Helsingin tuomiokapitulin rooli seurakuntien virantäytöissä Vantaalla ja Espoossa herättää kysymyksiä
Kirkkoa pyöritetään jäsenten kirkollisverovaroilla jäsenten palvelemiseksi. Ev.lut. kirkko on julkisyhteisö, jonka tulee kaikessa toiminnassaan noudattaa lakia sekä hyvän hallinnon avoimuus- ja julkisuusperiaatteita. Näin pitäisi olla, mutta käytäntö on toista maata ainakin Vantaalla, joka kuuluu Helsingin hiippakuntaan.
Esittelen tässä tekstissä asiakirjoista ilmenevän, virantäyttöihin liittyvän tapahtumainkulun Tikkurilan seurakunnasta Vantaalta. Kertomuksen yhteinen nimittäjä on Helsingin tuomiokapitulin toiminta. Vaikuttaa siltä, että piispa Teemu Laajasalon johtama kapituli ei kunnioita seurakuntien ja virkojen hakijoiden oikeuksia, vaan käyttää valtaa näiden ja seurakuntapäättäjien yli muun muassa viroista kiinnostuneiden henkilöiden yhdenvertaisuutta loukkaavalla tavalla.
Vantaalla, kotiseurakunnassani Tikkurilassa, täytettiin marraskuussa 2021 ns. nuorisopastorin virka. Seurakuntaneuvoston esityslistalla asian nimi oli ”Lausunto 3. seurakuntapastorin virkaan määrättävästä”. Tähän nuorisopastorin virkaan oli julkisella ilmoituksella haettu pastoria, joka seurakunnassa tekisi mm. rippikoulutyötä. Hakupaperinsa työpaikkailmoituksen perusteella lähettäneitä olikin ilmaantunut peräti 27. Pääkaupunkiseudulla on runsaasti kelpoisia pappeja, joita virka isossa kaupunkiseurakunnassa kiinnosti.
Seurakuntaneuvosto valitsi virkaan pastori Veikko Karhumaan. Valintaprosessi poikkesi ratkaisevalla tavalla normaalista. Karhumaa ei ollut jättänyt virkaan hakupapereita vaan oli ilmaissut suostumuksensa kirkkoherran sitä kysyessä, ilmeisesti hakuajan päättymisen jälkeen. Seurakuntaneuvoston pöytäkirjasta ei käy ilmi, millä perusteella juuri Karhumaa oli virkaan pätevämpi ja sopivampi kuin paperinsa lähettäneet 27 pappia.
Kysyin asiasta seurakuntaneuvoston jäseneltä Sari Roman-Lagerspetzilta. Roman-Lagerspetzin mukaan haastatteluryhmä oli kyllä kuullut Karhumaata. Normaalisti tämä rekrytoinnista vastaava ryhmä tuo seurakuntaneuvostoon sitten muutaman parhaaksi arvioimansa ja haastattelemansa ehdokkaan paperit, joihin kaikki neuvoston jäsenet saavat kokouksessa tutustua. Ryhmä esittää tekemiensä ansiovertailujen tulokset. Sitten käydään keskustelua hakijoiden ansioista ja soveltuvuudesta.
Tällä kertaa seurakuntaneuvostoon ei tuotu hakijoiden papereita – ei kärkiehdokkaaksi ilmoitetun Karhumaan eikä kenenkään muunkaan. Tarjolla ei ollut ansiovertailua, josta olisi käynyt ilmi, miksi kaikista hakijoista juuri Karhumaa on paras. Kaikki kärkihakijan työnhakuun liittyvät dokumentit, kuten ansioluettelo, tutkintotodistukset, työtodistukset, selostus työkokemuksesta jne. puuttuivat, mutta silti neuvoston tehtävänä oli antaa hänestä lausunto.
Roman-Lagerspetzille ei ollut kokouksessa kirkastunut, miksi neuvoston olisi suositeltava virkaan Karhumaata. Kokouksen esityslistasta seurakuntaneuvoston jäsenet kuitenkin lukivat, että haastattelun ja soveltuvuustutkinnan perusteella Karhumaa täytti viran vaatimukset ”parhaiten”.
Kokouksessa Tikkurilan kirkkoherra Janne Silvast oli Roman-Lagerspetzin mukaan varsin voimakkaasti korostanut, että virkamääräykset antaa tuomiokapituli, joka on varsinaisesti vastuussa hakijoiden ansioiden vertailusta ja siitä, kenet valitaan. Seurakuntaneuvoston rooli pappien viranhaussa jäi tässä yhteydessä epäselväksi.
Roman-Lagerspetz kertoi, että tilanne oli herättänyt useassa seurakuntaneuvoston jäsenessä kysymyksen, mikä neuvoston rooli rekrytoinnissa ylipäätään oli, jos neuvostoa nyt kehotettiin antamaan puoltolausunto henkilöstä, josta sillä ei ollut käytössään edes hakemuskirjettä. (Karhumaa on työskennellyt Tikkurilassa aiemmin, mutta tämä ei tarkoita, että neuvoston kaikki jäsenet tuntisivat hänet, osaisivat hänen työhistoriansa ja pystyisivät ilman mitään aineistoja antamaan hänestä lausunnon, varsinkaan vertaamaan häntä muihin hakijoihin.)
Seurakuntaneuvosto päätti kutsua seuraavaan kokoukseensa kapitulin edustajan, lakimiesasessori Ritva Saarion selvittämään kapitulin ja seurakunnan rooleja virantäytöissä.
