Iitin seurakunta on perustettu keskiajalla luultua aiemmin

Helsingin tuomiokirkon kryptassa oli viime kesänä 2.-25.6.2023 näyttely, joka esitteli Iitin historiaa. Näyttely avautui Iitin kirkkopitäjän perustamispäivänä (2.6.1539), josta tuli kuluneeksi 484 vuotta. Tuolloin Kuningas Kustaa Vaasa perusti Iitin ja myöhemmin myös Helsingin 12. kesäkuuta 1550.

Olaus Magnuksen kartassa Carta Marina (1539) on merkitty Lacus Piente (Päijänne), josta lähtee kaakkoon Kymijoki. Joen länsipuolella on Hollola ja itäpuolella Itomal (Iitinmaa, Iitti?). Etelässä, meren rannalla on Perna(ja), Mikael Agricolan, Kustaa Vaasan luottomiehen syntymäkunta. Kartan laatimisen vuonna 1539 Kustaa Vaasa kirjoitti avoimen kirjeensä, jossa vahvisti Iitin perustamisen.

Todellisuudessa Iitti on runsaat parikymmentä vuotta vanhempi. Kustaa Vaasa vahvisti kirjeellään 1539 aiemman päätöksen Iitin perustamisesta. Miksi kuningas Kustaa Vaasa vahvisti Iitin perustamisen ja mitä oli sen takana? Tässä artikkelissa tarkastelen asiaa piispa Arvid Kurjen, Hollolan seurakunnan ja Kustaa Vaasan näkökulmista.

Kustaa Vaasan kirje Iitin kirkkopitäjän perustamisesta
Iitin seurakunnan perustamisajankohdan lähtökohtana on pidetty kuningas Kustaa Vaasan avointa kirjettä, joka on päivätty 2. kesäkuuta 1539. Kirjeen 1800-luvulla kirjoitettu kopio roikkuu vanhassa kehyksessä Iitin kirkkoherranviraston seinällä ja ryhdyin sitä tutkimaan. Kyseisestä kuninkaan kirjeestä käy ilmi, että seurakunta ja samalla kunta on perustettu aiemmin kuin 1539. Kirjeessä Kustaa Vaasa nimittäin vahvistaa katolisen ajan viimeisen piispan Arvid Kurjen (1510-1522) tekemän päätöksen perustaa Lappeen, Vehkalahden ja Hollolan joistakin kylistä yhteen liittämällä uuden kirkkopitäjän Iittiin nimeltään Nykyrka.

Myöhemmin mainittujen seurakuntien kirkkoherrat halusivat kuitenkin saada takaisin pappien palkkaeduista pois luovuttamansa kylät. Kuningas kieltää tämän, koska kylien asukkailla on paljon pitempi matka vanhoihin kirkkoihinsa kuin uuteen kirkkoon Iitissä. – Iitin kirkolta on Hollolan kirkolle n. 70 km, Vehkalahden kirkolle n. 80 km ja Lappeen kirkolle n. 120 km.

Tästä syystä kuningas pitää voimassa sen, mitä piispa Arvid on aikaisemmin päättänyt ja säätänyt Nykyrkan (Iitin kirkkopitäjän) perustamisesta.
”…men ny vilja kyrkopresterne i förenämnde 3 soknar gerna klandra hvar till sig igen de byar, som ifrån deras prestbol den nya kyrka tillagde äro, hvilket vi icke tillåta vilja eller kunna, anseendes, att samma byar hafva fast längre kyrkoväg till deras gamla sokenkyrkor än till den nya kyrkan. Hvarföre hafve vi gunsteligen unnat och tillåtit och med detta vårt öppna bref unne och tillåte, att med samma Nykyrka må och skall blifva, som biskop Arvid den stiftat och funderat hafver. Förbjudandes förderskull, eho de hellst äro, eller vara kunna, häremot hindra, plotsa eller förfång göra vid vår ogunst. Dat. ex Holmia 2 Juni 1539.”
_ _ _
Edellisestä kirjeestä käy siis ilmi, että piispa Arvid Kurki oli perustanut Iitin kirkkopitäjän ja päättänyt kirkon rakentamisesta. Upplannin maakuntalain kirkkokaaressa, sen ensimmäisessä pykälässä säädetään: ”Kun kristityt miehet haluavat noudattaa Kristuksen käskyä ja rakentaa uuden kirkon, pitäjän talonpoikien tulee yhdessä pitäjän papin kanssa mennä piispan luo ja pyytää tältä luvan kirkonrakentamiseen. Piispa tutkikoon asiaa ja antakoon rakennusluvan.” Piispa Arvid Kurki oli lain mukaan toimivaltainen asiassa.

