYNNÄ ristiriitaisuuksia.
Ensinnäkin jos ajatellaan raamatullisesti, että usko on Jumalan lahja, eikä siinä ole mitään ihmistekoa, niin miksi historia ja nykypäivä on täynnänsä käännyttämistä mitä kyseenalaisimmin keinoin?
Toisakseen, kun Raamatussa sanotaan, että ainoastaan Jumala näkee ihmisen sydämeen, miksi historia ja nykypäivä on oikein juuri tätä ajatusta vastaan sotinut mitä hirveimmin keinoin? Toisen uskoa saa lytätä mennen, tullen ja palatessa ja se tuntuu olevan niin kristittyjen kuin muidenkin uskontosuuntien ihmisten rakkain harrastus.
Ei riitä ilosanoman uskominen ja julistus, vaan pitää kontrolloida, lytätä, pakottaa, painostaa, nöyryyttää, väheksyä ja tapella. Miksi ihmeessä, jos usko on Jumalan lahja ja vain Jumala näkee ihmisen sydämeen?
Kari-Matti: ”oikeastaan koko klassinen kristinusko on “hengellistä väkivaltaa.””
Totta.
Vuokko: ”Miksi ihmeessä, jos usko on Jumalan lahja ja vain Jumala näkee ihmisen sydämeen?”
Samaa kysyy pakanaparka, jolle ei edes koskaan ole kyseistä lahjaa annettu.
Hyviä kysymyksiä.
Sari R-L, yleisellä tasolla on toki noin kuin sanot. Tässä on nyt kuitenkin kyseessä väite että jotain konkreettista on tapahtunut tietyllä rauhanyhdistyksellä eikä kuitenkaan kerrota missä. Tietenkin myös siitä voidaan väiitellä mikä on epäkohta.
Vuokko Ilolalta jo lipsahti että hänelle on kerrottu jotain tapahtuneen. Hän ei siis oikeasti tiedä mutta lähtee siitä että kaikki kerrottu on ilman muuta totta.
Ei mitään lipsahtanut, sanoin ihan tarkoituksella. Oletitko, että olisin itse ollut paikan päällä hoitokokouksessa? Jos oletit, niin ihmettelen suuresti, sillä enhän edes kuulu liikkeeseen enää.
En ole Juhani mikään pelaaja luonteeltani. Mitään en hyödy siitä, että tuon julki tällaisia asioita mitä nytkin, päinvastoin aika ikävää kohtelua saan osakseni, vaikka tuskissani yritän saada apua kärsiville edes jostakin.
Sinun ja monen muunkin, jotka ette ole joutuneet vl-ihmisen saati vl-porukan tulilinjalle hengellisessä sodassa, on varmasti vakea käsittää, miten pelottavaa, ahdistavaa ja psyykettä ihan hirveän paljon kuormittavaa hoitokokoukset ovat. Jos ymmärtäisitte, ette takertuisi viestintuojaan, eli tässä tapauksessa minuun, vaan koettaisitte kaikin tavoin miettiä konstia ko. kiduttajaisten lopettamiseksi.
Noh, olen yhden vl-puhujan kanssa ollut puhelinyhteydessä ja toivon todella, että hän saisi jotain hyvää aikaiseksi kirjoittamani aiheen tiimoilta.
Ihmisten välisistä konflikteista kertominen on aina vaikeaa. Vaikka kaikki olisivat rehellisiä, on parhaimmillaankin kysymys subjektiivisista kokemisista. Sen tunnistaminen ei merkitse kokemusten ja joskus kärsimystenkin vähättelemistä. Konfliktin toinen osapuoli kertoo asiat toisesta näkökulmasta, vaikka olisi hänkin rehellinen kuvatessaan tapahtumia niin hyvin kuin osaa.