Saario osallistuikin Teamsin välityksellä seuraavaan kokoukseen, joka pidettiin 15.12.2021. Saarion puheenvuorosta ei tehty pöytäkirjaan muuta merkintää kuin että hän kertoi kokouksen aluksi ”seurakuntapastoreiden virantäyttöprosessista ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä”. (Tämä on Helsingin hiippakunnan kapitulin ja piispa Laajasalon toiminnassa aika yleinen periaate: pöytäkirjaan kirjataan mahdollisimman vähän. Siksi kysyin taas Roman-Lagerspetziltä, mitä Saario heille oli puhunut.)
Roman-Lagerspetz sanoi, että hänen ymmärtääkseen Saarion viesti kokoukselle tuli hyvin selväksi: pappien virkamääräykset antaa kapituli, kaikki on tässäkin tapauksessa ehdottoman laillisesti ja oikein hoidettua ja kapitulin virkamääräyksistä ei voi valittaa.
Näin neuvosto oli antanut kapitulille sen haluaman, Veikko Karhumaata puoltavan lausunnon, ja kapituli oli Teemu Laajasalon johdolla antanut Karhumaalle virkamääräyksen Tikkurilan seurakunnan 3. pastorin virkaan. Muista kiinnostuksensa ilmoittaneista eli paperit lähettäneistä ei tässä kohden piitannut ilmeisesti enää kukaan.
Roman-Lagerspetzille jäi se käsitys, että Helsingin kapituli halusi nimittää Tikkurilan seurakuntapastoriksi Veikko Karhumaan ja että seurakuntaneuvoston ainoa tehtävä oli antaa lausunto, jossa se puoltaa virkaan Karhumaata. Muita vaihtoehtoja ei kokouksessa Roman-Lagerspetzin mukaan varsinaisesti ollut, kun kirkkoherra voimakkaasti korosti, että virkamääräyksen antaa joka tapauksessa kapituli.
Tikkurilan seurakuntaneuvosto vaikuttaa olleen pastorin viran täytössä oudolla tavalla vaihtoehdottomassa tilanteessa – nimenomaan suhteessa siihen, että virasta kiinnostuneita oli 27 ynnä se, joka tuli valituksi.
Seurakuntaneuvoston pöytäkirjasta 2.3.2022 käy ilmi, että kuusi seurakuntaneuvoston jäsentä on kaiketi ollut jossain määrin tyytymättömiä, sillä he olivat tehneet ”aloitteen virkojen julkisesta hakumenettelystä”. Jäsenet Sari Roman-Lagerspetz, Paula Lehmuskallio, Päivi Saarinen, Heikki Sipiläinen, Timo Auvinen ja Markku Weckman kirjoittavat, että seurakunnan ”tulisi käyttää julkista hakumenettelyä kaikissa viranhakutilanteissa, jotta neuvosto pääsisi arvioimaan hakijoiden soveltuvuutta ja vertaamaan heitä toisiinsa”.
Kirkkoherra Silvastin vastauksessa aloitteeseen tähdennetään edelleen, että virat täyttää kapituli (toki annettuaan neuvostolle mahdollisuuden antaa lausunto). Kirkkoherra kirjoittaa vastauksessaan, että ”halutessaan kapituli voi määrätä virkaan henkilön ilman julkista ilmoitusmenettelyä”. Jäsenten aloite merkittiin tiedoksi.
Tämä toimintaperiaate, jossa kapituli runnoo virkoihin haluamansa henkilöt ja seurakuntaneuvoston lausunto on pelkkä muodollisuus, on Helsingin hiippakunnassa uusi. Irja Askolan ollessa piispana kapituli nimenomaisesti kunnioitti seurakuntaneuvostojen harkintaa. Olin tuohon aikaan kapitulin läsnäolo- ja puheoikeutettu jäsen. Muistan lukuisia tapauksia, joissa asetelma oli niin kuin pitikin: papin oli harkinnut ja huolellisesti valinnut seurakuntaneuvosto, ja piispan nuijankopautus kapitulin kokouksessa oli tämän valinnan vahvistava muodollisuus. Askola arvosti ja kunnioitti seurakuntien harkintakykyä ja neuvostojen osaamista sekä noudatti kirkkolain henkeä, joka korostaa seurakuntien omaa toimivaltaa. Seurakunta itse tietää parhaiten, millaiset osaamiset mihinkin virkaan tarvitaan, jotta seurakuntalaiset tulisivat mahdollisimman hyvin palvelluiksi.
Jäsen Roman-Lagerspetz oli Karhumaan asiaa käsitelleessä kokouksessa pyytänyt, että jos kerran seurakuntaneuvosto ei arvioi Karhumaan ansioita vaan tehtävä kuuluu kapitulille, voivatko Roman-Lagerspetz ja muu neuvosto saada nähtäväkseen kapitulin arvioinnin Karhumaasta. Tähän khra Silvast oli vastannut, että sellaista tuomiokapituli ei seurakuntaan toimita.
