Kristillisen luomisuskon näkökulmasta ei ole mitään epäselvää siitä, että kaikki ihmiset ovat lähtökohtaisesti yhdenvertaisia Jumalan kuvaksi luotuina, ainutkertaisina persoonina. Tätä ihmisarvoa ei voida ottaa pois. Siksi meillä on armosta myös pelastuksen mahdollisuus Jumalan ihmiseksitulon, ristin ja ylösnousemuksen myötä. Luodun eli ”yhteisen kotimme” (paavi Franciscus) varjelemisen ja kunnioittamisen käsky ulottuu elonkehään maailmanlaajasti, ei vain ihmisiin. Biologisesti olemme kaikki nykyihmiset samaa lajia, homo sapiens. Erilaiset elinolosuhteet vaikuttavat toki siihen, millaiseksi ihmisten ominaisuudet kehittyvät, geneettisen perimän ohella. Ulkonäkö ja etninen tausta eivät kuitenkaan määritä ihmisyyttä eivätkä kenenkään arvoa. Se että jokainen ihminen on ainutkertainen persoonansa kertoo osaltaan jokaisen yhtäläisestä arvosta ja erilaisuuden suuresta arvosta, vaikka ihmiselämällä on myös yleisinhimilliset reunaehdot. Luotu on pitänyt hienosäätää tarkasti, jotta ihmiselämä on mahdollinen. Uskon silmin tässä voi nähdä luonnon puhuvan Luojastaan.
Kristillisestä perinteestä vaikutteita saaneen filosofisen etiikan näkökulmasta, joka on vaikuttanut ihmisoikeusajatteluun, tilanne on vastaava. Immanuel Kant painottaa Käytännöllisen järjen kritiikki -kirjassaan – ihmisten yhdenvertaisuuden ajatuksen pohjalta -, että ihminen toimii eettisesti, kun hän toimii siten, että hänen ratkaisunsa ja toimintamallinsa voitaisiin yleistää. Olisi siis eettisesti suotavaa ja oikein, että muut toimisivat vastaavassa tilanteessa vastaavasti. Kenelläkään ei ole erityisoikeuksia, vaikka tilanteet voivat mahdollisuuksien rajoja piirtäessään vaikuttaa siihen, miten toimitaan. Niin sanotun käytännöllistä elämää ohjaavan imperatiivin periaate on Kantilla jokaisen loukkaamatonta ihmisarvoa kunnioittava: ”Toimi niin, että käytät ihmistä, sekä omaa että jokaisen muun persoonaa, aina samalla tarkoitusperänä eikä koskaan pelkästään välineenä.” Ihmistä ei saa esineellistää siten, että häntä ei kuunnella eikä kunnioiteta, vaikka onkin tilanteita, joissa ihminen voi tehdä väärin ja olla tietämätön. Tämä ei estä ihmisarvon periaatteen mukaan toimimista mahdollisuuksien mukaan. Tätä myös monet humanitaariset sopimukset ja periaatteet, kuten oikeusperiaate heikomman suojelemisesta varjelevat.
Entä sitten ihmisten suuremmat kokonaisuudet kuten kansat ja valtioiden itsenäisyys? Hieman vastaavalla tavalla on kansainvälisessä oikeudessa säädetty niin, että valtioiden ja kansanryhmien arvoa ja itsemääräämisoikeutta pyritään kunnioittamaan. Suuret valtiot eivät tämän periaatteen mukaisesti saa sanella pienten elämää. Kuten tiedämme, tämä ihanne ei aina toteudu, mutta tästä eettisestä periaatteesta ei tulisi luopua. Vahvemman oikeus ei ole moraalista oikeutta. Tästä, myös kultaisen säännön mukaista toisen asemaan asettumista ja kunnioittamista ilmentävästä juuresta ovat kehittyneet esimerkiksi alkuperäiskansojen ja vähemmistökansallisuuksien elämää turvaavat juridiset oikeudet ja valtion velvollisuudet. Se että on eri valtioita ja kansoja kertoo sekin erilaisuuden rikkaudesta ja ainutkertaisuuden suojelemisesta. Toisaalta myös keskinäistä yhteyttä ja yhteistyötä tulee vahvistaa. 1800-luvulta alkaen voimistuneen globalisaation myötä on kehittynyt erilaisia kansainvälisiä sopimuksia edistämään ihmisten, valtioiden ja yritysten yhteistoimintaa ja myös reilua kilpailua globaalisti.
Vuoden 1948 Katekismuksessa todetaan Isänmaasta (KO 96): ”Jumala on antanut kansallemme yhteisen kodin, isänmaan. Hän on antanut kansallemme tehtävän ja johtanut sen vaiheita halki vuosisatojen. Jumalan lahjaa ovat isiltä perityt hyvät tavat, kielemme ja sivistyksemme. Jumala tahtoo, että jokainen kansa saisi elää maassaan rauhassa ja noudattaisi vanhurskautta.”
Vanha testamentti kuvaa Jumalan johdatusta kansojen vaiheissa. Hän johdattaa niin yksilöitä kuin kansoja. Joskus hurskaiden rukoukset ja esimerkki voivat varjella koko kansan. Raamatussakin kuvataan sitä realiteettia, että ihmiset myös muuttavat alueelta ja maasta toiseen. Ei ole täällä maan päällä pysyvää sijaa. Muukalaisia kohtaan tulee noudattaa inhimillisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Luvattu maa menetettiin, vaikka toivo täyttymyksestä eli. Sekin kertoi osaltaan siitä, että täyttymys on vasta ajan ja paikan rajan tuolla puolen iankaikkisuudessa, kun kaikki luodaan uudeksi, vaikka Jumala ei liittoaan ja lupauksen sanansa todellisuutta hylkää tässäkään ajassa. Tulevaisuus ja toivo ovat läsnä jo nyt eri tavoin.
