Olen pannut merkille, että etenkin monet luonnontieteilijät samastavat ihmisen eläimeen. Tätä ajattelutapaa on sitten yksi ja toinen ruvennut jäljittelemään. Tosin perustelut ovat harvoin, jos koskaan kovin syväluotaavia.
Mutta mikä on ihminen? Tämä kysymys on synnyttänyt valtaisan määrän uskonnollista, filosofista ja vieläpä taiteellistakin hengenelämää. Huomionarvoista on mielestäni kuitenkin se, että valistus, joka alkoi Euroopassa 1700-luvulla ja jatkuu yhä, pitää ihmisen järkeä ainoana ja riittävänä tiedon ja totuuden lähteenä. Tämän mukaan ihmisen järki on kaiken mitta, enemmän kuin mikään muu.
Entä onko ihminen sitten eläin? Biologisesti kyllä, mutta arvopohjaisesti olen asiasta eri mieltä. Kun vertaan ihmistä eläimeen, huomaan eron. Perustelen väittämääni seuraavilla näkökohdilla.
Toisin kuin eläin, ihminen luo kulttuuria. Eläin saattaa olla utelias, mutta tiedettä se ei pysty tuottamaan. Eläimet voivat olla leikkisiä, mutta taiteen tekijöiksi niistä ei ole. Monilla eläimillä on lauma, mutta onko se samastettavissa ihmisyhteisöön.
Eläimeltä puuttuu myös omatunto, se ei ole moraalisia olento. Eläin ei myöskään harjoita uskontoa, se ei rukoile eikä ole muutenkaan uskonnollinen. Moraalilait pätevät vain ihmisten yhteisöissä. Me arvotamme asioita, luomme normeja, jotka ohjaavat käyttäytymistämme. Meillä on järki ja omatunto
Me ihmiset tiedämme, keitä olemme, olemme itseämme kysyviä ja itsestämme tietoisia. Tuskin susi tietää olevansa petoeläin tai harakka lintu. Kykenemme kielen avulla ilmaisemaan ajatuksiamme, taidamme monia käytännön taitoja, harjaannumme tekemään matemaattisia päätelmiä, opettelemme uusia kieliä, muistelemme menneitä ja hahmotamme tulevaisuutta.
Ihminen on myös ainoa olento maan päällä, joka tietää kuolevansa. Ehkä myös jotkut eläimet vaistoavat lähestyvän loppunsa, mutta vain oireenomaisesti. Olemassaolon ongelmaa ei eläin pohdi kuten ihminen, jonka koko elämä on alusta loppuun keskustelua kuoleman kanssa.
Ihmisinä olemme myös poikkeuksellisen tunneherkkiä, mikä usein on luovan ajattelun ja toiminnan ehto. Kyky käyttää symboleja on sekin leimallisesti ihmisen piirre. Vastapainona voin tietysti todeta, että vaistotoimintamme ovat kovin olemattomat eläimiin verrattuina.
Kun arvioimme ihmistä, riippuu paljon siitä, mihin me vaa´an kallistamme. Evoluution pitkässä prosessissa olemme ikään kuin vasta nyt tänne ilmaantuneet. Olemme nuoria tulokkaita, mutta kaikkein tuhoisimpia.
Kun punnitsen ihmisenä olemista, kallistun vaa`assani siihen, että ihminen on jotain olennaisesti omaansa. Me olemme moraalisia olentoja, ja juuri se erottaa meidät kaikista muista. Tämän takia meillä on myös muusta luomakunnasta poikkeava suuri vastuu, koska moraalisina olentoina ainakin periaatteessa tiedämme, milloin teemme hyvää, milloin pahaa ja mitä teoistamme seuraa.
Kristillisessä käsityksessä puhumme Jumalan varjeluksesta ja johdatuksesta, mutta tällöin liikumme irrationaalin alueella, mikä avautuu vain uskolle. Mutta kun olemme moraalisia olentoja, niin kaikki, mitä teemme, voidaan asettaa suurennuslasin alle.