Jäsen Roman-Lagerspetz on jättänyt 2.3.2022 seurakuntaneuvoston pöytäkirjaan lausuman, jossa hän vaatii neuvostolle tietoja kaikkien hakijoiden (= ”kiinnostuksensa ilmoittaneiden”; kirkkokielinen ilmaus työnhaulle) osalta: ”Jos hakijoita koskevia tietoja ei toimiteta rekrytointiryhmälle tai seurakuntaneuvostolle, ne eivät kykene arvioimaan, kuka hakijoista olisi pätevin ja sopivin kyseiseen virkaan, eivätkä ne näin ollen kykene myöskään antamaan asianmukaista lausuntoa tuomiokapitulille. – – Aivan hiljattain tuomiokapituli määräsi seurakuntapastorin vakituiseen virkaan henkilön, josta rekrytointiryhmälle ja seurakuntaneuvostolle oli toimitettu hyvin suppeat tiedot eikä oikeastaan mitään varsinaisia hakupapereita. – – Hakijoiden asianmukainen arviointi oli näin ollen mahdotonta. Virantäyttö tuotiin seurakuntaneuvostolle ylipäätään niin ongelmallisesti valmisteltuna, etten ainakaan minä ehtinyt harkita, miten siihen olisi pitänyt puuttua, ennen kuin asia oli jo ratkaistu.”
Seurakuntaneuvoston jäsen Roman-Lagerspetz kertoi minulle myös, että vasta jälkikäteen, asiaan liittyvään juridiikkaan tutustuttuaan, hän tajusi, että Helsingin tuomiokapituli ei ollut toiminut kirkkolain (KL 6:11) tarkoituksen mukaisesti. Seurakuntapastorien viranhakua ohjaa lainsäädäntö, jonka mukaan tuomiokapitulin on varattava seurakunnalle mahdollisuus antaa lausunto viran erityisistä tarpeista ennen viran täyttämiseen ryhtymistä sekä virkaan ilmoittautuneista ennen viranhoitomääräyksen antamista. Puheena olevassa tapauksessa Tikkurilan seurakunnalle ei annettu mahdollisuutta tehdä asianmukaista arviointia eikä lausuntoa, koska kärkihakijan osalta puuttuivat kaikki työnhakudokumentit.
Ymmärrän Roman-Lagerspetziä. Yksittäisen jäsenen on vaikea ryhtyä yhtäkkiä taistelemaan kirkkolain noudattamisen puolesta kokouksessa, jonka päätökset on valmiiksi pedattu ja jossa kapitulin murskaote leijuu uhkana kaiken yllä. Kyllä on meno Askolan ajoista muuttunut.
Seurakuntalaisena ajattelen edelleen niitä 27:ää. Kannattaako kenenkään ylipäätään hakea (”ilmaista kiinnostuksensa”) mihinkään virkaan, jos kapituli joka tapauksessa, neuvostojen näkemyksistä paljonkaan piittaamatta nimeää siihen oman ehdokkaansa saatesanoilla ”kapituli antaa määräyskirjan ja päätöksestä ei voi valittaa”.
Näin herttaista on meillä Helsingin hiippakunnassa tätä nykyä.
Saman miehen nopea urakehitys jatkuu
Seuraavan kerran Veikko Karhumaan nimi ilmaantui seurakuntaneuvoston esityslistaan vain nelisen kuukautta myöhemmin. Tällä kertaa neuvoston tehtävänä oli antaa lausunto Karhumaan virkavapauspyyntöön, koska tämä olisi siirtymässä ”erään pienen seurakunnan” kirkkoherran sijaiseksi.
Esityslistan mukaan ”tuomiokapituli on kysynyt Veikko Karhumaan mahdollisuutta toimia erään pienen seurakunnan kirkkoherran sijaisena”. Jälleen korostui Helsingin tuomiokapitulin aktiivinen rooli asiassa: esityslistan mukaan ”virkavapaahakemus perustuu tuomiokapitulin aloitteeseen”.
Lausunto, joka Tikkurilan seurakuntaneuvoston nyt piti antaa, oli aivan yksinkertaisesti se, että neuvosto puoltaa Karhumaan virkavapautta.
Mitä ihmettä, taas?
Esityslistassa ei kerrottu, että kyseinen ”pieni seurakunta” on Espoon hiippakunnassa sijaitseva Siuntion seurakunta. Siellä on jonkin aikaa tähän saakka toiminut vs. kirkkoherrana Hgin kapitulin hiippakuntasihteerin virasta virkavapaana ollut Salla Poropudas. (Hgin kapitulin nettisivujen mukaan Poroputaan virkavapaa päättyy kesäkuun lopussa 2022, jolloin hän palannee piispa Laajasalon palvelukseen.) Se, että vuorostaan nyt Karhumaa on siirtymässä Siuntioon, käy kuitenkin ilmi Karhumaan kirjoittamasta paperista.
Paperissa Karhumaa luettele syitä, joiden perusteella hänelle, vasta vakiviran saaneelle rippikoulupastorille, pitäisi nyt myöntää virkavapautta. Ensimmäinen peruste on se, että ”sijaisen saaminen papin töihin erityisesti pääkaupunkiseudulla lienee varsin helppoa”. Peruste kaksi on, että koska Karhumaa on hoitanut rippikoulupapin tehtäviä jo melko pitkään, ”nivelkohta antaisi jollekulle mahdollisuuden kokeilla rippikoulupapin tehtävää, kasvaa siinä ja tuoda mahdollisesti jotain uutta näkökulmaa”. Näitä uusia näkökulmia Karhumaa arvelee perusteensa 3. nojalla itse saavansa Siuntiossa. Perustelu numero 4 kuuluu näin: ”Eri seurakunnissa tarvitaan välillä kirkkoherran sijaisia. Tyypillisesti tuomiokapitulit kysyvät näihin tehtäviin pappeja suoraan. Näin myös minun kohdallani. Kokonaiskirkon kannalta on eduksi, että kirkkoherran sijaisuuksiin lähtevät papit saavat mahdollisesta virastaan virkavapaata sijaiseksi sitoutuessaan.”