Iittiläisten keskuudessa oli virinnyt halu saada oma kirkko. Heidän tuli saada hankkeeseen mukaan seurakunnan pappi ja vietävä asia Turun piispan ratkaistavaksi. Vaikuttaisi luontevalta, että lähinnä olevan Hollolan seurakunnan kirkkoherra oli ensimmäisenä saatava hankkeen taakse. Iitin alueen vanhimpien kylien asukkaista oli laadittu Hollolan kirkolle verotusluetteloita jo 1400-luvun puolivälistä saakka. Hollolan seurakunnan alue ylettyi aina Kymijoelle saakka, yli kuusi peninkulmaa kirkolta itään.

Hollolan seurakunnan varhaisvaiheista
Hollolan seurakunnan perustamisen katsotaan tapahtuneen 1200-luvun jälkipuolella. Varhaisin kirjallinen maininta Hollolan seurakunnasta esiintyy asiakirjassa 1329, kun kirkkoherra Thidemannuksen kerrotaan toimineen todistajana eräässä tilanvaihtoasiassa.

Hollolan P. Marian kivikirkkoa (rakennettu n. 1495-1510) on edeltänyt ilmeisesti ainakin yksi puukirkko samalla paikalla ja sitä ennen varhaisempi puukirkko 1300-luvulle saakka, mahdollisesti Hollolan Kirkkailan mäellä, jonka vierestä on kaivettu laaja rautakautinen ja kristillinen hautausmaa. Vesalan kylän läpi virtaava Porvoonjoen latvahaara on ollut keskiajalla mahdollisesti veneillä kuljettavissa. Kirkonpaikka saattaa olla mäen päällä, esimerkiksi etelään viettävällä Autjoen niemellä, Kylä-Hentilän talon alueella ja siitä pohjoiseen kohti Kirkkoaidan mäkeä (Kirkkailan mäki)?

Hollolan kirkon runsas sisustus, 26 säilynyttä puuveistosta, kuten Tukholman tuomiokirkon mallin mukaan 1500-luvun alussa tehty P. Yrjö -ryhmä sekä alttarin puusta veistetty ehtoollisen mysteeriä esittävä etuosa (antemensale) korostavat Hollolan kirkon merkitystä Ruotsin valtakunnan ja katolisen kirkon itäisenä etuvartiona Ylisen Viipurintien varrella. Kirkon mainitaan jossakin lähteessä saaneen katedraalikirkon oikeudet. Näin sillä olisi ollut tiivis yhteys Turun piispaan ja tuomiokapituliin.

Hollolan seurakunta antaa mahdollisuuden Iitin perustamiseen
Kuinka Hollolan kirkkoherra saatiin Iitin kirkkohankkeen taakse noin vuoden 1510 vaiheilla? Hollola oli valmis luovuttamaan sitä varten kyliään, koska suuri P. Marian kivikirkon rakennushanke oli valmistunut kokonaan n. 1510 mennessä. Kirkko on kolmanneksi suurin keskiajan seurakuntakirkko ja rakennushanke oli seurakunnalle suuri ponnistus. Laaja seurakunta ja kylien velvollisuus toimittaa rakennusmateriaaleja ja työvoimaa mahdollistivat koko kirkkohankeen toteuttamisen.

