Iankaikkinen elämä

Kirkon isät ovat muinoin tätä lausetta käyttäneet tehokkaana aseena vastustaessaan Ariuksen harhaoppia, joka kielsi Herran Kristuksen jumaluuden. Se onkin ihana ja merkillinen lause, ja jokaisen kristityn tulee ahkerasti tutkia ja oppia käsittämään Johanneksen evankeliumia varustautuakseen tällaisilla lauseilla vastaisien harhaoppien varalle. Kaikkina aikoina ovat näet juuri tätä opinkohtaa pilkanneet sekä juutalaiset että turkkilaiset ja muut vääräoppiset. Vielä nytkin perkeleen työt muutamissa heissä ilmenevät, ja jos hän vain tilaisuutta saisi, kävisi hän väkisinkin kimppuumme, josta Jumala meitä varjelkoon! Tuo lause sisältää oppimme pääkohdan, se on kuin onkin kaikkien uskonkappaleiden pohja ja perustus. Sen tähden ei perkele annakaan sille rauhaa, vaan koettaa kaikilla keinoilla ja juonilla sitä kumota ja turmella, synnyttäen pahennuksia ja lahkoja. Tällä alalla hän on mestarien mestari; hän voi keksiä niin ihania aatteita ja esiintyä niin mahtavasti, että järkemme, viisautemme ja taitomme pian hänen vangikseen joutuu.

Joka siis tahtoo turvattuna olla, hän varsin varokoon ihmisjärjen ja ajatustensa avulla mestaroimasta tätä opinkohtaa, sekä tietäköön, ettei mikään muu keino auta perkeleen kiusausta vastaan kuin kiintyminen Raamatun selvään sanaan. Ei auta ruveta asiaa järjellään tutkimaan ja aprikoimaan, vaan paras on ummistaa silmänsä ja sanoa: Kristuksen sanojen täytyy olla totta, vaikkapa en minä eikä kukaan ihminen niitä voi tutkia, käsittää tai selittää, miten ne voivat totta olla. Hän tietää, kuka hän on, ja mitä hän itsestään on puhunut. Ken ei näin ajattele, hän eksyy ja joutuu turmioon. Eihän ihmisjärki voi käsittää halvintakaan uskonopin kohtaa eikä ole yksikään ihminen maan päällä vielä ikinä ilman Jumalan sanaa saanut Jumalasta oikeata ajatusta ja käsitystä, kuten pakanoidenkin on täytynyt tunnustaa. He ovat kertoneet, että oppineelta runoilijalta Simonideelta kerran kysyttiin, mitä on Jumala ja mitä hän Jumalasta arveli ja uskoi. Mies pyysi kolme päivää miettimisen aikaa. Kun nämä olivat kuluneet umpeen ja hänen oli annettava vastaus, pyysi hän toiset kolme päivää tarkemmin asiaa tutkiakseen, ja näin hän teki edelleenkin, kunnes hän ei enää voinut muuta kuin sanoa: mitä vastaisinkaan? Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä vähemmän siitä tiedän! – Kertomus osoittaa, että ihmisjärki ei kykene käsittämään Jumalan olentoa, töitä, tahtoa ja neuvoja, vaikka se kuinka syvällisesti niitä tutkimaan rupeaisi, vaan lopulta se alkaa pitää Jumalaa ihan olemattomana eikä enää usko mitään. Maailman viisaissa on kyllä nykyäänkin sellaisia ihmisiä. Täten käy kaikkien, jotka ilman sanaa, vain järkeään kuullen rupeavat uskonoppia tutkimaan, punniten kuinka se järjelle soveltuu. Siten on meidän harhahenkiemme käynyt heidän tutkiessaan sakramenttia, kastetta ja muita opinkohtia.

Kun meillä tässä nyt on näin ihana ja tärkeä todistus, pysykäämme lujasti siinä; älkäämme ruvetko sitä sokean järkemme apuneuvoilla mestaroimaan ja pimentämään, vääntelemään ja toisin selittelemään. Tässähän se on sanottu päivän selvästi, niin että jokainen voi sen käsittää. Kristus antaa iankaikkisen elämän kaikille, jotka uskovat. Koska iankaikkista elämää ei voi antaa kukaan muu kuin Jumala, seuraa siitä kumoamattomasti, että Kristus on totinen Jumala. Ja koska hän perustaa iankaikkisen elämän hänen ja Isän tuntemiselle, ettei siis ilman hänen tuntemistaan kukaan iankaikkista elämää voi saada, vaan on hänet tunnettava samoin kuin Isäkin, niin täytyy hänen olla totinen Jumala, vaikka hän onkin eri persoona kuin Isä.

