Minulla on iloisia uutisia. Seurakuntaneuvostoon ja yhteiseen kirkkovaltuustoon tuli valituksi avarakatseisia ekumeniaa ja kansainvälistä työtä tärkeinä pitäviä ehdokkaita. He pitävät sen puolta, että kansainväliseen työhön sitoudutaan jatkossakin ja siihen annetaan määrärahoja. Onnea teille!
Suomen Lähetysseuran ja Kirkon Ulkomaanavun yhteisissä teeseissä sitouduimme nimittäin kantamaan vastuuta maailman köyhistä osana globaalia kirkkoa.
Luottamushenkilöiden vastuulla on kirkastaa seurakunnan missiota. Mitä varten seurakuntamme on olemassa? Miten se toteuttaa kokonaisvaltaista lähetystehtäväänsä? Miten se suhtautuu uuteen ja erilaiseen?
Seurakunnan tulee katsoa kauemmas, vaikka nykyinen taloustilanne sumentaakin näkymän. On luottamushenkilöiden tehtävä muistuttaa siitä, että lähellä olevien syrjäytymistä ja hätää ei aseteta vastakkain globaalin hädän kanssa. Onhan ennenkin annettu vähästä ja kannettu vastuuta heistä, joilla on vielä vähemmän. Koska sillä on siunausta ja siihen meidät on kutsuttu.
Vuosittain lokakuussa tuhatpäinen hyväntekeväisyysjärjestöjen varainhankkijoiden joukko kokoontuu Hollantiin eri puolilta maailmaa kuulemaan uusinta varainhankinnasta. Suomeenkin ovat sieltä rantautuneet toisenlaiset lahjat, erilaiset viraalikampanjat ja uudet varainhankinnan ideat.
Kokouksessa esitettiin monenlaisia hauskoja tapoja herättää huomiota. Kaataa päähän ämpärillisen jäävettä ja siten kerätä isosti varoja hyvään tarkoitukseen. Tai hämmästellä, miten kuusi miljoonaa ihmistä käy ihmettelemässä verkossa videota suloisesta kissanpojasta. Kun se kiinnostaa. Mutta kaikkein eniten minua kosketti yhdessä jaettu globaalin maailman ja paikalla olleiden järjestöjen työntekijöiden näky luoda muutosta maailmaan. Miten olemme yhdessä pienemmän ja heikomman puolella lähimmäisenrakkaudesta?
Lounaalla istuin irakilaisen Muhammedin pöydässä. Suuren järjestön talouspäälliköllä oli mustat silmänympärykset. Väsynyt Muhammed luuli tulleensa kokoukseen, jossa jaetaan rahaa. Hän tarvitsisi sitä Bagdadiin ja paljon. Silti kohtaaminen ja hetken rauha, yhteinen elämän jakaminen auttoi jaksamaan, vaikka varainhankintakonferenssi olikin toisenlainen kuin hän kuvitteli.
Enemmän on etsittävä sitä, mikä meitä ihmisiä yhdistää. Miten liikahdamme tärkeälle asialle? Miten osaamme kertoa pitkäjänteisestä työstä, jota teemme niin, että kohtaamme toisen ihmisen. Miten osaamme antaa omastamme? Miten tuo lähimmäinen, Mohammed tulee meitä lähelle niin, että ymmärrän olevani osa isoa globaalia kirkkoa.
Globaali kirkko kuulostaa hienolta. Mutta myös aika etäiseltä ja tekniseltä. Onko globaalilla kirkolla mitään tekemistä sen kanssa, kun parin maahanmuuttajaäidin kanssa olemme vuosikaudet jakaneet huolta ja iloja lastemme kasvusta ja koulusta? Miten luonnikkaasti kenialainen ystäväni huokasi, että rukoillaan, että nuoremme löytävät oman tiensä. Ei se ole globaalia vaan ihan tavallista arkista elämää.
Ihan niin kuin seurakunnan päätöksenteko.
Iiris Kivimäki on Suomen Lähetysseuran viestintäjohtaja