Hankkeeseen tarvittiin myös Iitin kylien panosta, mutta 1510 jälkeen Hollolan seurakunta oli kyllin vauras ylläpitämään kirkkoa ja papistoa myös ilman Iittiin liitettäviä kyliä. Kirkkomatkat Iitistä olivat pitkiä aiempiin emäseurakuntiin. Lisäksi oli tarpeen saada Kymijoen varteen kirkkopitäjä korostamaan Ruotsin ja katolisen kirkon läsnäoloa siellä, missä virran ylitys oli keskeinen kohta Ylisen Viipurin tien varrella.

Mahdollisesti näillä perusteilla piispa Arvid Kurki (piispana 1510-1522) perusti uuden kirkkopitäjän Nykyrcka (Iitti) viimeistään 1515, jolloin mainitaan ensimmäisen kerran Iitin kirkkoherra. Lisäksi 1516 mainitaan kappalainen, joka teki yhteistyötä Hollolan emäseurakunnan kanssa. Kappalaisen mainitsemisesta herää kysymys, onko Iitti ollut jonkin aikaa Hollolan kappelina ennen itsenäistymistään? Oli tavallista, että perustettava uusi seurakunta oli ensin emäseurakunnan kappelina ja kappalainen palveli kappeliseurakunnan kirkossa.

Vaatimus palauttaa kylät vanhoihin seurakuntiinsa
Miksi vanhat seurakunnat Lappee, Vehkalahti ja Hollola halusivat myöhemmin peruuttaa Iitin seurakunnan perustamisen ja ottaa takaisin sille antamansa kylät? Kustaa Vaasa hyväksytti Västeråsin valtiopäivillä 1527 ns. resessipäätöksen, jolla vahvistettiin katolisen kirkon opeista luopuminen, hyväksyttiin kirkon omaisuuden takavarikointi kruunulle ja pantiin alulle luterilainen reformaatio. Kustaa Vaasa oli velkaa Pohjois-Saksan kauppiaille rahaa, jolla hän oli rahoittanut vapaussodan Tanskaa vastaan. Velat maksaakseen hän peruutti seurakuntien omaisuutta kruunulle kuten ehtoollisastioita, kirkonkelloja ja ennen kaikkea maatiloja tuloineen. Seurakunnat köyhtyivät.

Kymmenet aiemmin aloitetut kivikirkkojen rakennushankkeet keskeytyivät. Kirkkoja rakennettiin kolmessa tai neljässä vaiheessa: kivisakasti puukirkon yhteyteen, kivinen runkohuone, tiiliholvit ja asehuone. Monet kirkot jäivät ensimmäiseen vaiheeseen, kuten Padasjoella ja Mikkelissä, tai toiseen vaiheeseen, kuten esim. Sysmässä tai Hämeenkoskella. Jossakin kivikirkko jäi kokonaan aloittamatta, kuten Jämsässä ja Iitissä, missä oli keskiajalla puukirkko.

Seurakuntien taloudellinen tilanne muuttui siis 1527 kruunun pidätettyä seurakunnan omaisuutta. Hollolan kirkkoherra vaati saada takaisin perustetulle Iitin seurakunnalle luovutetut, aiemmin Hollolan seurakunnalle kuuluneet kylät. Samoin vaativat Lappeen ja Vehkalahden kirkkoherrat. Mikäli vaatimus olisi toteutunut, olisi Iitin seurakunta purettu ja lakannut olemasta. Tässä vaiheessa Kustaa Vaasa puuttui asiaan 2. kesäkuuta 1539 päivätyllä avoimella kirjeellään, jolla vahvisti piispa Arvidin tekemän päätöksen seurakunnan perustamisesta. Myös Kruunun etuna oli säilyttää Kymijoen varressa Iitin seurakunta, joka vahvisti kruunun ja kirkon läsnäoloa Novgorodin vastaiselle rajaseudulle.