Tämä asia selviää tästä raamatunlauseesta niin kumoamattomasti, ettei järkikään sitä voi vastustaa. Mutta se järjellä on vikana, ettei se ota pysyäkseen näissä sanoissa, vaan unohtaa ne ja poistaa ne mielestään, liidellen niiden yli ja ohi, se kun ei tyydy paljastaan uskomaan että sanat ovat totta, vaan tahtoo myöskin tutkia ja käsittää, miten asia tapahtuu ja kuinka se on mahdollista, ja kun se ei voi sitä käsittää, luopuu se pian sanasta sekä muodostaa oman käsityksensä taikka vääntää ja selittää sanan omien mielipiteidensä mukaan.

Siitä syystä areiolaisetkin ovat tätä raamatunlausetta koettaneet väännellä ja venytellä omaksi edukseen, nojautuen sanaan: ”ainoan”, kun näet Kristus puhuu ainoasta totisesta Jumalasta; he väittävät että Kristus siis ei itse lukenut itseään Jumalaksi, vaan ainoastaan Isänsä. Mutta tämä ei ole todistelua, vaan Raamatun väärinkäyttämistä, kun otetaan siitä irti yksi sana ja hypätään muuten yli koko lauseen huomioon ottamatta, mitä sen sanat oikeassa yhteydessään sisältävät. Niin mekin opetamme ja todeksi sanomme, ettei ole muuta Jumalaa kuin hän yksinänsä. Mutta sitä eivät nuo tahdo huomata, että Kristus juuri tässä lauseessa sanoo olevansa Isän vertainen, hän kun puhuu aivan kuin totinen Jumala ainakin, koskapa hän, kuten sanottu, perustaa iankaikkisen elämän sekä hänen että Isän tuntemiselle, nimittäen sitä yhdeksi ainoaksi tuntemiseksi.

Ainoaksi totiseksi Jumalaksi Kristus nimittää Isää sen tähden, kun hän aina antaa Isälle kunnian, tunnustaen häneltä kaikki saaneensa, ja kun hän siten tahtoo meitä Isän tykö johdattaa, kuten Johanneksen evankeliumi yleensä osoittaa. Kuitenkin hän näin tehden itsekin yhtyy samaan ainoaan jumaluuden olentoon, omistaen itselleen saman vallan ja voiman; yhdessä Isän kanssa hän näet tahtoo tulla tunnetuksi iankaikkisen elämän antajana, ja juuri se on totisen Jumalan tuntemista.

Niinpä kumoavatkin nämä sanat ihan ratkaisevasti areiolaisten ja kaikkien harhauskoisten, juutalaisten ja pakanain opin, jotka kehuvat vain uskovansa yhteen Jumalaan, taivaan ja maan luojaan, mutta juuri tämän opinkohdan tähden tuomitsevat meitä kristittyjä, että me muka palvelemme vielä toistakin jumalaa. Kristus tässä osoittaa, että he eivät tunne ainoaa totista Jumalaa, vaikka he niin luulevat ja kehuvat; he eivät tiedä, kuka hän on, eivät myöskään, miten häntä voidaan tuntea, hän kun on se ainoa totinen Jumala, joka lähetti Jeesuksen Kristuksen. Toisin sanoin: ken tahtoo tulla tuntemaan ainoan totisen Jumalan, etsiköön häntä Herran Kristuksen kautta, sillä ei ole muuta Jumalaa kuin hän, joka Kristuksen lähetti. Joka ei usko Kristukseen, ei hänellä oikeaa Jumalaakaan ole, vaikka hän tietääkin ja uskoo, että on vain yksi Jumala olemassa, koskapa hän ei usko häneen, joka lähetti Kristuksen ja joka antaa hänen kauttansa iankaikkisen elämän.

Tärkeä on sana ”sinut” lauseessa: että he sinut ainoan Jumalan tuntisivat. Kenet siis? Sinut, joka lähetit Jeesuksen Kristuksen. Ikään kuin hän sanoisi: juutalaiset ja muut väittävät myöskin uskovansa yhteen ainoaan Jumalaan, mutta kuitenkaan he eivät tunne sinua, ainoaa totista Jumalaa, koska he eivät tunne lähettämääsi Jeesusta Kristusta ja siis kaavailevat jumalansa omien ajatustensa mukaiseksi, joka ei ole mikään Jumala ensinkään. Kuten näet, ei siis Kristus ole tuolla sanalla ”ainoa” tahtonut erottaa itseään Isän jumaluusolennosta, sillä toiset sanat kyllä sen käsityksen torjuvat, vaan päinvastoin hän on yhdistänyt Isän ja itsensä yhteen, liittänyt Isän itseensä, kumoten kaikkien niiden uskon, jotka kuvailevat Jumalaa toisenlaiseksi tai etsivät häntä muuten kuin Herran Kristuksen kautta.

