Kun avioliittolain muutoksen seurauksia aletaan pohtia kirkossa, täytyy tehdä selvitys. Kirkon uskottavuuden kannalta se selvitys on ainakin yhtä tärkeä kuin aikanaan tehtävät päätökset. Selvitykseen pitäisi kuulua ainakin viisi osaa: lääketieteellinen/psykologinen, sosiologinen, eettinen, historiallinen ja teologinen. Kussakin näistä pitäisi käyttää parhaita asiantuntijoita.
Lääketieteellinen ja psykologinen osa pitäisi antaa lääketieteen ja psykologian yleisesti tunnustettujen asiantuntijoiden tehtäväksi. Sinne ei olisi mitään asiaa millään humpuukilla tai eheytyksen nimellä kulkevalla puoskaroinnilla. Meillä on nykyinen tietämys ja sillä mennään.
Toinen asia on se muutos, joka yhteiskunnassa on tapahtunut. Kysymys ei ole vain lainsäädännöstä, vaan sosiaalisista käytänteistä ja asenteista. Jälleen tarvitaan selvitys niiltä, jotka tietävät ei niiltä, jotka luulevat.
Eettiset näkökohdat ovat sitten jo teologien heiniä. Tässäkään ei pidä tyytyä b-sarjaan, eikä antaa politikoinnin pilata selvitystä. Jos arkkipiispa sanoo, että yhteiskunta saarnaa lakia kirkolle, asia vaatii kunnon selvityksen.
Täytyy myös tietää historia. Mitä kirkko on opettanut ja miten kirkko on toiminut. Ajanlasku ei ala tästä päivästä. Tähän liittyy myös kirkon avioliitto-opetuksen ja -käytäntöjen historia.
Ja sitten se teologian taso. Mitä Raamattu opettaa, siis oikeasti. Mitä luterilainen tunnustus opettaa. Miten ymmärretään Jumalan luomistyö. Mikä on avioliiton teologia meillä ja muualla.
Voisin hyvin kuvitella tilanteen, jossa molempiin vaakakuppeihin kertyisi tavaraa. Oikeastaan se on ainoa mahdollinen oikea lopputulos. Jos kaikki näkökohdat painottuvat samaan suuntaan, todellisuutta olisi jossakin vääristelty. Tämä kielisi tarkoitushakuisesta selvityksestä, jossa lopputulos olisi päätetty etukäteen. Sellainen selvitys ei hämäisi ketään muita kuin ehkä tekijöitään ja heidän hurraakuoroaan eikä olisi edes sen paperin arvoinen, jolle se on tulostettu.
Vasta kun selvitykset on tehty on päätösten aika. Päätös asiasta on sitten loppupeleissä poliittinen päätös kirkolliskokouksessa. Toisille se päätös on hyvä, toisille huono. Sille ei voi mitään.
Henkilökohtainen usko, kansanomaisest sanottuna, sen psyykkaaminen on elämän rikkaus jokaiselle sen käyttäjälle. Matteuksen ja Tuomaan Jeesuksen sanoin, se riittää. Esim. Usain Bolt satasen lähtöviivalla. Puhumattakaan elämän vaikeissa tilanteissa.
En ihmettele. Virren sanoin:
Kun on turva Jumalassa,
turvassa on paremmassa
kuin on tähti taivahalla,
lintu emon siiven alla.
Uskonto ja sydämen usko Jeesukseen ovat kaksi aivan eri asiaa. Uskonto on kylmä kuollut oppirakennelma, joka ei kosketa ihmisen sydäntä. Elävä usko Jeesukseen on Jumalan lahja ja Hän koskettaa koko elämäämme. Näemme ihmiset, asiat ja elämän arvot Jumalan Sanan mukaan. Silloin myös voimme johdattaa toisia Jeesuksen luo, sillä Jeesus, Vapahtajamme on Jumalan Voima ja Viisaus meille heikoille.
Kirkosta en tiedä, mutta Jumalan seurakunnassa kanta on selkeä ja se on ilmoitettu Raamatussa.
”Lääketieteellinen ja psykologinen osa pitäisi antaa lääketieteen ja psykologian yleisesti tunnustettujen asiantuntijoiden tehtäväksi. ”
Mihin ihmeeseen ts. minkä ihmeen selittämiseen kirkko tässä asiassa tarvitsee lääketieteelistä selitystä? Kysymys on puhtaasti opillinen.
Kun kakis ihmistä vihitääm maisraatisssa avioliitoon, ei puolisoiden välillä tapahdu lääketieteelisesti mitää. Miksi sitten kirkossa vihittäessä tapahtuisi?
Eisiis ole mitä’än selitettävää ihmettä johon tarvittaisiin lääketieteelistä selitystä.
Jukka Kivimäki :”Ei siis ole mitään selitettävää ihmettä johon tarvittaisiin lääketieteelistä selitystä.”
Ei niin. Kirkossa vihittäessä on tärkeää vain vihittävien todellinen tahto sitoutua kirkon virallisen kannan mukaiseen keskinäiseen elinikäiseen avioliittoon.
Mitä luterilainen tunnustus opettaa? Asian selvittämiseksi riittää pelkkä lukutaito:
”Jo alussa hän [Jumala] on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi.”
