Pitkän linjan maamme talousvaikuttaja Sixten Korkman kirjoiti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla mielenkiintoisen ja paljon esille nostetun kirjoituksen kristinuskon merkityksestä maailmassa (HS 6.9.22). Kirjoituksen alkupuolella hän toteaa näin:” Kristinuskon tarina on ihmeellinen. Tuskin mikään muu vallankumouksellinen liike on ollut yhtä menestyksekäs.”
Kirjoituksessa Korkman pohtii talousmiehen näkökulmasta sekä samalla laajemmasta näkökulmasta kristinuskon merkitystä. Hän toteaa kriittisesti, että vaikutus on ollut paitsi mullistava myös ristiriitainen. Kristinuskon nurjina puolina hän nostaa esille väkivallan käytön kristinuskon levittämisessä ja ” uskonnolliset fundamentalistit, jotka lietsovat vastakkainasetteluja muun muassa sukupuolikysymyksissä.”
Korkman nostaa kristinuskon erityisenä merkityksenä ihmisen arvon ja ihmisoikeudet. Hän kirjoittaa kyllä hieman ehkä tietämättömästi, että kristillinen usko antoi ihmisarvon kaikille ihmisille paitsi pakanoille. Kyllä kristillisen uskon sanoma ja Jeesuksen opetus antoivat ja antavat arvon aivan kaikille ihmisille. Jokainen on Jumalan silmissä arvokas.
Talousvaikuttajana Korkman kirjoittaa kristinuskon seurauksista myös kulttuurin ja talouden asioissa. Kaikkiaan hän tiivistää kristinuskon merkitystä näin: ”Kristinusko juurrutti ihmisoikeudet koko läntiseen maailmaan ja on tältä kannalta ollut tärkeämpi kuin Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus tai Ranskan vallankumouksen ihmisoikeusjulistus. Kristinuskon kulttuurinen merkitys on ollut ja on maallistumisesta huolimatta edelleen valtava, jos kohta ristiriitainen ja vaikeasti arvioitavissa.”
Teologiselta kannalta Korkman jättää mainitsematta kristinuskon ”eskatologisen” näkökulman eli ihmisen ikuisen pelastuskysymyksen, joka kristinuskon mukaan toteutuu Kristuksessa. Silti on tärkeää, että maamme raskaan sarjan vaikuttaja arvioi kristinuskon merkitystä näinkin myönteisesti. Ja nostaa aivan oikein kristinuskon sisällössä ihmisen arvon ja ihmisoikeuksien toteutumisen keskeisiksi. Ilman niitä uskomme on farisealaisuutta.
Toivo Loikkanen
Mitä usko kenellekin merkitsee? Näen kaksi erilaista tulkintaa, jotka eivät kuitenkaan taida sulkea toisiaan pois. Toista voisi kutsua elämiseksi Jumalan armosta, luottamukseksi Jumalan hyvyyteen. Toista kuvataan uskonratkaisun kautta: vastaanottaa Jeesus omaksi Vapahtajakseen. Jonkin tason vääriymmärryksen vaara syntyy, kun keskustelijoiden käsitykset eroavat tässä toisistaan.
En koe Jumalan armon – ja uskoontulon korostuksen välillä sovittamatonta ristiriitaa. Jos joku saa vahvistusta uskolleen omasta ratkaisustaan, niin pidän sitä hyvänä asiana. Toinen on kasvanut sisälle uskoon jo lapsena ja omistaa aivan saman uskon. Tärkeää on vain se että usko vaikuttaa ja on elävä molemmissa.
En minäkään ns. uskoontulon ja armon välillä ristiriitaa näe.
Itse näkisin, että ”uskoontulo” pohjimmillaan on juuri armon ymmärtämistä omalle kohdalleen. Siis armon välttämättömyyden ymmärtämistä.
”On armo suuri ihmeinen” -laulu/virsi asiaa mielestäni hyvin kuvaa.
Armo ikäänkuin avaa tai on avannut oven. Uskoontulo on sitä, että ymmärtää oven olevan avoinna.
On turhan harmillista, jos ei ymmärretä, että siitä ovesta voi kulkea…
Eiköhän Luther ollut ”vain kuolevainen ihminen” siinä missä me muutkin.