Sitten kun tapahtumista kerrotaan välikäsien kautta, näkemykset suodattuvat ja pelkistyvät. Olemme varmaan kaikki huomanneet, että tietyille ihmisille kerrotaan aina tietyt tapahtumat ja tietyllä tavalla. Viestien välittäjä ja vastaanottaja saavat siksi hieman vinoutunutta asiaa prosessoitavakseen. Se, jolla on kuunteleva korva ja ymmärtävä sydän, ei aina muista olla kriittinen.
Kun on kysymys ihmisten välisistä konflikteista, jotka koskevat uskontoa, on mukana paljon tunnetta. Se vaikeuttaa kriittisyyttä entisestään. Helposti käy, kuten Kari-Matti Laaksonen kuvasi, että alamme pitää omaa hoitokokoustamme täällä netissä. Juorua, huhuja, vihjailuja, paatosta, paheksuntaa ja nimettömiä ilmiantoja. Yksipuolisia näkemyksiä ja osatotuuksia.
Blogisti toimii omassa blogissaan tietenkin hyväksi näkemällään tavalla, mutta itse jättäisin julkisuudessa kertomatta kaiken sellaisen, mitä en voisi nimellä kohdentaa. Blogisti on oikeassa siinä, ettei sillä lopulta ole merkitystä, missä rauhanyhdistyksessä epäkohtia on ilmennyt. Tilanne on kipeä, oli se sitten Pihtiputaalla tai Haukiputaalla. Mutta niin kauan kuin lukijat eivät tiedä, mistä yhdistyksestä on kysymys, he eivät voi itse arvioida tai ottaa selvää, onko tapahtumista kerrottu oikein tai suht oikein tai edes sinne päin. Onko kysymys perinteisestä hoitokokouksesta vai jostain ihan muusta.
Vanhoillislestadiolainen liike on tavattoman laaja. Siihen mahtuu nykyään monia alakulttuureja. Sen lisäksi – kuten aina ihmisyhteisöissä – on fiksuja ja vähemmän fiksuja ihmisiä. Toiset ovat saaneet kotoa sydämen sivistystä, eivätkä koskaan edes haluaisi toimia lähimmäisiään kohtaan kurjasti. Mutta suureen joukkoon mahtuu myös tyhmästi toimivia ihmisiä, jotka eivät osaa kohdella kanssakulkijoita rakkaudellisesti ja kunnioittavasti. Oma kokemukseni liikkeen ihmisistä on voittopuolisesti myönteinen, vaikka muistelen asioita myös pahamaineisiin aikoihin ja niiden taaksekin. Ikävistä kokemuksistakaan en menisi sanomaan, että kysymys on ollut heidän uskonliikkeestään. Ehkä niissä harvoissa ikävissä kokemuksissa on ollut kysymys ihan yhtä paljon minusta itsestäni.
Se koskee myös kaikkea sovinnon tekemistä. Sitä on vaikea tehdä yksin.
Asiaa(kin) Teemulta. On minun kuitenkin vaikea käsittää tätä vaatimusta paikkakunnasta. Yleensä ihan joka paikassa toitotetaan, ettei henkilöillä ja paikkakunnilla ole merkitystä, vaan asioilla. Nyt sitten yhtäkkiä paikkakunta on se koko jutun tärkein asia. Noh, varmaan olen tyhmä ja lälly, kun suojelen paikkakuntalaisia. Sitten oon ja sillä sipuli. Harmittaa hoitokokouksen järjestäjienkin puolesta niin vietävästi, kun ovat sotkeutuneet moiseen hommaan. Mutta sellaista tapahtuu jos ja kun vääryyksiä ei käsitellä liikkeen sisällä kunnolla.
Eihän teidän hyvät lukijat tarvitse sanoa kuin niin, että JOS asiat ovat tapahtuneet, niin kuin blogisti sanoo, niin väärinhän se on tai jos hyväksyy, niin senkin voi sanoa. Sillä tavalla minä ainakin toimin tällaisissa tilanteissa. Eihän mitään tilanteita pysty kukaan raportoimaan aukottomasti ja objektiivisesti, vaikka olisi ollut paikan päällä seuraamassa sitä. Vain videokamerointi voi antaa tarkan kuvauksen tilanteesta, edes äänittäminen ei ihan kunnolla, koska ilmeet puuttuvat.
