Ihanne

Voi olla vanhanaikainen sanonta käyttää tuota. Vanhanaikainen on vanhanaikainen. Jostain historian hämäristä nousee mieleen(Anteeksi sovinistinen ilmaisu) naisen ihannemitat. Kuulin niistä jo niin pienenä , etten ymmärtämyt tarkoitusta ne olivat kolme lukua joissa jokaisessa oli kaksi numeroa. Nykyisin puhutaan vyötäröstä, joka ei saisi olla miehellä yli metriä ja toisella vähän toinen. Ihmisillä on ihanteita. On ihanne paino ja ylittäjä saa hävetä, kun on lepsu elämäntavoissaan ja tulee lopulta veronmaksajien kuormaksi. Kannattaneeko edes hoitaa? Vaikka saattaa sillä ylipainoisellakin olla verokortti?

Ihanneihminen taitaa nykyisin olla kykenevä kuluttaja, joka on terve, syö terveellisesti, tulee omillaan toimeen ja kuluttaa kulttuuri-ja huvipalveluja. Nauttii taidenäyttelyistä ja on villi ja vapaa. Käy vilauttelemassa kännykkäänsä disain tavarataloissa, laukku kenkä ja vaateosastoilla. Eli elää vireää ja täyteläistä elämään. Elää yksin tai sopivan väljässä suhteessa, koska keittiötä ja kylppäriä ei oikeastaan kannattaisi rakentaa yhtä käyttäjää varten.

Jumalallakin oli ihanne tai on edelleen. Hän ei luopunut omasta ihanteestaan, hänen ei tarvitse. Olisiko kuitenkin Jumalan ihanteen käyttöönotto ratkaisu moneen pulmaan. Myös siihen viimeiseen: Mitä tämän jälkeen? Jos joku sano0: Eiköhän se ole tässä, voiko siihen luottaa ja rakentaa elämänsä sen varaan? Jos ajattelemme kymmentä elämän ihannetta, joita myös käskyiksi sanotaan, niin ei niissä ole elämälle nurjamielistä kohtaa yhtään.Ei kai ole haitaksi, jos ketään ei tapeta? Ei kai ole kenellekkään haitaksi, jos ei varasteta? Ei kai ole kenellekkään haitaksi, jos ei sanota toisesta ihmisestä väärää todistusta? Ei kai olisi kenellekkään haitaksi, jos mammonaa ei palveltaisi ihan niin uskollisesti. Ei kai olisi haitallista vaikka olisimme avioliitossa, jossa voisi syntyä lapsia? Ei kai ole kenellekkään haitaksi, vaikka emme murtaisi Jumalan ihanteita sittenkään, vaikka elämä ei ole aina niin täydellistä?

  1. Niinpä, joskus olen miettinyt, miksi meille pitää edes kertoa mikä on hyväksi, jos kerran olemme hyviä ja osaamme elää ihmisiksi? Eihän hyvälle Ihmiselle tarvitse edes kertoa miten kannattaa elää ja olla.

    Moni kyllä arvostelee Jumalaan luottavia ihmisiä vääryydestä, vaikkeivät itse edes usko ja näin he osoittavat tietävänsä kyllä mitä Jumalan laki ihmiseltä vaatii. Heistä on tullut lain tuomareita. Itse he eivät noudata lakia, mutta ovat mielestään arvovaltaisia tuomitsemaan lain rikkojia…

    • Ismo: Sanot: ” Moni kyllä arvostelee Jumalaan luottavia ihmisiä vääryydestä, vaikkeivät itse edes usko ja näin he osoittavat tietävänsä kyllä mitä Jumalan laki ihmiseltä vaatii. Heistä on tullut lain tuomareita. Itse he eivät noudata lakia, mutta ovat mielestään arvovaltaisia tuomitsemaan lain rikkojia…”

      Voitko tarkentaa, keitä nämä ihmiset ovat, joita syytät?

  2. Onko Jeesuksen opetukset ”ihanteita” joita voi kyllä tavoitella mutta ei ole pakko saavuttaa?

    Eivät ole vaan ne ovat opetusta kuinka Jumalan valtakunnassa eletään.

    Jumalattomille ne ovat nuhdetta eli kun kuulee niistä niin kun Jumala kutsuu saa piston sydämeen ja on mahdollisuus tehdä parannus eli tunnustaa syntinsä.

    Kun ihminen uudestisyntyy Jumalan hengestä niin senjölkeen Jeesuksen opetukset ovat se jonka mukaan eletään Pyhän hengen voimalla, ei siis tavoitella ihanteita vaan rakkaudesta käsin sydämen halusta eletään niiden mukaan.

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.