Tällä en mitenkään pyri vähättelemään Lutherin vaikutusta, olipa kyse sitten luterilaisuudeta tai muista protestsanttisista liikkeistä. Ja lienee hänellä ollut vaikutusta myöhempiin katolisiinkin liikkeisiin.
Luther ei (tietenkään) ollut ”Jeesuksen sijainen maan päällä” – eikä kai niin ajatellakaan?
Luterilaisuus ei toim ivarsinaisesti siihen tapaan kuin esim. islamin joissain suuntauksissa ajatellaan(?), joissa Muhammedin tekemiset ovat ohjeiden pohjana. Puheissa viittaaminen (lähinnä) vain Lutherin kirjoituksiin saattaa joissain piireissä toisaalta luoda tiettyä pohdintaa…
Ehkäpä ”tietyt asiat” Lutherin toiminnassa ja kirjoittelussa voivat olla ”valitettavuudessaan” myös hyödylliseksi opiksi siinä (tai jos ja toivottavasti kun), että ne muistuttavat, että kaikki olemme syntisiä synnin vaikutuksen alaisina ja tarvitsemme armollista anteeksiantoa; ja että meidän tulisi elää uskossa – ei vain teoriassa saati teoretisoinnissa.
Suomen teologisen instituutin (STI) tutkijana toiminut dosentti Timo Eskola kirjoittaa myös Korkmanin kirjoituksesta. Eskolan kirjoitus yrittää olla perusteellinen analyysi ja voin yhtyä joihinkin Eskolan havaintoihin. Kokonaisuudessaan Eskolan kirjoitus on rankka tylytys ja jotenkin hän ei lue Korkmanin kirjoitusta parhain päin. STI on siis konservatiivisen ”laidan” toimija, jonka piirissä ovat opiskelleet joidenkin herätysliikkeiden ja lähetyshiippakunnan toimijat. Eskolan kirjoitus luettavissa täällä: https://timoeskola.wordpress.com/2022/09/08/evankeliumi-sixten-korkmanin-mukaan/
Timo Eskolan ja Sixten Korkmanin kirjoituksissa eron perussyynä nähdäkseni on se, että Eskola on (tutkija)teologi, Korkman taloustieteilijä. He katsovat asiaa aivan eri lähtökohdista: kummallekin ”kristinusko” on heidän kirjoituksissaan olemukseltaan eri(lainen) asia. Tilanne näyttää erilaiselta näkökulmasta riippuen. Kormanin ”kohdeyleisöä” lieneen teologit.
Jos katsotaanko tilannetta (historiaa) ”puhtaasti” teologises-dogmaattisesti ymmärrettynä kristinuskona, on Korkmanin näkemyksessä puutteellisuutta. TImo Junkkaala Hesarissa kommentoi myönteisesti Korkmanin kirjoitusta, kuitenkin täsmentäen ja korjaten joitakin teologis-kirkkohistoriallisia piirteitä, perustellusti.
Jos taas tilannetta katsotaan yhteiskunnallis-sosiologisesti kristinusko ymmärtäen, voi Kormanin argumentit ja näkemykset ymmärtää: Korman ei kirjoita siitä, mitä kristinusko on (varsinaisesti) opillisesti ymmärretynä vaikuttanut, vaan miltä kristillisen uskonnon vaikutukset näyttävät ”päällisin puolin,” ikäänkuin yhteiskunnallisen katselijan silmin ja ymmärryksellä. Tässä en arvioi Korkmanin omaa uskonnollista näkemystä kristinuskosta. Korkmanin kohdeyleisöä lienevät (lähinnä) yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneet.
Ville Similän kirjoituksesta puuttui analyyttisyys ja syvyys . Eskola sitäkin kommentoi (myöhemmin erikseen), samalla antaen tunnustusta Kormanillekin – vähän jälkikäteen. Ville Similän kohdeyleisöksi näkisin lähinnä yhteiskintaan sekulaaristi suuntautuvat.
Tämä mielestäni osoittaa, että käsite ”kristinusko” on asia, josta keskustelu tuntuu usein muodostuvan ”hyvää päivää – kirvesvartta” -tyyppiseksi hämmennykseksi.