Kymijoen ylityspaikat
Kymijoen ylitykset Ylisellä Viipurintiellä olivat tärkeitä. Suomalainen Jaakko Teitti työskenteli Kustaa Vaasan kamarikirjurina ja laati kartat 1550-luvun teistä ja silloista sekä majoitustaloista ja kirkoista. Tälle perustalle perustettiin Kestikievarilaitos.

Iitin kirkkopitäjän kohdalla Ylisen Viipurintien reitti haarautui eteläisempään Kymijoen Keltin ja Ruotsulan välisen lauttapaikan tiereitille ja joen ylityksen jälkeen silloiseen Iittiin kuuluneeseen Uttiin ja sieltä edelleen Salpausselän mäntykangasmaastoa hyödyntäen Lappeenrantaan.

Pohjoisempi vähemmän käytetty tielinjaus kaartui puolestaan Iitin Mankalan kosket kiertäen Vuolenkosken yläpuolitse ja Iitin kirkkopitäjään kuuluneen Kymenlaakson Pyhäjärven pohjoispuolitse Kymijoen Mäntyharjun reitin jokiuoman ylittäen Selänpäähän ja laajojen mäntykangasmetsien halki Tuohikottiin ja Saimaan alueen Savitaipaleelle ja Lappeenrantaan ja sieltä Viipuriin.

Piispa Arvid Kurjen kohtalo

Lisäksi kuningas Kustaa tuki piispa Arvid Kurkea, joka puolestaan oli tukenut Kustaa Vaasaa lähettämällä tälle aseita ja miehiä. Lopuksi piispa Arvid hukkui Pohjanlahteen heinäkuussa 1522 paetessaan Kristian II. Tästä kertoo Paavali Juusten Suomen piispainkronikassaan: Ylhäisestä perheestä Satakunnan Laukossa syntynyt Turun tuomiokirkon dekaani Arvid Kurki valittiin piispaksi 1510. Siitä vuosikymmenen kuluttua 4.11.1520 kruunattiin Tanskan kuninkaaksi Kristian Tyranni ”verenimijä”. Neljän päivän kuluttua Kristian II mestautti Strängnäsin ja Skaran piispat ”sekä melkein koko Ruotsin aatelin.”

Mestatut ja haudasta esiin kaivettu, aiemmin kuollut Sten Svantenpoika (Sture Nuorempi, valtionhoitajana 1512-20) poltettiin eteläisellä kentällä 10.11. Mestauksia jatkettiin marraskuun loppuun saakka ja seuraavana keväänä 1521 Kristian II:n palveluksessa ollut kaappari Severin (Søren) Norby ryösti Turun kaupungin. ”Tämän kuultuaan sanotaan Arvid piispan lähteneen Norrbotteniin paetakseen vihollista. Ja Närpiön pitäjässä hän astui pieneen alukseen matkustaakseen Ruotsiin ja hukkui ankarassa myrskyssä yhdessä dekaanin, maisteri Konradin kanssa muine sukulaisineen ja palvelijoineen. Hänen kuolemansa jälkeen piispanistuin oli vapaa melkein kuusi vuotta.”

Iitin kulttuuripitäjä -näyttelyluettelossa todetaan:

”Ennen Kustaa Vaasan johtamaa tanskalaismiehityksen vastaista kapinaa Ruotsi kuului vielä Kalmarin unioniin, minkä seurauksena Ruotsin kuninkaana oli lyhyen aikaa Tanskan ja Norjan kuningas Kristian II. Hän teki päätöksen Tukholman verilöylystä, jossa hänen Ruotsin kuninkaaksi tulonsa kruunajaisjuhlan varjolla Tukholmaan oli armahduksen ja anteeksiannon vakuutuksilla saatu noin 80 Tanskan ylivaltaa vastustanutta Ruotsin aatelin edustajaa – joukossaan myös Kustaa Vaasan Erik-isä, Ruotsin aiemman valtionhoitajan Sten Sturen (vanh.) sisarenpoika.

