Sotakorvaukset polkivat aikanaan Suomen teollistumisen huimaan vauhtiin. Oli opittu ja opeteltu tekemään laivoja, vetureita ja kaikkea muuta puusta ja metallista. Tulee mieleeni tarina, jonka kuulin naapurimaassa. Yrityshenkiset kaverukset perustivat rakennusliikkeen, joiden suunnitelma oli saneerata vanhoja asuntoja nykyaikaan. Ennenkö homma lähti käyntiin heille tehtiin tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Hyvin pukeutunut henkilö tuli käymään ja ilmoitti seuraavaa: Ensimmäiseksi saneraatte kolme asuntoa minulle sitä vastaan, että sitten voitte toimia rauhassa.
Kun sotakorvaukset olivat tehdyt, niin alkoi työskentely omaksi hyväksi. Ilmeisesti korvauksen saaja huomasi laadun tarpeeksi huolelliseksi, joten alkoi tulla jatkotilauksia ihan maksua vastaan. Toki kauppaa alettiin tehdä laaja-alaisesti eri suuntiin. Koetusten vuodet oli takana ja ne oli kestetty kansanuskosta kumpuavan rukouksen voimalla. Nyt alkoi hyvinvointi. Evakot olivat löytäneet paikkansa jotenkin vanhan väestön seassa. Rintamamiestalot olivat rakennetut ja hyvä oli tehdä työtä nyt ei velvollisuudesta vaan ihan palkkaa vastaan. Alkoi hyvinvoinnin eli hyvinvointivaltion rakentaminen.
Rahaa alkoi virrata kaikkien kassaan, joilla oli oikeus verona leikata osansa. Valtio, kunnat ja kansankirkko sai hilloa, jolla voitiin tehdä hyviä asioita. Kirkkoverkosto oli hyvin kattava, joten kovin paljon pääkirkkoja ei tarvinnut rakentaa, tietysti palaneet piti korvata. Sen sijaan alkoi kiihkeä kehitystyö. Rakennettiin seurakuntakeskuksia ja leirikeskuksia, kun oli millä voitiin toimia, mutta säästäminen vissiin ei juuri tullut mieleen. Kuitenkin samalla, kun raha alkoi korvata ihmisen turvan, niin alkoi usko ehkä ohentua. Rukoukseen ei pakottanut pula eikä sairaudet, koska myös kehitettiin sairaalaverkosto. Näin sukupolvien yhteiselo oheni ja kuolema siirtyi kodeista laitoksiin.
Ihmiselon ihanuus ja kurjuus sisältää myös sen, että tekojemme seuraukset ilmnevät vasta , kun kaikki vahinko on jo tapahtunut. Täit, luteet ja kirput sukupuutettiin DDT-nimisellä tupsuttelu pahviaskilla, jota ainetta olemme myöhemmin syönet kaloissa itse. Sivistys ja matkailu tuo aina uusia tuulia ja uusia tarpeita. Yleisurheilu-ja hiihtäjä kansa alkoi suunnata mielenkiintoaan kaikenlaisiin sisällä pelattaviin pallopeleihin. Toki kaikille jaettiin kaikkea hyvää, koska rahaa oli ja sitten huomattiin myös lainaamisen helppous. Sotakorvaukset olivat sellainen takaus, että ei tarvinnut paljon etsiä mistä saa lainaa.
Koko toiminta piti toimia jatkuvan kasvun kulku-uralla. En tiedä tiedettiinkö, että markkinatalous tuottaa itse laman jollakin syklillä. Siihen johtaa kakunleikkaajien ahneus. Ahneus pääsi valloilleen siksi, että Sana ei ehkä enää koskettanut sisintä tai ehkä siitä oli jo terävin kärki taitettu pois. Se taas johti ja johtaa siihen, että kirkkkoon kuuluminen ei ole enää omantunnon vaan verovapaus asia. Ihminen ei kuitenkaan ole muuttunut siinä, että suurimmat uhrit annetan kiinnostavimmille asioille, eikä kansanusko kuulunut enää top kymppiin. Vaikka julistettiin sulosointuja, niin virta vei muualle ja nyt se mikä oli ennen hyvää, siitä tuli rasite. Kiinteistöt ja runsaasti lisätty henkilömäärä joutuvat taistelemaan paikasta auringossa.
Kun sitten on muodostettu kiveen hakattu teesi: Saavutettu etu, niin paisuva toiminta vähenevillä varoilla ei voi toteutua, jos oikeudenmukaista leikkausta ei osata enää tehdä, niin tarvitsemme ottaa lainaa tulevilta sukupolvilta ja se on helppoa siksi, että ne maksajat eivät ole vielä sanomassa: STOP! Mitä he voivat tilanteelle, eivät mitään. Korkeintaan voivat potkia hautakivemme nurin, mutta meille ei tunnu missään.