Historiallinen taju ihmisten ja ihmisryhmien vaelluksista olosuhteiden muuttuessa ja tiedon sekä liikennevälineiden kehittyessä on todesta otettuna osaltaan kirkastanut sitä, että ei voida olettaa sellaista ”järjestysten teologiaa”, jossa maat ja kansat pysyisivät samanlaisina aina ja kaikkialla. Muuntelun tarpeesta ja mahdollisuudesta kertovat myös sekä jokaisen ihmisyksilön geneettinen ainutkertaisuus että liian pienen, keskenään lisääntyvän ihmispopulaation geneettiset sairaudet. Tarvitaan rakentavan järjestyksen vuoksi rajoja ja kulttuurin sekä kielen vaalimista jo menneiden sukupolvien työn kunnioittamiseksi, mutta myös kulttuurin aarteiden, ei vain bio- vaan myös kulttuuridiversiteetin, parhaiden perinteiden ja oivallusten eteenpäin välittämiseksi. Se antaa eväitä elämään sovellettaessa niitä uusissa tilanteissa. Myytti tietynlaisesta ihanteellisesta rodusta tai ”uudesta ihmisestä”, joka ei tunnusta historiallisia ja tieteellisiä tosiasioita, on saanut jo tarpeeksi pahaa aikaan historiassa.
Arvon mekin ansaitsemme, mutta niin ansaitsevat kaikki muutkin. Helsingin yliopiston entinen filosofian professori Oiva Ketonen (1913-2000) kirjoitti vaikuttavasti kristinuskon osuudesta totalitaristisen pakkovallan ja niin yksilöiden kuin kansojen vapauden kunnioittamisessa Jumala- ja Kristus-uskon mysteeristä käsin kirjassaan Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomus: ”Kristinusko on, tosin erityisesti vasta sen jälkeen, kun sen edustajilta oli viety mahdollisuus pakottaa ihmistä, jatkuvasti puolustanut yksilön vapautta. Tuskin mikään filosofia voisikaan antaa yksilön vapauden ajatukselle yhtä kouraantuntuvaa perustelua, ei myöskään se filosofia, joka kristinuskosta muodostuisi, jos sen sanoma tulkittaisiin vain kuviksi ja symboleiksi. Vaikuttavana kristinusko voi elää niin kauan kuin sen tunnustamiseen sisältyy elävä usko sen mysteereihin. Rationaalinen päättely ei sitä hävitä, sillä suuri uskonto tai elämänkatsomuksellinen aate ei elä eikä kuole logiikasta.”
Historian aikana viisaat ja vähemmän ”viisaat” miehet ovat lausuilleet ja kirjoitelleet hyvinkin korkealentoisia tekstejä ihmisarvosta ja muusta hyvästä. Samalla kuitenkin maailman naiset ovat olleet ja monessa paikassa ovat edelleen miehen ikeen alla. Miesten kehittelemät uskonnot määräävät näin. Heillä ei ole samaa ihmisarvoa kuin miehellä.
Kansainvaellukset johtuvat miesten käymistä sodista.
Totta tosiaan Jeesus Kristus oli mies, mutta samalla Hän lunasti synnistä kaikki ihmiset, molemmat sukupuolet. Siiinä pitäisi olla vain kiitoksen aihetta. Uskontoja on voinut keksiä monikin mies tai nainen, mutta Jumalan Pojan tuloa ihmiseksi ei voi keksimällä aikaan saada.
” Luvattu maa menetettiin, vaikka toivo täyttymyksestä eli. ”
Niin se taisi elää, vaikka sitä ei meille ole luvattukaan.
Se kertoo vain kirkon valheopista, sekin, että demonisoidaan juutalaiset, että voidaan siirtää itsemme tilalle ja saada se perintöosa ja siunaukset, jotka heille oli luvattu.
Halveksin tätä uskontoa.
Kristinusko on ajan saatossa tehnyt paljonkin naisen aseman kohentamiseksi osana yleistä yksilön arvon kehitystä, vaikka epätäydellisten ihmisten ajattelussa myös epäkohtia aina riittää. Ongelmistaan huolimatta esimerkiksi Kantin ajattelu on edistänyt myös naisten aseman parantamista yleisen ihmisoikeus-ja yhdenvertaisuusajattelun ja käytännön toteutuksen kehittämisen myötä. Kyse ei myöskään ole juutalaisten demonisoimisesta vaan kuvausta toivon horisontin siirtymisestä Kristuksen syntymää edeltävänä aikana paitsi tähän maailmanaikaan myös ajan rajan tuolle puolen esimerkiksi farisealaisessa juutalaisuuden tulkinnassa – ei vain kristinuskossa. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä (Room. 11:28-29): ”… valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden. Jumala ei peruuta lahjojaan eikä [kansalleen] antamaansa kutsua.” Kristittyjen ja juutalaisten välisestä dialogista ja keskinäisen yhteyden parantamisesta sekä ongelmakohdista voi lukea enemmän esimerkiksi täältä: https://julkaisut.evl.fi/catalog/Tutkimukset%20ja%20julkaisut/r/4280/viewmode=infoview
Tomi Karttunen
” Kyse ei myöskään ole juutalaisten demonisoimisesta vaan kuvausta toivon horisontin siirtymisestä Kristuksen syntymää edeltävänä aikana paitsi tähän maailmanaikaan myös ajan rajan tuolle puolen esimerkiksi farisealaisessa juutalaisuuden tulkinnassa – ei vain kristinuskossa ”
En tiedä mitä on farisealainen juutalaisuus, koska Faris on arabaialaisen miehen nimi tänäkin päivänä ja tarkoittaa ratsumiestä, tai ritaria. Evankeliumissa heitä vain panetellaan.
