Nelosen kotimainen televisiosarja Ihon alla on kuin hiljaa hiipinyt ihon alle. Kaikkiaan 12 osainen draamasarja käsittelee suuria kysymyksiä: kantasolututkimusta, kloonausta, alkioita, eutanasiaa, lääkärin etiikkaa ja sairaalamaailman valtataisteluja.
Ihon alla on hyvin ajankohtainen. Yksi keskeinen kysymys on tutkimusetiikka: millä moraalilla tutkimusta tehdään, miten pitkälle voidaan biotieteen etiikkaa venyttää, kun tähtäimessä voi olla on maailmanluokan lääketieteellinen läpimurto. Siis sama problematiikka, jota parhaillaan selvitetään esimerkiksi VTT:n diabetestutkimuksen tiedevilppiepäilyjen osalta.
Ihon alla sarjan vahvuus on poikkeuksellisen todenmukainen käsikirjoitus. Eikä ihme, sillä sarjan toinen käsikirjoittaja on Tiina Raevaara, perinnöllisyystieteen tohtori ja Suomen Kuvalehden tiedekolumnisti. Sarja ei ole kuitenkaan mikään dokumentti, kyllä siinä ovat mukana kaikki sairaalasarjojen viihteelliset elementit.
Joku voi olla sitä mieltä, että viihteellisyys on sarjan heikkous. Pitääkö sairaalasarjaan aina tuoda mukaan lääkärikollegojen keskinäiset romanssit, potilaiden dramaattiset pelastamiset, kuoleman romantisointi, ikuiset kateudesta sikiävät henkilöristiriidat.
Mutta näinhän se menee, elävässä elämässäkin. Ja jos viihteellisyys auttaa tieteen popularisoinnissa, niin miksi sitä ei käytettäisi. Nyt tosin jää replikoinnista välillä vaikutelma, että tuotannossa on pidetty turhaa kiirettä.
***
Ihon alla puhuu vakavista asioista. Se puhuu itse asiassa samasta aiheesta kuin juuri Helsingin Sanomissa 8.3. ilmestynyt juttu, jossa kysytään, keitä tulevaisuudessa hoidetaan ja miten – ja mitä suosituksia terveydenhoidon rajaamisesta mietitään. Mikä tietysti tulee olemaan entistäkin kuumempi kysymys soteuudistuksen ja rajallisten taloudellisten resurssien aikana.
Sarjan Tutkimussairaalassa ollaan kuitenkin paljon syvemmällä. Kysymys on perimältään siitä, miten pitkälle uusien hoitomuotojen kehittämisessä voidaan mennä, kun puhutaan kantasolututkimuksesta, alkioiden kloonaamisesta, siitä milloin ihmiselämä alkaa, alkioiden käyttämisestä parantumattomasti sairaiden hoidossa tai missä vaiheessa alkioiden kloonaus mahdollistaa niiden käyttämisen jopa lisääntymistarkoituksiin.
Nämä ovat ihan relevantteja kysymyksiä, joita lääketieteen tutkimuksessa parhaillaan pohditaan. Ei tämä todellakaan ole mitään tulevaisuuden sci-fi juttua vaan ihan arkipäivää myös suomalaisessa lääketieteessä. Hyvän kuvan teemasta antaa YLE:n laaja juttu aiheesta keskiviikkona 9.3.
***
Ihon alla luotaa hyvin syvältä lääketieteen etiikkaa koettelevia kysymyksiä. Toisaalta kantasoluhoitoihin sisältyy suuria toiveita parantumattomien tautien hoidosta, toisaalta hoitokokeilut ovat vielä hyvin rajattuja ja tarkoin säädeltyjä. Ja äärimmäisen kalliita.
Juuri tähän draamasarja pureutuu. Onko lääkärillä oikeus mennä rajan yli, kun lupaa ihmiskokeisiin ei ole, mutta tulokset olisivat käden ulottuvilla. Tai mitä tehdä, kun mikään hoito ei enää auta ja edessä on vain kipujen täyttämä lopun odotus.
Sarjan viime viikon jaksossa oltiin tämän päätöksen edessä. En muista, olisinko aikaisemmin nähnyt niin konkreettisesti kuvattua lääkärin avustamaan eutanasiaan päätynyttä ratkaisua. Kohtaus oli toki vahvasti romantisoitu: sumuisella merellä purjeveneen kannella rakkaansa sylissä syanidikapselilla toteutettu kaunis ja kivuton kuolema.
Se oli itse asiassa hyvin vaarallinen kuva. Koska se oli niin todellinen ja täysin mahdollinen tulevaisuuden kuva. Ei se ollut saattohoitoa, se oli lääketieteellistä kuolemaan avustamista.
***
Tiedän, että kirkoilla tai teologialla ei ole mitään etiikan tai moraalin erityisosaamista. Kyllä nämä asiat pitää ratkaista yleisen moraalikäsityksen ja erityisesti lääketieteen etiikan keinoilla.
Mutta kyllä kirkoilla pitäisi olla jotain sanomista siihen arvopohjaan, jonka perusteella tässä yhteiskunnassa tehdään ihmisarvoon hyvin konkreettisesti liittyviä päätöksiä. Sillä ei kysymys ole vain lääketieteestä vaan niistä yhteiskunnallisista perusteista, joiden pohjalta päätetään myös elämästä ja kuolemasta.
Tai siitä, millä keinoilla ja hinnalla elämää pyritään pitämään yllä, tai mikä on vammaisen tai parantumattomasti sairaan ihmisen arvo.
***
Lyhyt soittokierros paljastaa, ettei Suomen luterilaisessa kirkossa ole lääketieteen etiikkaan liittyviä kysymyksiä viime vuosina pohdittu ainakaan sellaisessa laajuudessa, että ne olisivat nousseet esimerkiksi piispainkokouksen asialistalle. Tai että kirkolta olisi pyydetty lausuntoa jostain aihepiiriin liittyvästä asiasta.
Eikä kirkkohallituksessa oikein tunnu olevan ketään, jonka toimenkuvaan nimenomaan lääketieteen etiikkaan ja tulevaisuuden näkymiin liittyvät kysymykset erityisesti kuuluisivat – tai moraalikysymykset ylipäätään.
Tässähän alkaa siis tulla ihan Martti Lindqvistiä ikävä. Kyllä hänen aikanaan kirkko ja teologia olivat mukana yhtenä asiantuntijana niissä neuvottelupöydissä, joissa lääketieteen etiikkaan liittyviä periaatteita pohdittiin.
Katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat tässä suhteessa omalla selkeämmällä linjallaan. Kanta tuli viimeksi esiin paavi Franciskuksen ja Moskovan patriarkka Kirillin yhteisessä julkilausumassa. Kohdassa 21 kirkonjohtajat liittävät kysymyksen aborttiin ja keinohedelmöitykseen ja toteavat, että ”ihmiselämän manipuloiminen on hyökkäys ihmiselämän perusteita vastaan”.
Myös eutanasiaan katolisen ja ortodoksisen kirkon kanta on selvä: ”…eutanasian kehittyminen saa aikaan sen, että vanhukset ja sairaat alkavat tuntea itsensä liialliseksi taakaksi perheilleen ja yhteiskunnalle yleensä”.
***
Siis kun pintaa vähän raaputtaa, huomaa että Ihon alla käsittelee todella suuria ihmisarvoon liittyviä periaatteita. Ehkä kirkon johdossakin kannattaisi asiaan vähän tarkemmin perehtyä, sillä nämä sarjat tiedettä popularisoidessaan luovat myös trendejä, rakentavat mielikuvia, näyttävät suuntaa tulevaisuuteen.
Kaikesta viihteellisyydestä huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Vielä on kolme osaa jäljellä. Ja huhtikuussa tarina ilmestyy kirjana.