Voin ihastella ihmisen rakentamia teknisiä innovaatioita ja koko valtaisaa teknokulttuuria. Samalla törmään ympäristöuhkiin ja jopa biosfäärin tuhoutumiseen, ihmisen ja muun luomakunnan perikatoon. Ketä muuta voin tästä syyttää kuin homo sapiensia, jollainen itsekin olen. Yhä todennäköisempää on, että elollinen luonto elää tai kuolee ihmisen toimenpiteiden seurauksena – ellei sitten ulkoavaruudesta tuleva asteroidi ehdi edelle.
Matti Wirilander, toteat tuosta evoluution pitkästä prosessista, että me ”olemme nuoria tulokkaita, mutta kaikkien tuohoisampia.” Mikä lienee se tarkka hetki, kun me olemme evoluutiossa ilmaantuneet tänne ihmisinä, jolla on kyky olla suhteessa Jumalaan, jonka voidaan katsoa olevan ihmisyyden raja. Entä mikä särki tuon rajan, jolloin keskustelu on kuten toteat, ”keskustelua kuoleman kanssa.” Toteat myös, että Aatami ja Eeva – avautuvat mytologiasta. Entä mytologia ja historia. Mikä lienee niiden suhde ja voiko evoluutioon mahdollisesti sisältyä myös mytologiaa?
Kosti Vasumäki, kiitos mielenkiintoisista ja vaativista kysymyksistä. Minun biologinen tietämykseni on kovin vaatimaton siihen nähden, mitä nuo kysymykset pitävät sisällään. Pari seikkaa voin kuitenkin mainita. Ihminen homo sapiens -lajina on tiettävästi ollut olemassa ainakin 200 000 vuotta, ehkä kauemminkin. Ilmeisesti jo alusta lähtien on homo sapiens ollut myös uskonnollinen, siis jonkinlaista transsendenssiä eli tuonpuoleisuutta tavoittaleva ja palvova. Miten oli uskonnon laita ennen nykyihmisen ilmaantumista, sitä en tiedä. Mutta yleistäen voitaneen sanoa, että uskonnollisuus on ihmiselle lajityypillistä, joskin uskonnollisuus on pukeutunut ja pukeutuu yhä moniin erilaisiin kuoseihin.
Homo sapiens on siis myös homo religiosus eli uskonnollinen olento. Uskonnollinen maailmnaselitys on jäsentänyt ihmisen tiedonhankintaa ja -käsittelyä, todellisuuden ymmärtämistä ja sen tulkintaa. Entä mikä on elämän tarkoitus, kuinka kuolema on tullut maailmaan ja onko Jumala tai ylipäätään joku transsendentti olemassa? Nämä ja monet muut maailmankatsomukselliset kysymykset ovat pysyneet samoina, vaikka aika ja ympäristö vaihtuvat.
Milloin on ihminen evoluutiossa ilmaantunut? Tähän osaavat biologit parhaiten vastata, mutta kaiketi satojatuhansia vuosia sitten. Otaksun, että kun ihminen on tullut tietoiseksi omasta olemassaolostaan ja elämän rajallisuudesta, niin olemassaolon kysymykset ovat myös alkaneet puhuttaa häntä. Nämä kysymykset ovat ehkä jo alun perin herätelleet ihmisessä uskonnollista, filosofista, taiteellista ja ylipäätään luovaa hengenelämää.
Evoluutio on ymmärtääkseni tieteellisesti verifioitava eli todennettava seikka, eikä sillä sinänsä ole tekemistä mytologian kanssa. Tietenkin siihen voidaan liittää mytologisia otaksumia, mutta itsessän se ei ole mytolgiaa.