Voidaan toki puhua ”liberaalista” tai ”konservatiivisesta” kristinuskon ymmärryksestä – joka sekin voidaan ymmärtää varsin eri tavoin – usein ”ideologisesti” värittyneenä. Toisinaan mm. uskontunnustuksiin pohjautuvasta ymmärryksestä käytetään termiä ”klassinen kristinusko” – jota toki kritisoidaan sitäkin. Usein senkin vuoksi, että kristinuskon dogmaattiset perusasiat tuntuvat olevan tuntemattomia suurimmalle osalle suomalaisista. Perusasioihin uskominen taas on ihan oma – ja eri – juttunsa.
On valitettavaa, että terminologiasta on tullut myös vallankäytön väline. Kuitenkin järkevä ja ymmärrettävä keskustelu edellyttäisi termien määrittelyä, riippumatta siitä mikä niistä edustaa ”oikeaa” kristinuskon ymmärrystä. Yhtenäiskulttuurin aika on tässä suhteessa ohi.
Toivo,
Minusta ”tylytys” -sana on kyllä paha sana.
Netin välityksellä tiedän STI:n opetuksia seuratun todella paljon eri puolilla Suomea olevissa paikallisseurakunnissa ihan kirkon ”rivijäsenten” keskuudessa. Luennoitsijoina on ollut mm. yliopiston teologian professoreja, samoin kirkkohistorian. Myös paikallisseurakuntien pappeja on käynyt opettamassa, samoin kirkkomme piispoja ja myös muiden kirkkokuntien teologeja.
Kannattaa käydä tutustumassa nettiluentoihin heidän sivuillaan.
Suosittelen lämpimästi.
Hyvää raamatullista ja raitista opetusta kirkkomme tunnustuksen mukaan.
https://sti.fi/
Etusivulla näkyy olevan Tampereen piispa Matti Revon kuva. Mahtaneeko olla luennoimassa?
Mikko Suni, Tylytys ei ole paha sana. Minun arvioni ja ”tuntemukseni” Timo Eskolan kirjoituksesta on se, että se on tylytystä Korkmania kohtaan ja hänen kirjoitustaan kohtaan. En kiistä STI:n teologista antia enkä Timo Eskolan teologista asiantuntemusta, mutta tässä hän kyllä sillä suomii ja tylyttää minun käsitykseni mukaan hyvässä tarkoituksessa (bona fide) ollutta kirjoittajaa (Korkman) ja kirjoitusta. Osasta Eskolan analyysin yksityiskohdista olen samaa mieltä ja monesta myös toista mieltä.
Vielä Mikko Sunille: Katsoin STIn ohjelmaa. Siellä on paljon hyviä aiheita, mutta luennoitsijat ovat pääosin 5. herätysliikkeen (tai LHPK:n) pappeja ja teologeja. Tunnistin 3-4 yliopistossa toimivan tai toimineen professorin tai vastaavan nimet. Eli kovin yleiskirkollinen tuo ”kattaus” ei siis ole. STI on tarkoitettu virkakysymyksessä perinteisellä tavalla ajatteleville sekä niille, jotka katsovat tiedekunnan opetuksen liian maalliseksi tai jotka katsovat kirkon luopuneen sen oppiperustasta.
Toivo,
Ilmeisesti Korkmanin kirjoituksessa oli ollut väärää tietoa kristinuskon todellisesta sisällöstä ja tähän ateistinen Similä tarttui. Olenko väärässä? Eli väärä tieto kristinuskon sisällöstä voi aiheuttaa ennemminkin kirkosta vieraantumista.
Mikko, Ei Korkmanin kirjoituksessa ole väärää tietoa vaan teologiassa maallikon näkemystä kirkon ja kristinuskon merkityksestä. Yhden painotusvirheen nostin esille: Korkman kirjoitti kristinuskon antaneen ihmisarvon kristityille Jumalan rakkauden pohjalta. Toiseksi nostin esille, että Korkman ei maininnut pelastuskysymystä. Se taas voidaan nähdä kahdella tavalla: Hän halusi kirjoittaa kristinuskon seuraamuksen puolesta tai sitten hän ei itse pidä läheisenä Kristus-näkökulmaa Pelastajana ikuiseen elämään. Nyt esim. Eskola kirjoittaa, että Korkman ylimielisesti kirjoittaa kristillisestä uskosta ja että tällainen asia ei ole hänelle merkittävä tai että hän jopa torjuu sen. Sitä emme tiedä kirjoituksen pohjalta emmekä voi ”mennä Korkmanin pään ja sielun sisälle”.