Kaikki vangitut teloitettiin 8.-11. marraskuuta 1520 Tukholman Suurtorilla, katolisen Kristian II:n vaikutusvaltaisen tukijan, Uppsalan arkkipiispa Gustav Trollen esittämien syytösten mukaisesti katolisen kirkon oppien kerettiläisiksi eli harhaoppineiksi tuomittuina. Kustaa Vaasa välttyi isänsä ja muiden kansallismielisten aatelismiesten kohtalolta jättäytymällä pois Kristian II:n kruunajaisjuhlasta.

Hän oli liittynyt jo alle 20-vuotiaana Sten Sture (nuor.) tukijoihin, osallistunut tanskalaisia vastaan 1510-luvulla käytyihin taisteluihin mm. Tukholmassa ja joutunut syksyllä 1518 vangituksi Tanskaan, josta hän onnistui pakenemaan Lyypekkiin viettäen siellä talven 1519-1520. Tukholman verilöyly kääntyi kuitenkin tanskalaisia ja heidän kuningastaan vastaan, kun 1520-luvun alkuvuosina Tanskan ylivaltaa vastustanut kapinaliike vahvistui ja sen johtajaksi asettui Taalainmaan talonpoikien tuella Ruotsiin palannut Kustaa Vaasa.”

Arvid Kurjen kohtalo kirkon seinämaalauksessa?

Turun Maarian kirkon urkulehteriltä on mahdollista nähdä punavärillä seinään maalattu kuva, joka mahdollisesti kertoo Arvid Kurjen kohtalosta. Olen kirjoittanut aiheesta neljä vuotta sitten kotimaa.fi -blogissani otsikolla Sanokaa sille ketulle… (9.12.2019). ”Kansanomainen käsi on maalannut kirkon takaosaan, korkealle pohjoisseinälle kurjen, jonka takapäähän kettu on tarrannut kiinni.” ”Vieressä, kirkon länsipäädyn pyöröikkunan ympärillä on juhlava, heraldisen oloinen maalaus, jonka molemmin puolin seisoo kurki. Spekuloin seuraavassa selitystä maalaukselle: …Arvid Kurki joutui pakenemaan (Kristian II vainoa). Selkämeren yli Kustaa Vaasan luo turvaan. Matkalla Arvid Kurki seurueineen hukkui laivan haaksirikkouduttua myrskyssä. Kettu sai sittenkin kurjen kiinni.”

Lopuksi: lähdekritiikistä

Kustaa Vaasan kirjeen kopio on säilynyt Iitin seurakunnassa ilmeisesti 1800-luvulla laadittuna kopiona. Tiedossani ei ole alkuperäisen kirjeen arkistointipaikkaa. Joskus varhaisia dokumentteja on voitu käyttää jonkin ajankohtaisen kysymyksen perusteluina. On myös voitu tarkoitushakuisesti muuttaa alkuperäistä dokumenttia tai jopa luoda sellainen tyhjästä. Iitin emäseurakunnasta ovat itsenäistyneet Valkeala (1640) ja Jaala (1879) sekä Kuusankoski (1921). Jos esimerkiksi Jaalan itsenäistymistä on vastustettu 1870-luvulla esimerkiksi pappien palkkatulojen laskun vuoksi, on Kustaa Vaasan kirje voinut sopia perusteeksi sille, ettei Iitin seurakunnasta saa luovuttaa pois kyliä. Tämä mahdollisuus on tosin hypoteettinen.

Lähteet:

Markus Hiekkanen: Suomen keskiajan kivikirkot. Tampere 2007.
Pekka Hyvärinen: Iitti – kulttuuripitäjä. Näyttelyteksti 2023.
Paavali Juusten. Suomen piispainkronikka, suom. Helmer Winter. Otava 1956.
Kustaa Vaasan avoin kirje 2.6.1539. Kopio Iitin kirkkoherran virastossa.
Heikki Mantere (toim.): Hollolan kirkko. Asutuksen, kirkon ja seurakunnan historia. Hämeenlinna 1985.