Eduskunnassa väitellään tänään aatteellisesti yhtä kaukana toisista kuin Venäjän ja Ukrainan johdossa. Vastustajien ääripäistä löytyvät ultraliberaalit ja patavanhoilliset, fasistit ja kommunistit.
Ovatko ihmisoikeudet yksilöllisiä vai yhteisöllisiä arvoja? Onko yksilöllisyyden korostaminen uhka kristillisyydelle?
Yksilön koskemattomuus ja oikeuksien kunnioitus ovat koko kristillisyyden ydin. Jos kristilliset ja indvidualistiset arvot nähdään toisensa poissulkevina, ei uskonto ole muuta kuin keino hallita massoja. Siitä ei ole pitkä matka objektiivisuuteen, jossa arvot ja ihmiset laitetaan eri nippuun. Niin tehtiin Auschwitzissa, Solovetskissa ja Srebrenitsassa.
Fundamentalismi on samanlaista kristillisissä, islamilaisissa ja demokraattisissa ympyröissä. Sen ydin on sokea tahto vastustaa jotakin sellaista näkymätöntä, jota ei todellisuudessa voi haastaa rintamana vaan yksilöinä.
Paluu traditioon ja hyppy moderniin on samanlainen prosessi. Mikään ei muutu, jos vaikka kuinka yhdessä halutaan mutta kukaan ei halua tarttua toimeen.
Omaa muutosta ei voi ulkoistaa.
Nämä eivät aina ole ääripäissään, vaan yhteisöt ovat kooltaan ja laadultaan erilaisia. Ukrainalaisten ja venäläisten sijaan voidaan vaikka kysyä saavatko Ukrainan kreikkalaiskatoliset harjoittaa uskoaan Ukrainassa. Kreikkalaiskatolinen on sekä yksilö, että yhteisö,