Ja kyllä, evankeliumissa on kyse juutalaisten demonisoimisesta, kannattaa varmaankin palata lukemaan, koska se ei ole nettikelpoista kieltä, enkä siksi voi toistaa kaikkia kauheuksia mitä siellä lukee. Eikö teidän ole uskottava se, mitä evankeliumissa lukee, vaikka se olisi vihan lietsontaa kansanryhmää kohtaan?
Miltä pohjalta te käsittelette ongelmia, kun te ette voi myöntää syyllisyyttä juutalaisia kohtaan. Ja jos myönnätte, niin tuleeko teistä tottelemattomia opille?
Ja miten te ylipäätänsä olette hysäksyneet tuollaisen opin itsellenne. Ei teillä ole mitään taivaan valtakunnan avaimia, kun sellaista valtakuntaa ei edes ole.
On totta, että aikojen saatossa Uuden testamentin kuvaus fariseuksista on aiheuttanut pejoratiivisia tulkintoja, jotka ovat ruokkineet juutalaisvastaisuutta. Nykytietämys fariseuksista on kohentanut kuvaa heistä, ja itse asiassa heidän opetuksensa oli monessa lähellä Jeesuksen opetuksia. Tässä mielessä olen samaa mieltä siitä, että on tehtävä parannusta, jotta asianmukainen tieto leviää ja vaikuttaa myös asenteisiin. Uskoa taivasten valtakuntaan ei toki voi pakottaa. Sen omaksuminen on vapaaehtoista kuten kristinuskon perusteiden yleensäkin. Silti kristinusko on kulttuurisesti vaikuttanut ja vaikuttaa moniin, vaikka eivät kristittyjä olisikaan – jo viikkorytmin, lineaarisen aikakäsityksen, lepopäivän, lainsäädännön perusperiaatteiden, länsimaisen ajanlaskun jne. kautta.
”Kristinusko on ajan saatossa tehnyt paljonkin naisen aseman kohentamiseksi osana yleistä yksilön arvon kehitystä, vaikka epätäydellisten ihmisten ajattelussa myös epäkohtia aina riittää. ”
Kyllä naiset ovat itse taistelleet itselleen, niin äänioikeuden kuin muitakin ihmisoikeusia, olihan Paavali sanonut, ” Naiset vaietkoon seurakunnassa ja kysyköön kotona mieheltään, jos haluavat jotakin tietää. ” ” Minä en salli, että nainen opettaa” ja muuta vastaavaa.
Tämä johtuneet siitä, että naiset esittävät vaikeita kysymyksiä, ja koska järkeviä vastauksia ei herroilla ole, he turvautuvat uskon mysteereihin ja pyhän hengen puutteeseen kysyjän kohdalla.
Hyvin pitkään oli, käsittääkseni, myös vihamielisyys naisten vapautumista kohtaan, ja yhä vieläkin kuulee, että kirkkoon he eivät ainkaan saisi tulla, tarkoitaan toimihenkilöiksi, papit, piisat ym. Palvelutentäviä, kuten diakonissat ja nunnat ym, he toki ovat saaneet, palkkana Kristuksen morsius tuonpuoleisessa ja enkä vähän elonleipää myös täällä.
Aatehistoriallisesti mm. 1800-luvun suffragettien edustajista monet vetosivat peruskristillisiin symboleihin ja henkilöihin, yhtenä esimerkkinä lainaus tutkimusesseestä: ”During the years of the early twentieth-century suffrage campaign in England, women who participated in its more militant faction, particularly the Women’s Social and Political Union (WSPU), often located their actions within a religious framework. The suffragettes’ militant actions were supported by, and given credibility by, their many references to traditional Christian experiences and beliefs. Participants in militant actions, the suffragettes, as well as many contemporary writers, were well aware of the religious dimension of the campaign.”
https://go.gale.com/ps/i.do?id=GALE%7CA224991133&sid=googleScholar&v=2.1&it=r&linkaccess=abs&issn=00263451&p=AONE&sw=w&userGroupName=anon%7E6f44d264&aty=open-web-entry
Tässä artikkelissa taas tuodaan esiin USA:n kontekstista se, että vaikka osa suffrageteista oli vapaa-ajattelijoita, mukaan tuli myös kristillisiä kuin muitakin uskonnollisia vakaumuksia edustavia naisia, jotka ammensivat omista perinteistään ja niiden naisten arvoa vahvistavista elementeistä:
https://religionnews.com/2020/08/18/beyond-belief-religion-as-a-motivating-force-for-5-women-suffragists/
Tottakai suffragetit vetosivat taktisesti taantumuksellisia käännyttäessään kristinuskon asiassa relevanteihin oletettuihin lähtökohtiin,joita ei ko uskonnossa oltu kuitenkaan 1600 vuoteen toteutettu.
Toinen asia on se, että ajatus ko tasa-arvosta nousi ateistis-deistisestä valistusfilosofiasta, joka otti aatteensa kristinuskon ylihypäten suoraan antiikista ja sai esim. naisten tasa-arvo-ajatuksen S enecalta ja Roomalta. Ajatuksen omaksui sitten jo ennen suffragetteja mm. teosofinen liike, joka jo 1800-luvulla esitti ohjelmansa kohdassa 1, että liikkeen tarkoituksena on:
1) Muodostaa ihmiskunnan yleisen veljeyden ydin huolimatta rodun, uskontunnustuksen, sukupuolen, yhteiskuntaluokan taikka ihonvärin eroavaisuudesta.
Kohta vaikutti suffragetteihin suuresti, muta vielä suurempi vaikutus oli ollut englantilaisen Fabian Societyn jäsenellä teosofi Annie Besantilla.