Hetkinen – oliko tässä nyt äänessä Karhumaa vai tuomiokapituli? Ja mikä kapituli – hoidetaanko Siuntion rekryjä nyt siis Espoossa vai Helsingissä? Espoon hiippakuntaa tai kapitulia paperissa ei mainita sanallakaan.
Karhumaan viides ja viimeinen peruste virkavapaalleen oli se, että ”seurakunta, joka puoltaa/myöntää virkavapaata antaa työntekijöille ja mahdollisille tuleville työntekijöille myönteisen signaalin, eli edistää positiivista työnantajamielikuvaa”.
Antaa myönteisen signaalin? Edistää positiivista työnantajamielikuvaa? Kokouksen papereita lukevana seurakuntalaisena näen edessäni jälleen vain hyvin omituisia tekstejä, jotka eivät viesti ainakaan positiivista työnantajamielikuvaa rahoittamastani organisaatiosta.
Kirjoitin Espoon piispalle Kaisamari Hintikalle kysyen: ”Onko Karhumaata siis pyytänyt Siuntioon Hgin vai Espoon kapituli? Jos pyytäjä on Helsinki, miksi Hki järjestää sijaisia Espoon hiippakuntaan? Onko Espoon kapituli pyytänyt Helsingiltä apua, ja jos on, miksi? Jos pyytäjä on Espoon kapituli, miksi Espoon kapitulia ei sanallakaan mainittu Tikkurilan srk-neuvostoon tuodussa esityksessä? Onko teillä jokin syy toimia salassa, kun rekrytoitte sijaisia Tikkurilan seurakunnasta?”
Hintikka vastasi: ”Veikko Karhumaan nimi nousi esiin (Espoon, JK:n lisäys) kapitulin sisäisissä keskusteluissa. Koska hän kysyttäessä oli käytettävissä tehtävään, kapituli päätti esittää häntä ko. viransijaisuuteen. Lopullisen päätöksen asiasta teki tietysti Siuntion suomenkielisen seurakunnan seurakuntaneuvosto haastateltuaan Karhumaata.” (Hetkinen! Meillä Hgissä kyllä kapituli antaa virkamääräyksen josta ei voi valittaa mutta ehkä Espoossa on eri laki, kun srk-neuvosto voi tehdä jopa ”lopullisia päätöksiä” jostain virantäytöstä. Mutta ei mennä nyt tähän.) Hintikka ei myöskään ”näe viitteitä siitä, että olisimme tässä prosessissa toimineet Espoon kapitulissa epäläpinäkyvästi. Se ei yleensäkään kuulu tapoihimme.”
En varsinaisesti epäillyt Espoon kapitulia epäläpinäkyvyydestä – sehän kuuluu tapoihin enemmän täällä Helsingissä. Enemmän mietin, onko Espoo ryhtynyt tai joutunut osalliseksi johonkin Hki-vetoiseen puliveivaukseen. Sitä en suosittele kenellekään.
Papit, hoi: eikö 11 kuukauden kirkkoherransijaisuus Uudellamaalla ole tehtävä, joka voisi kiinnostaa aika moniakin eteläsuomalaisia pappeja? Ehkä, mutta tähänkin tehtävään valittiin nyt sama henkilö, joka ohi kaikkien muiden valittiin vain muutama kuukausi sitten myös papinvirkaan Tikkurilassa. Luulisi, että kaikkia niitä, joita kukaan missään ei jeesaa virkauralla eteenpäin, tällainen jotenkin korpeaisi.
Kirkossa keskustellaan aina joskus vähän siitä, miksi esimerkiksi naisia tai muunsukupuolisia on johtotehtävissä niin vähän. Ehkä heiltä puuttuu näitä avustavia voimia, jotka kutsuvat, antavat määräyskirjoja, nimeävät tehtäviin tuosta vain, laista ja hyvistä tavoista suuremmin piittaamatta.
Miksi tällaisilla asioilla on merkitystä? Rippikoulupappi on seurakunnan, ei piispan toimiston viranhaltija. Kirkkoherran tulee palvella seurakuntaa, ei piispaa. Virantäyttöjen pitäisi olla normaali osa seurakuntien elämää, ja suurimmassa osassa Suomen seurakuntia niin epäilemättä onkin.
Tuomiokapitulin, käytännössä piispan, periaatteellinen valta ”antaa määräyskirja” on historiallinen jäänne. Jos Helsingin hiippakunta nyt on siirtynyt keskiaikaiselta tuntuvaan käytäntöön, jossa kaikkivaltias piispa täyttää virat halunsa mukaan, tästä seuraa, että seurakuntien työpaikkailmoitukset, hakemusten tekeminen, niiden arviointi ja hakijoiden haastatteleminen seurakunnissa ovat mieltä vailla.
Kirkon lainsäädäntö seuraa työoikeudellisissa asioissa yhteiskunnan yleisiä linjauksia. Jos piispa voi valituttaa erilaisiin tehtäviin omat suosikkinsa kulloistenkin vallankäytöllisten tarpeidensa mukaan, hakijoiden yhdenvertainen kohtelu ei toteudu.