Tämä nyt riittänee osoittamaan, miten Johanneksen evankeliumissa Kristuksen jumaluus todistetaan. Meidän on nyt myöskin vielä selitettävä, mitä on ja mitä vaikuttaa se tunteminen, joka tuottaa iankaikkisen elämän. Meidän tulee näet oppia perinpohjin ymmärtämään tämä lause, joka on Uuden Testamentin jaloimpia kohtia ja sen oikeita peruslauseita. Kirkon vanhat opettajat ovat tosin selittäneet tämän ynnä muiden samanlaisten lauseiden tarkoittavan vain tulevaa elämää, arvellen että se ei koskekaan meitä täällä maan päällä. Mutta me pysykäämme nykyisen elämän alalla ja koettakaamme saada tällaisista lauseista hyötyä, ne kun ovat kirjoitetut uskon oppia varten ja siis juuri tähän elämään kuuluvatkin. Mitä me siellä iäti saamme omistaa ja nauttia, sitä täytyy meidän todellakin jo täällä tulla uskon kautta tuntemaan ja käsittämään.

Tämä tunteminen on ensiksikin oikea tieto Kristuksesta ja Isästä. Apostoli Pietari kehoittaa kasvamaan Herramme ja Vapahtajamme armossa ja tuntemisessa (2. Piet. 3:18). Hän tahtoo sanoa: Koettakaa, pitäkää pääpyrintönänne ja huolenanne tulla Herraa Kristusta oikein tuntemaan; älköön kukaan mitään toista, parempaa etsikö. Tämä onkin yksinomaan meidän viisautemme ja taitomme, tämä on kristityn taito ja oppi. Mitään muita oppeja ei voi kristillisiksi sanoa. Jos joku kysyy, mitä kristityt tietävät ja opettavat, ei tarvitse vastata muuta kuin että he opettavat Isän lähettämäää Kristusta tuntemaan. Ken ei tätä tunne eikä opeta, hän älköön puhukokaan kristinopista. Vaikka joku tietäisi kaikki asiat auringon alla, millä tavalla Jumala on luonut taivaan ja maan ja tuntisi kaikki hänen tekonsa ja ihmeensä, vaikkapa hän voisi täyttää kaikki kymmenen käskyn vaatimukset, vaikka hän lyhyesti sanoen tietäisi ja voisi yhtä paljon kuin enkelit, ei hän kumminkaan olisi oikea kristitty. Selvään ja suoraan tässä siis sanotaan, ettei mikään muu saarna ja tieto, ei mikään laki ja teko, eivät mitkään oivat opit ja hyvät työt voi tehdä ihmisestä kristittyä eivätkä siis mitään merkitse, vaan ainoastaan se totuus, jonka Kristus tässä lausuu: että he sinut ainoan totisen Jumalan tuntisivat ja jonka lähetit, Jeesuksen Kristuksen.

Tästä tuntemisesta ja sen vaikutuksista ovat myöskin profeetat jalosti puhuneet ja selvään ennustaneet. Niin lausuu Jesaja: ”Tuntemisensa kautta minun vanhurskas palvelijani monta vanhurskauttaa (Jes. 53:11). Toisin sanoin: hän on heidät pelastava synnistä ja perkeleen vallasta ainoastaan siten, että hänet tunnetaan, tiedetään, kuka hän on. Samoin lausuu Jeremia: ”Näin sanoo Herra: älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön myöskään rikas kerskatko rikkaudestansa. Vaan joka tahtoo kerskata, hän kerskatkoon siitä, että hän tietää ja tuntee minut, että minä olen Herra, joka teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä” (Jer. 9:23,24.)