Suosittelen lukemaan tämän silmiä avaavan gradun, jossa Aniella on iso rooli:
MURTO JOHANNES: Feministisen sosialismin airuet : Fabian Society sukupuolten tasa-arvon historiallisessa jatkumossa 1884–1918 Pro gradu -tutkielma, 91 s. Historia Maaliskuu 2015
Seppu & Tarja,
Minun käsittääkseni näkemyyksessänne heijastuu klassinen valistusajan myytti ”pimeästä kristillisestä keskiajasta”. Valistus ilmiönä oli toki tarpeen. Mutta valistusajattelu sai uskonnollisiakin sävyjä. Elävät edelleen. 1. polven feminismi oli aivan eriluontoista kuin uudemmat 2. tai 3:nen polven feminismi tai ns. intersektionaalinen feminismi. 1. polven feminismi sopi kristilliseenkin ajatteluun (vaikka toki sitä ei aina hyväksytty). Uudemman feminismin muodot perustuvat aivan eri ihmiskäsitykseen ja korostuneemmin marxsismiin.
Kristinusko nosti keskiajalla naisten ja lasten hyvinvointia ja vähensi orjuutta. Tekniikkaakin kehitettiin orjatyön vähentyessä ja vähentämiseksi. Orjuus ”keksittiin uudelleen” osin ei-kristillisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Ja olihan orjuus oleellinen roomalainen ilmiö. Tosin orjat saattoivat olla suhteellisen hyvissäkin asemissa. Keskiajalla tapahtui paljonkin kehitystä. Raamattuhan ei opeta yhteiskunnallista vallankumousajattelua vaikka ihmisen itsensä kannalta elämässä toki tapahtuu tietynlainen ”sisäinen vallankumous”: siirrytään Isän, Pojan ja Pyhän Hengen valtaan entisetä synnin vallasta – toisin yhä armahdettuna syntisenä säilyen maanpäällisessä elämässä.
Valistus on ruokkinut erilasia vallankumousaatteita, olematta tietenkään ainut taustavaikuttaja. Valistus synnytti epärealistisen edistysuskon(non) ja vaikutti mm Marxin ajatteluun; toki Marxin historiassa on myös kristillisperäisiä vaikutteita, eräänlaista ”taivaskaipuuta” (proleriaatin muodostamasta) ”kommunistisesta paratiisista”.
Eriarvoisuutta on perusteltu myös ”tieteellisessä ja valistushenkisessä” evoluutiokeskeisessä (ja koloniaoistisessa) ajattelussa: länsimaissa olemme olleet kehityksessä edellä ”villejä alkuasukkaita” ja senvuoksi arvokkaampia kuin vähemmän arviokkaat ”alkuasukkaat”. Epäilemättä Raamatunkin tekstejäkin on retoriikassa käytetty pahaan jos hyväänkin. Ihminen on kekseliäs: käyttää tehokkaasti hyvääkin pahaan. Kidutustakin on perusteltu edistyksen verukkeella – taantumuksen ja taantumuksellisuuden vastustamisella.
Juuri voimaan tullut (tai tuleva) aborttilaki oikeuttaa ilman perustetta lopettamaan kohdussa olevan alkaneen elämän. Periaatteessa vaikkapa oletetun, epäillyn tai pelätyn vajavaisuuden, sukupuolen tai muun perustelemattomankin ei-toivottavuuden perusteella, jos haluava nainen yksin niin päättää. Kaikilla ei siis ole samanarvoisiksi tunnustettuja elämisen oikeuksia: toivotut ovat sarvokkaampia kuin ei-toivotut. Siinä mielessä paluuta antiikin etiikkaan: paluuta menneisyyteen – miehen valta tosin korvattu naisen vallalla. Retoriikan taitajia on valistuksen siunauksellisuuden ylikorostajissakin. Ei yksin kristityissä. Aikja näyttää, minkälaiseksi Eurooppalainen elämänmuoto (ja naisten sema) kehittyy/taantuu kun kristillinen vaikutus häviää: valistus(?) ilman kristillistä taustaa.
Francis A. Schaeffer kirjoitti jo 1960-luvulla mielenkiintoisen kirjasen ”Pako järjestä” (Escape fron Reason), joka tuntuu varsin ajankohtaiselta nyt 2020-luvun poliitiikkaja ns. tieteellistäkin argumentaatiota tarkastellen.
Tomi Karttunen
”Silti kristinusko on kulttuurisesti vaikuttanut ja vaikuttaa moniin, vaikka eivät kristittyjä olisikaan – jo viikkorytmin, lineaarisen aikakäsityksen, lepopäivän, lainsäädännön perusperiaatteiden, länsimaisen ajanlaskun jne. kautta. ”
Tämän johtunee siitä, että 500-luvulla kirkolla oli suuri valta Euroopassa, mutta ajanlasku meillä oli roomalainen ja alkoi noin 754- vuotta ennen nykyistä, eli oletetusta Rooman kaupungin syntymisestä. Eräs munkki Dionysius Exikuus ryhtyi 500-luvulla laskemaan sen perusteella Jeesuksen oletettua syntymää, ja koska kirkolla oli suuri valta, ajanlasku muutettiin, päivät viikot ja kuukaudet pysyivät samana. Ne ovat siis roomalaisia ja vain vuosilaskelma on kristiilinen, mutta siihen on päädytty jälkikäteen.
Se meni kuitenkin pieleen koska tässä laskelmassa kuningas Herodes oli jo kuollut Jeesuksen syntymän aikoihin, ja hänellä on kuitenkin suuri rooli evankeliumissa.