Kerroin yllä olevan tapahtumainkulun, koska ajattelen niitä 27:ää pappia, jotka olisivat halunneet tulla Tikkurilan nuorisoa palvelemaan ja näkivät vaivaa hakupaperien tekemisessä. Ajattelen myös niitä lukuisia, jotka eivät koskaan edes kuulleet Siuntion kirkkoherran 11 kuukauden viransijaisuudesta. Älkää turhaan hakeko enää mitään työpaikkoja ainakaan Tikkurilasta. Hiippakuntamme rappeutuneet toimintatavat, piispalle alistettu seurakuntaneuvosto ja kapitulin harjoittama vallan väärinkäyttö eivät ole lähiaikoina mihinkään väistymässä.
Vantaalla 11.6.2022
Johanna Korhonen, Tikkurilan seurakunnan jäsen, Vantaa
Jusu Vihervaara:
”Yhteiskunta ei toimi vain tietynlaista Jumalan sanaa seuraavia varten. Tämän takia jonkun ihmisen mielipide Jumalan mielipiteestä ei ole peruste säätää lakia.”
Ei normi yhteiskunta toimi myöskään niin, että tunteiden ja mielipiteiden perusteella säädetään pientä vähemmistöä varten ns. tasa-arvoinen avioliittolaki. Tätä ns. lakia perustellaan ihmisten tasa-arvoisuudella, tasavertaisuudella ja sillä, että elämme nyt eri aikaa, säännöt ovat erilaiset ja tarvitsemme modernin sekä tasa-arvoisen ihmisen käsityksen avioliitosta. Tällaisella agendalla on kuitenkin yksi ainoa päämäärä.
Onko suomalainen yhteiskunta jonossa seuraava, joka kansalaisaloitteella murskaa lopullisesti perinteisen avioliiton käsitteen? Siellä missä miehen ja naisen välisen avioliiton perusmerkitys ja -laki unohdetaan ja rikotaan, seuraukset ovat aina traagisia kokemuksia. Jolla on korvat, se kuunnelkoon, ja jolla on silmät, se katselkoon, mitä ympärillämme tapahtuu.
Kun otamme tähän mukaan kristillisen näkökulman, tilanne muuttuu entistäkin vakavammaksi. Tasa-arvoinen avioliittolaki nimittäin häpäisee sen avioliiton, jonka itse Jumala vihki ja siunasi, ja jota Jeesus Kristus myöhemmin kunnioitti läsnäolollaan. Pyhästä Raamatusta voimme lukea, että Jeesus pitää kiinni siitä, että on olemassa vain miehen ja naisen avioliitto, joka on Jumalan asettama. Kummalla puolella olemme, Jumalan puolella vai häntä vastaan?
Juha Lehtinen,
Jos oletetaan, että 95% ihmisistä on heteroseksuaaleja, se tarkoittaa sitä, että Suomessa asuu lähes 300,000 seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ja maailmassa meitä on peräti 300 miljoonaa. Se on tietysti makuasia, onko kyseessä mitätön vähemmistö, jonka yhdenvertaisesta asemasta ei tarvitse välittää kunhan muilla on mukavaa.
Väittäessäsi, että samaa sukupuolta olevien avioliitot mahdollistava avioliittolaki tuo aina traagisia seuraamuksia, olisi reilua että perustelisit tätä jotenkin etkä vain heittäisi tyhjiä syytöksiä. Mitä traagisia seurauksia on syntynyt Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa, Belgiassa, Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa tai Portugalissa? Ei pidä esittää sellaisia väitteitä, jotka ovat valhetta.
Väitteesi Jumalan vihkimän ja siunaaman avioliiton häpäisemisestä sivuutan mielikuvituksen tuotteena kunnes esität jotain todisteita siitä, että Jumala on pahoittanut mielensä. Tässä puhutaan kuitenkin maallisen viranomaisen toimittamasta siviiliavioliitoista eikä kirkollisesta toimituksesta.
Jusu, kommenttisi oli täysin ennalta arvattava: näkökulma on niin kapea, että tulkintasi traagisista seuraamuksista muuttuu ironiaksi ja vesittää samalla koko kommenttisi.
Vaikka keskustelemmekin maallisen viranomaisen toimittamista siviiliavioliitoista, suosittelen vakavasti, että jätät pois tuon ylimielisen asenteen. Kotimaa24 on kristillinen media, joten asioita käsitellään myös kristillisestä näkökulmasta, ja miten maallisen viranomaisen toiminta vaikuttaa.
Juha,
Voit aivan vapaasti nälviä näkökulmaani kapeaksi tai tulkintaani vesittyneeksi ironiaksi. Jos et kuitenkaan pysty itse perustelemaan mielipiteitäsi millään muulla tavalla kuin haukkumalla toisten kirjoituksia, pidän puhettasi tyhjänpäiväisenä lässytyksenä.
Jatketaan keskustelua siinä vaiheessa kun sinulla on jotain asiapitoisia argumentteja puolustamaan näkemyksiäsi.
Jos jos et vielä ymmärtänyt, mikä keskustelutyylissäsi on pielessä, voin ystävällisesti toistaa.
Esitit väitteen, että lakimuutoksella, joka johtaa homoparien avioliitto-oikeuteen, on traagisia seurauksia. Et kuitenkaan osannut mainita ensimmäistäkään esimerkkiä tällaisesta traagisesta seurauksesta.
Ei se keskustelu sillä tavalla pyöri, että esitetään perättömiä syytöksiä.