Toivo,
eikö Korkmanin ajatus ollut, että kristinuskon ajatus ihmisen arvokkuudesta ei olisi koskenut pakanoita?
Tämä on täysin kristinuskon vastainen ajatus. Lupaus vaimon siemenestä annettiin raamatun mukaan kaikille ihmisille. Kirkon Herra itse antoi lähetyskäskynsä ”menkää ja tehkää…”,
ja niin meidän kirkkomme viralliset lähetysjärjestöt tekevät Jumalan kalliin evankeliumin eteenpäin viemiseksi koko maailmaan ihmisten ajalliseksi ja iankaikkiseksi parhaaksi.
STI:n jäsenjärjestöissä on ymmärtääkseni ainakin kuusi kirkon virallista lähetysjärjestöä.
Tuossa Korkmanilla oli väärä tulkinta. Hänen ajatuskulku meni ilmeisesti jotenkin niin, että kristittyjä koskemaan tarkoitettu idea ihmisen arvosta laajeni sitten pakanoille mitä se ei alunperin ollut. Ja kristinuskon idea toi siis laajemman seurauksen. Ei pidä liikaa moittia teologiassa oppimatonta painotuserheistä. Monella kristityllä ja myös aktiiviseurakuntalaisella voi olla erilaisia näkemyksiä, jotka poikkeavat esim. Katekismuksen opetuksista. Emme silti tuomitse, että he ovat kristinuskon vastaisia tai ylimielisiä.
MIkko, STI:n jäsenjärjestöjä ovat: Ev.lut. Lähetysyhdistys Kylväjä
Laestadianernas Fridsföreningars Förbund
Lähetysyhdistys Rauhan Sana
Medialähetys Sanansaattajat
Suomen Ev.lut. Kansanlähetys
Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
Suomen Raamattuopiston Säätiö
Länsi-Suomen Rukoilevaisten yhdistys
Svenska Lutherska Evangeliföreningen
Näistä tietääkseni vain 4 on kirkon lähetysjärjestöjä eli: Kansanlähetys, Kylväjä, Sanansaattajat ja Sley.
Toivo,
Kirkon virallisia lähetysjärjestöjä ovat myös,
Medialähetys Sanansaattajat ja Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland
kirkon virallinen järjestö Suomen ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys,
tekee ainakin epävirallisesti ymmärtääkseni tärkeää sisälähetystyötä opiskelijoiden keskuudessa.
Lisäksi ainakin seuraavat kirkon järjestöt,
Lähetysyhdistys Rauhan Sana ja
Länsi-Suomen rukoilevaisten yhdistys,
osallistuvat lähetystyöhön,
Muita STI:n järjestöjä ovat siis
Suomen Raamattuopiston Säätiö ja
Laestadianernas Fridsföreningars Förbund
Yhtäkaikki kaikille näille järjestöille on tärkeää viedä evankeliumia eteenpäin kirkon tehtävän mukaisesti ihmisten ajalliseksi ja iankaikkiseksi parhaaksi.
Aika monta kirkon järjestöä noiden neljän muun mainitsemasi lisäksi.
Vai mitä?
Tuli pari henkilökohtaiselle tasolle menevää kommenttia edelliseen keskusteluketjuun. Ne eivät olleet sinällään epäasiallisia, mutta ei ole ehkä hyvä ryhtyä blogin kirjoittajaa ojentamaan tai ”ripittämään” joten blogiani moderoivana poistin ne ja niihin kirjoittamani omat vastaukseni. Keskustelu muutoin jatkukoon!
Toivo Loikkanen kysyn nyt onko Israelilaisten vapautus egyptistä mitenkään kuuvaannollinen siihen vapautukseen jonka evankeliumi antaa eli onko sillä mitään ”opetusta” Jumalasta ja ihmisestä? Miten siinä näkyy ”ihmisarvo” Jumalan silmissä?
En ole tuota pohtinut. Onhan se jonkinlainen vertauskuva. Ainakin juutalaiset juhlivat sitä.
Kannattaa pohtia miksi ei se yli kakskymppisten ikäluokka päässyt perille luvattuun maahan (paitsi kaksi Kaaleb ja Joosua)?