Jukka Kivimäki:
”Mihin ihmeeseen ts. minkä ihmeen selittämiseen kirkko tässä asiassa tarvitsee lääketieteelistä selitystä? Kysymys on puhtaasti opillinen.”
Varmaankin vanhentuneiden homoseksuaalisuuskäsitysten ja -uskomusten päivittämiseksi 2000 -luvulle, luulisin. Kysymyshän ei ole vain opillinen.
Jussi Tynkkynen
Mikä osa kirkkomme pyhistä toimituksista ei ole opillinen?
Jukka Kivimäki:
”Mikä osa kirkkomme pyhistä toimituksista ei ole opillinen?”
Tässä asiassahan ei ole kysymys pyhien toimitusten opillisuudesta sinällään, vaan kysymys on siitä, mitä nämä toimitukset pitävät sisällään ja miten ne kirkossa järjestetään sekä siitä, millaisessa symbioosissa yhteiskunta ja kirkko voivat toimia jatkossa yhdessä jo kauas toisistaan erkaantuneiden näkemysten/käsitysten ristipaineissa.
”Tässä asiassahan ei ole kysymys pyhien toimitusten opillisuudesta sinällään”
Asiayhteyteen liitettynä lausumasi on suorastaan järjetön.
Kun kyse nimen omaan on kirkon opillisesta perustasta suhteessa avioliittoon, niin miten muka kyse ei ole opillisuudesta sinällään. Eihän kirkon avioliitto-oppi ole tähänkään saakka perustunut siihen, mitä valtiossa on päätetty avioliitosta.
Kirkko ei siis tähänkään saakka ole vihkinyt/tai siunannut vai eri sukupuolta olevia pareja siksi, että laki on määritellyt avioliiton miehen ja naisen väliseksi, vaan siksi että kirkko itse on opissaan määritellyt avioliiton miehen ja naisen väliseksi.
Jukka Kivimäki, sinä tiedät varsin hyvin ettei Suomen ev.lut kirkossa avioliittoon vihkiminen ole sakramentti, vaikka sakramentinomaisena pyhänä toimituksena jotkut sattavat sen nähdä ja kokea. Näinollen kirkon avioliittoonvihkimistoimituksesta voidaan kirkossa tarvittaessa vaikka luopua kokonaan, ilman että se muuttaisi kirkon oppia ja opillista perustaa.
Kirkko voisi toki luopua vihkitoimituksesta, mutta ei vihkiä sellaista, mikä ei opin mukaan vihkiydy.
Jukka Kivimäki
”Kirkko voisi toki luopua vihkitoimituksesta, mutta ei vihkiä sellaista, mikä ei opin mukaan vihkiydy.”
Niin, mahdollisesti saamme nähdä tässä lähivuosien aikana millaiseen ratkaisuun kirkossa päädytään.
Ehkäpä tämä Jarmo Hakkaraisen opetuspuhe voisi olla jopa aivan riittävä pohja myös ev.lut. yhteisölle.
http://tinyurl.com/ortelama
http://www.ortodoksi.net/index.php/Ortodoksisen_kirkon_perinne_on_el%C3%A4v%C3%A4%C3%A4_%28opetuspuhe%29
Varteenotettava vaihtoehto olisi, että kirkko luopuu vihkioikeudesta. Tällöin tulevaisuudessa ei tarvitsisi vihkiä homoseksuaaleja. Ei selvityksiä ja vääntöjä. Kirkko edustaisi luonnollisuutta ja valtion keinovalikoimasa olisi erilaisia liittoja. Niitä voitaisiin tarvitaessa päivittää vaikka minkälaisiin kuosiin rakkauden tarpeen mukaan.
Itse kannatan tosin vuoropuhelua, vaikka homoseksuaaleille teologiset argumentit eivät paina mitään, elävät heistä monet ilman kirkkon jäsenyttä nytkin.
Teologisessa tarkastelussa on syytä ottaa huomioon kirkkomme edelleen virallinen Raamatunäkemys:
”Seurakunnissamme tulee opettaa, uskoa ja tunnustaa, että Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta ja sisältää täydellisesti kaiken sen, mikä kuuluu kristilliseen oppiin Kaikkivaltiaasta Jumalasta ja meidän autuudestamme sekä hyvistä teoista ja hyveistä. Raamattu on oikein kristillisen opin perusta ja tukipylväs, kuten myös ohjenuora kaikkien uskontoa koskevien kiistojen arvioimiseksi, ratkaisemiseksi ja ehkäisemiseksi. Tähän ei tarvita muiden selvityksiä, ei edes pyhien isien eikä muidenkaan, jotka oman mielensä mukaan ovat lisäilleet Raamattuun sellaista, mitä ei siinä itsessään ole. Kenenkään ihmisen ei näet ole lupa tulkita Jumalan sanaa oman mielensä mukaan, eikä tässä ole katsottava eikä kunnioitettava kenenkään asemaa, korkea-arvoisuutta tai arvovaltaa, vaan yksin Raamattua. ”
Vaikka Raamatussa onkin kaikki, mikä kuuluu kristilliseen oppiin, se ei tarkoita, että kaikki Raamatussa olisi kristillistä. Kristillisyys syntyi Kristuksen ristinkuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen jälkeen. Niinpä kirjoituksissa on paljon sellaista, mikä liittyy jumalauskon asteittaiseen kehittymiseen heimouskonnosta maailmanuskonnoksi.