Juuri tätä samaa tämäkin tekstimme lause todistaa. Jos tahdot iankaikkisen elämän periä, on se ainoa tie ja keino, että opit tuntemaan Isää, ainoaa totista Jumalaa, hänen Poikansa Kristuksen kautta, jonka hän on lähettänyt. Jos joku sinulle jotakin toista tietä esittää, hän sinut varmasti harhaan on johtava. On siis tälle jalolle ja ihanalle raamatunlauseelle tehty väkivaltaa ja vääryyttä, riistetty siltä koko sen mehu ja merkitys, kun se on irrotettu erilleen uskon opista ja sitä on pidetty vain tulevaisen elämän ennustuksena. Senpä tähden ei olekaan ymmärretty, mitä on Kristuksen tunteminen. Ei ole opetettu muuta parempaa kuin että pitää elää niin ja niin hurskaasti saavuttaakseen iankaikkisen elämän. Näin on pelastuksemme perustukseksi pantu meidän työmme ja tekemisemme, mutta Kristus on kokonaan menetetty ja samalla myöskin iankaikkisesta elämästä eksytty. On näet tehtävä selvä ja tarkka erotus Kristuksen tuntemisen ja muun tiedon ja opin välillä. Mikään muu kuin Kristuksen tunteminen ei voi iankaikkista elämää antaa eikä synnistä ja kuolemasta pelastaa. Kun kerran on totta, että hän yksin tuntemisensa kautta antaa iankaikkisen elämän, niin täytyy myöskin se olla totta, että kaikki, mikä ei ole tätä tuntemista, jättää meidät kuolemaan ja kadotuksen valtaan.

Mitä nyt onkaan Isän ja Kristuksen tunteminen? Miten siihen tullaan? Vastauksen antavat sanat: ”jonka lähetit.” Joka tämän käsittää ja vakavasti uskoo, hänellä on totisesti iankaikkinen elämä. Entä mitä tietää tuo lause: jonka lähetit? Ajattelepas itse ja katso, mitä varten on Kristus maailmaan tullut ja mitä hän on maan päällä tehnyt. Hän on tullut taivaasta, syntynyt ihmiseksi täyttämään sitä työtä, minkä Isä hänelle oli antanut, (kuten hän pian tekstissämmekin lausuu), nimittäin ottamaan kantaakseen maailman synnit ja niiden tähden kuolemaan, sovittaakseen siten Isän vihan ja itse omassa persoonassaan voittamaan kuoleman ja perkeleen sekä ottamaan meidät tykönsä. Ei ole häntä Jumala turhan vuoksi maailmaan lähettänyt, vaan on hän saanut korkean käskyn ja tehtävän, niin tarpeellisen ja suuren, ettei sitä voinut täyttää mikään enkeli eikä pyhimys, vaan yksin Jumalan ainokainen Poika. Tällainen henkilö tietenkin oikein selvittää iäisyysasioita ja suhdettamme Jumalaan. Tuo sana ”lähetit” antaa siis aarteen avaimen käteemme. Se näet ilmoittaa ja osoittaa meille Isän Jumalan mielen, sydämen ja tahdon meitä kohtaan. Se sana käsittää kaikki, mitä Kristus on tehnyt, saarnannut, kärsinyt hyväksemme sekä tuottanut ja antanut meille. Siitä myöskin selvästi näemme, ettei tämä lause puhu tulevaisesta elämästä, koskapa Kristuksen tunteminen Isän lähettämäksi on sama kuin uskoa ja tietää, että hän on tullut maailmaan, kärsinyt meidän syntiemme tähden, noussut kuolleista ja ansainnut ja lahjoittanut meille syntien anteeksi saamisen. Kuuluvathan kaikki nämä asiat juuri tähän elämään.

Tätä tulee meidän kaikella ahkeruudella oppia ja mieleemme painaa, uskoa herättääksemme ja vahvistaaksemme; emme saa sitä syrjäyttää ja penkin alle painaa kuten ennen on tehty. Siitä todellakin riippuu pelastuksemme, se on lohdutuksemme kaikissa ahdistuksissa, kun tiedämme että tämä tunteminen eli usko on ainoa apumme taivaissa ja maan päällä syntiä ja kiusauksia vastaan. Ajattelepa nyt, mitä tämä usko vaikuttaa ja merkitsee! Kun tiedän että Isä on lähettänyt Poikansa Kristuksen minun tähteni, lahjoittanut hänet minulle, on siitä ehdottomasti seurauksena, että voin vapaasti ja iloisesti päättää hänen olevan minun armollinen ja hyvä Isäni, joka ei enää ensinkään ole minulle vihainen. Lähettämällä Poikansa hän näet on, kuten jo sanoin, ilmoittanut meille mielensä ja tahtonsa, nimittäin ylenpalttisen, sanomattoman rakkautensa ja laupeutensa. Mutta jos minä nautin Isän rakkautta, nautin myöskin hänen jumalallisen voimansa suojaa ja turvaa. Ja mitäpä silloin enää pelkäisinkään? Kun synti, kuolema, maailma ja perkele, minua kiusaavat, koettaen riistää minulta uskallukseni ja vajotttaa minut epätoivoon, tiedän että minulla Kristuksen kautta on armollinen, kaikkivaltias Isä ja että he kumpikin minua auttavat ja sotivat puolestani, jotta minä iloisesti ja turvallisesti voin yhä edelleenkin uhmata perkelettä ja hänen valtaansa, jopa hänestä pilaakin ja leikkiä laskea.