Miksi eivät israelilaiset vapaana kansana palvelleet Jumalaa vaan napisivat Häntä vastaan ja rikkoivat jumalaa vastaan?
Miten Jumala kohteli niitä jotka rikkoivat Hänen käskyjään ja mitä se kertoo Jumalasta ja Hänen suhteesta syntiin (tahtonsa rikkomiseen)?
Nyt sitten tuleekin oma osuus eli kysymys jokaiselle onko Jumalan mieli muuttunut syntiä kohtaan että nyt Hän hyväksyy synnin tekemisen ja päästää taivaaseen kaikki vaikka kuinka tekevät syntiä?
Taivaaseen päästään Kristuksen lunastustyön tähden. Kaikki tekevät syntiä ja rikkovat Jumalaa, lähimmäisiä ja luomakuntaa vastaan, myös kristityt (tai uskovat jos sitä sanaa halutaan käyttää). Jeesus itse sanoi: ”Minä olen tien, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani”.
Toivo Loikkanen sanasi ovat ristiriitaisia aiemmin kirjoittamiesi kanssa, siis aiemmin tuot esille Lutheria nyt sitten sanot Jeesuksen kautta meneväsi Isän luo, siis kuika on mitä tietä/Tietä kuljet, moöemmat eivät vie perille?
Luther opetti juuri Kristuksen armoa. Enkä halua, että jankkaat, mitä ”pahaa” Luther teki. Luther opetti: Ihminen tulee vanhurskaaksi (eli pelastuu ikuiseen elämään, uuteen elämään) yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden.
Ap. t. 7:57
Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä
Tänä päivänä ei käydä enää käsiksi niinkuin Lutherin aikaan vaan poistetaan ”väärät” kommentit niinkuin Totuus sillä vaikenisi, ei vaikene, olisiko parempi että kivet huutaisivat?
Ari hyvä, Tällaisissa keskusteluissa on tietty ”etiketti” eli tietyt tavat. Miksi lähdet uudelleen ja uudelleen ahdistelemaan esim. minua samoilla Lutheriin liittyvillä kysymyksillä. Se oli syy poistaa kommentti. Kyselysi ei liittynyt tähän blogikirjoitukseen. Käy työ Luther-asia läpi jonkun sinulle luotettavan sielunhoitajan kanssa tai muuten.
Toivo Loikkanen siis eikö Lutherin teot liity ihmisarvoihin?
Tuot esille kristinuskon merkkinä ihmisarvon ja et hyväksy oppi-isäsi tekojen esille tuomista, kuten vaino, siis kuinka ummistat silmäsi sille ettei Luther todellakaan opettanut kaikkien ihmisten samanarvoisuutta vaan oli valmis jopa vainoamaan toisin uskovia?
Eikö sinua ollenkaan ”pelota” ottaa tuollaiselta opettajalta omaa iankaikkisen elämän sanoja kun varsinkin Jeesus selkeästi kieltää tuommoiselta mitään ottamasta vai etsitkö nokkosista mansikoitakin?
Ei nämä kommentit ole sinulle henkilökohtaisesti kirjoitettuja vaan lukijoille että nämä huomaisivat kuinka sokeasti ihminen voi uskoa vaikka ”maalaisjärki” sanoo ettei noin voi olla, jopa lapsikin sanoo ettei nokkosista voi löytää mansikoita miksi setä niitä sieltä etsii?
Jos emme ”pahalta” ihmiseltä voi mitään hyvääkään ottaa vastaan, voimmeko Paavaliltakaan?
Enpa ketään ”Jumalan miestä/vaista” tai ”totuuden ja pelastuksen armon äänitorvea” tiedä, joka kaikissa asioissa kaikkina aikoinaan olisi ollut täysin ehdottoman Jumalan mielen mukainen.
Suosittelen, että tyytyisimme siihen, että Luther oli ihminen, synnin alainen (kuten Paavalikin).
Ja yrittäisimme jatkossa välttää samoja virheitä, syntejäkin. Ottaisimme siis opiksi.
Jukka Mikkola selitäpä mitä pahaa Paavali teki eli näytä Raamatusta huono hedelmä?
Tarkoitin vain ja ainoastaan syntisyyttä: synitisiä kaikki.
Jukka Mikkola määrittele ”syntinen”?