Lahtinen:”Siellä missä miehen ja naisen välisen avioliiton perusmerkitys ja -laki unohdetaan ja rikotaan, seuraukset ovat aina traagisia kokemuksia.”
Minuakin jäi ihmetyttämään tämä väite, että jossain on aina traagisia seurauksia mutta kirjoittaja ei osaa nimetä yhtäkään. Voisiko Lahtinen pilkan sijaan antaa esimerkin traagisesta kokemuksesta, joka liittyy noihin olosuhteisiin? Kärsivätkö kristityt siis traagisesti siellä missä maallinen viranomainen on sallinut muunkin kuin naisen ja miehen välisen avioliiton? Missä näin on?
Jusu Vihervaara, miksi provosoidut kommenttisi kriittisestä tarkastelusta? Jos kerran vaivaudut tulkitsemaan kirjoitustani kapeasta näkökulmastasi, sinun tulisi myös kestää sen seuraukset.
Kysymyksesi traagisista seurauksista eri maissa on osoitus siitä, ettet ole ymmärtänyt alkuunkaan kirjoitukseni toista kappaletta. Avaa siis silmäsi ja korvasi, laajenna näkökulmaasi ja etsi kapea polku. Kun sen löydät, perustelut ja esimerkit ovat aivan silmiesi edessä.
Sari W. esitti minulle aiemmin kysymyksiä, joihin jäi kiireessä vastaamatta.
”Mutta Risto, jos käy niin että Suomessa kristittyjä ajetaan tarkoituksella tilanteeseen, jossa he joutuvat ilmaisemaan vakaumuksensa, jotta voidaan haastaa oikeuteen ym. niin aiotko puolustaa sanallakaan mielipiteen- ja uskonnonvapautta?”
Aion puolustaa mielipiteen- ja uskonnonvapautta. Sitä en tiedä, mikä tuo tilanne olisi, johon ”kristittyjä ajetaan tarkoituksella”.
”… kuka pitää meidän puolia? Puolustaa konservatiivikristittyjen oikeutta avioliittokäsitykseensä? Sinäkö?”
Minäkin, siltä olin kun ihmisoikeuksista on kysymys. Kristittyjen, sen paremmin konservatiivien kuin muidenkaan, uskonkäsitystä en puolusta, koska se ei ole minun asiani. En nimittäin usko sihen.
Täytyy taas palata erääseen vanhaan esimerkkiin.
Esim jos joku seurakunta (jonka vakaumukseensa kuuluu että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto) järjestää vaikka avioliittoiltoja, leirejä tai julkaisee jotain opetusmateriaalia asiaan liittyen. Nyt joka ottaa nokkiinsa ja yrittää vaikka oikeustoimilla estää sellaista toimintaa. Voisin myös kuvitella että joku yrittää päästä sellaisille leireille tai muuhun toimintaan mukaan, ja arvaisin myös että jotkut järjestäjät ei ottaisi homoparia esim avioliittoleireille mukaan. Näin voisi syntyä mielikuva että seurakunta ei haluaisi heitä palvella tai jopa syrjii heitä. Mutta seurakunnissa on paljon toimintaa erilaisille viiteryhmille, joihin ei luonnollisestikaan osallistuta jos siihen ryhmään ei kuulu. Sillä ei ole mitään syrjimisen kanssa tekemissä, vaan sen kanssa mitä uskoo tässä tapauksessa.
Nämä vain esimerkkeinä miten asiat voisivat kehittyä kun avioliittosanan merkitys muutetaan.
Nämä on näitä kolmannen maailman ongelmia sen jälkeen kun sisällissodista ja nälänhädästä on päästy eroon.
”Nämä vain esimerkkeinä miten asiat voisivat kehittyä kun avioliittosanan merkitys muutetaan.”
Eduskunta ei tee tuollaisia temppuja. Avioliittolain muutos ei muuta sanan ”avioliitto” merkitystä. Kieli ei ole tiukasti lailla säädelty (eikä säädeltävissä oleva) asia. Se kehittyy ja muuttuu, halusimmepa tai emme.
Vapautta on se, että jokainen voi antaa sanalle itseään miellyttävän merkityksen. Sanan merkityksen määrittely kaikkia sitovaksi uskonnollisen ryhmän mielipiteen mukaan on aivan muuta.
Benjamin, minusta kommenttisi toinen osa ei liity käsiteltävänä olevaan aloitteeseen. Seurakunnat ja muut uskonnolliset yhteisöt joutuvat etsimään ratkaisut itse, jos haluavat rajoittaa palvelujaan ihmisten ominaisuuksien mukaan.
Lakeja pitää noudattaa, ja vastata seurauksista, jos ei noudata. Se koskee kaikkia yhteisöjä ja kansalaisia.
Siis varsinainen ihmisoikeuksien taistelija olet, näköjään. Mitä lakeja täytyy noudattaa? Ettei saa järjestää seurakunnan toimintaa vakaumuksensa mukaan? Tottakai toimintaa järjestetään mm ihmisten ominaisuuksien mukaan. Sukupuolen mukaan jopa eritellään. Poikakerho pojille, eläkeläispiiri sitä ryhmä koskeville jne. Mutta nyt yhteiskunta haluaa päättä ettei avioliittoilta on järjestettävä kaikille jotka määrittelevät sen aivan uudella tavalla kuin kyseinen uskonto on aina opettanut.