Kun siis ihminen on aina ollut homo religiosus, niin ateistinen maailman- ja elämäntulkinta on sivilisaatioiden historiassa nuori tulokas. Tähän on vaikuttanut etenkin luonnontieteiden valtava kehitys, mikä ei kuitenkaan tarjoa vastausta elämän syviin, arvoja koskeviin kysymyksiin, koska luonnontiede tieteenä on neutraali. Ei luonnontieellä eikä millään muullakaan tieteellä – ei edes teologialla – ole pätevyyttä osoittaa aukottomasti, onko Jumala tai mikään tuonpuoleinen olemassa. Transsendenssi ei avaudu inhimilliselle tutkimukselle, vaan ainostaan omantunnon herättämälle uskolle. Myös luonnontiedettä koskevat rajalliset ehdot. Mikään tiede ei voi läpiselittää elämän koko spektriä. Uskolle ja salaisuuksille jää aina tilaa.
Matti Wirilander, kiitos vastauksesta. Ihmisen kysymykset lienevät vaikeita kaikkina aikoina. Ei minunkaan biologinen tietämykseni oikein pitkälle ulotu. Kun mietin tuota tekstiäsi, niin se herätti kysymyksen kuolemasta. Mikäli ajatellaan jonkinlaista nykyihmisen esimuotoa, se sisältää mielestäni yhden realistisen ulottuvuuden. Kuolema on ollut ennen häntä. Se on ollut myös asia, joka on määrittänyt hänen elämänsä ja häntä edeltävien elämän, ja määrittää myös meidän elämämme. Mikäli hän on ollut jossain määrin ajatteleva olento, eikä eläin hänelle kuoleman on täytynyt olla suuri mysteeri ja myös ahdistus huolimatta siitä mille akselille ajassa hän sijoittuu tai mihin hän on uskonut.
Ei ole olemassa meidän tiedossamme aikaa ilman kuolemaa. Kun tutkimme satojen tuhansien vuosien menneisyyttä tutkimme samalla kuolemaa. Tiede voi tutkia kuolemaa tiettyyn rajaan saakka, mutta ei rajan yli. Omasta mielestäni evoluution suurin ongelma on tuo homo sapensin ja nykyihmisen häilyvä raja. Kun sitä ei tarkasti tiedetä, se antaa liiaksi tilaa monenlaisille otaksumille. Ihminen kuitenkin kaipaa sisimmässään tietynlaista varmuutta. Tiede kaipaa evidenssiä, ihminen armahtavaa Jumalaa.
Totta kuitenkin on, ettei Jumalan olemassaolo ole tutkimuksen avattavissa. Kuten toteat, se avautuu ainoastaan uskolle.
Dinosaurukset sanotaan kuolleen sukupuuttoon noin kuusikymmentä miljoonaa vuotta sitten. Kuinka sitten on mahdollista, että ”1990-luvun alusta lähtien sarja löytöjä on paljastanut luita, joissa on verisoluja, hemoglobiinia, hauraita proteiineja, pehmytkudosta, kuten joustavia nivelsiteitä ja verisuonia, sekä – erityishuomiona – DNA:ta ja radiohiiltä. Tämä on äärimmäisen haastavaa evoluutioon uskoville. Kuinka tällaiset luut voisivat mitenkään olla 65 miljoonaa vuotta vanhoja? Verisolujen löytämisessä mukana ollut tutkija Dr Mary Schweitzer sanoi: ”Jos otat verinäytteen ja laitat sen hyllylle, viikon jälkeen sinulla ei ole jäljellä mitään tunnistettavaa. Miksi sitten dinosauruksissa olisi mitään jäljellä?”
Tässä vain yksi esimerkki, joka on myrkkyä evoluutioteorialle. Paljon muitakin esimerkkejä löytyy, jotka eivät sovi evoluutioteoriaan , miksi niistä ei paljoa
uutisoida, sitä sopii kysyä. Itse olen sitä mieltä, että evoluutioteorian murtuminen aiheuttaisi liian suuria muutoksia. Olisi pakko tunnustaa, että on syötetty lapsille ja vanhemmille väärää tietoa.
Psalmit:
36:7 Sinun vanhurskautesi on kuin Jumalan vuoret, sinun tuomiosi niinkuin suuri syvyys, ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra.