Ihmissusi pastorin vaatteissa

Ihmissuden vuosi

Monille lienee tuttu sanaparsi ”susi lammasten vaatteissa”. Kyseistä ilmaisua käytetään kuvaamaan pahoilla aikeilla liikkeellä olevaa ihmistä, joka pukeutuu hyveellisyyden kaapuun. Ehkä äärimmäisin esimerkki löytyy Raamatusta, jossa Saatanan sanotaan muuttavan itsensä valon enkeliksi. Tästä asetelmasta saa myös herkullisen, jos suden paikalle asetetaankin täydessä virka-asussa oleva pastori. Elokuvista, kirjoista, sarjoista jne. löytyy paljon esimerkkejä, joissa pappi on joko tahattoman koominen hahmo tai sitten synkkääkin synkempi hyvyyden kaapuun pukeutunut susi. Toki pappi myös kuvataan joskus ns. hyviksenä, kuten vaikkapa sympaattisessa suomalaisessa elokuvassa Postia pappi Jaakobille. Viihteessä, kuten oikeassakin elämässä pastorilla voi olla hyvin monet kasvot.

Erinomainen esimerkki papin synkemmästä puolesta on taas kauhukirjailija Stephen Kingin lyhyt kirja Ihmissuden vuosi (varoitus juonipaljastuksesta). Kyseinen teos on jaettu kuukausien mukaan kahteentoista eri lukuun. Lähes jokaisessa luvussa pientä yhteisöä vainoava ihmissusi tappaa yhden Tarker Millsin kyläläisen. Kirja onkin erinomainen jännitysnäytelmä, joka vähitellen paljastaa tappajan olevan jonkun kyläläisistä. Kirjan mielenkiintoisimpia kohtia on paikallisen baptistipastorin näkemä uni hänen elämänsä saarnasta teemasta Peto kulkee keskuudessamme. Yhdessä kohdassa unta pastori keskeyttää pedosta varoittavan saarnansa ja toteaa lopulta kauhuissaan seuraavaa:

”Hänen seurakuntansa alkaa muuttua, ja hän tajuaa kauhuissaan, että he ovat muuttumassa ihmissusiksi, he kaikki, kaikki kolmesataa – – Ja nyt toiset liittyvät mukaan ja ääni on kuin eläintarhassa ruokinta-aikaan, ja tällä kertaa pastori Lowe kirkuu sanansa jonkinlaisen hurmion vallassa: –  Peto! Peto on kaikkialla! Kaikkialla! Kaikki – mutta hänen äänensä ei ole enää hänen oma äänensä; se on muuttunut epäselväksi murahteluksi, ja kun hän katsoo alas, hän näkee että kädet, jotka pistävät esiin hänen hyvän puvuntakkinsa hihoista ovat muuttuneet jököttäviksi käpäliksi.”

Lopulta toki selviää, että tämä ei ollut unta, vaan kylää terrorisoinut ihmissusi oli kaikkein epätodennäköisin syyllinen eli pastori. Lopussa pastori toki saa genrelle tyypilliseen tapaan loppunsa hopealuodeista, mutta aika yllättävältä ampujalta eli paikalliselta pyörätuolilla liikkuvalta pojalta. Näyttää siltä, että vapautus pahuudesta tapahtuu viattoman ja optimistisen sekä fiksun ja päämäärätietoisen lapsen toimesta. Lapsen optimistinen hyvyys voitti tässäkin tarinassa pahuuden, johon isotkaan miehet eivät kirjassa pystyneet pyrkimyksistään huolimatta. Taivasten valtakunta on tässäkin teoksessa lasten kaltainen.

Ihmissusi alitajunnan vertauskuvana

Kirja on toki fantasiaa ja satua, mutta usein sadut eivät ole merkityksettömiä tai epätosia. Itse asiassa ne voivat olla joskus jopa todempia kuin arkitodellisuus. Saduissa ja ylipäänsä kirjallisuudessa esiintyvät hahmot nimittäin kuvaavat yleensä sellaisia ihmisyyden puolia, joihin on helppo samaistua ja joista osan voi löytää itsestään. Sadut ja tarinat kertovatkin joskus paljon kiehtovammin ja tarkemmin meistä ja elämästä usein jotain sellaista, mihin pelkät faktat eivät aina yllä. Esimerkiksi ihmissudet kuvaavat perinteisesti ihmisessä olevaa primitiivistä ja joskus jopa petomaista puolta. Ne muistuttavat siitä, että meitä ohjaavat usein sellaiset vietit, joista emme välttämättä itsekään ole tietoisia. Näinhän oli myös Kingin romaanin pastorilla. Hän ei itse alkuun tajunnut olevansa ihmissusi, vaan koki ainoastaan uneksivansa tai näkevänsä hyvin pelottavia unia.

Tarinassa olevan ihmissuden voikin tulkita myös pastorin alitajunnaksi. Päivisissä askareissaan pastori toimii hyvyyden ja hyveellisyyden esikuvana, mutta täyden kuun aikaan pinnan alta alitajunnasta puskee esiin jotain odottamatonta ja äärimmäisen primitiivistä. Esiin nousee peto, joka ei ole ainoastaan väkivaltainen, vaan ajoittain myös seksuaalinen. Eräässä Kingin romaanin luvuista nimittäin tuo pastorista esiin nouseva ihmissusi toimii myös ikään kuin viimeisenä ja verisenä rakastajana romantiikasta haaveilevalle naiselle. Näyttää siltä, että jollain synkällä ja erikoisella tavalla tuossa kohtauksessa molemmat heistä saavat mitä haluavat. Kohtaus päättyykin eräänlaiseen seksuaaliseen täyttymykseen.

Ihmissusi alitajunnan vertauskuvana on toki äärimmäinen esimerkki. Onneksi harva meistä syyllistyy koskaan lähellekään niin brutaaleihin tekoihin kuin tarinan susi. Toisaalta moni meistä myös jossain mielessä omassa arjessaan käyttäytyy tietämättään jossain määrin petomaisesti. Evoluution näkökulmasta nimittäin me olimme pitkään nimittäin eräänlaisia keskikastin saalistajia, jotka toisaalta metsästivät eläimiä, mutta toisaalta olimme myös monien petojen (ennen kaikkea käärmeiden ja isojen kissaeläinten) saalistuksen kohde. Vasta nykyaikana ihminen on teknologisen kehityksen myötä kehittynyt eräänlaiseksi globaaliksi suursaalistajaksi, joka jossain määrin uhkaa maapallon ekosysteemiä metsästämällä ja syömällä meriä tyhjäksi ja saalistamalla joitain lajeja jopa sukupuuttoon.

Toisaalta me olemme onnistuneet yhä paremmin kesyttämään sisäistä suttamme ja järjestämään maailmaamme niin, että monessa osassa maailmaa soditaan ja tapetaan ihmisiä yhä vähemmän. Esimerkiksi Suomikin on saanut jo sen historian näkökulmasta olla suhteellisen pitkään rauhassa ulkoisilta vihollisilta. Myös henkirikosten määrä laski pitkään 90-luvulta lähtien, vaikkakin se on viime aikoina poikkeusoloissa valitettavasti lähtenyt taas nousuun.

Myös luterilaisen teologian näkökulmasta voidaan todeta, että jokaisessa ihmisessä on olemassa pimeä puolensa sekä tuhoava peto. Yksi keskeisimmistä kristillisistä käsityksistä on se, että tuo tuhoava peto pitää taltuttaa mm. Jumalan avulla esimerkiksi sellaisilla kristillisillä hyveillä kuin usko, toivo ja rakkaus, jotka saavat jumalallisen voimansa sakramenteista ja mm. Raamatun lukemisesta, jumalanpalveluksista, hyvän tekemisestä sekä rukoilusta. Tuota tuhoavaa petoa voisikin nimittää meissä olevaksi synniksi.

Tuo synti ei kuitenkaan ilmene useinkaan kaoottisena ja usein myös turhana fyysisenä väkivaltana, vaan useimmin ennen kaikkea psyykkisenä ja hengellisenä pahan tekemisenä niin itselle kuin muillekin. Olen huomannut mm. työkokemuksen kautta, että valitettavasti ihmisillä on joskus alhainen kynnys satuttaa itseään ja muita hengellisesti tai henkisesti. Tämä voi ilmetä mm. rumana ja tuhoavana sisäisenä puheena tai sitten toisiin suuntautuvana sanoilla satuttamisena. Etenkin tässä suhteessa meissä jokaisessa lienee alitajunnasta kumpuava tuhoava ihmissusi. Myöskään kristillisyydessä sanoilla satuttaminen ja hengellinen väkivalta eivät ole valitettavasti tuntematon käsite. Siksi myös meidän kristittyjen tulisi mielestäni aina pyrkiä myös sanoillamme rakentavaan ja hyvyyttä lisäävään lopputulokseen.

Hyvä susi

En kuitenkaan usko, että alitajunnastamme kumpuava ”susi” on aina paha asia. Kaikki meissä oleva primitiivisyys ei ole pahuutta, vaan oikeastaan jopa olennaista sekä tervettä itsesuojelua. Olisikin mielestäni hyvä, että jokainen meistä pystyisi parhaansa mukaan myös suojaamaan omia rajojamme ja koskemattomuuttamme ulkopuolisilta uhilta niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

Oikeastaan itsensä ja läheisten suojeleminen hyvän primitiivisen suden avulla on ollut yksi iso syy mm. sille, miksi olen viime vuosina panostanut mm. kamppailulajeihin tai vaikkapa voimaharjoitteluun. Vanha antiikin viisaus pätee mielestäni edelleen: ”Si vis pacem, para bellum.” eli ”Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.” Kyvyssä vahingoittaa on nimittäin se hyvä puoli, että se usein tarkoittaa sitä, että silloin on paljon todennäköisempää, että sitä kykyä ei tarvitse koskaan käyttää.

Oman sisäisen ja suojelevan suden ravitseminen johtaa nimittäin parhaimmillaan siihen, että se voi poistaa myös turhaa sisäistä pelkoa ja epävarmuutta sekä aggressiivisuutta. Näin ollen hyvä voimantunne on ainakin tehnyt minusta paljon rennomman ja rauhallisemman ihmisen kuin ennen. Tosin samalla tunnistan myös sen vaaran, että joillain ihmisillä lisääntynyt voiman ja kyvykkyyden tunne voi valittettavasti kääntyä myös tuhoavan suden palvelukseen.

Sisäistä hyvää sutta voi tarkastella väkivallan lisäksi myös seksuaalisuuden näkökulmasta. Niin evoluution kuin juutalais-kristillisyydenkin näkökulmasta seksuaalisuus ei ole vain myönteinen, vaan oikeastaan välttämätön ja olennainen osa ihmisyyttä. Ilman sitä mikään laji – ihmiset mukaan lukien – ei olisi kukoistanut maapallolla. Koska lisääntyminen on keskeisin asia eri lajien säilymisessä, ei myöskään seksuaalivietin vahvuutta kannata aliarvioida. Moni tiedostamatonkin ja alitajunnasta kumpuava asia tähtää siihen, että voisimme saada jälkeläisiä ja siten jatkaa omaa lajiamme maapallolla. Lajin jatkamisen tärkeys onkin todennäköisesti myös se syy, miksi seksi parhaimmillaan tuntuu niin hyvälle.

Siksi onkin hyvä myös pyrkiä tiedostamaan tämän hyvän suden ja vietin vahvuus meissä. Muuten voi nimittäin helpommin käydä niin, että tämä äärimmäisen muinainen ja vahva vietti ohjaa meitä sinne, minne meidän ei kannattaisi mennä. Toisin sanoen tuota hyvää ja äärimmäisen vahvaa ”seksisutta” tulisi ravita ja sitä tulisi myös rakastaa, mutta siten, että se tulisi parhaan mukaan ohjata palvelemaan hyvää, kaunista sekä merkityksellistä elämää.

