ihmisen pahoinvointi

Olemme kuulleet juttuja nuorison jengiytymisestä. Jengit ovat olleet suuren maailman asioita ja jotkut ovat tulleet tunnetuiksi Niinkuin esimerkiksi Niky Crutz. Jengeissä on ollut oma maailmankäsitys ja oma paikka siinä sen hierarkian mukaan, minkä jenngi kullekin on suotu. Korkeamman asteen saavuttaminen vaati näyttöjä siitä, että on uskollinen jäsen, vaikka suhde ympäristöön on ollut hyvin vinoutunut. Maailma on paikka, jossa toteutetaan kunkin hetkisiä ajatuksia ja suunnitelmia.

Niky on löytänyt tien ulos ja on saanut syntyä Jumalan lapseksi ja on myös kertonut avoimesti tiestä viattomasta vauvasta jengin kingiksi. Sosiaaliset ja taloudelliset olosuhteet hänen perhessään, asuinympäristössä yleensäkin olivat toivottomat. Talo, jossa he asuivat oli huonokuntoinen ja omistajalta puuttui halu kohentaa oioja. Oliko vielä iin, että yhteiskunta maksoi vuokrat? Toivottomuus ja näköalattomuus johti siihen, että ihmisen pimeä puoli pääsi valtaan ja alkoi hoitaa asioita.

Noidankehän murtamisen tarvittiin yliluonnollinen voima, joka johti David Wilkersonin lähettilääksi kortteleihin, joihin aseistetut poliisitkaan eivät halunnee juurikaan mennä. Ja se voima oli Jumalan rakkauden voima. Rakkaus silloin oli se rautainen vitsa, jolla Poikalapsi alkoi hallita Nikyn elämää ja hän on saanut olla tuomassa valoa niihin pimeisiin loukkoihin.  Välittäminen ja itsensä alttiiksi laittaminen puhutteli jengiä, joka sai tehtäväksi kantaa kolehdin eräässä kokouksessa. Jengi oli päättänyt koota kolehdin itselleen, mutta Davidin luottamus mursi jengin johtajan sydämen niin, että kolehtiin ei kukaan uskaltanut koskea.

Tämä on yksi tarina monista eikä kaikilla ole yhtä siunattua loppua. Nykynuori kasvaa velvollisuuksien paineessa turvattomassa ympäristössä. Elintaso vaatii, että lapsi pitää viedä päivähoitoon aikana, jolloin pitäisi saada terve turvallisuuden tunto. Koulujen suuret kolossit ja massoittain oppilaita ei voi luoda lapselle turvallista ja mukavaa kaveripiiriä. Puhutaan paljon ennaltaehkäisystä, mutta ehkäisijät puuttuvat juuri silloin, kun asiat alkavat mennä vinoon. Sitten on vieä lapset, jotka eivät voi piiloutua massaan, kun joku ulkoisessa hapituksessa kertoo, että lähtökohta on muualla. On luonnollista, että nuori hakeutuu porukkaan, jossa osaa puhua ja taustaa ymmärretään. Mitä sitten alkaa tapahtua, kun äksöniä pitää kuitenkin olla.

Joskus vuosikymmeniä sitten katselin jonkin ulkomaan olosuhteita, ihmettelin sotkua ja töhryjä yhteisissä tiloissa rappukäytävissä. Ihmettelin, miten voi rakastaa rumuutta, jota se mielestäni oli. Kapinaa, kapinaa vallitsevaa systeemiä kohtaan. Systeemiä, joka on poistanut hyvän ja pahan kokemuksen vesittämällä kristillisen perinteen. Siinä on ainakin ollut se, että kaikkea kaunista ja hyvää on vaalittu. Varsinkin toisen ihmisen omaan ei ole ollut syytä koskea. Varkaus kaikissa muodoiossaan on ollut kriminalisoitua. Kun näpistyksiä on tarpeeksi paljon, niin ne hyväksytään hiljalleen maan tavaksi. Toisaalta työelämä uuvuttaa aikuisia, joten he eivät ole aina lastensa kanssa läsnä vaikka olisikin kotona. Tulevaisuuden kuva on kovin valju! Työn orjuuttaminen ja kuitenkin näyttää siltä, että kovakaan puurtaminen ei tuo huvää oloa. Työtaistelut osoittavat, että suomalainen elää hyväksynnän , arvostuksen ja rakkauden puutteessa. Olemme rakentaneet paratiisia vuosikymmenet ja saaneet aikaan olosuhteet, jotka eivät vastaa oikein kenenkään tarpeisiin. Olemmeko kadottaneet sen viisastenkiven, joka kantoi joskus kaunista hedelmää. kotikasvatuksen, jolla oli kristilliset juuret?