Ikonit ovat kirkkomme lahjaa maailmalle. Ne kertovat miten näkymätön ja näkyvä ovat sisäkkäin monin tavoin. Ne auttavat ”kurkistamaan” iankaikkisuuteen historiallisten henkilöiden ja tapahtumien kautta. Samalla ne ovat kuvaa eri aikakausista ja kulttuurisista prioriteeteista. Ikonit tuovat Jumalan valtakunnan meille nähtäväksi ja kohdattavaksi.
Ikoneissa kuvataan marttyyreita, askeetteja ja muita pyhiä, isiä ja äitejä. Yllättävän paljon joukossa on piispoja ja hallitsijoita.
Erityisesti ilahduttavaa on kuitenkin nähdä uusimpia pyhiä oman aikamme vaateparressa. Solmio kaulassa oleva marttyyri Johannes (k. 1918) on yksi meistä. Hän ei ollut papiston jäsen. Mutta hän oli esimerkillinen ortodoksi, joka antoi henkensä vakaumuksensa vuoksi.
Olisi tärkeää, että nykyisin esikuviksi meille ikonimaalari maalaisi paljon enemmänkin hengellisiä kilvoittelijoita, jotka rukoilijoina ja myötäelävinä ovat osallistuneet ihmisten arjen kipuiluun ja rohkaisseet vastoinkäymisissä ja ahdistuksessa. Meitä jokaista puhuttelee esimerkiksi Maria Pariisilainen, Alexander Hotovitski ja Dietrich Bonhoeffer.
Tästä näkökulmasta Kristus tai Jumalanäiti valtaistuimella hovivaatteissa, ja mitra tai kruunu päässä, antaa väärän signaalin kirkon elämästä ja uskosta 2000-luvulla.
Ei ole mitään syytä miksi heitä yleensäkään pitäisi kuvata itsevaltaisina hallitsijoina. Kaiken lisäksi demokraattisessa yhteiskunnassa he ovat ainutkertaisella tavalla osa meitä, huolenpidossa, armossa ja rakkaudessa. Ja ennen kaikkea myös esirukoilijoina.
Isä Ambrosius
10.5.2021
Ikonit – myös ajan kuvaa?
JÄTÄ VASTAUS
” Ikonit tuovat Jumalan valtakunnan meille nähtäväksi ja kohdattavaksi. ”
Jumalan valtakunta tarkoittaa siis pysähtynyttä tilaa, jossa meistä kaikista tulee liikkumaton ja hengittämätön, pölyttyvä kuva,
Tavallaan se on hyvä selitys, eihän meistä todella muuta jää, kuin kuvia. Mutta vähän askarruttaa, että onko kuvilla oma valtakunta?
Tietysti sellainen on, koska meillä on kuvia hallitsijoista, ja pyhistä miehistä, sotapäälliköistä ja kuninkaista, varsinkin heistä, mutta todella paljon myös kansalaisista, kansasta ja kansoista. Kun puhumme heistä, he tavallaan ryhtyvät elämään. Kuin haamut he nousevat haudoistaan ja tekevät taas sitä mitä ennenkin tekivät. Sitä ei voi enää muuttaa.
Me kerromme mitä he ovat sanoneet ja millaisia olleet ja mitä tehneet, sitten laskemme heidät paikoilleen omaan ikuisuuteensa, ja lähdemme oman elämämme liikkeeseen, jatkamaan matkaa kohti ikuista elämää kuvana jonkun kirjassa, seinällä, albumissa, tai historiankirjassa. Tai pylväänä temppelissä, kuten Jeesus lupasi, uuden nimen kanssa siellä.
Egyptiläiset harrastivat kuvan tekemistä maanalaisiin palatseihih/ hautoihin ja myös rakennuksiin ja pylväisiin. Myös kansalaisia arkisissa askareissaa kuvattiin, mutta erityisesti niissä ylistetään hallitsijaa, faaraota, jumalan poikaa hänen suurista teoistaan. Sotia, voittoja, suuruutta, mahtavuutta, mutta myös maanviljelystä, metsästystä, kalastusta, luontoa, naisia askareissaan, jauhamassa viljaa, tai imettämässä lasta, kuten Isis Horusta.
Kuvataan myös viimeistä tuomiota, Tuomion talossa, kun Anubis ja hänen Ankh_ristinsä/ Niilin avain, herättää vainajan ja ohjaa hänet tuonelaan, jos hänet katsotaan vilpittömäksi ja jos hän on noudattanut lakia eläissään.
Meille ne ovat viestejä kaukaa menneisyydestä, me emme jää niihin, me Elämme, liikumme ja menemme ikäänkuin eteenpäin, ja vain piipahdamme siellä kuvien ikuisuudessa, joka nyt on historiaa.