Minulle se on erossa Jumalasta elävä, juutalaiset ”tiesivät” ihmisen teoista onko tämä syntinen eli eli vastoin Jumalan käskyjä.
Onko pakana syntinen jo syntyessään vai milloin?
Ari,
Syntiä on se, joka erottaa ihmisen Jumalasta. Koska ihminen on syntinen, sen jätän Jumalan ratkaistavaksi. Varsin varhain ihminen joka tapauksessa on taipuvainen syntiin – itsekkyyteen ym.
Miten tämä nyt liitty blogin aihepiiriin?
Paavali sanoi itse itseään syntiseksi, ja syntisiä ovat sekä ”suuret” että ”pienet” Jumalan miehet ja naiset.
Joskus niistä puhutaan, joskus ei. En pidä kirjaa Paavalin synneistä. En myöskään Lutherin, saati sinun. Omissakin hyvissä (–> laiminlyönneissä), pahoissa ja rumissa olisi ihan riittävästi ihmettelemistä. Kristityt toki ovat tehneet myös ihmisoikeuksiin nähden ”pahojakin” asioita, synnille kun alttiita ovat kaikesta huolimatta.
Kristinusko on kuitenkin ihmisoikeuksia tuonut Eurooppaan(kin) jo ensimmäisten vuosisatojen aikana – usein erityisesti käytännön kautta, pitämällä huolta niistä, joilla ei silloin arvoa ollut.
Jotta ei tulisi väärinkäsityksiä:
Minusta olisi sinänsä hyvä aika-ajoin muistuttaa ja pitää mielessä, avoimesti, että ns. Jumalan suuret ja pienet miehet ja naiset eivät ole virheettömiä. Myös eri kristillisissä ”piireissä” on ollut (ja vai edelleenkin olla) asioita, jotka ”eivä kestäisi nykypäivän valoa”. Kirjallisuudessa niistä tietoa löytyy, eikä (meidän) kritittyjen niitä pidä siivota aivan näkymättömiin.
Osin noista asioista puhuminen tosin saattaa liittyä siihenkin, että kritityt ”kuppikunnat” ovat toisiaan ei-niin-hienotunteisesti nimitelleet – ja joskus hyvinkin brutaalisti kohdelleet. Ei liene edesauttanut evankeliumin etenemistä – tosiasiallisesti.
Kiusaukseksi voi tulla ”totuuden nimissä” toisiamme näpäyttää – ”potut pottuina”, tasapuolisuuden nimessä…
Ehkä tässäkin se ”palautteen hampurilaissääntö” olisi hyväksi: ensin (myönteistä) tunnustuta, sitten kritiikkiä ja lopuksi (myönteistä) tunnustusta.
Tämä siis näin vain ja ainoastaan yleisesti, menemättä nyt yksityisempiin kohtiin.
Se olisi oma – ei niin helppokaan – aiheensa.
Jukka Mikkola nyt kyllä vähättelet/kumoat Jeesuksen sanoja kuinka hedelmästä puu tunnetaan, tämä kertoo vain selkeästi sen ettet tunne Jumalan voimaa etkä kirjoituksia.
Kuinka selität lapsille että etsit mansikoita nokkospuskasta?
Arvioikoon minut Mestari sitten kerran – tai aiemminkin.
Ite olen jäävi itseäni luokittelemaan muuksi kuin armahdetuksi syntiseksi.
Toki ihmisetkin arvioivat, en siihen osaa kantaa ottaa.
Yhtä sun toista olen itsekin nähnyt ja kuullut.
Hedelmän arvointi ei ihan yksioikoista ole. Puhuttakoon sekä hyvistä että huonommista hedelmistä itse kunkin kohdalla. Näin ajattelen, olipa kyse ”erinäisitä” kirkkoisistä tai Lutherista, tai uudemmistakin ”Hengenhenkilöistä”.
Jukka Mikkola onko hedelmän arviiointi niin vaikeaa kun lähestyy sitä rakkaudesta käsin eli haluaisinko itselle tehtävän niin?
Ei ketään tule tuomita, kaikkein pahinkin ihminen voi tehdä parannuksen ja saada armon kun Jumala kutsuu, mutta kun hengellinen johtaja tekee tai käskee tehdä huonoa hedelmää niin tätä tulee karttaa eikä ottaa häneltä yhtä kirjaintakaan.