Nythän näet, mikä jalo ja mahtava voima on usko kaikissa meitä kohtaavissa kiusauksissa. Jos olet tätä kokenut ja koettanut, niin tiedät myöskin, että Kristuksen oikea tunteminen on suuri ja vaikea taito. Tässä asiassa saa jokainen tuntea, kuinka vähän hänellä vielä on uskoa ja kuinka heikosti se elämässä ilmenee. Siitä eivät tiedäkään niin mitään nuo töiden saarnaajat, jotka uskoa halveksivat eivätkä myöskään nuo epäkypsät ja kylläiset viisastelijat, jotka ovat jo uskossa muka mestareiksi päässeet ja hokevat jo ylemmäksi pyrkivänsä.

Joka tähän kouluun joutuu, missä on opittava sotimaan ja taistelemaan, saa myöskin pian kokea ettei ihminen mitenkään omilla töillään ja voimillaan voi vastustaa syntiä, kuolemaa ja muita ahdistuksia, saati niitä voittaa. Kun perkele kyllä tämän tuntee ja tietää, raivookin hän sen tähden niin vimmatusti juuri tätä oppia vastaan, nostattaen vastaamme joukkionsa, paavilaiset ja harhaoppiset. Vaikka nämä kyllä ovat paljon uskosta kuulleet ja itsekin siitä puhuvat ja saarnaavat, eivät he kumminkaan ole siitä mitään käsittäneet eivätkä kokeneet, jonka tähden he eivät myöskään muuta tiedä opettaa kuin omaa hurskauttaan ja omia töitään, sillä näitä he kyllä tuntevat ja kykenevät käsittämään.

Kuten aina olen opettanut, tahtoo Jumala tosin että ihmiset ovat hurskaita, eläen ja käyttäytyen puhtaasti, pyhästi ja nuhteettomasti maailmassa. Mutta sitä tietä ei kukaan voi Jumalan edessä tulla kristityksi, iankaikkisesta elämästä osalliseksi. Sitä kunniaa ei saavuta ihmisen oma pyhinkään elämä, vaan on taivaan kirkkaus yläpuolella kaikkia meidän töitämme. Meidän työmme ja menomme pysykööt tämän nykyisen elämän piirissä, ne tyytykööt maallisen hurskauden nimeen. Sitäkin Jumala meiltä vaatii, hän siihen mielistyy ja sitä palkitseekin sekä tässä että tulevassa elämässä, mikäli se johtuu uskosta, mutta se hurskaus, josta nyt puhumme, on taivaallista ja jumalallista laatua ja se tuottaa iankaikkisen elämän. Se ei perustu ihmisvoimaan eikä katoaviin töihin, vaan on sillä toinen iankaikkinen perustus, jonka tähden se myöskin iankaikkisesti pysyy.

Minä rakastan tätä raamatunlausetta juuri sen tähden, kun se puhuessaan ainoastaan tuntemisesta niin selvästi ja ratkaisevasti jättää pois kaikki omat työt tänne maan päälle. Eihän tunteminen ole mitään työtä. Eihän tässä ole kysymystäkään paastoista, valvomisista, itsensä kiduttamisesta tai mitä ruumis voi tehdä tai kärsiä, vaan tunteminen on sydämen sisäinen, likeisin asia, se ei ole meidän tekojemme tuntemista, vaan Kristuksen, ja se käy meidän töidemme edellä. Sillä tästä tuntemisesta johtuvat työt, nimittäin ne, joita me teemme. Tunteminen taas tietää yleensä omistamista ja saamista. Siten tämä yksi ainoa sana ikään kuin salaman voimalla kumoo kaikki sellaiset opit, jotka perustuvat ihmistöihin, hengellisiin säätyihin ja jumalanpalvelusmenoihin, joiden kautta luullaan voitavan pelastua synnistä, sovittaa Jumalaa ja armoa ansaita.