Ja sitten väitetään ettei kyseinen lakimuutos olisi keneltäkään pois. Joko sinä olet sokea näille sinun argumenttisi heikkouksille tai sitten hyväksyt tulevaisuudessa joidenkin eri tavalla ajattelevien kristittyjen, muslimien tai muiden ryhmien kapenevia oikeuksia. Kaikki tasa-arvon nimessä…..
”Kaikki ovat tasavertaisia, jotkut vain vähän enemmän”
Vapaus on eri ajattelevien vapautta. Vain sitä vapautta ei tule ehkä enää olemaan että antaa sille sanalle itseään miellyttävän merkityksen.
Risto, avioliitto sanana on paljon vanhempi kuin Suomen valtio ja koko instituutio. Juuri sen sanan sisällön vuoksi laadittiin kaikissa kulttuureissa jonkinlainen instituutio, jossa säädettiin miehen ja naisen välistä suhdetta, joilla on periaatteellinen yhteys jälkeläisiin. Tämä ei todellakaan ole eduskunnan keksimä juttu, joten sen päätösvalta mielestäni ei ulotu sen uudelleen määrittelemiseen.
”Tämä ei todellakaan ole eduskunnan keksimä juttu, joten sen päätösvalta mielestäni ei ulotu sen uudelleen määrittelemiseen.”
Faktisestihan tämä ei pidä paikkaansa. Nykyinen avioliittolaki on 1900-luvun alkupuolelta ja eduskunta on muuttanut sitä keskimäärin joka kolmas vuosi.
”Siis varsinainen ihmisoikeuksien taistelija olet, näköjään. Mitä lakeja täytyy noudattaa?”
Taistelija en ole, vaan pikemminkin laiskanpulskea, kiinnostunut seuraaja. Kommentoin silloin, kun arvelen sillä olevan merkitystä (vaikka sitten vain itselleni;). Kaikkia itseä koskevia lakeja täytyy noudattaa, korjaa toki jos olet eri mieltä.
”Ettei saa järjestää seurakunnan toimintaa vakaumuksensa mukaan?”
Saa järjestää, mutta lait on tietenkin otettava huomioon. Tämä ei varmasti liity avioliittolakiin.
”Joko sinä olet sokea näille sinun argumenttisi heikkouksille tai sitten hyväksyt tulevaisuudessa joidenkin eri tavalla ajattelevien kristittyjen, muslimien tai muiden ryhmien kapenevia oikeuksia. Kaikki tasa-arvon nimessä…..”
On mahdollista, että olen sokea. Et kuitenkaan ole esittänyt perusteluja, miten ja miksi niin olisi, joten en myönnä syyllisyyttäni. En hyväksy minkään ihmisryhmän oikeuksien (perusteetonta) kaventamista. Muistetaan silti, että ihmisoikeudet eivät tarkoita oikeutta syrjiä toisia.
Avioliitto tarkoittaa tässä yhteydessä kahden ihmisen välistä, laissa määriteltyä sopimusta. (Avioliitto)laki ei rajoita uskonnollisten tai muiden ryhmien tulkintaa sanan merkityksestä.
”Tämä ei todellakaan ole eduskunnan keksimä juttu, joten sen päätösvalta mielestäni ei ulotu sen uudelleen määrittelemiseen.”
Huomannet ilman esimerkkiäkin, miksi argumenttisi ei ole pätevä.
Jäin vielä miettimään BJ:n huolta uskonnollisista tilaisuuksista. Voi olla, että minun on vaikea nähdä ongelmaa, kun itse olen uskonnoton. Voiko joku kertoa esimerkin oikeasta elämästä, joko tapahtuneen tai odotettavissa olevan?
Jos itse olisi järjestämässä pareille tapahtumaa, miettisin miten siitä tiedotetaan. Esim:
”Parisuhdeilta Kyhnyän kansanopistolla. Tarkastellaan parisuhdetta vanhoillislestadiolaisuuden osana. Erityisesti korostetaan VT:n Jumalan johdatusta ja suhtautumista parisuhteeseen.”
Voisin kuvitella, että kiusaksi asti ei tulisi homopareja iltaa pilaamaan.
Parisuhdeillan nimeksi voi laittaa myös esim. ”Yhden miehen ja yhden naisen välinen avioliitto Uuden Testamentin mukaan. Miten elää sitä todeksi tänään?”
Tapahtuman nimi kertoo jo aika hyvin miltä pohjalta tapahtuma ponnistaa.
Jusu kirjoitti.
”Faktisestihan tämä ei pidä paikkaansa. Nykyinen avioliittolaki on 1900-luvun alkupuolelta ja eduskunta on muuttanut sitä keskimäärin joka kolmas vuosi.”
Et ymmärtänyt pointtiani. Avioliitto ei ole valtion luoma/keksimä. Valtio toteaa ja tunnustaa sen. Ei eduskunta missään vaiheessa ennen ole muuttanut sitä avioliiton sisintä merkitystä että se on yhden naisen ja miehen liitto.
Avioliitto on kulttuurillinen instituutio, joka edeltää valtiota ja ylittää aikakausi- ja kulttuurirajoja ja on aina luonut yhteiskunnan perustan.