Mitä lainssäädäntöön tulee, niin eikö siihen ole vaikuttanut enemmänkin Mooseksen laki, kuin mikään armoa armon päälle oppi. Useimmat tosin väittävät, että se oli Rooman laki, joka on vaikuttanut, mutta onneksi eivät ottaneet kuitenkaan ristiinaulitsemista ohjelmistoonsa lakeja laatiessaan.
Tarja
Edesmennyt ensimmäinen vaimoni oli juristi, joka teki tutekielmansa roomalaisesta laista.
En tässä viittaa hänen tutkimukseensa vaan tuon esille näkökulman, jonka toivon herättävän sinut huomaamaan historian kehityksen kaaren.
Roomalaisessa oikeudessakin oli merkittävää historiallista muutosta muinaisista säädöksistä myöhempiin, jotka vähitellen pikku hiljaa kehittyivät kristinuskon vaikutuksesta ihmisarvoa korostavampaan suuntaan. Kanoninen laki on yksi tämän ikivanhan roomalaisen lainkäytön sovellutus myöhempiin aikoihin. Kun kultainen keskiaika sitten loi pohjan Euroopan yhtenäistymiselle ja evankeliumille vapautumisen koko kansoja tukemaan ja lohduttamaan, niin myös eri kansojen kansalliset lainkäytölliset perinteet pääsivät vuorovaikutukseen tämän yleiseurooppalaisen lainkäytön hedelmien kanssa. Tämä vuorovaikutus on mahdollistanut sen, että nykyisin on olemassa riittävä yhteisymmärrys eri kansojen välillä myös oikeudellisessa ajattelussa, mikä mahdollistaa koko Eurooppaa koskevien säädösten ja ohjeiden annon.
Huomaapa, että tämän kulttuurisen työn on saanut aikaan kirkko, joka on säilyttänyt antiikin kulttuurin parasta perinnettä eteenpäin.
”Kristilliset naiset tulivat mukaan ”
Ei se ole mitenkään kunniaksi kristinuskolle, että myös kristilliset naiset tulivat mukaan taisteluun. Miksi heidän piti ?
Ja miksi heidän piti perustella asiaa joillakin symboleilla, ja perinteillä, eikö se nyt ole selvää, että mekin olemme ihmisiä.
Kristinusko on kasvattanut miehistä todella tyhmiä ja vallanhimoisia.
Vallanalaisuuden merkkinä kehoitti Paavali vielä huivia kantamaan, nykyisin me kannamme jos huvittaa.
Kuka ne naiset alun alkaen arvotti sinne miesten alapuolelle. Itse Jumalako ? Kyllä ne olivat miehet. Sitten ottavat kunnian siitä, että ovat ”nostaneet” naiset tasaveroiseksi miehen kanssa. Eivät ole vieläkään. Eevan ”synti” muistetaan. Siitä sai Eeva kovan rangaistuksen, joka jatkuu edelleen. Miesten ei yksin tarvitse myöskään tehdä otsa hiessä työtä, naisetkin sen jakavat. Ja Marian neitseenä pysyminen synnytyksen jälkeen ? Onko se jotenkin arvokkaampaa ? Nämä ikiaikaiset ”sadut” elävät ja voivat hyvin vielä tänäänkin.
Charlotta on oikeassa siinä, että Jumala ei ole eriarvoistanut ketään, varsinkaan naista. Kyllä se syntiten ihmisten piikkiin menee.
Miehet ovat historiassa naisia huonosti kohdelleet, syrjineetkin. On toki muistettava, että juuri miehiä on kohdeltu usein erittäin raa’alla tavalla: heidän on asetett, milloin nuolien, keihäiden, kirveiden, rynnäkkökivääriluotien, tyminammusten, kranaattien, kloori- ja sinappikaasun ym. kohteiksi. Puhumattakaan henkisistä kärsimyksistä. Ja kun Teemu Keskisarjan esityksiä on kuullut, ei Ruotsi-Suomessakaan suomalasten miesten pakotettu osa kovin houkutteleva ollut Euroopan taistelukentillä – jonne heitä murskattiin paljon. Siltä velvollisuudelta naiset säästyivät. Onneksi.
Eikä valistusajan synnyttämässä teollisuudessakaan miesten(kään) työturvallisuus kehuttavaa tainnut olla. Ja miten mahtoikaan ”vapauden, veljeyden ja tasa-arvon” hurskaat sanat relisoitua Ranskan suuren vallankumouksen verenvuodatuksessa. Joten ovat muutkin kuin kristityt pahoja tehneet.
Taitaa tosin olla, että kristillispohjaiset kulttuuriut ovat ainoita, joissa jonkinlaista kulttuurista itsetutkiskelua pahuuteen osallistumisesta laajasti harrastetaan.
Sosialismi ja sen perilliset ovat olleet varsin hiljaisia omasta verisestä historiastaan. ”Kommunismin musta kirja” ei taida kovin paljon julkisuudessa ollut esillä. Vallankumoukset ovat usein raakoja ja verisiä. Ateismi ei tainnut riittävästi auttaa pahuuden torjunnassa niissäkään. Ei sosialisminkaan naistenkaan historia kovin hurskaalta aina vaikuta – jos lukee mm. Maon kulttuurivallankumouksen alle jääneiden naisten armeijakokemuksista. Kristinuskolla oli vaikutusta myös sosialistissuuntautuneeseen naisaisaliikkeeseen. aAmoin latinalaisen Amerikan marxilaisvaikutteiseen vapautuksen teologiaan.
Toisaalta ei miesten syrjintä yhteiskunnassamme aivan tavatonta ole, jos kuuntelee erinäsiä kokemusasiantuntijoita. Tai ketä nyt sitten mieheksi tai naiseksi kutsutaan tai saadaan kutsua…EIkö mieheksi naiseksi kutsuminenkin nykyään ole syrjimistä… En ala kvantitatiivisesti k a h t a (!!!) sukupuolta vertailemaan eettisyydessä.