Mutta kuten jo olen huomauttanut, älä unohda että Kristus juuri tässä lauseessa yhdistää ja sitoo yhteen oman itsensä ja Isän tuntemisen, niin että Isää voidaan tulla tuntemaan ainoastaan Kristuksen kautta ja yhdessä hänen kanssansa. Tästä asiasta olen usein puhunut ja mainitsen sen nytkin, jotta sitä vielä kuoltuanikin muistettaisiin ja opittaisiin karttamaan perkeleen riivaamina ja villitseminä sellaisia opettajia, jotka alkavat opetuksensa korkeimmista ja salaisimmista asioista, puhuen yksinomaan Jumalasta, mainitsematta edes Kristuksen nimeä. Niinpä on korkeakouluissamme pohdittu ja seulottu Jumalan taivaallisia töitä, mitä hän on, mitä hän siellä ajattelee ja tekee jne. Mutta jos mielit Jumalan varmasti löytää ja käsittää, niin että saat häneltä armon ja avun, älä luulekaan voivasi häntä muuten löytää kuin Herran Kristuksen kautta. Älä myöskään ajattele ja huolehdi muita asioita, äläkä tutki muita hänen töitään, kunhan vain opit tuntemaan, miten hän on Kristuksen lähettänyt. Aloita taitosi ja opintosi Kristuksesta ja anna niiden myöskin tällä alalla pysyä. Jos omat ajatuksesi ja järkesi taikka joku muu sinua rupee toisaalle johtamaan ja neuvomaan, sulje silmäsi ja sano: minä en saa enkä tahdo tietää mistään muusta Jumalasta kuin hänestä, joka on Kristuksessa ilmestynyt.

Siten voit hänet nähdä ikään kuin silmästä silmään, mitä selvimmästi ja suloisimpana, juuri näiden Kristuksen sanojen johdosta: että he sinut tuntisivat ja jonka lähetit, Jeesuksen Kristuksen. Näin lausuen hän kokonaan yhdistää Isän itseensä, niin ettei kukaan voi käsittää totista Jumalaa muuten kuin tämän hänen lausumansa sanan johdolla. Miten hän muulla tavoin voisikaan tulla sinun tykösi taikka sinä hänen tykönsä, jotta voisit hänet käsittää ja tuntea? Sinun on siis otettava vaarin hänen sanastaan, johon hän sinua ohjaa, ja annettava sen itseäsi johdattaa sekä vaikuttaa sydämessäsi.

Ei kukaan uskoisi, kuinka tarpeellinen ja tärkeä on tämä taito. Se puuttuu monelta ylhäiseltä ja muuten jalolta mieheltä, ja kaikilta noilta korkeasti oppineilta se on salattu. He eivät osaa kiinnittää mieltänsä ja ajatuksiansa ihmiseen Kristukseen, he eivät taida katsoa yksinomaan häneen, kiinnittää mieltänsä hänen puheisiinsa ja tekoihinsa, että ne ovat taivaan Jumalan sanoja ja tekoja. Ja syynä siihen on se, että he eivät ota vaarin sanoista: ”jonka lähetit”. Jos he tämän oikein käsittäisivät ja uskoisivat, kääntäisivät he kyllä korvansa, silmänsä ja sydämensä häneen, sanoen: Jos Isä on hänet lähettänyt, on hänellä täällä jotain tehtävää ja sanottavaa, mikä on Isän tahto ja käsky; meidän tulee siis häntä kuulla kuten Jumalaa. Emmekä me kuule hänen puhuvan mitään muuta kuin että hän tahtoo auttaa maailmaa ja sovittaa Isän kanssamme, emmekä myös näe hänen tekevän muunlaisia töitä; hän on tullut juuri tuon työnsä täyttämään, kun hän saarnaa, kärsii ja viimein kuolee ristillä. Katso, tästähän tunnen Isän sydämen, tahdon ja työn, näin tulen hänet itsensä tuntemaan. Muulla tavoin ei kukaan voi oppia tuntemaan häntä ja hänen tahtoaan, vaikka kuinka syvästi tutkisi ja miettisi näitä asioita omilla viisasteluillaan.