Ja nyt muutetaan sen sen merkitys ja annetaan ymmärtää että avioliitto olisi aina ollut sopimuksenvarainen asia kuten oikea/vasenpuoleinen liikenne, mitä silloinen enemmistö ja politiikka voi tilanteen tullessa aina vain muokata uudelleen. Puhdasta konstruktionismia
Siis tarkoitin konstruktivismia. ( inhoan näitä ihmeellisiä tabletin syöttöehdotuksia omiin tekstiini, pitäisi varmaan ottaa kokonaan pois päältä)
Kyllä toimintojen ketju näyttää itsensä.
Kirkkoherran sijaisuuteen lyhyeksi aikaa vähemmän ”väki”valtaa ohjaavissa seurakunnissa Kapitulin alaisuudessa kai otetaan jo kirkkoherrakokemusta omaava nuori pappi muualla Suomen Siionissa.
Etelässä ei luulisi näistä Ihmisistä olevan pulaa.
Puhuttelevaa Johanna Korhosen blogissa on seurakunnan luottamusihmisten ilmeinen mitätöinti tehtävän täytössä.
Muissa kuin papin tehtävissä neuvostot saavat työnsä tehdä ellei päätetä valintakomission perustamisesta kirkkoherran johdolla joka tällöin hyvin edustaa herätysliikettä sopivimman katsomiseksi ajassa.
Mielenkiintoinen blogi, kiitos Johanna. Kaikki käytännöt pitäisi olla niin selkeät, että kaikki toimijat ne ymmärtäisi ja toimisi niiden mukaisesti.
..
ps. otan osaa suruusi
Seurakuntapastorin ja viransijaisten määräämisen päättävä elin on tuomiokapituli eikä näihin päätöksiin ole valitusoikeutta. Säädöstö on hyvin selkeä ja yksiselitteinen. Kaikki muu on vain näiden päätösten valmistelua.
En ota kantaa muutoin tässä jutussa kerrottuihin näkökohtiin.
Jos jossain haluaa nähdä ongelman, se on runsas seurakuntapastorin virkojen käyttö seurakunnissa.
Seurakunnissa on vakinaisia papinvirkoja, jojoihin seurakunta valitsee itse papin: kirkkoherra ja kappalainen.
Seurakuntapastorin virka on historialliselta luonteeltaan apupapin virka: nuoremmalle papistolle tarkoitettu virka, jonka kapituli täyttää. Tarvittaessa se voidaan täyttää nopeasti. Virkamääräysjärjestelmä vastaa jokseenkin valtionhallinnossa sotilasvirkojen täyttöä ja diplomaattien komennuksia. Ennen olikin ihan tavallista, että kapituli saattoi määrätä papin muuttamaan toiselle paikkakunnalle, jossa pappia tarvittiin. Antaessaan virkamääräyksen tuomiokapituli voi tarkastella hiippakunnan kokonaistarpeita ja mielekkäiden virkaurien luomista nuorille papeille (vrt. upseerien kierto). Näin Karhumaan tapauksessa näyttää tehdynkin.
Jos jotain pitäisi kysyä, on se, miksi seurakuntapastorin virkoja käytetään niin paljon pysyviin tehtäviin. Vastaus on luultavasti matalampi palkka ja pätevyysvaatimusten (pastoraalitutkinto) kiertäminen. Tämä seurakuntapastorien yleistyminen ja käyttäminen pysyviin tehtäviin ei ole mikään keskiajan juttu, vaan 1900-luvun kehitystä kirkossa.
Kirjoituksen perusteella kirjoittajalle näyttää tulevan yllätyksenä, että hiippakunta – ei seurakunta – vastaa papiston henkilöhallinnosta. Pitää muistaa, että yhden hiippakunnan yhden piispan aikainen käytäntö ei ole laki. Askolan käytännöllä haluttiin siirtää henkilöstöhallinnon painopistettä pois tuomiokapitulilta seurakunnille tavalla, joka on kirkkolain intention vastainen. Virkamääräysjärjestelmä on kuitenkin olemassa juuri siksi, että kapituli voisi tarkastella hiippakunnan kokonaistarpeita ja papiston tarpeita yhden seurakunnan perspektiiviä laajemmin. On yllättävää, että vuosia kirkollis- ja hiippakuntahallinnossa istunut luottamushenkilö ei ymmärrä näitä hallinnon perusperiaatteita.
Erinomainen kommentti Ilmari Karimieheltä.
Sari
Seurakuntapastorin virka ei ole juridiselta asemaltaan vakituinen virka, ainoastaan kappalaisen ja kirkkoherran virat ovat sellaisia. Seurakuntapastorin virka on ainoastaan tuomiokapitulin määräyksen varassa oleva virka.
Sitten voi olla aivan kulloisenkin tilanteen mukainen käytännönn juttu, että virka voi käytännössä olla hyvinkin pitkään jonkun papin hoitama virka.
Tällä puutun vain ratkaisujen juridiseen asemaan. Sen sijaan en ota kantaa eri hallintoelimissä niiden käsittelyssä tapahtuneisiin ilmiöihin.
Hei Ilmari Karimies,
Seurakuntapastorin virantäyttöä ohjaa mm.kirkkolaki. Kirjoitin tästä asiasta aiemmassa tähän keskusteluun kirjoittamassani kommentissa. Kapituli ei noudattanut kirkkolakia tässä virantäytössä.
Toinen asia:
Kirjoitit Johanna Korhoselle että ”on yllättävää ettei vuosikausia kirkolliskokouksessa ja hiippakuntahallinnossa istunut luottamushenkilö tunne perusasioita”.
Sinulle ja argumentaatiollesi olisi hyödyksi jos vinoilisit vähemmän.