Ajatus, että tasa-arvon tai oikeastaan ihmisarvon ”keksintö” olisi jonkun henkilön, ryhmän, kuppikunnan, aatteen, ideologian tai uskonnonkaan immateriaalioikeuteen kuuluva asia, on tietenkin populistinen. Toisissa porukoissa tuota ihmisoikeustodellisuutta on enemmän tai vähemmän sovellettu käytäntöön.
Totuus kaiketikin on, että kristinuskon leviäminen tapahtui paljon juuri naisten ansiosta ja heidän hyväkseen. Syntiset ihmiset ovat kuppikunnasta riippumatta pahoin kohdelleet toisiaan. (Syntipuhetta ei meillä ole ihan vielä ole kriminalisoitu, vaikka sitä taidetaan parhaillaan oikeudessakin puida.)
Mitä Mooseksen lakiin tulee, olen kyllä ymmärtänyt, että se ei historiallisesti ole ollenkaan niin ”armoton” kuin väitetään tai ajatellaan; sen soveltaminen toki on oma kysymyksensä, mutta siinä pyrittiin kantavana teemana nimenomaan rajoittamaan ylisuurta kostomenteliteettia tai ylimitoitettuja rangasituksia senaikaisten mittapuiden mukaan – noin ”suurella pensselillä” asioita kuvaten.
Aivan, ei ole puhetta synnistä vielä vaiennettu lailla, vaikka kova yritys siihen näyttää olevan suunnasta, jos toisestakin.
”Ja miten mahtoikaan ”vapauden, veljeyden ja tasa-arvon” hurskaat sanat relisoitua Ranskan suuren vallankumouksen verenvuodatuksessa. ”
Ei vanha valta vallastaan tietenkään pyhäkoulupuheilla luopunut. Kuten ei luopuisi tosiasssa helposti tänäänkään, ei hallituksemme sattumalta veronkiertoa suitsevia määrärahoja supistanut. Eikä Ranskan vallankumous ollut yhtä kuin valistus, kumous kesti vuoden pari, valistus jatkuu yhä. Olennaista on, että nuo tuolloin
l uodut ’hurskaat sanat’, mitä ivallista ilmaisua käytät, toteutuivat Euroopassa ennen näkemättömällä tavalla luoden mm. lähes kaikki kansalaisvapautemme. MM.sen sanavapauden,jonka perään Räsänenkin nyt niin kovasti huutaa.
Seppo,
en minä valistusta ilmiönä kiistä, en edes sen myönteisiä vaikutuksia. Totesin vain, että me syntiset ihmiset olemme ristiriitaisia: puhumme ja julistamme yhtä, teemme muuta. Näin sekä valistajat että kristityt ja kommunistit, islamilaiset, budhalaiset jne.
Erityisesti ihmisillä on taipumus retoriikaa käyttäen ”todistella”, että jokin ”hyvä” asia on vain ja ainoastaa tietyn yhden ajatusrakenteen, uskomuksen tai ideologian tulosta. EI ideologia, uskomus eikä uskonto itsessään syntistä ihmistä vain ja ainoastaan hyväksi tee. Eivät ideologia, uskomus ja uskonto itsessään ole myöskään toimijoita.
Jos taas aatteita tai uskoja vertaillaan, siis ”tieteellisin perustein”, on otettava huomioon asioiden moninaisuus: eri asioista sekä ns. hyvät että ns. huonot piirteet samanarvoisesti – mikä on tieteessäkin vaikeaa. Sosiaali- ja yhteiskuntatieteissä ei ole samanlaisia ehdottomia havaintopohjaisia lopputuloksia kuin perinteisissä luonnontieteissä, joiden edustajilla toki (usein) on taipumusta ns. skientistiseen puhetapaan – ainakin retoriikan tasolla, joskus kaiketikin uskomuksissaankin.
Kuten annoit ymmärtää, kristinuskonkaan vaikutus ei loppunut ns. valistukseen vaan valistus ammensi kristinukosta. Tästä ovat monet aatehistorioitsija vakuuttuneita. Kiistellä toki voidaan siitä, oliko enemmän hyvää vai pahaa. Se taas riippu primisseista: mitä tarkoitetaan kristinuskolla ja valistuksella; miten kristinuskon ja/tai valistuksen olemus ”operationalisoidaan” tutkimuksessa. Ja tietenkin miten ”hyvä” ja ”paha” operationalisoidaan tutkimustyötä vasten.
Toisinaan retoriikassa ikäänkuin valistus ja kristinusko olisivat ”ortogonaaliset” eli toisistaan riippumattomat ja vuorovaikuttamattomat – tai jopa nvastakkaiset. Tutkijoillakin on sekä taipumusta että perusteltu tarve tehdä yksinkertaistettuja malleja todellisuuden moninaisesta ongelmatiikasta. Jos tätä ei tuoda reilusti esille, on kyse populismista, itsepetoksesta tai pahimmillaan monipuloinnista.
Valitettavasti aatteellisuus ja politiikkakin tuntuu olevan läsnä sosiaalis-yhteiskunnallisessa tutkimuksessa. Sen tulisi olla tiedostettua, ei kätkettyä. Ei ole ehdottoman neutraalia sosiaalisyhteiskunnallista tieteellistä vastausta. Ainakaan tieteenfilosofisten mittapuiden mukaan.
Jukka, sen vähän mitä valistus ammensi vain kristinuskosta oli kristinusko puolestaan ammentanut ympäristönsä universaalietiikasta, kun mm. agape-rakkausidean oli Palestiinaan tuonut buddhalaisen keisari Asokan lähettiläät. Vt ei sitä tuntenut.