Pyhä ja paha pappi

Edellä olen puhunut ihmissudesta ennen kaikkea ihmisyyden vertauskuvana. Entä olemmeko me pastorit jollain tapaa poikkeuksia tästä? Onko pastori silloin pyhä, kun hänessä ei ole lainkaan sisäistä sutta? Ei lainkaan. Uskaltaisin jopa väittää, että pastori tarvitsee hyvää sisäistä sutta jopa paljon enemmän kuin ihmiset keskimäärin. Tämä juontaa juurensa jo pastori-sanan merkityksestä. Kyseisen sanan taustalla on nimittäin paimenta tarkoittava latinankielinen termi pastor. Tuo termi juontaa juurensa Raamatun kuvauksista. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumissa Jeesus kuvaa itseään hyvänä paimenena, joka on tullut antamaan henkensä lampaiden puolesta.

Myös muuten paimen toimii Raamatussa hyvän johtajan vertauskuvana. Esimerkiksi Jeesuksen esi-isä Daavid oli ammatiltaan paimen ennen kuninkaaksi tuloaan. Paimenen tehtävä ei kuitenkaan ollut pelkkää niityllä tapahtuvaa idyllistä makoilua lammasten keskellä. Joskus paimenet joutuivat äärimmäisen vaikeisiin tilanteisiin. Daavidkin mm. muistelee tappaneensa karhun ja leijonan suojellessaan omaa lammaslaumaansa. Tällöin Daavidkin oli valjastanut sisäisen sutensa hyvän tarkoitukseen.

Myöhemmin paimenta tarkoittavasta pastori-sanasta tuli myös mm. luterilaisen papin virkatermi. Samalla tavoin kuin paimen paimentaa lampaita myös luterilaisen papin tulee hengellisesti ohjata seurakuntaa. Myös pastorilla tulee olla siinä tehtävässä sisäinen hyvä susi käytössään. Martti Lutherin mukaan pastorilla tuleekin olla ”hampaat” hänen suojellessaan omaa laumaansa eli hänen tulee osata myös sanan säilällä pyrkiä suojaamaan seurakuntalaisia mm. hengelliseltä väkivallalta.

Sisäinen hyvä susi myös seksuaalisuuden mielessä on kuulunut aina luterilaisen pastorin olemukseen. Toisin kuin esimerkiksi katolisen kirkon papit luterilaisten pastorien ihanteena ei ollut samalla tavoin selibaatti. Ennemminkin luterilaisen papin arkkityyppi on ollut idyllinen perhe-elämä viran hoidon ohella. Sen vuoksi Suomikin on täynnä vanhoja luterilaisia pappiloita, joissa on vietetty perhe-elämää. Myös Luther itse kuvaili seksuaalisuutta oikeastaan lähes yhtä olennaiseksi osaksi ihmisyyttä kuin syömistä ja juomista. Vaikka ihminen voikin elää todennäköisesti ainakin jossain määrin tyydyttävää ja jopa hyvää elämää ilman seksuaalisuutta, ei sen merkitystä kannata aliarvioida myöskään luterilaisuuden näkökulmasta.

Lopuksi on todettava, että toki jokaisella meistä on aina vaarana myös se, että hyvän primitiivisen suden sijaan meitä ohjaakin tuo paha ja tuhoava susi. Kuitenkin asian tiedostaminen auttaa nähdäkseni jalostamaan paremmin nimenomaan hyvää sutta niin, että paha susi ei saa voittoa sisäisessäkään maailmassamme.

Oikeastaan tämä tiedostaminen on yksi iso syy, miksi kirjoitin tämän blogin. Halusin saada selvyyttä omaan sisäiseen maailmaani ja siten ehkä myös prosessoinnin kautta auttaa muitakin lisäämään itsetuntemustaan. Lisäksi minulla on ollut ilo ja kunnia keskustella tästä teemasta myös muutamien ihmisten kanssa hyvin syvällisellä tasolla. Sitä kauttakin itsetuntemus ja myös tämä blogimerkintä kehittyivät. Lämmin kiitos siitä teille!