• Kuulutko kirkkoon?
• Kuulun kyllä.
• Hyvä. Kerrohan, miksi kuulut.
• Kai se on tapa. Kuuluu asiaan.
• Kaste, vihkiminen, hautaus?
• Joo, on ne tärkeitä.
• Messu?
• No, ei sentään. Ei ole mun juttuni.
• Mutta on kuitenkin Jumalan juttu!
• No niin, tietysti. Käyn minä jouluna kirkossa.
• Miksi? Kävisit jo syksyllä, välttäisit jouluruuhkat.
• No, se vähän niin kuin kuuluu asiaan. Sellainen tapa jo kodin perintönä.
• Kirkkojärjestyksessä on vielä pykälä, jonka mukaan kirkon jäsenen on noudatettava kristillistä elämäntapaa. Oletkos kuullut moisesta?
• Jaa, enpä ole tainnut kuulla. Aika idealistiselta vaikuttaa.
• Ihannepykäläksi sitä sanotaankin. Sitä ehdotetaan poistettavaksi, koska kun kerran niin harva sitä ottaa todesta tai sitä yrittää noudattaa. Minun mielestäni ihanteen on oltava korkeammalla kuin mihin me pystymme. Ei ole viisasta pudottaa rimaa sillä perusteella, että se olisi helpompi saavuttaa. Sillä saavutettu ihanne lakkaa olemasta ihanne. Tänä päivänä tuntuu siltä, että jos ja kun suostutaan  olemaan kristittyjä, niin kernaasti ilman ristin riskiä. Rististä muistuttaminen koetaan kiusaamiseksi. Ihmiset rupeavat mielensäpahoittajiksi ja kirkostaeroajiksi.
• Mutta eikö ole parempi erota yhdistyksestä, jos ei allekirjoita sen sääntöjä? Turha maksaa jäsenmaksuja sellaiseen paikkaan.
• Niin, kirkko ei vain satu olemaan mikään yhdistys tai jonkinmoinen kristityn uskonelämän lisuke. Kirkko on itse kristinusko, ja kristinusko on kirkko ja elämä kirkossa. Kirkollisveron maksamisella eivät taivaan portit aukea. Tuo avustus kuuluu näihin ajallisiin asioihin. Toisaalta ei myöskään pelkkä haudatuksi tuleminen ole mikään tae taivaaseen pääsystä. Kukaan ei voi olla piilokristitty. Kristillisyyden tulee näkyä ja kuulua.
• Tarkoitatko, että kristityksi tulee ihan tunnustautua julkisesti?
• Juuri niin. Kristillisyys on elämäntapa. Mikä se sellainen elämäntapa on, jolla ei ole minkäänlaisia ulkonaisia vaikutuksia?
• Minua askarruttaa sellainen asia, että miten paljon elämässä on Jumalan sallimusta ja sitten ihan puhdasta sattumaa. Onko minun elämälläni yhtään sen enempää tarkoitusta tai mieltä kuin jollakin kärpäsellä tai maan matosella?
• Hyvä, että pohdit näitä ns. perimmäisiä kysymyksiä. Subjektiivisen uskon valossa asia näyttää aivan toisenlaiselta. Elämäni on merkityksellistä, koska se on Jumalan minulle antama lahja. Olen myös vastuussa siitä, miten elämäni käytän.
• Eivätkös nämä kysymykset ole meille kaikille ihmisille yhteisiä?
• Kyllä ovat. Jokainen joutuu ne ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan. Toki voimme jemmata nuo kysymykset pitkäksikin aikaa maton alle, mutta se on vain itsensä pettämistä. Luojaa on hyvä muistaa jo nuoruudessa, ennen kuin pahat päivät tulevat.
• Olen tullut äitini kohdusta ja lopulta päädyn maan multiin. Mitään muuta tässä elämässä en voi pitää yhtä varmana asiana.
• Kaikki muu onkin uskonvaraista: Synnyinkö tänne toteuttamaan jotakin tiettyä tarkoitusta? Mitä ihmisyys minulta vaatii? Odottaako minua haudan tuolla puolella iäisyys ja vastuu maanpäällisistä teoistani?
• Pelottavia kysymyksiä, joihin vastaaminen käy työstä. Deodorantti pettää ja tulee karmea hiki, kun noita pohtii.
• Asenne ratkaisee tässä niin kuin monessa muussakin   Usein on niin, että ei meitä ahdista varsinaiset asiat sinänsä, vaan se, miten niihin suhtaudumme. Monesti rehellisen ja avoimen pohdiskelun tiellä on oma hurjakurjanurja asenteemme. On olemassa asioita, joille emme mahda mitään, mutta sitten on myös asioita, joihin me voimme vaikuttaa. On suurta viisautta erottaa nämä asiat toisistaan. On vinha ero siinä, suostunko kohtalooni vai onko minun pakko vain alistua. Meidän vallassamme on sulkea elämässämme kaikki ovet ja ikkunat Jumalalta tai sitten me voimme antaa hänelle mahdollisuuden vaikuttaa meidän elämässämme meidän parhaaksemme.

III. Kristillinen elämä.

3. Murheessa, ristissä ja kiusauksessa.

ristityn ilman ristiään Ei Herra olla
anna! Siis taivu sitä kärsimään, Min
päälles tahtoo panna! Hän usein vaan Juur’ lap-
siaan, Joit’ enin rakastaapi, Kovimmin kurittaapi.

2.  Kristittyä ei ristittään Tänn’ ole ikään luotu;
Se, minkä tulet kärsimään, On hyväksesi suotu. Jos
Isäsi Sua lyöpiki, Ei lyö hän nurjuudesta, Vaan
aivan rakkaudesta.

3.  Kristitty ilman ristiään Ei rukoillakaan tiedä;
Jesuksen luoksi pyrkimään, Voi risti parhain viedä.
Siis ristiäs Sä mielelläs Nyt kanna aikanasi, Se
auttaa sieluasi.

4.  Kristitty ilman ristiään Ei pysyis valvehella;
Suruttomuus se lepäämään Taas alkasi nukutella;
Mut vaivoissa Ja vaaroissa Sielumme virkeneepi,
Uskomme lujeneepi.

5.  Minäkään ilman ristittän’ En olla saa, vaan
kantaa Mä kaikki tahdon mielellän’, Mink’ Isä ar-
mias antaa; Ja lujana Ain’ taistella Uskossa ristin
tiellä, Ett’ ilon saisin siellä.

David Nerreter, (saks.) s. 1649 † 1726.