Mistä asioista ylipäätään VOI puhua, kirjoitella ja keskustella, jos kaikki pitää olla satatarkkaa selontekoa?
Teemu sinulle tiedoksi, että kaikki kontaktini vl-liikkeeseen eivät ole kielteisesti värittyneitä. Minulla on olemassaan ihania vl-ystäviä <3 Ja muistoissa niitä on vieläkin enempi, hurjan paljon! Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Mielestäni en ole kenenkään kanssa riidoissa, ilmoittautukoon tänne jos joku sellainen löytyy.
Hoitokokous on yleensä oire isommasta ongelmavyyhdistä. Joskus, kuten 1970-luvulla niistä tulikin jo itse ongelma. Asiat, jotka johtivat niihin, ovat ajat sitten poistuneet, mutta kokousten haavat tai ainakin arvet vaivaavat yhä. Kävi niin, että lääke oli väkevämpi myrkky kuin itse sairaus. Olen ymmärtänyt, että hoitokokousinstituutio oli sen verran rankka mankeli, että se jätti jälkensä kaikkiin osapuoliin, niin syyttäjiin kuin syytettyihin.
Hoitokokouksia pitää kuitenkin tarkastella oman aikansa kontekstissa. Kaikki yhteisöt olivat silloin raaempia kuin nykyään. Oma aikamme on melko lailla erilaista, vaikka tunnesensitiivisyys on joka sukupolven itse opeteltava. Nykyinen ilmapiiri kuitenkin antaa luvan humaanille suhtautumiselle eikä kaikki ole niin kirveellä veistettyä kuin 1960-70-luvun maaseudulla. Tämän kehityksen olen havainnut koskevan myös vanhoillislestadiolaisuutta. Se elää samassa ajassa ja samassa kulttuurissa kuin me muutkin aikamme lapset.
***
Blogisti kysyi, miksi paikkakunnalla on merkitystä. Sinänsä ei olekaan, kipu on kipua niin Tampereella kuin Taivalkoskellakin. Mutta, kuten sanoin, itse jättäisin koko jutun kertomatta, jos en voisi kohdentaa kritiikkiäni. Jos jätän paikkakunnan kertomatta, lukijani ovat minun informaationi ja arviointini varassa. He eivät voi itse tarkistaa, mistä on kysymys. Hyviä asioita saa tietenkin kertoa kuinka paljon tahansa, mutta kielteisen julkisuuden jakamisessa pitäisi ollahyvin tarkkana. Näin itse toimisin, mutta jokainen pitää itse omaa blogiaan.
Jatkan vielä. Nykyään on paljon osaamista yhteisöjen sisäisen ilmapiirin ja konfliktien hoitamisessa. Enää ei tarvitse yhden joutua syytetyksi ja ulospotkituksi, vaan kokonaisia yhteisöjä hoidetaan. Näitä taitoja käytetään työpaikoilla, perheissä, seurakunnissa ja jopa urheiluseuroissa. Yleensä se tarvitsee ulkopuolisen apua, sellaisen, joka ei itse ole osallinen, ja joka ei ole tuomari vaan lääkäri.
Uskonnollisella yhteisöllä tulisi olla valmiuksia hyvään yhteisönhoitoon, koska ne lähtevät periaatteesta, että olemme kaikki enemmän tai vähemmän rikkinäisiä ja epätäydellisiä, mutta voimme rakentaa sovinnon ja anteeksisaamisen varaan. Se tietenkin edellyttää epäkohtien tunnistamista ja tunnustamista.
Teemu Kakkuri sanoi sen paremmin kuin itse osasin. Ei kukaan varmaan täällä niihin hoitokokouksiin myönteisesti suhtaudu mutta häiritsee tällainen toisen käden tieto. Kun jätetään kaikki yksityiskohdat kertomatta, emme voi tietää mitä on tapahtunut. Tällainen leimaa myös koko vl-liikkeen.