Kute ennenkin ole pikkusarkastisesti sanonut, kristinuskon suhde valitukseen oli aikas lailla samakuin syövän suhde syöpähoitoihin,joissa oli mukana radikaalejakin leikkauksia. Valistusta edeltänyt Eurooppa oli vakavasti sairas mies.
Seppo,
Mielipitetä ja käsityksiä on monia.
Myöhäiskeskiaina oli kristillisen Euroopan kannalta vääristynyttä. Valta tuppaa turmelemaan, onpa kyse sitten kritillisesta tai valistuksen kulttuuriusta. Onhan valistuksen ”perillsinä” myö erinäisiä vallankumouksellisia aatteita, joissa perustanan tuntuu olevan utopiat, eräänlaiset ”paratiisiajatukset”. Toeteutuneet ”tapaukset” ovat sitten olleet ihan jotain muuta, vaikka valistukseen ja edistykseen on ”vannottu”, ja uskontoja vastustettu, erityisesti kritittyjä vainottu.
Euroopassa osin vaikutti myös islamilaiset vaikutteet, erityisesti Espanjassa. Hyvässä ja pahassa.
Valistuksen taustana oli myös ns. raamattuhumanismi.
EIhän agape-rakkaus ole kristinuskon ”keksintöä” sen paremmin kjukin jonkin muunkaan kuppikunnan keksintöä. Se on eettismoraalinen asia, jota on tai sitten ei ole. Toisissa yhteiskunnissa sitä onollut, toisissa vähemmän. Kuka siitä on kirjoittanut ensiksi, on aivan eri asia.
Mitä kulttuurin ”julistavat” ja miten he elävät on kovin usein ristiriitaista toisiinsa suhteutettuna.
Joten eipä yksinkertisteta todellisuutta. Myös aikamme retoriikassa. Kristinukon vaikutuspiirissa toki on Raamalaisten ideoita monissakin kohdin sovellettu; kristinukohan ei ole teokratinen järjestelmä – vaikka toki sitä on niin yritetty soveltaa.
Muistettakoon, että antiikin Roomassa mies sai päättää syntyvät lapsen kohtalosta. Nyt syntymättömän kohtalosta päättänee nainen. Syntyvyys nousi Euroopassa kritinnuskon yleistyttyä, koska kaikista ihmisistä alettiin välittää, niistäkin, jotka ennen jätettiin kaduille tai kasvatettiin prostituoiduiksi, kun eivät ”isännälle” kelvanneet.
Vähän samaa ongelmatiikkaa on sellaisessakin (melko usein esitetyissä) väitteessä, että ajatus Jumalan kolmiyhteydestä olisi ”kopiota” muiden kulttuurien taruista – tai sitten kirkolliskokousten keksintöä.
Seppo
Kaikilla aikakausilla historiassa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Koska valistuksen eduista on paljon puhuttu on aihetta nostaa myös selvää kritiikin aihetta.
Yksi sen perustavia ongelmia oli se että sen ääriliikkeet unohtivat kultaisen keskiajan perinnön. Näin he ylpeydessään kuvittelivat keksineensä jotain uutta ja merkittävää, eivätkä alkuunkaan huomanneet että heidän pysyvästi arvokas saavutuksensa syntyi heidän kultaisen keskiajan valtavain kulttuurisaavutusten harteilla istuessaan.
Pieni yksityiskohta
Ranskan vallankumoukseen johtaneet aatteet: ”Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus”, innoittivat Hegeliä valtaasti. Mutta vallankumouksen alettua hän jo seuraavana vuotena syvästi pettyneenä totesi, ettei taivasten valtakuntaa voi luoda maan päälle 16 giljotiinin kanssa.
Lainsäädäntöön on tosiaankin vaikuttanut sekä kristillinen eetos että myös Mooseksen välittämät 10 käskyä osana sitä eli tarkennetusti juutalais-kristillinen perinne. Kristinusko siis levitti juutalaistakin perinnettä laajemmalle, lopulta ympäri maailmaa, koska heitä oli ja on huomattavasti enemmän kuin juutalaisia. Roomalaisen lain vaikutus on toki kiistämätön sekin. Laeissa ja oikeudenkäytössä näkyy kuitenkin myös yleinen eetos, jota lait sitten tulkitsevat. 300-luvulta lähtien kristinuskolla oli tässä keskeinen rooli hahmoa saavassa Euroopassa etenkin Itä-Rooman ja roomalaiskatolisen kirkon lainkäytön kautta. Keskeinen vaikutus oli kristityn keisarin Justinianuksen lakikoodeksilla roomalaisesta oikeuskäytännöstä 500-luvulla. Aiemmin esimerkiksi Konstantinus Suuri oli vaikuttanut roomalaisena keisarina lainsäädäntöön 300-luvulla tekemällä esimerkiksi sunnuntaista pyhäpäivän ja myöntämällä kristityille uskonnonvapauden.
Tomi Karttuselle: Ao blogini toisto:
Usein kuulee esitettävän länsimaisen ja sitä myöten myös Suomen oikeusjärjestyksen lepäävän kristillisellä pohjalla. Ja näinhän lähes kaikki suomalaiset ajattelevat.
Tämä yleinen myytti ei enää pitkään aikaan ole ollut totta. Lainsäädäntömme nimittäin joitain kanonisia perheoikeudellisia kohtia lukuun ottamatta pohjautuu lähinnä roomalaiseen ja germaaniseen oikeuteen. Ko. virheellinen käsitys perustuukin lainsäädäntöön ennen 1700-luvun lopun suurta lakiuudistusta. On otettava ennen kaikkea huomioon, että esim. omaisuusrikoksia koskevat
yleisperiaatteet (varkauden sanktioitavuus jne.) eivät ole mitään erityisesti kristillisiä periaatteita; esimerkiksi varkaus on ollut sanktioitu kaikkialla maailmassa ennen kuin kristinuskosta tiedettiin mitään.