Tästähän nyt voi helposti käsittää ja ymmärtää, kuinka kurja, jopa kauhea on paavin ja munkkien kirottu oppi, he kun aivan hävyttömällä tavalla väittävät, ettei Kristus ole kaikkia opettanut ja puhunut, ettei hän ole kaikkea tehnyt eikä toimittanut, vaan on häneltä jäänyt paljon opettamatta, säätämättä, järjestämättä ja tekemättä. Ihan päinvastoin tätä hänen lausettaan he siis tahtovat sanoa: älä katso ainoastaan häneen, jonka Jumala lähetti, vaan meihinkin, joiden on annettu ja käsketty tehdä ja opettaa paljoa enemmän, kuin hän onkaan käskenyt. Kun Kristus sanoo iankaikkisen elämän perustuvan hänen tuntemiseensa, sanovat he ettei se riitä, vaan että siihen kuuluu paljon muutakin; on kuultava kirkolliskokouksen päätöksiä, on noudatettava isien oppia, elämää ja esimerkkiä jne.

Kaikkien hurskaiden kristittyjen on jo aika vastata tähän, sanoen: hyvät herrat, me kyllä mielellämme jäämme kuuntelemaan ja katsomaan, mitä te sanotte, käskette ja teette, mutta me emme pidä teidän toimianne suuremmassa arvossa kuin piian työtä hänen lakaistessaan huonetta tai lypsäessään lehmää. Itse työt kyllä sallimme ja annamme niille arvonsa, mutta jos niiden on määrä vaikuttaa yhtä paljon kuin Kristuksen sanan, jos minun pitäisi tulla autuaaksi niitä kuulemalla ja tekemällä, niin silloin me teemme vastalauseemme. Tässäpä Kristus ei sano: se on iankaikkinen elämä, että te elätte ja teette niin, että te niin päätätte ja säädätte, vaan että te tunnette Isän ja jonka hän lähetti, Kristuksen. Hän ei tahdo, että me katsomme Moosekseen tai Johannes Kastajaan taikka muihin Jumalan lähettämiin henkilöihin, joilla myöskin on ollut tärkeä tehtävä ja ovat paljon vaikuttaneet, sillä ketään muuta ei ole lähetetty tuntemisensa kautta iankaikkista elämää antamaan kuin ainoastaan Kristus.

Juuri siitä syystä olen paavin opin kanssa riitaantunut, kun hän on meiltä tämän tuntemisen riistänyt eikä sitä selvänä ja puhtaana meille tahdo suoda. Enhän minä muussa tapauksessa ikinä olisi hänelle pahaa sanaa antanut. Me olisimme kernaasti sallineet heidän päättää, säätää ja käskeä, olisimmepa tunnustaneet heidän tehneen hyvin sekä itsekin samoin yrittäneet tehdä, kunhan vain olisivat antaneet meille vapauden tässä yhdessä kohdassa, kunhan eivät vain olisi meitä pakottaneet uskomaan että tuollaiset työt edistävät iankaikkisen elämän saavuttamista, sillä sitenhän riistetään Kristukselta hänen kunniansa ja kielletään ja tallataan jalkoihin hänen sanansa.

Vielä selkeämmin osoittaa tämä raamatunlause kuinka jumalattomia heittiöitä ovat ne, jotka tuota muka hengellistä munkkisäätyänsä kehuvat täydellisyyden säädyksi, paljon korkeammaksi ja paremmaksi kuin tavallinen kristillinen elämä muka onkaan. Sellaista oppia ei ole keksinyt ihminen, vaan perkele on sen helvetistä ilmoille nostanut. Se on niin suurta Jumalan pilkkaa, että sen tähden pitäisi jokaisen karttaa ja kirota kaikkia luostareita kuten helvetin nieluja ainakin. Mistä saitkaan sen uskon, että sinun itse valitsemasi elämäntapa ja työt olisivat täydellisemmät ja autuaallisemmat kuin Kristuksen, Jumalan Pojan elämä ja työt? Kyllä hänen pyhyytensä ja kunniansa kumminkin aina voittaa kartausimunkkien ja kaikkien pyhimysten työt, vaikkapa he elämänikänsä vedellä ja leivällä paastoisivat, vaikka he eivät koskaan öisin nukkuisi tuntia enemmän ja vaikkapa he joka päivä herättäisivät kymmenittäin kuolleita. Lyhyesti sanoen: ei paraskaan ja ylistettävin pyhimyselämä kelpaa tavalliselle kristillisyydelle edes vettä kantamaan, eipä se kelpaa edes Herran Kristuksen jalkojen pyyhkeeksi.

Sen tähden täytyy juurittaa pois tuo vanha oppi ja ajatuskanta sekä tallata se jalkoihin, se kun on väärin kristittyjä luokitellut ja jakanut ne niin moneen eri säätyyn ja joukkoon. Maailmallisen hallituksen alalla on tosin niin laita, siellä täytyy olla erotusta säätyjen ja toimien välillä, toinen siellä on ylhäisempi ja parempi kuin toinen. Mutta kristillisyys on kaikkia näitä oloja niin paljon ylevämpi ja korkeampi kuin taivas on maata ylempänä; sen rinnalle ei maan päällä saa mitään asettaa Isän ja iankaikkisen elämän käsittäminen Kristuksen kautta on niin suuri ja kallis aarre, ettei yhdenkään ihmisen sydän sitä täysin voi käsittää.

Sen tähden tätä on niin vaikea oppia ja sen tähden koko maailma siihen loukkaantuukin, suostuen paremmin muihin oppeihin, joita järki kyllä voi käsittää. Tämä Kristuksen tunteminen näet on ja pysyy aina järjelle käsittämättömänä asiana; järki ei tahdo sille antaa suurtakaan arvoa eikä pitää sitä oppia totenakaan, koska se ei voi sitä käsittää eikä ymmärtää. Järki tahtoo aina asettaa toivon perustukseksi omat työnsä, omat keksintönsä; se sanoo: niin ja niin paljon olen minä tehnyt ja aikaansaanut jne., tottapa sekin jotain merkitsee. Sen tapaisia kertomuksia luemme kirkkoisienkin elämäkerroista. Niinpä kerrotaan erakon Hilariuksen kuolinvuoteellaan sanoneen: Mitä, sieluni, lähtöä pelkäät? Olethan palvellut Herraa jo lähes seitsemänkymmentä vuotta; vieläkö sinun nyt pitäisi kuolemaa pelätä? – Jos mies siinä mielessä kuoli kuin nämä sanat osoittavat, ei hänen lähtönsä mahtanut olla niinkään autuaallinen. Sehän on luottamista omiin töihin ja omaan jumalisuuteensa hyvyyteen, vaan ei Kristukseen, jonka Isä on lähettänyt meille iankaikkista elämää tuomaan ja antamaan. Se juuri on ihmisluonnon vika, kun se tuolla tavoin turmelee kaiken kunnollisen elämän ja hyvät työt, jotka muuten olisivat Jumalalle otollisia, ja sillä tavoin kadottaa Kristuksen ja iankaikkisen elämän.

Mainitsen tätä sen tähden, etteivät tuollaiset kertomukset saisi ketään eksyttää. Ylenmäärin ne kiittävät ja ylistävät esimerkiksi Hieronymusta, joka ei suinkaan ollut tästä viasta vapaa. Tuollaiset esimerkit voivat tosin näyttää niin oivallisilta, että valistuneidenkin kristittyjen on vaikea niiden vaikutuksesta vapaana pysyä. Toivon kuitenkin että mainitsemani kirkkoisä edes elämänsä viime hetkinä sai kirkkaamman uskonkäsityksen ja valon. Minä en ainakaan tahtoisi enkä tohtisi kuolla siinä mielessä kuin hänen kerrotaan olleen. Kun näet häneltä kysyttiin: Minkä tähden sinä, rakas isä, syöt vuosikaudet paljaita kasvien juuria ja ruohoja ja
makaat paljaalla kovalla maankamaralla? Luuletko että Jumala on sen tähden sinulle antava iankaikkisen elämän ja erikoisen kruunun taivaissa? Hänen täytyi nyt tunnustaa todellakin toivovansa, ettei hän ollut tätä kaikkea turhaan tehnyt; mitähän varten, hän sanoi, minä siis olisin elämäni kuluttanut korvessa, kovaa ja raskasta työtä tehden?

Entä mihin näin ollen joutuu Kristus, hänen työnsä ja ansionsa? Eihän sillä enää voi olla mitään arvoa; se mahtaa olla hyödytön ja riittämätön antamaan ja lahjoittamaan meille iankaikkista elämää, koskapa sitä meidän täytyy ruveta uudestaan töillämme ansaitsemaan. Tuollaiset pyhimystarut ja kertomukset isien elämästä ovat siis suorastaan vahingollisia, jopa mitä vaarallisinta myrkkyä uskolle ja Kristuksen tuntemiselle. Muutenkin on luontomme sillä niin turmeltu, ettei se voi siitä aivan vapaaksi päästä. Koko maailma onkin ruvennut suuresti sellaista oppia edistämään, jonka tähden ihan on joutunut epätoivoon moni ihminen, joka ei ole sellaisia töitä tehnyt tai jaksanut tehdä.