Olisi kiva jos joskus saataisiin myös ikonien esoteerinen symboliikka
auki. Vaikka vastaus siihen, miksi iso ja pieni sädekehä (vanha ja uusi aurinko?) leikkaavat juuri siinä pisteessä missä leikkaavat.
Ambroius,
”Ikonit ovat kirkkomme lahjaa maailmalle.”
Läntinen katolisuus ja Luther, eli luterilaisuus on poistanut toisen käskyn, mikä kieltää kaikenlaisten kuvien teon, lähinnä hengellisen kunnioituksen, hämmästelyn mutta varsinkin palvonnan kohteeksi.
Useinkin, mainitaan tästä toisen käskysananp oistamisesta, idän katolinen kirkko, siis edustamasi laitos, hyvinkin kerkeästi mainitsee, että ortodokseilla ei toista käskyä ole poistettu.
Mielestäni tässä on kaksinkertaista epäraamatullisuutta. Kerrotaan toisen käskyn olevan lueteltuna yhdeksi kymmenestä käskystä, mutta sitä ei käytännössä ole!
Kyllä ihmisistä voi kuvia piirtää ja jopa patsaita valmistaa, mutta ongelmana näen sen mitä niiden edessä tehdään.
Rukkoillaanhan sitä. Kristusta tietysti! Etkönä Mänttäri sitä
tietännä?
Enpä ole asiasta kovasti tietävä mutta kirjoitan jotakin.
Ikoni on tekijälleen Uskontunnustus huomaako sitten Itsekään kaikkea perinteeseen liittyvää symboliikkaa mikä perinteessä asiaan kuuluu.
Asia on hyvää tekemistä Uskon todeksi elämisessä.
Kyllä saa tehdä mitä haluaa, piirtää ja veistää patsaita, kenestä ja mistä haluaa, etenkin kun ne ovat omaksi ”iloksi”.
Esimerkiksi Ambrosius ja paavi edustavat jotain sellaista, minkä ilmaisut, etenkin kummankin kirkon alussa tai jälkeenpäin järjestellyssä alussa, piuhoitetaan Jeesuksen seuraajiin, joita kristityiksi alettiin ninimittelemään. Ennen mainittujen laitosjärjestelyjen alkua, Vanhan Liiton puolella suurin, laajimmin vaikuttanut ansa Israelin kansalla oli juuri kuvat ja niiden ”tehtävä”. Jumalan Seurakuntaa edustava lankeamus oli nousi kansan malttamattomuudesta ja läsnäollut korkein taho, Aaron pakotettiin(ko) muotoilemaan kullasta vasikka, jonka hän julisti jumalaksi. Samoja tilanteita on ollut sitten jatkuvasti tähän päivään asti.
On kielto tehdä mitään kuvaa, sen edessä osoittaa kunnioitusta, kuten sitä kumarrella.
Nyt kuitenkin tuo kielto, ettei mitään kuvaa tehtäisi johti tilanteeseen, että toinen käsky poistettiin, koska palvonnan vaaraa ei tänään ole, vt. katolisen kirkon (RKK) selitys). Mainitsen läntisen ”riittuksen” raamatunselityksen, mutta tässä kuva-asiassa niin idän kuin lännen välillä vallitsee täydellinen yhteisymmärrys ja siitä osoituksena on, että kummankin suuntauksen kirkot ovat täynnä kuvia, sen sijaan ettei niitä olisi ollenkaan, kunnioitettavaksi asti.
Pietari,
sekoitat kaksi murretta, mikä ei ole vika eikä etenkään synti. Kirjoita selväkielellä muutama rivi lisää, avautuu viestisikin niinkuin tarkoitat.
Ambrosius,
(Varmaan käsität, miks’en käytä isä’ä arvonimenäsi?)
”Ne kertovat miten näkymätön ja näkyvä ovat sisäkkäin monin tavoin. Ne auttavat ”kurkistamaan” iankaikkisuuteen historiallisten henkilöiden ja tapahtumien kautta”.
Näkymätön, iankaikkinen ei yhdy näkyvään. ”Sisäkkäin” määritelmä, kyllä sallisi eräänlaisen ”holkituksen” koteloitumisen, mutta mielestäni sotii Raamatun keskeistä sanomaa, että ”Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä”, Apt. 17:24b.
Kurkkaamismielessä voidaan käsitellä tätä vuosituhansia kiellettyä ja sitä kieltoa rikottua ”kurkkaamista”, mutta sen pyrkimys on toisen käskyn vastainen.