Vähän lisää asiasta:
Corpus Iuris
Mainitun roomalaisen oikeuden vaikutukset suomalaiseenkin lainsäädäntöön ovat olleet suuret. Bysantin keisari Justinianus kokosi antiikin Rooman lait ja oikeustiedon Corpus Iuris Civilis –teokseksi 530-luvulla. Teos unohtui sitten kokonaan varhaiskeskiajalla, mutta ”löydettiin” uudestaan, kun oikeustiede elpyi 1100- luvulla Italian Bolognasta lähtien. Keskiajalla teosta pidettiin raamatun tapaisena ehdottomana totuutena, mutta myöhemminkin sen monet periaatteet ovat siirtyneet eurooppalaiseen oikeuskäytäntöön. Erityisesti 1800-luvun alussa julkaistut ranskalainen Code Civil ja saksalainen Bürgerliche Gesetzbuch välittivät roomalaisia oikeusperiaatteita eurooppalaiseen lainsäädäntöön.
Pohjoismaat tulivat oikeudenkäytössään pitkään toimeen turvautumalla vanhoihin maanlakeihin sekä lähinnä Saksan kautta tulleisiin roomalaisen oikeuden periaatteisiin. Lars Björnen mukaan kerrotaan Svean hovioikeuden pöydällä olleen vielä 1700-luvulla kaksi kirjaa: Kristofferin maanlaki sekä Corpus Iuris Civilis.
Roomalaisen oikeuden periaatteet kiteytetään usein latinankielisiin lentäviin lauseisiin. Professori Björne heittää näistä muutaman esimerkin:
AUDIATUR ET ALTERA PARS = kuunneltakoon myös toista osapuolta.
JUS EST ARS BONI ET AEQUI = oikeus on hyvän ja kohtuullisen taito.
FAVOR DEFENSIONIS = suosi puolustusta
RATIO LEGIS = (etsi) lain tarkoitus.
Kun puhutaan roomalaisen oikeuden vaikutuksesta Suomen nykyiseen siviilioikeuteen, on Björnen mukaan v a i k e u k s i a l ö y t ä ä a l u e , j o s s a s i t ä e i o l e o l l u t. Ja mm. yksityisiä kansalaisia koskevia ongelmia ratkaistaan e d e l l e e n roomalaisesta oikeudesta peräisin olevien säännösten nojalla.
Kristinuskolla ei ole siis oikeusperiaatteisiimme mitään ns. ensiyön oikeutta eikä oikeutta nimittää uskontoaan oikeusjärjestelmämme alkupisteeksi ja perustaksi. Tosiasia toki on, että kristilliset Mooseksen kirjoista otetut oikeusperiaatteet vallitsivat ’silmä silmästä ’ periaatteella jonkin aikaa; tuolloin lainkäyttö oli julmimmillaan, kidutusta käytettiin, varkaat ruoskittiin ja hirtettiin jne. Valistuksen tulo oikeusjärjestelmäämmekin aiheutti nykyisen lainsäädännön inhimillistymisen ja järkiperäistymisen. Tuon järjen pohjana oli jälleen kunniaan palautettu roomalainen oikeus, josta peräisin mm. kuuluisa Olaus Petrin tuomarin ohjekin pohjimmiltaan oli.
Seppo
Kun edesmennyt ensimmäinen vaimoni teki oman tutkimuksensa roomalaisesta Kahdentoista taulun laista niin siinä hän saattoi viitata minun Liitonkirjan teksteistä tekemääni oikeudelliseen tutkimukseeni.
Voimme siis todeta että samaan aikaan, kun kullakin kansalla on omia oikeudellisia piirteitä, kansojen välisessä kanssakäymisessä monet oikeudelliset vaikutteet kulkevat kulttuurista toiseen.
Muuten
Muitatko, että Ruotsin laissa oli 1600 luvulta alkaen suoranaisia Raamatun säädöksiä sellaisenaan valtakunnan lakien pykälinä?
Matias, minä puhun 1700-luvun suuresta lakiuudistuksesta joka hylkäsi Mooseksen raa’an sadistisen lain ja perustui lähtökohtaisesti roomalaiseen ja germaanisen oikeuteen.,kuten oikeushistorioitsija Björne toteaa.
Ja valistus ei levännyt keskiajan kulttuuriperinnön vaan antiikin filosofian hartioilla.
Ranskan vallankumous ei ollut yhtä kuin valistus, se oli yksitäinen joski iso tapahtuma,joka toki raivasi valistukselle tietä joka valistus jatkuu yhä.
Seppo
Huomasin sen kyllä jo edellisestä puheenvuorostasi, että puhut tuosta Ruotsin vuoden 1734 laista, joka korvasi keskiaikaiset kaupunkilait sekä kuninga Kristoferin maanlain, mihin toki aikojen kuluessa oli tehty muutoksia.
Jo yli viisikymmentä vuotta sitten, vaimoni opiskellessa oikeustiedettä, luin Ruotsin oikeushistorian.
Olen lukenut Cartesiusta, Kantia ja Hegeliä alkukielelläkin. Hegel oli teologi, Kant valitteli esipuheessaan toiseen painokseen Puhtaan järjen kritiikissään sitä, että hänen teostaan jotkut ateistisesti suuntautuneet olivat käyttäneet väärin. Decartes puolestaan lähti liikkeelle siitä, että ainoa varma asia on Jumalan olemassaolo. Kaikkea muuta voi epäillä. Olen kirjoittanut tästä blogin https://www.kotimaa.fi/blogit/kaksoispisteesta-filosofiaan-ja-teologiaan/